Kaisafest 2010

Tänä vuonna toista kertaa järjestetty Kaisafest toi Helsingin keskustaan Kaisaniemen puistoon pystytetyn jättiteltan lavalle koti- ja ulkomaisia esiintyjiä kolmena erillisenä tapahtumapäivänä. Kävimme paikan päällä lauantaina 19.6. haistelemassa hieman erilaista festaritunnelmaa. Kotimaisten esiintyjien lisäksi festivaalin päätöspäivänä lavalle kipusi tunnelmoimaan naapurimaan popjazz-kestosuosikki Bo Kaspers Orkester.

Oman leimansa tapahtumalle antaa sen ikärajallisuus, selkeästi varttuneempaankin makuun sopiva esiintyjäkaarti sekä keskeinen sijainti aivan rautatieaseman kupeessa. Yleisö koostuikin pitkälti aikuisista musiikin ystävistä sekä yritys- ja kutsuvierasporukoista. Puitteet olivat viileähköä ja iltaa kohden sateistakin päivää ajatellen loistavat: jättitelttaan sateelta suojaan mahtui hyvin koko paikalle kerääntynyt yleisö, ruoka- ja juomapalvelut olivat monipuoliset sekä nähdäksemme toimivat ja istumapaikkojakin oli runsaasti. Teltan tilavuudesta huolimatta suurin osa pöydistä ja istumapaikoista oli tosin ulkosalla, kun sisälle lavan eteen oli jätetty reilusti tilaa seisoa ja tanssahdellakin. Miinuksena mainittakoon vessojen vähäisyys juomatarjoilun määrään nähden. Sopivan sään sattueessa olisi päivästä voinut nauttia esimerkiksi viihtyisissä aurinkotuoleissa makoillen ja esityksiä jättiscreeniltä seuraten.

Tunnelma hämyisessä teltassa oli jo paikalle saapuessamme mainio. Pienestä huolesta huolimatta artistien aloittaessa lavan eteen jaksoi kuohuviinien ja ruokapatojen ääreltä kerääntyä ihan hyvin katsojia. Iso ja korkea lava, hyvä äänentoisto ja hienot valot tekivät osaltaan esityksistä helposti nautittavia. Ei mitään suureellista shown tuntua, mutta oikein tyylikästä ja toimivaa. Samaa voisi oikeastaan sanoa myös päivän esiintyjistä.

Omalta osaltamme päivän ensimmäisestä esityksestä huolehti hiljaittain toisen albuminsa Saharan julkaissut Anna Puu. Mielenkiinnolla odotimme, miten kotikuuntelussa vielä melko vaisusti potkineet kappaleet taittuisivat livenä. Materiaali uudella levyllä kun on mallikasta, mutta kenties aavistuksen varovaista ja varman päälle pelattua.

Anna on hyvällä tavalla vähäeläisyyden mestari. Hänen olemuksensa on valovoimainen eikä vaadi suurieleisyyttä ympärillensä. Yleisölle jäikin vain mahdollisuus antautua hänen vietäväkseen. Arviomme uuden materiaalin vaatimattomuudesta edellisen levyn hitteihin verrattuna murenikin keikan aikana kappaleiden soidessa voimallisina mutta herkän kauniina. Kappaleista erityisesti Ennustaja, Sinä olet minä ja viimeisenä ennen encoreja soitettu Vuoroin vieraissa tekivät silminnähden syvän vaikutuksen kuulijoihin. Vuoroin vieraissa kasvoi livenä niin isoksi kokemukseksi, että se söi jopa pohjaa encoreilta. Kappaleiden hienoudesta huolimatta Linnuton puu, Cést la vie ja Uskomaton juttu jäivätkin vähän tyhjiksi ja hiukan tarpeettoman tuntuisiksi vedoiksi.

Annan ja kovassa nosteessa olevien kollegoidensa ansioksi on myös laskettava se, että nyt näiden tiedostavien kappaleiden lyriikat ovat sillä tasolla, ettei häpeän kylmät väreet ole päällimmäisenä tunteena. Voidaan vihdoinkin puhua monikerroksellisuudesta.

Jos Anna Puu otti yleisönsä niin teki myös Ismo Alanko & Teho-osasto erityisen upealla esiintymisellään. Tässä livekokoonpanossa Teholla –kaksikko Alanko ja Teho Majamäki on vahvistettu kolmella muulla muusikolla, ja lopputulos onkin todella vakuuttava. Etenkin lyömäsoitinpuoli oli todella iskevä, Majamäen monipuolisen taituroinnin lisäksi rummuissa musisoi antaumuksella Zarkus Poussa. Majamäen musiikillista ilotulitusta katsellessa tuli olo kuin vajoaisi Tim Burtonin elokuvamaailmaan. Makeaa, ihanaa ja hullunkurista.

Keikan aikana kuultiin paljon tuoretta materiaalia uusimmalta Onnellisuus –levyltä, mutta myös vanhempaa Alankoa hienoin sovituksin. Eritoten Sielun Veljien On mulla unelma -kappaleeseen päättynyt kolmen biisin rajumpi rypistys oli kerrassaan hieno, muutenkin kuin nostalgiasyistä. Alanko itse on yhä vain energinen ja karismaattinen esiintyjä, ja kyllähän kolmekymmenvuotiselta uralta jo riittääkin monenlaista materiaalia kuulijoiden iloksi.

Ennen Bo Kaspers Orkesterin konsertin alkua päättivät radiostakin tutut juontajat viihdyttää yleisöä ala-arvoisella, Tukholmassa samaan aikaan juhlittuihin prinsessahäihin liittyvällä ohjelmanumerolla, joka aneemisuudessaan lähinnä hävetti. Sketsi oli juontajien itsensä mielestä ilmeisesti niin hyvä, että bändin esittelykin sujui äännekkäästi mutta epäselvästi mongerretun ruotsin kielen merkeissä.

Bo Kaspers Orkesterin konsertit ovat pieniä matkoja skandinaaviseen sielunmaisemaan, niin tälläkin kertaa. Bändin musiikki keinuttaa ja kutsuu yleisönsä varovasti tanssiin liikkuen jazzin, bluesin ja popin vesissä. Kappalevalinnat tukivat nytkin toisiaan nostaen ja laskien konsertin tempoa juuri oikean ripauksen verran. Yhtyeen kenties suurin hitti Vi kommer aldrig att dö jäi harmillisesti tällä kertaa kuulematta, mutta herkullinen pop-raita Samma Bil kuultiin kyllä. Suomalaisia muistettiin tälläkin kertaa Badding-laina Paradisetilla. Yhteistä kaikissa yhtyeen kappaleissa ja tulkinnoissa on se, että niissä soi ikuinen kesäilta, se kaunis hetki, jonka ei haluaisi loppuvan.

Bo Kaspers Orkesterin keikan luoman hyvän tuulen siivittämänä siirtyminen teltasta sateiseen todellisuuteen ei tuntunut oikeastaan enää lainkaan pahalta.

Kaisafest yllätti meidät erittäin positiivisesti. Sopiikin toivoa, että saamme nauttia jatkossakin tästä kaikin puolin vaivattomasta ja hyvin järjestetystä musiikkitapahtumasta. Vain pitkiltä tuntuneet vaihdot esiintyjien välillä ja poskettoman huonot juonnot pilasivat tunnelmaa. Tapahtumaa voi suositella erittäin lämpimästi mukavuudenhaluisille musiikin ystäville.

Teksti: Varpu Jokinen & Kenneth Lehtinen
Kuvat: Kenneth Lehtinen