Riihimäki Rock 2010

Kolmatta kertaa Riihimäellä Messupuistossa järjestettyä Riihimäki Rockia oli tänä vuonna siunattu kauniilla säällä. Myös ennusteet lupailivat auringon paahdetta koko viikonlopulle, mikä vauhditti ennakkolipunmyyntiä niin, ettei yleisötavoitteeseen pääsy tullut järjestäjille yllätyksenä. Tällä kertaa bändivalinnoilla ja VIP-lippujen ostomahdollisuudella kosiskeltiin paikalle aikaisempaa enemmän myös hieman vanhempaa väkeä. Nettisivut kertoivat jo etukäteen, että edellisistä vuosista aluetta on kehitelty ja palveluita lisätty. Merkittävin muutos oli festareiden läpivieminen yhdellä lavalla, mikä aiheutti näyttämölle melkoista kuhinaa keikkojen välillä. Myös aikaisemmin festivaalialueen liepeille kyhätty pieni telttamajoitusalue oli poissa.

Tämän vuoden helmikuussa debyyttialbuminsa julkaissut paikallinen melodista metalia soittava Whispered avasi Riihimäki Rockin viikonlopun raskaimmalla performanssilla, joka sai allekirjoittaneelta osakseen varauksetonta nyökyttelyä. Tässä vaiheessa kansaa oli lipunut paikalle vain kourallinen ja ympärille silmäillessä huomio kiinnittyi merkittävän suuren osan alueesta peittäneeseen, vielä lähes tyhjyyttä ammottaneeseen, anniskelualueeseen. Parin seuraavan tunnin kuluessa kävi selväksi, ettei sitä kuitenkaan oltu mitoitettu yhtään liian suureksi. Anniskelualueen sijoituspaikka keräsi kiitosta, se kun tarjosi myös musiikista kiinnostuneille janonsammuttajille suoran näköyhteyden lavalle. Näin ei valitettavasti ole asiaa hoidettu esimerkiksi eräillä suurimmista kotimaisista festivaaleista. Sisäänpääsy anniskelualueelle hoidettiin huumorilla, sillä tuhannet janoiset ohjattiin laitumelle vain noin metrin levyisestä aukosta. Olikin arvattavissa miten käy, kun sen sisälle pyrkivän pissaliisan henkilöpapereita aletaan syynätä, avattuja pulloja ratsata tai kun suuret massat pyrkivät sisään jalkapallon MM-puolivälierätaiston tauottua. Madolla oli pituutta parhaillaan kymmeniä metrejä – mielestäni turhaan. Jo festivaalialueen ulkopuolella rannekkeenvaihtojonossakin hyvän alkulämmön saaneita juhlijoita odotti anniskelualueen sisällä kuitenkin vielä jättipotti - nesteytyksenmyyntipisteitä ei ollut puoliakaan siitä mitä olisi tarvittu. Muutoin festivaalialue tuntui ajavan asiansa ja oli hyvin suunniteltu. Kaikki perinteinen festivaalimättö ja krääsä löytyi, minkä lisäksi mainittakoon ympäri aluetta ihmisiä viihdyttäneet sirkustaiteilijat.

Toisena lauteille kavunnut törkyturpa Petri Nygård muistutti juomisen tärkeydestä ja upposi omaan kohderyhmäänsä. Ilmeisesti helteestä innostuneena perjantai-iltana kello 18 housuistaankin päässyt naistaustatanssija sen sijaan ei uponnut aivan kaikille, vaan lähinnä nosti ilmaan kysymyksiä. Francine tasoitteli sekavat tunnelmat ja sai kolmeen pekkaan kontrabasson säestämällä energisellä rock’n’rollilla osan jo varsin runsaslukuisesta yleisöstä laittamaan jalalla koreasti. Itse kynäillyt kappaleet sekä lukuisat coverit kävivät lämmittelystä erityisesti loppuillan saksalaisvieraita katsomaan tulleille. Vielä varsin lämpimässä ilta-auringossa esiintynyt Irina osoitti jälleen, että ihmissuhdeongelmistaan purnaamallakin voi saada yleisön juhlatuulelle. Irinan muutama albumi sisältää niin paljon radiohittejä, että yleisö osasi lähes koko setin biisit ulkoa ja suurin osa siitä raikasi yhteislauluna jammaillen.

