Kuopio RockCock 2010

Matka kohti toimittajaparille jo entuudestaan tuttua RockCock -festivaalia alkoi perjantaina iltapäivästä. Helteen kurittamasta Joensuusta olikin mukava siirtyä kohti Keski-Suomea, sillä viikonlopun sää näytti vaihteeksi hieman viileämmältä. Menneellä viikolla elohopea kapusi kotipitäjässä ennätyslukemiin, joten pieni viilentyminen tuntui mukavalta ajatukselta. RockCockin ohjelmaa katsellessa ei tutuilta nimiltä voinut välttyä, sillä festarin jo vuosia ohjelmassa pyörineet bändit olivat kaikki paikallaan – osa jopa samalla lavalla kuin aiempina vuosina. Mielenkiinto kohdistuikin enemmän lauantaihin kuin perjantaihin, omien suosikkien sattuessa juuri festarin toiselle päivälle.

Perjantai 30.7.

Koska matka kohti Kuopiota päästiin aloittamaan vasta iltapäivästä, jäivät perjantain ensimmäiset bändit ikävä kyllä näkemättä. Väinölänniemeen retkue saapui vasta ilta kuudelta ja tässä vaiheessa rantalavalla mollisointujaan paiskoi ilmoille Viikate. Hieman sekavan jonotusjärjestelyn venyttäessä sisällepääsyä bändi oli jo ehtinyt takoa settinsä yli puolivälin, eikä toimintaa nopeuttanut ainakaan yliaktiivinen järjestysmies, joka turvatarkastuksen yhteydessä takavarikoi allekirjoittaneen avainketjun. Pikkurillin paksuisesta kettingistä oltiin itse asiassa sen verran kiinnostuneita, että muu turvataskus tuntui unohtuneen. Hetken kestäneen ajatustenvaihdon jälkeen päädyttiin kuitenkin kompromissiin, jossa ketjun sai pitää mukanaan, kunhan se ei ollut esillä. Tässä vaiheessa ohitse vaelsi jos jonkin näköisiä ketjuviritelmiä, mutta näihin ei kuitenkaan puututtu. Tarkastukseen jäivät myös avaamattomat pillimehut, deodorantit ja muut purnukat, jotka katsottiin vaaraksi festariyleisölle.

Viikatteen edesottamusten seuraaminen jäi siis vähemmälle ja katseet kohdistuivat itse festarialueeseen. Muutoksia edellisvuosiin ei mainittavasti ollut. Ruoka- ja tavarakojut oli edelleen sijoitettuna rannan myötäisesti kulkevalle väylälle, joka jätti ylemmän kulkuväylän mukavan ilmavaksi, eikä ruuhkia näkynyt suuremmin. Perjantaina väkeä tuntui muutenkin olevan aiempia vuosia vähemmän, huolimatta siitä, että ennakkolippuja oltiin myyty ennätysvauhtia. Lavat olivat kaikki vanhoilla paikoillaan, eikä ulkoasussakaan ollut tapahtunut muutoksia. Festarialuetta kierrellessä Klamydia oli kerennyt vetää keikkansa loppuun ja oli aika siirtyä rantalavan edustalle katsomaan Ismo Alangon ja Teho-osaston rokkailua. Ismo bändeineen tuli tarkastettua jo parin viikon takaisessa Ilosaarirockissa, eikä meno jättänyt tuolloin ketään kylmäksi. Eikä jättänyt nytkään, joskin keikka tuntui kärsivän jonkinmoisesta yleisökadosta. Syynä saattoi toki olla telttalavalla samaan aikaan soittanut Doom Unit, joka ikään kuin pääsi unohtumaan meiltä täysin. Kyseistä bändiä on kyllä tullut kuultua jo tarpeeksi asti, sen biisien pyöriessä radioaalloilla tuon tuosta.

