Finnish Metal Expo 2010

Helsinki Metal Meeting ja sen konkreettisempi osa Finnish Metal Expo järjestettiin perinteisesti Kaapelitehtaalla. Tuskan ja FME:n yhtäläisyydet eivät jää pelkästään organisaatioon tapahtumien takana, vaan sääherrakin tuntuu olevan molempien tapahtumien taustajoukoissa. Tuskan suhteen ollaan totuttu helteeseen, mutta FME tunnutaan viettävän yhtälailla aina arktisissa olosuhteissa. Onneksi hyytävä ilma ei kuitenkaan kantautunut sisällä asti ja tänä vuonna sisäänpääsyjonoistakaan ei ollut tietoa, vaikka tapahtuma keräsikin viime vuoteen verrattuna enemmän porukkaa. Voidaankin kiittää paranneltuja järjestelyjä monessa asiassa. Sisäänkäynti tapahtui tänä vuonna eri ovesta, jolloin livepuolen viereen ei tullut ruuhkaa narikan takia, ja paitamyyntikin oltiin saatu järkevämmälle paikalle. Anniskelualuetta oli myös hieman kasvatettu, mutta vain siitä syystä, että yläkerrasta ei tänä vuonna tarjoiltu alkoholia laisinkaan. Yleisömääriin nähden ratkaisut olivat erittäin toimivia ja tänä vuonna Kaapeli toimi areenana paremmin kuin koskaan aiemmin FME:n puitteissa.

PERJANTAI 19.2.

FME:n kattaus oli tänä vuonna kovin Suomi-vetoinen ja bändikattauksen ainoat ulkomaalaisvahvistukset olivatkin heti perjantain ohjelmistossa. Perjantain polkaisi käyntiin Tuomas Saukkosen ja Kai Hahdon biisiklinikka, joka jäi harmikseni väliin, mutta oli kuulemma tarjonnut yleisöllä hyvän annoksen tahatonta ja tahallista komiikkaa. Ensimmäisenä bändinä päälavalla oli Korpiklaani, joka keräsi hyvin yleisöä varhaiseen ajankohtaan nähden. Keski-Euroopassa suurta suosiota nauttiva bändi on edelleen kohtuullisen harvinainen vieras kotimaassaan, jossa folk-pohjainen metalli tuntuu muuten uppoavan yleisöön. Juomalaulut ja iloinen meininki iski porukkaan, mutta pari ilolientä lisää olisi tarvittu suurempaan hurmokseen. Seuraavaksi oli aika tutustua tämän vuoden messualueeseen, jonne myytin monen iloksi myös erillisiä lippuja. Paikalla oli aikaisempia vuosia vähemmän näytteilleasettajia, ja suurin osa näistäkin oli valitettavasti rihkamamyyjiä. Poissaolollaan loistivat distrot ja pienemmät toimijat Suomen metallikentältä. Muutamat tahot olivat myös yhdistäneet voimansa messuosastolleen. Herääkin pienoinen kysymys, onko messuosasto tullut tiensä päähän.

Jos missasit tämän vuoden ulkomaalaiset esiintyjät niin hätä ei ole tämän näköinen. Ne kaikki voit bongata uudestaan myös Tuskan lavoilta tulevana kesänä. Kattauksesta ensimmäisenä lavalle marssitettiin itänaapurin [amatory] -niminen metalcore -bändi. Pienistä teknisistä vaikeuksista aluksi kärsinyt esiintyminen oli kovin uskollista genren perusarvoille, niin musiikillisesti kuin esiintymisenkin puolesta. Puhtaat kertosäkeet ja rääkymällä vedetyt säkeistöt kuorrutettuna kaikkeen mukarankkuuteen eivät nostaneet bändiä valitettavasti pois harmaan alueelta. Sitä eivät myöskään tehneet seuraavaksi lavalle nousseet Doom Unit ja V for Violence. Molemmat bändit painivat siellä keskinkertaisuuden pahimmassa aallonpohjassa ja vastaavaa yleisömäärää kuin Korpiklaanilla ei näiden yhtyeiden soittaessa näkynyt. Näistä kahdesta Doom Unit on toki kerännyt huikeat määrät radiosoittoa ja faneja, mutta yhtälailla myös vihaajia tuntuu olevan. Tamperelaisten hauskoiksi tarkoitetut välispiikit eivät ainakaan auenneet minulle ja meininki tuntui jotenkin kovin teennäiseltä sen aikaan, mitä keikkaa jaksoin seurata.

