Roskilde Festival 2009

Tämänkertainen Roskilde - lajissaan kolmaskymmenesyhdeksäs, kuumin kolmeenkymmeneen kolmeen vuoteen – vietettiin perinteisissä Roskilde-tunnelmissa. Menneen kevään taloudellinen taantuma sai järjestäjät jännittämään festivaalivieraiden määrää, joka kaikkien onneksi kipusi noin 80 000 kävijään. Koko viikon lippuja myytiin 67 000, jonka lisäksi tämän vuoden uutuutta, päivälippua, myytiin 12 000 kappaletta. Roskilden artistit saivat siis jälleen kerran nauttia suunnattomasta yleisömerestä.

Maanantai 29.6.

Lähdin neljännelle Roskilden matkalleni ensimmäistä kertaa ilman Elävän musiikin yhdistyksen Elmu ry:n kyytiä – ihan vain syystä, etten mahtunut enää tarpeeksi ajoissa matkansa starttaavaan bussiin. Jouduimme siis lentämään Tanskanmaalle, mikä sinänsä oli mukavaa, että olimme paikalla jo sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, kun varsinainen festivaali bändeineen oli starttaamassa vasta torstaina. Helmeilevän ihanan Kööpenhaminassa kierrellyn päivän päätteeksi suuntasimme kohti Roskilden jo varsin täyttä leirintäaluetta. Kohtasimme hivenen vastoinkäymisiä; edellisenä iltana paikalle saapuneet ystävämme olivat viettäneet vuorokauden ilman tavaroitaan, jotka oli viety lentokenttäviranomaisten toimesta seikkailulle maailman ääriin. Olisimme tarjonneet teltastamme makuupaikkaa, mutta telttapussin avattuamme havaitsimme, että tuiki tärkeät tukikepit puuttuivat. Ensimmäisen yön siis vietimme pitkälti suuressa telttakatoksessa sekä oksista, vanhoista telttaputkista ja muilta lainatuista maakepeistä viritetyssä teltassa. Kyhäelmässä oli mukava hihitellä, ja saimmekin aika lailla kommenttia yöpymisjärjestelyistämme.

Tiistai 30.6.

Roskilden ensimmäinen aamu valkeni kuulana ja sen oloisena, että kovaa hellettä oli tiedossa. Virkistäytymispuuhiemme jälkeen matkasimme keittokatokseen valmistamaan iki-ihanaa festarimuonaa trangiapastaa – joka jäi ainoaksi kokkailuksemme kiitos festivaalin lukemattomien ja vastustamattomien ruokakojujen. Maittavaa ateriaa keitellessämme ja kuumahkoa Tuborgia siemaillessamme tutustuimme Roskilde-konkariin, joka oli vapaaehtoisena vahtimassa kokkailijoita, ja enemmän kiireen puutteessa kertoi meille seikkailuistaan yli kahdenkymmenen Roskilden ajalta – pitkä rupeama ottaen huomioon, että mies oli juuri täyttänyt 30.

Päivä meni leppoisasti lähinnä istuskellessa ja ympäröivää meininkiä ihmetellessä. Tavaranpaljous esti meitä sen enempää kiertelemästä, joten odottelimme Elmun ensimmäistä linjuria saapuvaksi. Se toisi meille mukanaan kiintopisteen, kodin ja kavereita. Odotellessamme pohdiskelimme Roskilden historiaa ja tarkoitusta. Jälkimmäisen voisi liiallisesti yksinkertaistaa festivaalin iskulauseen mukaisesti enemmän kuin musiikkia – tämän festivaalin, kuten muidenkin rock-festareiden, päätavoite on loistokkaan, kansainvälisen bändikirjon esitysten tarjoaminen nuorille. Lisäksi Roskildessa on niin paljon oheisohjelmaa, että miltei ilman musiikkiakin pärjäisi. Ja tylsän kuluneesti sanottuna, tarjonnasta löytyy jokaiselle jotakin. Roskilde on kuitenkin niin paljon muutakin, jotain suurta ja sanoinkuvaamatonta, jonka kokee vain paikan päällä. Ja parhaiten silloin, kun paikalle saapuu ensi kerran. Rakkaani koki tämän fiiliksen, ihmetteli sen uskomattomuutta, kun luuli tulleensa vain isoon Ilosaarirockiin – yhtään kyseistä festivaalia vähättelemättä. Sain itse samalla häivähdyksen tuosta tunteesta, ja jäin hieman kaipaamaan sitä. Vaikka Roskilde on vuosi vuoden jälkeen aina mahtava kokemus, ei mikään voita sitä tunnetta, minkä kokee ensimmäisellä kerralla. Tosin, asia lienee monen muunkin kokemuksen kohdalla näin.

