Monsters of Pop

Raskaan rockin ystävänä päätin sukeltaa suureen tuntemattomaan. Päätin asettaa absoluuttisen musiikkimakuni todelliseen testiin. Osallistuin Tampereella järjestetyille Indierock/-pop -festareille.

Ennakkoluuloni olivat kovat ja melko stereotyyppiset; varauduin kuulemaan paljon sellaisia sanoja kuin postmoderni, individualisti ja yhteiskunta. Muovituopeista myytävän oluen sijaan arvelin näkeväni punaviinilaseja. Kuluneet farkut ja ketjujen kilinän korvaisivat kirpparilta hankitut slipoverit, trendikkäät vahvasankaiset silmälasit ja sivistynyt puheensolina. Kaiken tämän taustalla soisi hiljainen, koneilla taustoitettu panhuilun liverrys tai joku outo kreikkalainen perinnesoitin, jonka nimeä ei uskalla lausua kuin vasta neljännen tuopin jälkeen.

Monsters of Pop on kaupunkifestivaali, joka järjestettiin nyt jo neljättä kertaa. Esiintyjät oli jaettu kahdelle areenalle: kulttuuritalo Telakalle sekä Tullikamarin Klubille. Bändien lisäksi tänä vuonna oli tarjolla myös Fonal-levy-yhtiön musiikkivideoretrospektiivi elokuvateatteri Niagarassa. Esiintyvät artistit olivat niin sanottuja indie-bändejä eli vaihtoehtoisen musiikin esittäjiä. Joku voisi ajatella heidän olevan niitä säälittäviä autotallibändejä, jotka pääsevät kaksi kertaa vuodessa keikalle. Tämä olisi heille se toinen kerta.

Tunnelmallinen Telakka

Kulttuuritalo Telakka on pieni ja tunnelmaltaan intiimi ravintola. Paikallinen kulttuuriväki kunnosti sen talkoovoimin teatteri- ja ravintolakäyttöön ja noin kymmenen vuoden ajan se on toiminut erilaisten teatteri- ja musiikkiesitysten paikkana. Punainen tiili, lautalattia ja hirsiset tukipuut tuovat tilaan aivan oman tunnelmansa. Pelkäsin sen olevan nyt kovalla koetuksella.

Ensimmäinen bändi, Puumaja, meni minulta hieman ohi. Yritin sen aikana sekä kuvata bändiä että päästä sisään tulevaan musiikkigenreen. Välillä seisoskelin yleisön seassa ymmärtävän näköisenä ja nyökkäilin muiden mukana hyväksyvästi. Bändi ei kuitenkaan kuulostanut hassummalta, olin positiivisesti yllättynyt.

Myös muut Telakalle esiintymään valitut bändit istuivat tilaan todella hyvin. Perjantailta nousivat esiin Ville Leinonen + Pekko Käppi, jotka vangitsivat koko yleisön huomion. Kitara ja jousisoitin -yhdistelmä oli pienehköön keikkatilaan hieno yhdistelmä. Heidän rauhalliset kappaleensa näyttivät puhuttelevan yleisöä. Näin keskittyneitä katsojia en ole nähnyt kovin useasti, ja minäkin tunsin löytäneeni avaimen tämän musiikin saloihin. Nimitettäköön sitä nyt tässä vaikka avaimeksi indieporttiin.

Perjantaina Telakan hienoimmasta vedosta vastasi Manna. Hienoja kappaleita, hieno bändi taustalla. Tällainen oikealla asenteella tehty poprock ei kuulosta teflonilta, vaan siinä on mukavaa särmää ja rosoa. Tämä musiikki vaatii kuulijalta pientä sulattelua. Mitä pidemmälle keikka eteni, sitä enemmän edessä oleva loppuminen alkoi harmittaa. Okei, Manna on myös kohtuullisen hyvännäköinen kissa, että sekin saattoi vaikuttaa arvioihin.

Klubilla tunnelma sähköistyi

Toisena keikkapaikkana palveli Tullikamarin Klubi. Klubille oli selvästi valittu, miten tämän nyt sanoisin, hieman rokimpia tai tanssittavampia esiintyjiä. Ylipäätään sellaisia artisteja, joiden soitto tarvitsi sähköisempää äänentoistoa. Tällaiset soittajat olisivat helposti pilanneet Telakan seesteisin tunnelman. Tämä rokimpi vaihtoehto tuli selvästi esille ensimmäisen bändin kohdalla.
Raskaan musiikin ystävän viileää metallista sydäntä lämmitti Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändin soitto. Telakan esiintyjien jäljiltä se oli kuin metrisen koivuhalon kalautus takaraivoon. Tämä oululainen orkesteri otti yleisönsä suvereenisti. Bändin meikkitaide toi etäisesti mieleen Turmion Kätilöt, heidän lavaesiintymisensä oli vain hieman hillitympää.

Perjantaina lauteille astelivat ruotsalainen MFMB, Magenta Skycode sekä Rättö ja Lehtisalo. Kun tupaan saapui vielä mukavasti yleisöä, saatiin Klubilla nauttia varsin hienoista esityksistä. Varsinkin Magenta Skycode tuntui uppoavan juhlakansaan.

Päätösiltana Klubilla soittivat ruotsalainen Name the Pet, norjalainen The New Wine sekä Op:l Bastards. Varsinkin ensin mainittu sai yleisön syttymään. Lavan edessä oli mukavasti tanssijoita ja irtosipa naispuoleisilta katsojilta spontaaneja "jag älskar dig" -huutoja orkesterin laulajalle. Yleisöä oli lauantaina joitakin satoja, joten enemmänkin olisi mukaan mahtunut. Tämä ei kuitenkaan haitannut tunnelmaa ja festivaali sai arvoisensa päätöksen.

Indie tuntuu kiinnostavan

Vaikka esiintyjinä kuultiin bändejä, joiden levytykset eivät hallitse listoja, tuntuu tällainenkin musiikkitarjonta kiinnostavan yleisöä. Ehdin vaihtaa muutaman sanan järjestäjäorganisaatiossa työskentelevän Antti Hietalan kanssa. Hän kertoi lipunmyynnin olleen varsin kohtuullista ja festivaalin pääsevän taloudellisesti omilleen.

No miten raskaan rokin ystävä selvisi kolmen päivän indie-urakasta? Yllätyksekseni paremmin kuin uskalsin odottaa. Oli hienoa kuunnella bändejä, jotka eivät kumartele markkinavoimien osoittamaan suuntaan. Nykyään iso osa suomalaisista festivaaleista tuntuu rakentuvan raskaan rokin ympärille, joten tällaiset Monsters of Popin kaltaiset tapahtumat ovat mukava väriläiskä tasaisessa festivaalimassassa.

Indie rock- ja popbändit ovat rohkeasti uutta ja vanhaa yhdisteleviä. He uskaltavat kokeilla ja rikkoa rajoja, eivätkä he tarvitse isoja levy-yhtiöitä taakseen jakelemaan tuotoksia kauppoihin ympäri maailman. He valjastavat käyttöönsä sosiaalisen median tarjoamat ilmaiset kanavat, joiden kautta he levittävät musiikkinsa ilosanomaa kaikelle kansalle. Suomestakin löytyy hieno esimerkki siitä miten näiden kanavien avulla voi päästä valloittamaan maailmaa. Se esimerkki on Le Corps Mince de Francoiçe, joka murtautui kansainväliseen tietouteen Myspace-palvelun kautta.

Teksti ja kuvat: Pasi Pitkänen

Katso myös kuvagalleria ->