Keväällä uuden albuminsa julkaissut ja hieman melankolisempaa säveltä laulanut Jenni Vartiainen ei luonnollisesti aivan vastaavanlaisia yhteislaulubileitä synnyttänyt. Varsin herkästi laulettu Eikö kukaan voi meitä pelastaa?-kappaleen aikana yleisö tosin yltyi rytmikkäisiin kannustaviin taputuksiin ja huutoihin. Syynä oli kuitenkin lähistölle totuttuun tapaan viritetystä benjihyppytornista vuorollaan vilkutellut mestari, joka suuren sankarin elkein otti yleisönsä ennen kuin useamman minuutin harkinnan jälkeen antautui kuminauhan varaan painovoiman vietäväksi. Mielenkiintoa Jenni Vartiainen kyllä yleisössä herätti ja lavan eteen rynninyt joukko oli selkeästi edeltäneitä esityksiä kirjavampaa.

Perjantai-illan päätti kenties koko Riihimäki Rockin odotetuin esiintyjä, saksalainen The Baseballs, jota oli saavuttu katsomaan pitkänkin matkan takaa. Sam, Basti ja Digger tiesivät mihin iskeä ja rockasivat osalta yleisöä jalat veteliksi. Settilista oli sitä mitä odotettiinkin ja fanit saivat haluamansa pallohameidensa helmojen heiluessa. Biisien aikana yleisöstä kuuluneet riemunkiljahdukset sekä fiftarimekkoiset naiset toivat väistämättä mieleen kaikki ne 50- ja 60-luvun mustavalkopätkät. Kaikille pelkkä keikka ei riittänyt, vaan monikymmenpäinen fanijoukko oli hyvästelemässä yhtyettä pomppien keikkabussin edessä sen lähdettyä matkoihinsa alueen jo sulkeuduttua jonkin aikaa aikaisemmin.

Lauantai-iltapäivä aloitettiin perjantain tapaan paikallisvoimin. Riihimäkeläis-hyvinkääläisen Jarspis’s Allstarsin viritellessä festivaalipäivän alkutahteja asetteli moni vilttejään ympäri aluetta varmistaakseen mieleisensä tukikohdan loppupäiväksi. Lähes pilvettömältä taivaalta kuumasti porottaneen auringon helliessä etelähämäläistä kesäpäivää moni oli ottanut jalat alleen kiitettävän aikaisessa vaiheessa. Ajankohtaan nähden jo varsin runsaslukuisen yleisön keränneen Happoradion laulaja Aki Tykki ilmoitti keikan aluksi kehonsa aistivan huomattavaa kuumuutta, mitä ei tietysti voida pitää ihmeenä tyylille uskollisten mustien vetimien koostuessa muun muassa villapiposta ja pikkutakista. Muuten Happoradio tuntui sopivan hyvin aurinkoiseen iltapäivään ja yleisö eli hyvin keikan mukana sen alusta loppuun saakka.

Kuumuutta sekä ennen että jälkeen keikan niin ikään päivitellyt Anna Puu pyyteli viileitä merituulia sisämaan kaupunkiin. Lyhyeltä lomalta keikoille palannut ja vielä syksyyn asti keikkailua jatkava Anna näytti nauttivan esiintymisestä ja välillä kitarallaan itseään säestäen loi varsin letkeää tunnelmaa. Erityisesti Nopeimmat junat-lohkaisu tuntui sopivan aikaan ja paikkaan. Festivaalien peräti neljäs naisartisti, Chisu, aloitti settinsä mahtipontiseen tyyliin laulaen Miehistä viis. Liekö edellisiltainen Hangon keikka painanut alla, kun pientä sekavuutta oli alkuun havaittavissa, mutta lopulta keikka sujui mallikkaasti. Myöskään alun teknisten ongelmien ei annettu häiritä ja Chisu antoi musiikilleen omaan teatraaliseen tapaansa kaikkensa paljasjaloin ympäri lavaa tanssien.