Roskilden historiassa on tapahtunut kirjasarjallisen verran asioita – kunkin kävijän kohdalla. Jokainen muisto ja tapahtuma ansaitsisivat oman kappaleensa tässä tekstissä. Elämäni rajallisuuden puitteissa en pysty niitä tähän liittämään, enkä voisikaan, sillä suurelta osin ne ovat ihmisten sydämissä. Voin kuitenkin muutamalla lauseella kuvata muutosta. Vuosi vuoden jälkeen tuhannet Roskilden toteutumisesta ja onnistumisesta vastaavat tahot koettavat parantaa festivaalia kaikin puolin. Virheistä opitaan ja suurta yleisöä kuunnellaan. Suuria parannuksia viime aikoina ovat olleet ekologisen jalanjäljen pienentäminen ja muutenkin vihreiden arvojen vaaliminen. Myös turvajärjestelyjä on tarkastettu useaan otteeseen yhdeksän vuoden takaisen tragedian ja muutamien vähemmän vakavien tapahtumien jälkeen. Roskilde tuntuukin tänä päivänä huomaavaiselta ja turvalliselta kylältä, jossa voi viikon nauttia elämästään ja luoda muistoja.

Illansuussa ystävämme saapuivat, ja päädyimme jonottamaan lisäleirintäalueen avautumista länsipuolen leirintäalueen takaosaan. Porttien avautumisesta seurasi ryntäys alueelle ja riemukas ja ehkä hieman riitainenkin taistelu telttapaikoista. Alkoi perinteinen puolijoukkuetelttojen pystytysurakka. Enemmän tai vähemmän rankasta matkasta väsynyt joukkiomme vietti hämärtyvän illan telttojen katveessa Roskilde-tunnelman kasvaessa käsinkosketeltavasti.

Keskiviikko 1.7.

Tanskan heinäkuu starttasi paahteisissa tunnelmissa. Kuumuuden takia jouduimme kömpimään ulos telttapussistamme – kepit ja putket ovat aikaa sitten kadonneet tahi lytistyneet – aivan liian aikaisin edellisillan valvomiseen nähden. Onneksi oli keskiviikko ja tiedossa jo perinteeksi muodostunut reissu Kristianian vapaakaupunkialueelle. Elmun maineikas bussikuski järjesti meille pienen opastetun kierroksen, jonka jälkeen jäimme maistelemaan elämää muutaman Kristianian asukkaan kanssa. Tuo joukkio koostui ruotsalaisesta, norjalaisesta, grönlantilaisesta ja amerikkalaisesta, joista kukaan ei ymmärtänyt toistaan, mikä ei kuitenkaan jutustelua haitannut. Ilmeikäs vanha ruotsalaishippi antoi meille vielä kanootin käyttöönsä, ja pääsimme pienelle melontareissulle. Kukkaismies ei pannut pahakseen, vaikka maihin noustessamme onnistuimme vahingossa rikkomaan kanootin penkin. Oi tuota lojaalisuuden määrää!

Päästyämme viimein takaisin leiriin – aikamme odoteltuamme eräitä sankareita – aloitimme kovan vilvoittelu-urakan: kanistereittain vettä suihin ja päihin, vesi-ilmapallosotaa, jääkuutiohippaa, saippuakuplia ja kylmiä comboja eli kojuista valuuttaa vastaan vaihdettavia viinapullon, mehun ja jääpalapussin yhdistelmiä. Näiden apukeinojen myötä tuskaisan hikinen olo vaihtui hilpeilevän raikkaaksi, ja illan viiletessä tulikin aika lähteä kiertämään suuren suurta festivaalimaailmaa.