Ismon jätettyä lavan mielenkiinto kohdistui puistoon jossa lauteille kipusi yleisön raivoisan huudon saattelemana ruotsalainen Hardcore Superstar. Bändin aiemmat Suomen vedot missanneena odotukset olivat korkealla, eikä Jocken luotsaama sleaze-nelikko pettänyt. Lavalta pulpunnut energia sai pään nykimään ja jalan polkemaan, eikä taukoa pidetty kuin jägermaisteria naukkaillessa. Yleisön huudattaminen, kitaristin kantaminen olkapäillä ja huikean vauhdikas show saivat suupielet kääntymään ylöspäin pitkäksi aikaa. Yleisökin tuntui kasvavan tasaisesti aina keikan viimeisille minuuteille asti.

Perjantain huipennukseksi jäi telttalavalla armottomalla sykkeellä death metaliaan ruoskinut Sotajumala. Myöhäisestä soittoajasta huolimatta teltta oli aina perälle asti täynnä ja pitti pyöri tasaiseen tahtiin. Tänä vuonna pittien suhteen oli muuten tehty erityisjärjestelyjä, mikä oli erittäin tervetullut uudistus viime vuoteen verrattuna. Vuonna 2009 pittejä pysäyteltiin järjestysmiesten toimesta ja osa niihin osallistuneista jopa poistettiin alueelta. Nyt riehumiselle oli varattu lavojen edestä oma alueensa, eikä ongelmia näkynyt niin perjantaina kuin lauantainakaan. Tiukka keikka kaiken kaikkiaan. Lavaesiintyjänä Mynni on omaa luokkaansa ja rumpalista Timo Häkkisestä on tullut jo nähtävyys itsessään. Miehen rumputuli on täsmällisen tappavaa ja upeaa seurattavaa.

Illan viimeinen esiintyjä, Petri Nygård, jäi katsomatta bussin lähtiessä kohti yöpaikkaa. Kuulopuheiden mukaan yleisömäärä oli yllättänyt järjestäjätkin. Perjantai tuli siis saatettua pulkkaan nopeasti, ja bänditarjonta jätti aiemmista vuosista poiketen käteen kovin vähän.

Lauantai 31.7.

Aamu starttasi sateen ropinalla, joka yltyi pian kaatosateeksi. Viilennys oli kieltämättä kaivattu, eikä sade vaivannut muutenkaan pitkään. Aamutoimien jälkeen oli aika suunnata kohti aluetta, jossa teltassa yleisöä huudatti Anna Abreu. Rantalavalla taasen elämöi Raaka-aine, joka tuli nähtyä myös viime vuonna. Yleisöä oli valunut alueelle jo runsaasti, mutta syynä tuskin oli kumpikaan aiemmin mainituista esiintyjistä, vaan Mokoma, joka sekin on jo vanha tuttu RockCockista. Mokoman keikalla ei tuulikoneita tarvittu, vaan luontoäiti piti huolen bändin hiusten liikuttamisesta. Tuuli puhalsi aika-ajoin siihen malliin, että välillä rantalavan kangasripustukset tuntuivat lähtevän kokonaan irti. Vahingoilta kuitenkin vältyttiin. Mokomalla oli tähän mennessä lauantain suurin yleisö, joten laulaja Marko ottikin yleisön luvalla itselleen vapaata vokalisoinnista ja hetken aikaa Väinölänniemi hoiti laulupuolen. Sykettä lavalla oli sen verran, että rumpali takoi virvelikalvonsa puhki ja keikka jouduttiin hetkeksi aikaa keskeyttämään. Tauon aikana eksyimme päälavan edessä olevaan anniskeluun, jossa olikin mukavanlaisesti porukkaa seurailemassa Mokomaa. Samalla huomio kiinnittyi kohonneisiin hintoihin. Oluen hinta oli kavunnut viiteen ja puoleen euroon ja lonkerosta sai vastaavasti pulittaa 6 euroa. Jonoista ja ihmismäärästä päätellen tämä ei kuitenkaan haitannut. Tuoppipantteja anniskelussa ei edelleenkään ollut, mikä on sinällään harmi. Nurmirinne kun tuppaa muuttumaan nopeasti tuoppisäleiden ja muun roskan värittämäksi tantereeksi.

