Lumous Gothic Festival 2010 - Kymmenen vuoden Lumous

Vuosituhannen alussa perustettu Lumous Gothic Festival juhlisti kymmenvuotista taivaltaan helleaallon kourissa. Pitkän linjan goottirock-veteraanit sekä nuoremman polven nousevat tähdet kokosivat jälleen synkemmän musiikin ystäviä Tampereelle nauttimaan musiikista sekä hyvästä seurasta.

Torstai

Kymmenettä juhlavuottaan viettävä Lumous starttasi jo toistamiseen torstaina 8.7. varsin perisuomalaisesti Rajaportilla goottisaunan merkeissä. Liekö tämän eksoottisen tapahtuman väenkatoon ollut syynä ennätysmäinen helleaalto vai aloitusklubin siirtyminen Vastavirralta keskustaan. Itse jätin saunomiset väliin lähinnä ensimmäiseen syyhyn vedoten.
Aloitusklubi oli tänä vuonna siirtynyt perinteikkäältä Vastavirralta lähemmäs festivaalin muita tapahtumapaikkoja keskustorin kupeeseen Music Bar Sputnikiin. Lumouksella on ollut ennenkin yhteistyötä kyseisen baarin kanssa joten paikkavalinta ei ollut suuri yllätys – pikemmin paluuta juurille.

Paikkana Sputnik oli minulle jo ennestään tuttu, mutta yhtään livekeikkaa en ollut ennen tätä siellä todistanut. Itse pidin tilaa erinomaisena klubille ja muualtakin yleisön joukosta kuului jälkikäteen kiitosta tilavalinnasta. Tavallisena baari-iltana Sputnikin tila on ehkä hieman turhankin laaja ja kylmänoloinen. Festaritapahtumassa kuitenkin haluaa välillä keskustella vanhojen tuttavien kanssa ilman että tarvitsee jatkuvasti huutaa ja sitä ajatellen Sputnik erillisine käytävineen ja huoneineen toimi mainiosti.

Illan ja festivaalin ensimmäinen artisti Chaos Research veteli jo viimeisiä ambientsointujaan saapuessani paikalle, joten en ehtinyt tätä yhden miehen yhtyettä sen suuremmin seuraamaan.

Toisena lauteille nousi tamperelainen Silene, joka viime vuonna joutui peruuttamaan Lumous-keikkansa. Uransa 2004 Siouxsie and the Banshees –covereilla aloittanut bändi on oman materiaalinsakin puolesta pysynyt vahvasti brittiläisessä 80-luvun goottirockperinteessä. Bändin soittajat ovat vaikuttaneet mm. sellaisissa kokoonpanoissa kuin Two Witches, Love Like Blood ja Kuolleet Kukat, joten kokemusta ja näkemystä löytyy. Henkilökohtaisesti bändin kappale 107 Raven Road samannimiseltä ensilevyltä on vakuuttanut eniten ja toimi tälläkin kertaa. Pitkästä keikkatauosta huolimatta Silene viritteli ainakin allekirjoittaneen mukavasti festivaalitunnelmiin varmalla soitollaan ja pitkän soittokokemuksen karaisemalla lavaesiintymisellään.

Illan pääesiintyjä brittiläinen Grooving in Green rokkasi samoilla linjoilla. Musiikillisesti bändi oli edellistä asteen verran ärhäkämpi. Nimensä mukaisesti bändi kylpi lavalla vihreissä valoissa ja laulajan energinen esiintyminen vei mukanaan.

Perjantai

Kaupunkifestarin ollessa kyseessä ei ole mahdollista ryömiä naapurileiriin tekemään tuttavuutta muiden festarivieraiden kanssa, joten perjantai lähti käyntiin tuttavapariskunnan luona etkoillen. Tupa oli täynnä festivaalikansaa, lämpötila lähenteli mietoja löylyjä ja 90-luvun tanssihitit nostattelivat juhlatunnelmia.

Joka vuosi ensimmäisen artistin aloitusajankohta pääsee unohtumaan ja jälleen kerran itse juhlapaikalle tuli kiire. The Cemetary Girlz edustaa modernia ranskalaista deathrockia, ja bändin keulakuvan Dj. Alien S. Paganin voi nähdä usein Keski-Euroopassa alan bileissä levynpyörittäjän ominaisuudessa.

Suomessa yhtye on ollut lähinnä deathrock-kuvioihin perehtyneiden tiedossa, mutta ei ole nauttinut sen suurempaa suosiota Suomen goottipiireissä. Vuonna 2006 perustettu yhtye on keikkaillut ahkerasti alusta lähtien ja julkaisi viime vuonna Smoke My Brain debyyttialbuminsa.

