Firebox Metal Fest 2010

Mitä tulee mieleen sanoista Seinäjoki ja festarit? Todennäköisesti ensimmäisenä mieleen nousevat totta kai Provinssirock ja Tangomarkkinat. Seinäjoella on kuitenkin tarjota muutakin. Firebox Recordsin Firebox Metal Fest, joka nyt järjestettiin kolmatta kertaa, tarjoaa menoa raskaamman musiikin ystäville juuri sopivasti, kun kevätaurinko alkaa jo lämmitellä mutta kesäfestareihin on vielä tovi.

Seinäjoen Rytmikorjaamo tarjoaa loistavat puitteet sisäfestarin järjestämiselle. Isolla anniskelualueella on tilaa runsaasti ja sieltä näkee mainiosti lavalle: tuopin kanssa pääsee aidatulla alueella muutaman metrin päähän lavasta. Tekniikka pelaa hyvin, vessat ovat tilavat, eikä jonoja muodostunut oikein missään vaiheessa mihinkään. Järjestyshäiriöitäkään ei ollut, vaikka pohjanmaalaisia aina tappeluintoisiksi väitetään. Järjestysmiehilläkin tuntui olevan mukavaa leppoisaa menoa seuratessa.

Festarin käynnisti molempina päivinä Enochian Crescentin tulevan levyn NEF.VI.LIM ennakkokuuntelu. Perjantaina sisään valui vähitellen porukkaa kuuntelun aikana ja festarin ensimmäisen bändin, Alghazanthin noustessa lavalle isossa salissa oli jo arviolta parisataa kuuntelijaa. Alghazanth esiintyi hieman erikoisemmalla kokoonpanolla: koska yhtyeen laulaja Mikko Kotamäki, a.k.a. Goat Tormentor on parhaillaan Swallow the Sunin kanssa kiertueella Yhdysvalloissa, mikrofoniin tarttui paremmin kitaristina tunnettu Thasmorg. Ensimmäinen esiintyjä joutuu aina todennäköisesti tekemään enemmän töitä yleisön herättelemiseksi, ja niin oli nytkin. Meno oli alkuun melko jäykkää, mutta keikan loppua kohti alkoi kuitenkin yleisössäkin näkyä enemmän elonmerkkejä ja pirunsarvia nousi ylös anniskelun puolellakin. Setin aikana kuultiin myös materiaalia tulevalta levyltäkin, joka tuntuu jatkavan samalla sinfonisen black metallin linjalla. Saundit olisivat voineet olla paremmatkin: volyymin osalta nupit olivat aika kaakossa, mutta jyrinä oli niin diskanttivoittoista, ettei biiseistä meinannut välillä saada mitään selvää.

Toisena lavalle noussut Torture Killer sai sitten yleisönkin viimeistään heräämään. Erittäin energinen, punk-henkinen räyhäävä meno lavalla oli tarttuvaa ja pittikin muodostui lavan eteen. Saundit olivat edelleen samanlaiset, mutta hyvältä Torttu silti kuulosti. Meno biisien aikana oli erittäin kovaa (miten niiden miesten niskalihakset voivat kestää kaiken sen pyörittelyn???), mutta biisien välit alkoivat keikan edetessä vähän venyä. Ambient-tyylisten kilkatusten säestämät virittely- ja rauhoittelutauot katkaisivat hieman ikävästi aina tunnelman, mutta ehkä se on hyvä antaa yleisöllekin pieni hengähdystauko aina välillä. Coverina kuultiin Morbid Angelia ihan hyvänä versiona, joskin vokaalit olivat hieman matalat tähän yhteyteen.

Anniskelussa halvat tarjoushinnat (esim. pintin pullo Scrumpy Jackia vain 4 €) pitivät huolen siitä, että yleisö oli melko hyvissä jo kymmenen maissa. Tämä ehkä osaltaan vaikutti siihen, että Skepticismin esitystä seurasi huomattavasti pienempi yleisö. Bändin funeral doom ei oikein istunut muuhun ohjelmistoon eikä jaksanut pitää yllä yleisön mielenkiintoa. Eri tilanteessa bändin musertava musiikki varmasti toimisi, mutta nyt oikeanlaista tunnelmaa ei oikein saavutettu.

Illan pääesiintyjän eli Mardukin jouduttua perumaan esiintymisensä Islannin tuhkapilven aiheuttamien lento-ongelmien takia perjantain ainoaksi ulkomaalaiseksi esiintyjäksi jäi ruotsalainen Demonical. Yleisö oli selvästi pienentynyt alkuiltaan verrattuna, mutta paikalle jääneet olivatkin sitten todella bändiä katsomassa. Bändi tarjosi hyvän setin ”old school Swedish death metalia”, vaikkakin bändi toimisi paremmin pienemmällä lavalla ja laulaja tuntui olevan hieman eksyksissä isolla lavalla. Faneille keikka oli kuitenkin varmasti herkkua.

Perjantain pääesiintyjäksi kaavailtu Marduk joutui todella viime hetkellä perumaan tulonsa, kun bändi juuttui Brasiliasta palatessaan lento-ongelmien takia Tanskaan. Ennakkolippuja perjantaille oli myyty noin 200 kpl, ja monelle Marduk oli varmasti se suurin vetonaula. Kävijöiden pettymys oli siis ymmärrettävästi suuri. Koko Eurooppaa häirinnyt tuhkatilanne teki paikkaajan löytämisestä erityisen hankalaa, kun ulkomaisten yhtyeiden saaminen Suomeen oli käytännössä mahdotonta. Tilalle saatiin kuitenkin pikaisella aikataululla kotimainen Sacriligeous Impalement, joka teki parhaansa ja hoiti epäkiitollisen tehtävänsä mallikkaasti pienestä yleisöstä ja humalaisten Marduk-huuteluista piittaamatta. Bändi oli sinänsä oivallinen valinta paikkaajaksi: uusin levy Cultus Nex oli viime vuoden kovimpia kotimaisia black metal –julkaisuja.