Lauantai oli raskaamman musiikin ystäville perjantaita huomattavasti parempi vaihtoehto, sillä heti Mokoman perään puistolavalla aloitti Korpiklaani. Vodka-kappaleella startannut keikka piti hyppysissään aina viime minuuteille asti ja yleisössä nähtiin myös jo perinteeksi muodostunut humppapitti, sekä tavallista hieman vauhdikkaampaa letkajenkkaa.

Festivaalialuetta tuli tarkasteltua myös hieman korkeammalta, sillä alueelta löytyi aiempien vuosien tapaan benji-torni. Ahkerassa käytössä olleen hyppypaikan pitäjien mukaan päivässä hyppääjiä on noin 100 ja kuluvana lauantaina määrä tulee menemään reilusti yli. Väinölänniemi urheilukenttineen on muuten aivan eri näköinen kuudestakymmenestä metristä!

Rantalavalle oli Korpiklaanin aikana kertynyt mustanpuhuva, lähinnä nuorista naisista koostuva yleisö, eikä syytä tarvinnut miettiä kauaa. Tea Khalifan ja ”pistintään” ahkeraan vilautelleen ampiaismiehen juontoa hädin tuskin kuuli, sillä yleisö kiljui kovaan ääneen jo lavalle Helsingin vampyyreja – the 69 eyesia. Nokkelasti True Blood sarjan tunnusbiisillä, Jace Everettin Bad Thingsilla, alkanut keikka koostui yhtyeen hittituotannosta. Vampyyriaikaa edeltäviä biisejä on keikoilla näemmä tätä nykyä enää turha odottaa, mutta tuskinpa ne enää imagoon ja lavashowhun sopisivatkaan. Brandon Lee, Gothic Girl ja muut goottien itketyskappaleet toimivat lämpimässä illassa hyvin ja Väinölänniemi alkoi olla aiempien vuosien tapaan totutun täynnä festivaalikansaa.

Itselle päivän odotetuin akti oli ehdottomasti virolainen folk-metal pumppu Metsatöll, jonka näin ensimmäistä kertaa RockCockissa 2007. Tuolloin bändin hyvä livemeno ja täysin eestiksi olevat lyriikat tekivät niin vahvan vaikutuksen, että kotiin päästyä tuli yhtyeen tuotantoa tilattua parinkin levyn verran. Keikka itsessään meni viimeisimmän Äio-levyn kappalejärjestystä mukaillen, mutta mukaan mahtui myös vanhempia ja tuntemattomampia kappaleita. Yleisöä bändi keräsi vuoteen 2007 verrattuna huomattavasti enemmän ja varsinkin puistolavan edessä olleessa anniskelussa moni tuntui ottaneen bändin omakseen. Kohokohtia keikalla olivat eeppisiin sfääreihin noussut Vaid Vaprust ja yleisön villiin pittaukseen lietsonut Sõjahunt.

Päivän harmittavasta päällekkäisyydestä vastasivat PMMP ja Verjnuarmu. Arpa suosi tällä kertaa PMMP:tä, sillä Verjnuarmu on tullut nähtyä RockCockissa jo aiemminkin. Valinta osoittautui hyväksi ja keikka tuli katsottua alusta loppuun. Paulan ja Miran suurielkeinen ja dramaattinen lavashow toimi hämärtyvässä illassa upeasti ja lavan edusta oli laidasta laitaan täynnä mukana laulavia ihmisiä. Lisänannaa yleisölle tarjottiin, kun yhtye pyysi lavalle yleisön jäsenen laulamaan mukanaan Rusketusraidat-kappaletta. Onni suosi paidatonta nuorta miestä, joka hillui lavalla koko kappaleen ajan. Miekkonen tarjoutui myös tyttöjen yölliseksi orjaksi, mutta tarina ei kerro mitä keikan jälkeen tapahtui.