Vielä muutama sananen Roskildessa toimimisesta ja erinäisistä järjestelyistä. Teille, jotka olette ensi vuonna suuntaamassa Roskildeen ensi kertaa, suosittelen luettavaksi seuraavia: http://www.festarit.org/raportit/137, http://www.festarit.org/raportit/60 (vuosien 2008 ja 2007 raportit) ja http://www.festarit.org/jutut/48 (pieni historiikki festarista). Festivaalialue koostuu kuudesta lavasta tai teltasta; musiikkia pääsee kuuntelemaan Pavilionissa, Cosmopolissa, Astoriassa, Odeonissa, Arenassa ja päälavalla Orangella. Alue jää leirintäalueen ja pohjoispuolen autotien väliin, ja sisään pääsee useasta portista festariranneketta näyttämällä. Alueelle saa viedä omia juomia niin paljon kuin jaksaa kantaa, kunhan ne eivät ole lasiastoissa eivätkä korkillisissa pulloissa – tässä esimerkkinä oiva parannus moniin Suomi-festareihin verrattuna. Toinen oiva puoli on jo hehkutettu Roskilden ruokatarjonta. Mitään perinteisiä festariruokia ei tarvitse etsiä, vaan kojut tarjoavat toinen toistaan erikoisempia ja herkullisempia annoksia. Oma valintani on Roskilden kävijöitä jo yli 20 vuoden ajan palvellut kasvisnautiskelijoiden paratiisi Den Gyldne Bønne.

Festivaalin järjestelyt toimivat muutenkin lähes moitteettomasti ja ystävällisesti. Festareita ylläpitää tuhansien vapaaehtoisten joukko. Festivaalin suurena tavoitteena on hyväntekeväisyys, ja se lahjoittaakin ison osan tuloistaan apua tarvitseville. Roskilde ei siis festarillaan havittele voittoja, vaan haluaa kerätä yhteen musiikin, kesän ja festivaalien ystävät sekä sadat tunnetut ja tuntemattomatkin bändit.

Torstai 2.7.

Tänään se alkaa! Musiikki! Tai oikeammin artistien showt, onhan musiikkia saatu kuulla jo jos monenmoista niin monilta eri tahoilta. Festivaalialueen portit aukesivat viideltä. Sitä odotellessa aika kului sutjakkaasti leirin kuumuudessa ja hauskojen tarinoiden parissa. Myös uimareissu leirintäalueen lampeen virkisti kummasti – viileän veden ja juomien kehoa piristävien vaikutusten lisäksi mieliä virkisti alastomana vaelteleva herrasmies, jota haastateltiin myös paikallistelevisioon.

Porttien auettua jytkeensä aloittivat Lucy Love Cosmopolissa ja Wolves in the Throne Room Odeonissa. Itselläni keikkaputken aloitti Alamaailman vasarat, joka soitti Astoria-teltan hämyisessä tunnelmassa kovan fiilistelykeikan. Jazz- ja heavy-henkinen instrumenttiryhmä esiintyi yllättävän suurelle yleisölle värivalojen loisteessa. Keikan aikana maistuivat drinkit, joihin aloimme käyttää rahaa kämppikseni kanssa keräämästämme pullonpalautuskassasta, johon olikin kertynyt sievoinen summa menneen vuoden aikana. Social Distortion olisi ollut myös näkemisen arvoinen veto, mutta pahaksi onneksi se soitti Vasaroiden kanssa samaan aikaan Arenalla. Orangen keikkaputken oli aloittanut ruotsalainen räppäri Petter, jonka villejä kuvioita pääsimme seuraamaan viimeisen kappaleen ajaksi. Petterin jälkeen päälavan valtasi tanskalaisnimi Volbeat, jonka metallirokkikeikan aikana sai huomata, ettei ilta ollut vielä yhtään viilentynyt. Volbeatin kanssa päällekäin Odeonilla esiintyi Groundation, joka ”pisti groovet kohdilleen ja jalat heilumaan kuin heinämiehellä”.

Torstain muita artisteja olivat Katzenjammer, Hot 8 Brass Band, Fucked Up, Zizek Club, Rumpistol, The Gaslight Anthem, St. Vincent, Hjaltalin ja Kassav’. Kanye West esiintyi illan viimeisenä yhtyeenä Orangella, ja keikka oli mentävä katsomaan, vaikkei suoranaista kiinnostusta kyseistä hiphopparia kohtaan ole koskaan löytynyt. Roskildelle ehkä hieman epätyypillinen artisti veti kuitenkin keikan, jolla sai yleisön kunnolla mukaansa. Keikan jälkeen väsymys oli kohtalaisen suuri, joten vetäydyimme leirintäalueelle telttaan romantisoimaan, vaikka odotettu Mew aloitti esityksensä. Leirintäalueessa on se hyvä puoli, että keikat kuuluvat hyvin telttaan saakka, ja saimme nauttia jokaisesta biisistä rennosti pötkötellen. Puolenyön jälkeen Orangella soitti vielä DJ Trentmoller, mikä oli jännä, muttei huono valinta päättämään festivaalin starttauspäivän.