Uskaltaisin olettaa, että monelle festivaalivieraalle Lumouksen keikka oli ensikosketus tähän ranskalaisen deathrockin nousevaan tähteen. Sinänsä erinomaista sillä The Cemetary Girlz on ehdottomasti livebändi. Keikka oli todella positiivinen yllätys. Hyvää meininkiä keikalta osasi odottaakin, mutta bändi ylitti kaikki odotukset. Viimeistään uudemmat kappaleet, jotka lainasivat vaikutteita vahvasti psychobillyn suunnalta, laittoivat pogojalan vispaamaan.

Jo keikan aikana kuului ylistäviä kommentteja bändin deathrockmeiningeistä ja bändistä kuuli puhuttavan paljon myös loppuillan aikana. Kenties ranskan deathrockarit nähdään vielä toistamiseenkin keikalla suomenniemellä, fanikuntaa luulisi tämän vedon jälkeen löytyvän.

Tämän vuoden Lumouksessa brittiläinen goottirock oli vahvasti edustettuna. Nosferatu edustaa perinteisempää brittiläistä toisen aallon goottirokkia. Itse tutustuin tähän verenimijään ensimmäisen kerran 90-luvun loppupuolella. Vaikka en ole vuosiin aktiivisesti bändin tekemisiä seurannut, kuului tämä pakko nähdä kategoriaan, sen verran legendaarisesta nimestä on kyse.

Nosferatu oli lavalla pitkälti sitä mitä saattoi odottaakin: tummanpuhuvia jäyhiä miehiä, ja rehellisen suorasukaista goottirokkia. Vaikka yhtyettä on kritisoitu hieman turhankin yllätyksettömästä ja vakavaotteisesta goottimörinästä saivat vanhat hitit kuitenkin tanssahtelemaan mukana. Goottisateenvarjon alle niputetaan nykyään laidasta laitaan musiikkia, kunhan siinä on synkähköt lyriikat tai tummasävyiset melodiat. Nosferatun juuret ovat kuitenkin vahvasti juuri klassisen goottirokin ytimessä. (kuva: nosferatu_02.jpg)

Lauantai

Kaksi päivää festarointia vaati veronsa ja tällä kertaa lauantain päiväohjelma oli pakko jättää väliin ja tyytyä keräämään voimia illan varsinaiselle klubille. Kuten tavallista lauantai oli tälläkin kertaa painottunut enemmän konemusiikin suuntaan. Jonkin verran tänä vuonna oli pyritty tasaamaan eri tyyppisiä artisteja eri päiville, mikä oli mielestäni hyvä ratkaisu, sillä kumpanakaan päivänä ei tarvinnut pönöttää koko iltaa lavan edessä. Lumous on paitsi musiikkifestari, myös Suomen goottikulttuurin ”get-together” tyyppinen tapahtuma, jossa voi tavata vanhoja kavereita ja yksinkertaisesti nauttia synkän riemukkaasta festivaalitunnelmasta.

Tämän vuoden cold meat industry tarjonnan hoiti ruotsalainen Deutsch Nepal. Itse en ole koskaan ollut suuri ambient musiikin ystävä. Energisessä festaritunnelmassa on jotenkin hankala keskittyä fiilistelemään musiikkia joka omassa käytössä sijoittuu lähinnä tunnelmanluojaksi tai taustamusiikiksi. Lavaesiintymisessä oli viety minimalismi huippuunsa, sillä alkuun oli vaikea edes erottaa että pimeällä lavalla oli ketään. Hieman olisi kaivannut lavalle jotakin liikehdintää, vaikka sitten taustavideon muodossa, jotta olisi jaksanut kiinnostua keikasta myös visuaalisessa mielessä. Jälkikäteen kuultuna moni musiikkilajin edustaja kyllä kehui keikkaa, joten ilmeisesti homma kuitenkin toimi jossain määrin kuten pitikin.

Two Witches on nähty Lumouksessa monta kertaa aiemminkin, mikä ei yllätä ottaen huomioon bändin kytkökset festivaalin järjestäjäorganisaatioon. Kaikki näkemäni Two Witchesin livevedot ovat olleet meneviä keikkoja, eikä pettymystä ollut ilmassa tälläkään kertaa. Yli 20-vuotisen uran tehnyt suomalaisen goottirokin pioneeri on edelleen voimissaan, ja tempaisi yleisön mukaansa heti alkumetreiltä lähtien. Yhtyeen laulajan ja nokkamiehen Jyrki Witchin vauhdikas keekoilu, demoninen irvistely, sekä jo tavaramerkiksi muodostunut mulkoilu yhdessä välispiikkien terävän sanailun kanssa ovat erottamaton osa yhtyeen imagoa. Tälläkin keikalla hän pisti parastaan ja koko yhtye tarjoili yleisölle annoksen pitkän linjan goottirokkia mitään säästelemättä. Ja hyvin toimi.