Herra Ylppö ja Ihmiset valloitti karismallaan koko festivaalialueen ja sytytti mm. ihastuneen festarit.orgin tämänkertaisen kuvaajan. Ylpön arkipäiväisiä asioita käsitteleviin sanoituksiin on yleisön helppo samaistua ja varsinkin uudemman materiaalin tarttuvien kertosäkeiden johdattamana ainakin lähimmäksi lavaa kerääntyneillä tuntui olevan kappaleiden sanoma hyvin hallussa. Herra Ylpön voimakas lauluääni värisytti festivaalialueen toisella puolella asti.

Illan päättivät suomirockin valtiaat Yö ja Eppu Normaali. Tässä vaiheessa oli tämän tekstin kirjoittajalla aika siirtyä pysyvästi sammuttamaan nestehukkaa anniskelualueelle, josta oli, kuten jo sanottiin, kelvolliset näkymät lavalle. Molemmat suomirocklegendat olivat vetäneet festivaaleille paljon faneja, jotka olivat tulleet katsomaan ainoastaan näitä orkestereita. Monelle käsillä oli harvinainen tilaisuus nähdä klassikkobändit kätevästi samalla kertaa ja vieläpä peräkkäin. Yö soitti illan jo hämärtyessä, jolloin lavan kirkkaat valot loivat tunnelmaa lavan eteen kerääntyneen yleisömassan pomppiessa tuttujen hittien tahdissa, joiden ikä vaihteli alle vuodesta yli 27 vuoteen. Samaa aikakautta edustavan Eppu Normaali aloitti edellistä esiintyjää letkeämmissä tunnelmissa kuluneen keikkansa jupisemalla repulle. 2000-luvun materiaali ei iskenyt yleisöön ihan samaan malliin kuin pääosissa ollut kasarimateriaali, lukuun ottamatta Sadan vuoden päästäkin-kipaletta, joka lavaperformanssin perusteella on myös Martti Syrjän omia suosikkeja. Ihmisten kasvoilta näki, että Eput toimivan edelleen.

Riihimäki Rock 2010 keräsi Tehtaankadun Messupuistoon kahden päivän aikana lähes 12 000 kävijää, mikä vastasi myös kävijämäärää, jolle järjestäjillä oli alueelle luvat. Kun vielä valtaosa tiketeistä oli myyty jo ennakkoon, ei siis ihme, että myös järjestäjien puolelta oltiin tapahtumaan tyytyväisiä. Tuottaja Arde Jokinen kertoi festarit.orgille Riihimäki Rockin sujuneen heidän näkökulmastaan erittäin leppoisissa merkeissä kelienkin suosiessa. Kolmatta kertaa järjestettyä tapahtumaa oli valmisteltu pitkälle aikaisempien vuosien pohjalta ja viranomaisten kanssa oli jo ennestään hyvät välit. Jokinen oli tyytyväinen myös siihen, ettei alueella oltu lauantai-iltapäivään mennessä tavattu mainittavia järjestyshäiriöitä ja toivoi festivaalikansan nauttivan riittävästi vettä, jotta turhilta lasarettireissuilta vältyttäisiin. Jos jälkeenpäin vinkkaaminen sallitaan, niin tämän olisi voinut varmistaa asentamalla alueelle useamman kuin yhden vesipisteen. Ja samalla lisää bajamajoja.

Kokonaisuutena katsoen Riihimäki Rock 2010 varmasti täytti niin yleisön kuin järjestäjienkin ennakko-odotukset, jopa ylitti ne. Suurin kiitos täytyy tosin antaa säänjumalille, sillä jos tällä kelillä ei olisi saatu ihmisiä liikkeelle, niin ei koskaan. Tapahtuma on viimeistään nyt kehittynyt entisten ja nykyisten paikallisten get together-päivästä tapahtumaksi, jolla on annettavaa myös suuremmille joukoille.

Teksti: Veli Auvinen
Kuvat: Leena Pitkänen

Katso myös kuvat ->