Perjantai 3.7.

Musiikkipäivistä toinen alkoi perinteisillä suihkujonotteluilla. Kuinka ihanaa onkaan pestä kunnolla kaiken kuumuuden ja hiekan hiomaa vartaloa – vaikkakaan tuo raikastus ei kolmenkymmenen asteen lämmössä kovin kauaa kestä. Leiriin palattuamme alkoi rock-henkisten meikkien maalaus ja mukava oleilu Elmun suurissa teltoissa keskipäivän auringolta piilossa. Hupaisa linjurikuskimme vieraili teltoissa kertomassa railakkaita tarinoita nuoruudestaan sekä kuski- ja naisseikkailuistaan. Osa porukasta vaelteli perinteisesti pelkissä kalsareissa tahi ilkialastomana vaatteiden tuomaa lisäkuumuutta minimoiden. Muutama vanha Roskilde-konkari pakeni keskipäivän kuumuutta pressujen alla nukkumalla, joku ruotsalaisten kuskaamassa uima-altaassa kylpien, eräs kaariteltan varjossa mikrofoniin laulellen.

Varsinaisella festarialueella juhlat alkoivat puoliltapäivin. Ensimmäisenä yleisönsä valloittivat Färsaarten Orka, joka on rakentanut lähes kaikki soittimensa itse hyväksikäyttäen jos jonkinmoisia ympäriltään löytyviä esineitä, sekä ranskalainen Gojira (entinen Godzilla), jonka maatatärisyttäviä soundeja täydentää ekologisuutta ja luontoäitiä kunnioittavat lyriikat, jotka pohjautuvat vanhoihin hindulegendoihin.I ltapäivän muita bändejä olivat Negash Ali, Gangbé Brass Band, First Aid Kit, Pablo Moses & U-Roy, Mono, Mike Sheridan, Fleet Foxes, Huntsville, Isis ja Satyricon. Näistä valitsemme viimeksi mainitun, joka Arenan varjossa soitti lähes kaikki parhaat kappaleensa. Norjalaisen metalliyhtyeen keulahahmo Sigurd Wongraven asteli lavalle hiilihanko kädessään. Syntetisaattorin ääressä nähtiin suomalainen Jonna Nikula.

Viideltä alkoi tapahtumaan Orangella – tai oikeastaan jo tunteja ennen, kun ihmismassat valuivat pikkuhiljaa paikalle odottamaan yhtä festivaalin pääesiintyjistä. Reilua viikkoa aiemmin Helsingissä konsertoinut Faith No More todisti Mike Pattonin johdolla myös tälle yleisölle, että kaksitoista vuotta sitten hajonnut yhtye osaa edelleen. Pattonin huumoririkas lavaesiintyminen ja raivokas äänenkäyttö osoittivat, että bändi on edelleen metallimaailman kärjessä.

Faith No Moren jälkeen Orangella tunnelmoi Nick Cave, viime vuonnakin Roskildessä yleisöä herkistänyt mies, joka tällä kertaa esiintyi yhdessä tunnetuimman yhtyeensä The Bad Seedsin kera. Koskettava australialaistaiteilija osui yleisönsä sydämiin niin, että ympärillä saattoi havaita useita kyynelillä täyttyneitä silmäpareja – mukaan lukien omani. Vaikka harvoin osaan laittaa mitään parhaimmuusjärjestykseen, tällä kertaa osaan: Nick Cave & The Bad Seeds veti tämän vuoden Roskilden parhaan keikan!

Kymmeneltä illan hämärtyessä Orangella soitantansa aloitti Oasis, joka veti mukavan keikan, sisällyttäen siihen pitkälti kaikki tunnetuimmat kappaleensa. Monet kehuivat esitystä erityisesti, ja nostipa joku sen festivaalin parhaaksi keikaksikin. Mielestäni se oli kuitenkin hieman mitäänsanomaton, joskin jäi minulle taustamusiikiksi muun mukavamman touhuilun takia.

Illan aikana kuudella lavalla soitteli 25 tuntemattomampaa bändiä sekä kuusi dj:tä. Joukkoon kuului muun muassa skottibändi Frightened Rabbitin elämänmyönteinen ja rakkaudentäyteinen indiemusiikki, jenkkiduo N.A.S.A.:n skitsofreenahtava tanssipoppi sekä La Coka Nostran jenkkihiphoppi. Arenan illan päätti aamukahden jälkeen elektropoppoo Röyksopp, joka esitti kappaleita pääasiassa uudelta Junior-levyltään. Orangen illan lopetti odotettu Nine Inch Nails, joka soitti omien kappaleidensa lisäksi useita covereita, muun muassa David Bowien I’m afraid of americans –kappaleen. NIN:n encoren (The hand that feeds ja Head like a hole) jälkeen oli mukava taas jatkaa iloisen leirintäalueen iloisia tunnelmia pitkälle aamuun.