Rytmikorjaamon tarjoama ilmainen bussikyyditys Seinäjoen keskustan ja Rytmikorjaamon välillä oli loistavaa palvelua, vaikka matkaa ei ollutkaan kuin pari kilometriä. Keväinen viima ei kuitenkaan lauantaina houkuttanut viettämään ulkona yhtään ylimääräistä minuuttia, joten kyyditys kelpasi. Lauantaina toisena lavalle nousi Before the Dawn. Ehkä johtuen hieman aikaisemmasta aloitusajasta yleisöä tuntui olevan vähemmän paikalla kuin perjantain alkuillassa, mutta se ei menoa haitannut. Norjalainen Lars Eikind basson varressa hoiti spiikit englanniksi ja itseironiaa löytyi: ”You know our new album? Okay, so 22 of you know the album.” Yleisön alkukankeudesta huolimatta keikka oli loistava ja meno parani vaan loppua kohden. Lavalla huomiota kiinnitti myös Atte Palokankaan hieno läpinäkyvä rumpusetti ja teatraalinen soittotyyli kapuloiden pyörityksineen.

Pikaisesti tehdyn gallupin perusteella FMF oli onnistunut houkuttelemaan kävijöitä pääosin noin kahdensadan kilometrin säteeltä, ja pääkaupunkiseudultakin oli jonkun verran porukkaa. Kävijämäärät yleisesti pyörivät järjestysmiehiltä saadun arvion mukaan 400 – 500 kävijän välillä, mikä oli aika sopiva määrä tilaan nähden: ei ollut ahdasta missään, mutta tila ei myöskään kumissut tyhjyyttään. Tosin kävijämäärä jäi ilmeisesti alhaiseksi viime vuoteen verrattuna.

Ghost Brigade teki FMF-historiaa ollessaan ensimmäinen artisti ikinä, joka on esiintynyt kaksi kertaa Firebox Metal Festillä (oli mukana myös ensimmäisellä kerralla vuonna 2008). Yhtyeen musiikki on erittäin kaunista ja tunnelmallista, vaikka mistään hissuttelusta ei ole kyse. Yleisesti bändi toi mieleen esimerkiksi Khoman, Cult of Lunan ja ehkä myös Porcupine Treen, ja vokaalit muistuttivat paikoitellen etäisesti jopa Pearl Jamin Eddie Vedderiä. Rauhallisuudesta huolimatta bändi jaksoi pitää yllä yleisön mielenkiinnon läpi keikan, mikä oli ihan ansaittua: yhtye on loistava livenä.

Lauantain ensimmäinen ulkomainen esiintyjä oli ruotsalainen In Mourning, jonka musiikki puolestaan toi vahvasti mieleen maanmiehensä Opethin ja vanhemman In Flamesin. Lavaesiintymisessä taas oli pyrkimystä Dragonforcen kaltaiseen energiseen ja jopa hengästyttävään menoon, mutta valitettavasti lopputuloksena oli lähinnä säntäilyä. Kaiken kaikkiaan yhtyeestä jäi hieman valju olo, ja musiikkikin oli lopulta ehkä vähän liian vaikeaselkoista, ainakin kun ei ollut tutustunut materiaaliin etukäteen levyltä.

Festarin viimeinen kotimainen esiintyjä oli Ajattara, jolla oli ehkä paras yleisö koko festarin aikana. Vaikka meno lavalla oli hieman laiskanoloista, yleisön puolella energiaa riitti. Vokalisti Ruoja ei tuntunut oikein olevan huipputerässä ja muutenkin esiintyminen oli jotenkin sekavaa. Bändille oli varattu festarin pisin esiintymisslotti, mutta siitä ei otettu hyötyä irti: aloitus myöhästyi ja soitto lopetettiin vähän ennenaikaisesti. Yleisesti ottaen aikataulut pitivät molempina päivinä aluksi todella hyvin ja venyivät vähän loppua kohti.

Ajattaran jälkeen oli vielä tarjolla illan pääesiintyjä, sveitsiläinen Samael, joka aloitti settinsä peräti etuajassa. Industrial metalliin siirtynyt yhtye tarjoili konerumpujyskettä kitavallilla ja mureilla vokaaleilla höystettynä. Varsinkin rumpali/kosketinsoittaja/ohjelmoija Xy suorastaan pursui energiaa ja loikki osittaisen rumpusetin, synan ja ohjelmointipöydän takana kuin vieteriukko. Yleisö oli pienentynyt jälleen jonkun verran, mutta paikalle jääneet olivatkin bailausmielellä mukana, joten bändillekin todennäköisesti jäi keikasta hyvä fiilis.

Firebox Metal Fest oli kaiken kaikkiaan hyvin positiivinen uusi tuttavuus. Järjestelyt oli hoidettu todella ammattimaisesti, eikä luonnonkatastrofinkaan aiheuttamien ongelmienkaan annettu haitata menoa pahasti. Edellisvuoteen verrattuna tapahtuma koki ilmeisesti jonkin verran yleisökatoa, mutta toivotaan, että yleisössä liikkuneet huhut viimeisestä FMF:stä eivät pidä paikkaansa. Olisi harmi, jos näin hyvin hoidettu ja kiinnostava tapahtuma kuopattaisiin.

Teksti: Stiina Rasimus
Kuvat: Roni Sahari

Katso myös kuvagalleria ->