Sunnuntai

Jälleen kerran sitä oli odotettu koko festivaalin ajan, sunnuntai ja The End bileet. Jos ei muuta niin niiden takia kannattaa joka vuosi lumoutua. Ensin kuitenkin kynnelle kykenevät suuntasivat nauttimaan iltapäivän auringosta ja retkiantimista Näsinpuistoon perinteiselle Gothinicille. Lauantain sadekuuroista ei ollut tietoakaan ja ilma oli keventynyt juuri sopivasti piknikinomaista toimintaa ajatellen. Tälläkin kertaa saatiin kiitettävä määrä gootteja puistoon paikallisia hämmästyttämään.

Ennen varsinaista The End klubia ohjelmassa oli uusi tapahtuma: Sunnuntai Live. Paikkana Dog’s Home, joten tapahtumat sulautuivat saumattomasti yhteen. Tapahtumassa esiintynyt Kuroshio kyllä vakuutti esityksellään, mutta slotti oli hänelle pahin mahdollinen. Jotenkin aurinkoinen sunnuntai-alkuilta ei virittänyt oikeaan tunnelmaan.

Kuten tavallista The End lähti käyntiin leppoisan rauhallisissa tunnelmissa. Ensikertalaisia uskalsin varoittaa, että kellon lyödessä keskiyön lyöntejään meno yleensä yltyy sellaiselle tasolle, että sitä voi nähdä vain The Endissä.

Ysäritanssihittien tahdissa tälläkin kertaa paidat lähtivät kuin lähtivätkin pois päältä. Tänä vuonna tämä aina niin odotettu ohjelmanumero koki kenties ennnätysmäisen suosion. Mahtaisiko vaikuttavana tekijänä olla ennätysmäisen helteinen kesä, mutta loppuillasta paljaat hikiset ylävartalot hinkkautuivat toisiaan vasten liian pieneeksi käyneen tanssilattian tungoksessa. Kuten perinteisiin kuuluu tissejäkin nähtiin, eikä baarissa tainnut olla yhtäkään pöytää jolla ei tänäkin vuonna olisi tanssittu. Tämän vuoden ehdoton klubihitti oli muutamankin kerran kuultu Eveliina Kurjen Vampyyri Mä Oon. Kuuleman mukaan yllättävä ryntäys tanssilattialle kyseisen laulun tärähtäessä soimaan sai helsinkiläisten suunnalta hämmentyneen epäuskoisia katseita. Muutenkin joidenkin vakavamielisten taholta kuului jonkin verran kitinää The End –klubin musiikillisista valinnoista. Kukin tyylillään ja sitä rataa, mutta ehkäpä viikonlopulliseen gootteilua mahtuu myös muutama setti hieman camp-hengessä soitettua hauskanpitomusiikkia.

The End oli, kuten aina, mutta ehkä vielä enemmän tänä vuonna hikinen kokemus. Festivaalin järjestäjät pääsivät hekin jälleen kerran vaihtamaan vapaalle tässä nelipäiväisen tapahtuman loppuhuipennuksessa.

Yhteenvetoa

Tänäkin vuonna Lumouksen ohjelmistossa oli tapahtunut pientä uudistumista. Festivaali on pyrkinyt joka vuosi tuomaan jotain uutta muuten jo perinteiseksi muodostuneeseen kattaukseen ja tänäkin vuonna uudistukset tuntuivat toimivan. Suurimmat muutokset olivat aloitusklubin siirytminen lähemmäs keskustaa sekä sunnuntain live-ohjelma.

Tapahtumaa ja tekemistä riittää festivaalivieraille perjantaista myöhään sunnuntaiyöhön ja mikäli aikoo kaikkii festivaalin tapahtumiin osallistua luppoaikaa ei paljon jää. Festivaali on aina toiminut vapaa-ehtoisvoimin joten saa nähdä kuinka paljon kasvun varaa sillä vielä on.

Se, tuleeko Lumous jatkamaan kymmenvuotista tarinaansa, jäi tällä kertaa tavanomaisesta poiketen ilmaan roikkumaan. Kenties järjestäjät tarvitsevat pienen hengähdystauon asiaa tuumatakseen. Toivotaan, että lumousorganisaatiolla riittää vääntöä vielä kaikkien näiden vuosien jälkeenkin, sillä festivaalista on muotoutunut kiinteä osa suomalaista goottikulttuuria viimeisen vuosikymmenen aikana. Se on eräänlainen vuoden käännekohta, goottikansan keskikesän juhla.

Teksti: Ville Kankainen
Kuvat: Ville Kankainen