PMMP:n jälkeen yleisö velloi tasaisena massana puistolavalle, jossa industrialsekoilunsa aloitti Turmion Kätilöt. Yleisömeri oli valtava. Taas kerran bändi oli ahdettu pienelle lavalle, jossa se ei mielestäni pääse lainkaan ansaitsemiinsa oikeuksiin. Lavalla oli bändin lisäksi mukana myös maalari, jonka improtaide sopi kaoottiseen musiikkiin loistavasti. Herra Spellgothkin oli kuulemma jättänyt yhtyeen, mutta tilalle oli saatu kovasti saman näköinen Herra Spektaakkeli, jolla oli päällään avaruushenkinen folioasu. Yleisön huudatus, laulatus ja tanssittaminen toimi tappavan varmasti, eikä yhtyettä voi taaskaan moittia yllätyksettömyydestä. Kymmenen käskyäkin muotoiltiin uudelleen yhtyeen muottiin sopivaksi, eikä niistä ensimmäistä todellakaan rikottu: ”Munniin ei pijä puhallella”.

Lauantain ja festivaalin pääesiintyjä oli saksalainen The Baseballs, jonka coverbiisejä oli saapunut katsomaan huikea määrä yleisöä. Ennakko-odotukset yhtyeestä eivät olleet korkeimmillaan, sillä radio on päässyt kuluttamaan torttutukista sen kovimman kärjen. Keikka osoittautui kuitenkin mitä parhaimmaksi viihteeksi ja oli kieltämättä hauska nähdä koko Väinölänniemi tanssimassa yhtyeen Katy Perry -sovituksen tahtiin. Myös Nylon Beatin ja Rihannan kappaleet saivat oman osansa yhtyeen käsittelyssä. Keikka oli leikkisä ja hyväntuulinen, eikä hymyilemästä voinut välttyä itsekään. Perinteinen ilotulitus jouduttiin ikävä kyllä perumaan metsäpalovaaran takia, joten spektaakkelimaista loppuhuipennusta festivaali ei saanut. Baseballsin soitellessa viimeisiä sointujaan kuljimme vielä telttalavan ohi, joka oli suureksi yllätykseksi täynnä. Lauteilla teltassa oli Kiuas, jota emme kuitenkaan ehtineet enää seuraamaan kyydin viedessä jo kohti yöpaikkaa. Näin ollen myös Kiuaksen jälkeen soittanut Halavatun Papat jäi näkemättä.


Kuopio RockCock tuli siis rokattua jo kahdeksannen kerran. Ennakkoon tarkasteltuna festivaalin esiintyjälista aiheutti todella voimakkaita Déjà vu -tuntemuksia. Useat bändeistä ovat tuttuja jo monelta peräkkäiseltä vuodelta, eikä samojen bändien katsominen vuodesta toiseen välttämättä innosta käymään festarilla paria vuotta pidempään. Toki ulkomaisissa nimissä on vaihtelua, eikä pääesiintyjissä ollut sinällään valittamista tänäkään vuonna. Perjantailta nenään jäi hieman jämäbändien kaatopaikan haju, lauantain ollessa taasen esiintyjävalinnoiltaan loistava. Lisäksi festivaali tuntuu kärsivän pienestä identiteettikriisistä. RockCockilla on rock- ja metallifestarin maine, mutta tänä vuonna seassa oli suomirappia ja tanssimusiikkia, joka saattoi karkoittaa ainakin osan vanhasta yleisöstä. Tästä huolimatta 15 000 festarikävijän rajapyykki ylitettiin. Vuodelle 2011 olisikin suotavaa tehdä rohkeita muutoksia bändikattaukseen, eikä vain kierrättää samoja vanhoja esiintyjiä. Myös järjestysmiesten toimintaan olisi korkea aika kiinnittää tarkempaa huomiota, sillä taas kerran suurin nurinan aihe tuntui olevan joko taitamattomat tai ylitarkat järjestysmiehet. Kalakukkoa alueelta en vieläkään löytänyt, mutta kotimatkalla sellainen tarttui mukaan.

Ja hyvää oli.

Teksti: Mika Martikainen
Kuvat: Mika Martikainen ja Kati Korhonen

Katso myös kuvagalleriat 1 ja 2 ->