Hypocrisyn astellessa lavalle oli myös yleisö löytänyt takaisin lavan edustalle. Päivän yksi raivokkaimmista esiintyjistä sai myös raivokkaan vastaanoton ja bändi olikin hyvässä vedossa. Miksaus hieman ontui, mutta ainahan se on se kompastuskivi, johon törmätään Kaapelilla. Materiaali painottui uudempiin levyihin, mutta tuli keikan seassa myös vanhempia hittejä. Saapa nähdä käykö Tuskassa niin, että Peter Tägtgren nousee lavalle myös Bloodbathin kanssa, kun osuvat sopivasti molemmat bändit sinne.

Perjantain aikataulut olivat jo alkuunsa hieman hakusessa, mutta eniten ne heittivät Satyriconin kohdalla. Noin 20 minuuttia myöhässä lavalle noussut bändi kuittasi myöhästymisen teknisillä ongelmilla, mutta tämän yhtyeen kohdalla kyseessä voi olla paljon muutakin. Muutaman kerran aikaisemmin todistettu bändin livekunto ei jättänyt kylmäksi bändin faneja. Materiaalia tuli uudemmilta lätyiltä ja varsinkin Fuel for Hatredin ja K.I.N.G.in tapaiset rokkaavat palat toimivat livetilanteessa mainiosti. Yleisön huudatusta olisi voinut olla vähemmän ja korvata sen vaikka yhdellä biisillä, mutta tapa tuntuu purevan vaikka itse tuota vierastankin. Onneksi bändi on tajunnut viimeinkin tiputtaa Mother Northin pois settilistastaan, koska tuo biisi on jo kulunut aivan liikaa bändin käsittelyssä. Tuskaan bändi lupaili erikoisempaa settilistaa, joka voisikin olla mukava tuulahdus bändin melko tarkasti hiottuun esiintymiseen. Satyriconin lopeteltua settinsä päätin lähteä kotiin, koska Amoprhis ei ollut tarpeeksi erikoinen tapaus itselleni, jotta siitä ilosta missaisin viimeisen bussin ja maksaisin useamman kympin taksikyydistä kotiin.

LAUANTAI 20.2.

Aamutoimien jälkeen kutsuikin heti työt kuvien purun merkeissä. Puolilta päivin Levykauppa Äx tarjoili kaikkien iloksi hevibrunssin. Tarjolla oli Sotajumalan, Suburban Triben ja The Man-Eating Treen liveperformanssit sekä pian julkaistavien levyjen kuuntelua. Sotajumalan keikka oli mielenkiintoinen kokemus, koska kaikki soittimet erottuivat tällä kertaa toisistaan erittäin hyvin kohtuu hiljaisen volyymin ansiosta. Uutta materiaalia voisi kuvata sanoin Entombed lyö kättä Morbid Angelin kanssa unohtamatta kuitenkaan Sotajumalan omaa näkymystä. Veikkasin, että myöhemmin keväällä ilmestyvä lätty on parasta Sotajumalaa tähän mennessä. Hyväntuulinen Suburban Tribe oli seuraavaksi vuorossa ja vaikkei materiaali kovin heviä olekaan, bändi sopi tilaisuuteen hyvin. Uusi materiaali kuulosti bändiltä itseltään, eikä suunnassa ole tehty kovinkaan suuria tarkistuksia.

Brunssin odotetuin bändi monelle oli Sentencedin Vesa Rannan uusi yhtye, The Man-Eating Tree. Ilmassa oli pientä jännitystä niin yleisön kuin bändinkin osalta, mutta kokemus puhui puolestaan ja ensiesiintyminen hoidettiin hienosti alta pois. Näiden muutaman biisin perusteella, mitä bändi soitti livenä, voidaan olettaa debyytin olevan vahvaa materiaalia.

Brunssin jälkeen metro suuntasi Ruoholahteen ja pienen arktisen reippailun jälkeen lämmin Kaapelitehdas otti taas huomaansa. Ajoitus ei ollut paras mahdollinen, koska Tukkanuotta soitti viimeiset kolme sointua saadessani takin narikkaan. Tämä bändi on kuitenkin melkoisessa nousussa, ja uskoisin paikkaavani menetykseni piakkoin paremmissa olosuhteissa. Messuosaston läpikäyminen ei toisena päivänä tuottanut enää mitään elämyksiä, vaan odotukset kohdistuivat jo seuraavaan keikkaan. Turmion Kätilöiden discometalli on ollut jo vuosia takuuvarma yleisömenetys keikkalavoilla. Poikkeusta ei tapahtunut tälläkään kertaa, vaan porukkaa riitti hyvin livepuolella. Itse asiassa lauantai myytiin loppuun ovelta, mikä ei tosin näkynyt aikaisempien vuosien malliin tukkeina kulkuväylillä. Vaikkei Turmion Kätilöiden materiaali olekaan se juttu itselle niin silti keikat jaksavat viihdyttää visuaalisuutensa ja räävittömyytensä ansiosta. Tällä kertaa rankimmat jutut oli jätetty kotiin, mutta peruskeikaksi silti montaa isompaa nimeä huomattavasti energisempi esitys.

