Ilosaarirock 2010 - Festivaaliveteraani palaa Pohjois-Karjalaan

…mutta ei vaihtanut farkkua verkkarihousuun, koska ei sellaisia omista eikä myöskään juonut kaljaa auringonnousuun, koska ei pidä oluesta. Se ei tarkoita sitä, etteikö aurinko joinakin aamuina olisi ollut jo korkealla siinä vaiheessa, kun jatkoilta poistuin. Eikä Pohjois-Karjala myöskään ole kotiseutuni, mikä onkin ehkä suurin syy, etten ole näillä soittojuhlilla vieraillut sitten vuoden 1998. Kauas on nimittäin pitkä matka ja Joensuu on Ruuhka-Suomesta katsottuna kaukana, täyden työpäivän pituisen matkanteon takana.

Matkaan lähdettiin siis hikisenä torstaina aamupäivällä ja perillä oltiin alkuillasta. Ilosaarirockviikolla Joensuussa järjestetään myös maksuton Popkatu-tapahtuma, jonka Teatteriravintolassa järjestettyyn konserttiin ehdin kuuntelemaan Pohjolan Ilmaria sekä Kostajia. Kostajat on sekalainen projekti, jonka alkujuuret ovat 80-luvun alussa ja jonka tunnetuin jäsen on legendaarisen kulttiyhtye Mana Manan kitaravelho Otra Romppanen, joka tässä kokoonpanossa pimputtelee koskettimia.

Perjantaiksi poimin Popkadun ohjelmasta tarkasteltavaksi Kiinan Sisä‑Mongoliasta tulevan GangZin, jonka esittämä kurkkulaulu ei ajoittain kuulostanut ihmisääneltä ensinkään. Samana päivänä alkaa myös varsinainen Ilosaarirock ennakkoklubeillaan. Sulon suomirockia ja –poppia kerääntyi katsomaan noin 5000 ihmistä, Töminä taas on tuhannella osanottajallaan Puntalan jälkeen maamme toiseksi suurin punkfestivaali, kehuivat järjestäjät pressitilaisuudessa. Sulon ohjelmistosta mieleen jäi tietysti ihanan Chisun show, ”pieni isokokoinen runopoika” Sami Kukka sekä Vesterinen yhtyeineen, jonka muutama radiohitiksi päätynyt kappale ei anna kunnon kuvaa näistä suomalaisista murhaballadeista. Vielä viimeiseksi jo alueelta poistuessani kuulin aidan takaa encorena vedetyn ”Villihevosia”, joka ei liiemmälti alkuperäistä muistuttanut. Töminän puolen jokseenkin tasapaksuista punk-vedoista taas mielenkiintoisimpana erottui Aortaortan astetta koukkuisempi HC-kaahaus.

Lauantaina päälavalla avasi Viikate, joka onkin ahkerasti kiertänyt Suomea tänä kesänä. Tunnin setti täyttyi helposti hittimateriaalista ja saatiinpa nähdä vielä keikan lopuksi yllätysesitys, kun lavalle nousivat aiemmin mainittu Otra Romppanen ja Mana Manassa edesmenneen Jouni Mömmön jälkeen laulanut Kimmo Kuosmanen, joiden johtaessa ja Viikatteen poikain säestäessä kuultiin kulttiklassikot Maria Magdalena ja Vaarallista. Sitten olikin vuorossa minun henkilökohtainen lauantainen pääesiintyjäni Radiopuhelimet, mutta ei siitä sen enempää, koska ketään muuta ei kiinnosta.

Ilosaaressa ohjelma on suunniteltu niin, että esitykset alkavat aina tasatunnein kahdella tai kolmella lavalla samaan aikaan, mikä aiheuttaa sen, että on tehtävä kipeitä valintoja, koska minkäänlaista porrastusta esimerkiksi Provinssin tyyliin ei ole. Mokoman keikalla olleet kehuivat sitä kovasti, mutta minä pidin Radiopuhelimia tärkeämpänä jo pelkästään senkin takia, että he keikkailevat huomattavasti harvemmin. Sen verran vaan mainitsen, että kylläpä harmitti ankarasti, että kamerasta loppui patterit juuri Viikatteen keikan loppuvaiheessa. Onneksi seuraavana oli vuorossa Olavi Uusivirta, jonka lällyilyn aikana ehti hyvin käydä kaupasta hakemassa uudet.

Muista lauantain esiintyjistä sen verran, että on se vaan hienoa nähdä ihan oikea ammattitaitoinen 12-henkinen soulbändi eli tarkoitan Miss Saana & the Missionairesia, joka veti Rentolavalla yleisön tanssaamaan pilvisen nuhjuisesta säästä huolimatta. Vähemmällä ammattitaidolla, mutta sitäkin suuremmalla innolla taas tanssitti Rekkalavalla The Micragirls. Sen jälkeen sahasivat Katatonian pojat ranteitaan raskailla kitaroillaan YleX-teltassa, eikä alueen siltä reunalta tarvinnutkaan vielä poistua, koska Rekkalavalla rienasi seuraavana Kumikameli.