Lauantai 4.7.

Yötä oli juhlittu leirissämme jo mainitusti pitkälle aamun puolelle. Niin mahtavan mukavaa taas oli, ettei nukkumaan malttanut käydä. Tästä johtuen kahdeltatoista aloittava Paavoharju tuntui aivan liian aikaiselta missiolta, festarialueelle kun on leirintäalueelta tovin matka. Mikä Roskildessa onkin parasta on se, että keikkojen missaaminen ei harmita yhtään, kun niin paljon muutakin touhuttavaa löytyy. Suomalaisyhtyettä olisi kuitenkin ollut mukava olla kannustamassa. Huhut kuitenkin kertoivat, että virsi-iskelmäsekoitteista musiikkia soittava suhteellisen tuore savolaisyhtye oli saanut keikalleen mukavan yleisön aikaisesta esitysajastaan huolimatta.

Cancer Bats, kanadalainen punkkiyhtye oli lauantain ensimmäinen bändikokemukseni. Riehakas raskas musiikki sekä keulahahmo Liam Cormierin runsas ilmekieli vaikuttivat minuun, joskaan en musiikista sen erityisemmin pitänyt. Lepakkojen jälkeen Orangella aloitti lauantain ensimmäinen esiintyjä Håkan Hellström. Ruotsalainen soul-artistiksi kutsuttu mies lauleli Bruce Springsteenimäisiä kappaleita kuuman Tanskan auringon alla. Håkanin jälkeen päälavan valloitti Lil Waynen poisjäännin korvannut Gogol Bordello. Ukrainalaisyhtye otti yleisönsä, eikä keikan jälkeen huomannut, että kukaan olisi jäänyt kaipaamaan Wayneä.

Kolmantena Orangen valtasi illan ehkä odotetuin Slipknot, joka veti perinteisesti aggressiivisen keikan naamioasussaan. Päälavan illan päätti lauantain osalta Pet Shop Boys. Molemmat yhtyeet keräsivät odotetusti valtavan yleisömeren, joka velloi innoissaan biisien tahdissa. Pimeässä illassa soittaneet bändit saivat paljon tehoa valoefekteistään. Muutama tuttavani katseli keikkoja hetken myös tänä vuonna uutuutena pystytetyssä maailmanpyörässä, ja tunnelma oli kuulemma ollut aika lailla mahtava korkealta katsottuna.

Vietimme iltaa pitkälle yöhön seilaillen eri lavojen väliä niiden antimista nauttien. Esiintyjäkaartiin kuului muun muassa sellaisia nimiä kuin Steinski, Lily Allen, Dugen, Tony Allen, Dragontears, Cutt of Your Hands, La-33 sekä El Hijo de la Cumbia & Anasol Mc. Loisteliaan illan jälkeen oli taas mukava palata niihin useasti mainittuihin, iloisiin leirintäalueen juhliin, jotka taas kerran jatkuivat pitkälle, pitkälle aamuun.

Sunnuntai 5.5.

Kuumuus jatkuu. Tuulenvirettäkään ei tunnu, pilvenhattaraakaan näy. Aamu on aloitettava runsaalla nesteytyksellä, sekä sisäisesti että ulkoisesti. Myöhästelijäsankarimme aloittikin päivän kahdella jallupullolla – ja hävisikin loppufestarin ajaksi, eikä itse asiassa ehtinyt paluukyytiinkään. Viikon paahteen ja runsaan mallasjuoman nauttimisen jälkeen tämä viimeinen päivä tuntui aluksi hieman tuskaiselta. Lähdimme kuitenkin parantelemaan oloa festarialueelle maistuvien herkkujen pariin. Ja totta tosiaan, olo muuttui hyvän tankkauksen jälkeen jälleen iloisen festariseksi. Ruoka- ja juomakojujen lisäksi kiertelimme erilaisia myynti-, ja infokojuja ja siinä ohessa saimme kokea eri lavojen musiikkia. Sunnuntaiaamupäivän bändikattaus koostui pitkälti Skandinavian, lähinnä Tanskan ja Ruotsin nimistä.

