Pinkpop 2010 - Ole pinkisti pop

Alankomaiden purppurainen jalokivi, 41-vuotias Pinkpop, on nimensä mukainen. Tai ainakin tämä oli meidän, Landgraafiin rantautuneiden noviisien, ensivaikutelmamme. Pinkki väri vilisi ympärillä vaeltavien ihmismassojen hatuissa, lahkeissa ja muussa vaatetuksessa.

Rohkeasti jonoa seuraten läksimme etsimään telttapaikkaa, ja muutaman erehdyksen, jo täyttyneen leirintäalueen ja "ten-minutes-walkin" jälkeen pystytimme majamme etäiseen, mutta rauhalliseen C-leirintään. Leirintäalue oli varsin mukava, vaikkakin välimatkat viikonlopun aikana ottivat pohkeille: festaribussit kun taisivat kulkea lähinnä teoriassa. Melko kiitettävällä vauhdilla festarikansa oli Landgraafiin perjantaina kotoutunut: porttien avautumisesta oli saapuessamme kokonaista muutama tunti aikaa!

Pian huomasimme, ettei pinkki väri ollut ainoa yleisön omistautumisesta kertova asia. Väriin eivät nimittäin olleet verhoutuneet ainoastaan teini-ikäiset, vaan myös heidän vanhempansa. Harvoinpa sitä rokkifestareilla huomaa leireilevänsä kokonaisten perheiden kanssa. Leirinnässä ja festarialueella vilisti siis väkeä noin kuusivuotiaista aina harmaantuneisiin herroihin. Monella oli varmasti jo aika tukeva tuntuma festivaalin pitkään historiaan.

Varsinaisen festarialueen haltuunotto aloitettiin vatsan täyttämisellä. Sitä varten hankittiin ruoka- ja juomakuponkeja, Boneja. Kun yhden kupongin hinta on 2,5 euroa, voi olla aika varma, että superhalpaan hintaan einestä ja virvokkeita ei irtoa - vaan toisaalta rahankuluaan on alueella helppoa seurata, eivätkä ranskalaiset maistu nikkelille.

Festarien ruokatarjonta oli monipuolinen, mutta kuitenkin monin paikoin hyvin perinteinen: aasialaiset wokit, kevätrullat ja festaripasta ainakin takaavat suomalaiselle juhlijalle hyvin kotoisan olon. Erikoismaininnan sen sijaan ansaitsevat mahtavat falafelit ja juustofondue(!), suosittelen tulevia Pinkpop-vieraita hakeutumaan näiden ääreen. Edullisimmin festarien ajan itsensä elättää jo mainituilla ranskalaisilla. Niiden valmistuksen hollantilaiset kyllä todella osaavat.

Jätös- ja jätehuolto sujui hyvin ja huonosti. Vessoja oli riittämiin ja ne olivat kohtuullisen siistejä. Festarikansaa roskineen oli myös riittämiin, mutta jälki oli kaikkea muuta kuin siisti. Kaatopaikkafiilis syntyi jo iltapäivästä, ja samalla harvat roskikset ammottivat tyhjyyttään. Ehkäpä nekin pitäisi maalata pinkeiksi?

Kolmen lavan festarialue oli toimiva ja erittäin kompakti. Toimivuus tarkoitti esimerkiksi sateen sattuessa autoradan asfalttipintaa jalkojen alla. Kompaktiudesta taas seurasi paikoitellen hauskoja massakokemuksia: niin alueelle mennessä, siellä liikkuessa kuin sieltä poistuessakin oli välillä vain liikuttava kymmenientuhansien ihmisten ympäröimänä samaan suuntaan kuin muutkin. Etenkin iltaiset joukkovaellukset alueelta kohti leirintää muodostuivat karnevaalimaisiksi kulkueiksi, joissa huudettiin, rummutettiin ja tehtiin aaltoja.

Ja bändithän ne toki olivat sen karnevaalitunnelman nostattaneet. Pääesiintyjät, perjantain Rammstein, lauantain Green Day ja sunnuntain Prodigy, edustivat raskaampaa sarjaa, muusta esiintyjäjoukosta taas löytyi niin katu-uskottavia indiepoppareita, fiftarimusaa kuin Balkan-soundejakin.

Isot asiat ja ihmismassat olivat tämän festarin Juttu, myös mitä keikkoihin tulee. Äsken mainittu Rammstein loksautti allekirjoittaneen suun auki tarjoamalla käsittämättömän viihdyttävän lavashown. Sana "pyrotekniikka" sai tuon kokemuksen jälkeen ihan uusia ulottuvuuksia, sen verran runsaasti, eri tavoin ja ennennäkemättömällä volyymilla tulella leikittiin. Sunnuntaisella P!nkin keikalla puolestaan nähtiin muun muassa spektaakkeli, jossa artisti akrobatisoi vaijerien varassa yleisönsä yllä. Jo nämä kaksi esimerkkiä kertovat siitä, miksi kannattaa tulla festareille Keski-Eurooppaan: kilometrikorvausten sijaan festarijärjestäjä voi käyttää rahansa paria astetta hienompiin, areenakonserttien veroisiin keikkakokonaisuuksiin.



Teksti: Anna Kosonen
Kuvat: Anna kosonen ja Jussi Vikström