Insomniumin matka Suomen metallipiirien tärkeimpien nimien joukkoon on käynyt parin viimeisimmän levyn aikana. Mitenkään varkain se ei ole sinne iskenyt, vaan takana on vuosien uurastus asian parissa. Ja tänä vuonna, jos Finnish Metal Awardsia pidetään mittarina, bändi sai viimeinkin tunnustuksen työstään. Ehkä arvostetuimmat palkinnot koko kilpailussa osuivat juuri Insomniumille. Bändi koppasikin Vuoden bändin ja Vuoden levyn -palkinnot itselleen heti oman esiintymisensä perään. Toinen menestyjä Insomniumin lisäksi oli Amorphis, joka rohmusi myös pari palkintoa itselleen. Äänestyksen mielenkiintoisin palkinto on yleensä kuitenkin ollut Vuoden demobändi -palkinto, jonka tänä vuonna sai Ghoul Patrol. Josko jo nyt tälle loistavalle yhtyeelle aukeisi paremmin ovia.

Virheellisesti hetken Suomen albumilistan kärjessäkin komeillut Survivors Zero otti lavan haltuunsa ammattimiesten elkein. Euroopan lavoilta palannut bändi oli kovassa vedossa ja hengähdystaukoja ei juurikaan tarjottu. Seuraavaksi bändi nähdään takomassa Pohjois-Amerikan lavoja muutaman muun suomalaisen bändin voimin ja keikkoja Suomeen saakin odotella varmaan kesään asti. Yksi näistä kiertueen bändeistä on Swallow the Sun, joka on myös kiertänyt ahkerasti ulkomaan lavoja parin viime vuoden aikana. Viimeisin albumi New Moon oli vahvasti esillä yhtyeen livesetissä, mutta onneksi mukaan oli mahdutettu mukaan myös materiaalia The Morning Never Came -debyytiltä asti. Mikko Kotamäen vokaalisuoritukset ovat parantuneet albumi albumilta ja nyt miestä voidaan pitää jo aikamoisena tekijänä. Bändin esiintymisen minimalistisuus ei iske ehkä kaikkiin, mutta tukee hyvin musiikkia. Bändi oli ehdottomasti yksi illan kohokohdista.

Illan toinen pääesiintyjä oli uutta levyä valmisteleva Apocalyptica. Omien hittiensä ohella bändi tarjoili perinteisesti sovituksiaan Metallican tuotannosta. Ei liene yllätys, ettei tälläkään kertaa bändin mukana ollut Slipknotin Corey Tayloria tai muita viime levyn hittien tulkitsijoita, mutta eipä siellä onneksi ollut myöskään Sonata Arctican Tony Kakko. Itselleni lavalla nähty laulaja jäi tuntemattomaksi, mutta ihan asiallisesti hoiti hommansa ilman sen kummempia temppuja. Bändi saattoi kerätä showllaan illan ja koko FME:n suurimman yleisön. Illan pääesiintyjän tontti oli tänä vuonna langennut Sonata Arcticalla, jonka esitystä en kuitenkaan jäänyt seuraamaan, koska bussit eivät odota ja mielipiteeni Sonatasta tuskin muuttuisi tuon keikan perusteella muutenkaan.

Ulkona festaroitsijaa odotti melkoinen lumimyrsky, mutta onneksi julkinen liikenne toimi bussien osalta ja pakkasen puremilta säästyttiin tänä vuonna (höhö). FME:n konsepti ei välttämättä nykymuodossaan jaksa kantaa enää vuosia, mutta mukava avaus se on vuodelle. Varsinkin tuon messualueen funktiota tulisi tarkistaa jatkossa. Mukaan olisi mukava saada aiemmilta vuosilta tuttuja pienempiä tekijöitä rikastuttamaan tätä tapahtumaa. Ehkä myös bändipuolelle kaipaisi hieman tuota tuntemattomampaa osastoa esille. Järjestelyiden osalta tämä vuosi osoittautui paremmaksi kuin yksikään aikaisempi ja toivonkin, että ensi vuonna tapahtuma järjestetään taas, mutta niin, että mukaan on saatu hieman uutta näkemystä.

Teksti: Roni Sahari
Kuvat: Roni Sahari & Kenneth Lehtinen

Katso myös kuvagalleria 1 ja kuvagalleria 2