Neurosis oli ensimmäinen keikka, jota pysähdyimme katsomaan – taas Arenan varjossa paahteelta piilossa. Kalifornialaisbändin metallimörinä hypnoottisilla visuaaleilla oli sunnuntai-iltapäivään suhteellisen mielenkiintoinen kokemus. Neurootikkojen jälkeen piipahdimme kurkistamassa Orangea, jolla esiintyi hauskahko Eagles of Death Metal, jonka musiikki vaikutti enemmän Eaglesiltä kuin death metallilta. Metallikotkien jälkeen jäimme perinteiselle kokoontumispaikallemme Orangen vasemmalla laidalle muistokiven juureen nauttimaan viimeisestä helteisestä Roskilden päivästä. Kun päälavalla aloitti Madness, oli aika tanssin! “Lontoon Kalliosta” Camdenista peräisin oleva, vuonna -76 perustettu yhtye jaksoi veivata kunnon keikan, joka onneksi sisälsi paljon kappaleita myös vanhoilta levyiltä.

Illan herkistys ja Roskilden ja Orangen viimeinen esiintyjä Coldplay aloitti esityksensä illan pimettyä. Tunnelma näin festarin loppuessa oli kiinteä, haikea ja väsynyt. Niin paljon hyvää takana, uusia muistoja, ihania hetkiä, uusia ihmisiä. Viimeisenä soitettu Death and All His Friends toimi iltaan ehkä liiankin hyvin. Myös leirintäalueella tunnelma oli herkkä, kuten viimeinen ilta usein on. Coldplayn jälkeen ihmisiä alkoi valua leirintäalueen tunnelmiin pitkin iltaa. Iso osa jäi ensin kuuntelemaan Arenan reggae-covereita, joita esitettiin puolesta yöstä aina aamukolmeen saakka. Tämän jälkeen oli aika legendaaristen lopetusbileiden: festarivieraat musisoivat ympäri aluetta kaikin mahdollisin tavoin, hakkamalla metallitankoja, laulamalla, rummutellen, ja koittavat välttää alueelta poistumisen järjestysmiesten lempeistä kehotuksista huolimatta. Itseltäni jäi tänä vuonna lopettajaiskarnevaalit näkemättä, mutta leirintäalueen bileissä ehdin todistamaan monta telttapaloa – perinne sekin – ja sain mukavasti nukahtaa paloautojen piipaahan.

Maanantai 6.7.

Olenko hereillä? Olenko nukkunut? Onko lähdettävä? En halua. Kaipuu alkoi jo nousta, kun viikon hauskuuden jälkeen iloisin, mutta lähdön edessä suruisin tuntein purimme leiriämme ja odotimme Elmun kyydin lähtöä. Osa odotti pidempään lentojaan. Ja kyllä, myös me rakkaamme kanssa suuntasimme bussiin, olinhan onnistunut ansiokkaasti ostamaan meille paluulentoliput samalle päivälle, jona Tanskaan saavuimme. Vaikka bussikyyti olisi alun perin houkuttanut, olisi lentokoneeseen nouseminen ja parin tunnin matkustaminen houkuttanut nyt huomattavasti enemmän kuin puolentoista vuorokauden bussi- ja laivamatkustaminen. Mutta, oudoin mielin nousimme bussiin sen startatessa, vilkutimme jäähyväiset Roskildelle – ja kahdelle jo mainitulle sankarille, jotka eivät bussikyytiin ehtineet, kuten eivät tulomatkallakaan.

Pian lähdettyämme alkoi sataa, ja sade jatkui rankkana koko matkan Ruotsin läpi ajaessamme. Reipas kuskimme kertoi meille tarinoita, pelasimme bingoa, nukuskelimme, jaksoiapa yllättävän moni vielä olutta ja jaloviinaakin maistella. Ohittaessamme toista Elmun bussia tarinoiva kuljettajamme kehotti meitä näyttämään takapuoliamme ikkunasta. Laivamatkalla bailattiin enemmän tai vähemmän, muisteltiin mennyttä viikkoa ja luvattiin, että ensi vuonna jatketaan. Ja kas, eipä ole aikaakaan, kun vajaa vuosi vierähtää, ja voi taas toden teolla odottaa ensi kesää ja Roskildea 2010! 40-vuotista taivaltaan ensi vuonna juhliva Roskilde aloitti lipunmyyntinsä jo tiistaina 1.12. Voisitko harkita pukinkonttiinlahjaksi itsellesi?

Teksti: Heli Fox
Kuvat: Jaska Kamila