Brittiläinen Imogen Heap olisi seuraavaksi tarjonnut päälavalla ohjelmalehtisen mukaan ”hypnoottisen matkan unen ja valveen rajamaille”, mutta minun prioriteeteissäni Absoluuttinen Nollapiste meni sen samoin kuin Kemmurun suomi-hiphopinkin edelle ja hyvän progeshown Rovaniemen pojat vetivätkin, vaikka eipä bändin jäsenistä taida kukaan olla asunut Lapin pääkaupungissa enää vuosiin, mutta rovaniemeläisbändiksi heitä silti tituleerataan. Kuten ei Ismo Alankokaan enää Joensuussa asu, mutta lasketaan kuitenkin paikalliseksi instituutioksi, joka on esiintynyt Ilosaaressa useammin kuin todennäköisesti itsekään osaa laskea. Myöskään Ismon kokoonpanoista ei ole kukaan pysynyt kärryillä enää aikoihin, mutta tämänkertainen keikka vedettiin kuitenkin Ismo Alanko & Teho-osaston nimellä ja hyvin vedettiinkin, koska soitettavasta materiaalista ei ole puutetta, pelkästään hiteistä saisi kasaan useampiakin tunnin pituisia festarisettejä.

Rentolavan Queen Ifrica meni siinä kanakorin mutustamisen taustamusiikkina ja niin jäljellä oli enää lauantain pääesiintyjä, 30-vuotias Bad Religion. Sanoisinko, että hieman virkamiesmäisellä otteella maailmanparannuspunkkia soitettiin, mutta oli se sentään mukava kädenojennus paikallista bändiä kohtaan esittää keikan loppupuolella näppärä cover-versio Eläkeläisten Humppajeesuksesta. Illan päätti lyhyt mutta näyttävä ilotulitus, jonka jälkeen olikin hyvä tungeksia leirintäalueelle jatkoille.

Vaikka jatkoilla lipsahti puoli kuuteen, niin toimittajanne oli sunnuntaina skarppina alueella heti kello 13, kun aurinkoisen festivaalipäivän avasi Rentolavalla The Valkyrians. Linnunlahden rannan hiekka oli polttavan kuumaa ja Pyhäselän vesi niin lämmintä, että viilentävä vaikutus oli olematon. Mikäpä sopisi siihen kohtaan paremmin kuin perinnetietoisesti soitettu ska.

Lapkon itkuindiestä on Karibian riemu kaukana ja niin on Insomniumin hevinrytkeestäkin, mutta onneksi Jenni Vartiainen on juuri niin ihana kuin yleinen mielipide sanoo. Rytmihäiriön surmacore oli mielestäni mielenkiintoisempaa kuin Eppu Normaalin hittiparaati, enkä aivan yksin ollut mielipiteeni kanssa, vaikkakin selkeässä mutta äänekkäässä vähemmistössä, kuten solisti sai yleisön huutamaan: ”kummalla lavalla teidän mielestänne kuvataan syvällisemmin suomalaisen miehen sielunmaisemaa, tuolla, (viittaus päälavan ja Eppujen suuntaa) vai tällä?” Artistiohjeissa oli kielletty monien muiden asioiden ohella mm. yllyttämästä yleisöä ns. crowd surfingiin, Gambinan juomiseen ja miessurmaan kehottamisesta ei sen sijaan puhuttu mitään…

Amorphis, yksi festivaalikesän ahkerimmista keikkajyristä, piiskasi laulajansa Tomi Joutsenen lockseilla yleisön hyvään lämpöön Faith No Morelle. Saunapuhdas orkesteri soitti kiertueensa viimeisen keikan Ilosaaren täydelle kentälle. Äänitaiteilija Pattonin tämänkertainen stuntti oli napata videokuvaajalta kamera ja lähteä kuvaamaan yleisöä. Miken kannattaa pysyä lauluhommissa, sen verran horjuvaa oli screeneille välitetty kuva.

Kaikki kiva ja hauska loppuu aikanaan, niin myös tämänvuotinen Ilosaarirock. Niinpä tässä raportissa on enää jäljellä Festari.orgin huikea paljastusosio: Mitä todella tapahtuu VIP-alueella, suuren yleisön silmiltä piilossa:

Alkoholijuomat maksavat saman verran kuin itse lippunsa maksavien asiakkaiden puolellakin, mutta tuoppipanttien kanssa ei tarvitse häslätä, eikä vessaan tarvitse jonottaa. Tallotun nurmikon tai pölyisen hiekkakentän sijaan saattaa myös päästä pehmeälle sohvalle istumaan, huonommalla tuurilla sitten vaikka Wallu Valpion viereen. Voi myös törmätä Kaarle Viikatteeseen, mutta niin voi keskustan baarissakin. Mitään esityksiä vippiteltasta käsin ei näe, vaan sitä varten pitää laskeutua rahvaan joukkoon. Kaikki käyttäytyvät siististi ja hillitysti, koska näillä ihmisillä on enemmän menetettävää kuin tavallisilla festivaalikävijöillä, tavallinen tallaaja voi festareilla olla täysin irti, mutta turhan julkkiksen täytyy pitää yllä maineensa illuusiota.

Eli kiva kiitti hei, ja nähdään ensi vuonna.

Teksti: Timo Koski
Kuvat: Jaska Kamila