Popaganda – ilmaisesta opiskelijatapahtumasta massafestariksi

Popaganda järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2002 Tukholman yliopistoalueella. Festivaali oli aluksi ilmainen opiskelijoille suunnattu tapahtuma, jossa esiintyi pääasiassa kotimaisia kuriositeetteja. Vuonna 2008 festivaali siirrettiin Eriksdalsbadetille, joka on vuoden 1962 uinnin EM-kisoja varten rakennettu, edelleen aktiivisessa käytössä oleva ulkouimala. Tänä vuonna Popaganda oli paisunut jo kunnon massatapahtumaksi, jonka pääesiintyjänä oli viime vuoden hypetetyin newyorkilaisbändi MGMT.

Vaikka festivaali tarjosi suosittuja ulkomaisia nimiä, suurin osa esiintyjistä oli kotimaisia artisteja ja mikäs siinä, sillä Ruotsi on pullollaan hyvää musiikkia. Kiinnostavia, ei niin tunnettuja ruotsalaisnimiä olivat mm. Magnetic Fieldsiä muistuttava sympaattinen Suburban Kids with Biblical Names sekä tunnelmapoppaavat [ingenting] ja Deportees. Tunnetumpia nimiä olivat mm. tukholmalainen rock-popduo Johnossi, Laaksosta tuttu Markus Krunegård sekä aina yhtä vaikuttava ja komea Jenny Wilson.

Perjantai-illan vetonaulan MGMT:n live-esiintyminen jakaa mielipiteitä. Viime vuoden kesäkuussa Tavastialla bändi esiintyi aidon innostuneesti, mutta nyt kova keikkailu näyttää tehneen bändistä rutinoituneen ja vakavoituneen. Poppibiisit, kuten Kids ja Time to Pretend, tanssittivat edelleen, ja se riitti monille. Kokonaisuudessaan keikka oli kuitenkin vaisuhko, eikä asiaa auttanut koko keikan ajan festivaalikansaa kastellut syyssade. Parasta olivat uudet sympaattiset psykedeliapopbiisit, kuten Dan Treacy ja It’s Working, jotka lupaavat hyvää seuraavalta albumilta.

Yksi lauantain kohokohdista oli Belle & Sebastianin jalanjäljillä kulkeva Camera Obscura. Romanttista indiepoppia soittava bändi on esikuvansa tapaan kotoisin Skotlannista. Laulaja Tracyanne Campbell ei ole erityisen karismaattinen keulahahmo, mutta hänen kaunis äänensä, bändin toimiva yhteissoitto ja kukkamekot tekivät keikasta tyylikkään audiovisuaalisen kokonaisuuden, eikä bändiin voinut olla ihastumatta myös livenä.

Ranskalainen syntikkapopbändi The Teenagers osaa ottaa yleisönsä, vaikka sitä hädin tuskin olisikaan, kuten viime syksynä Tavastialla. Nyt yleisöä oli enemmän ja varsinkin eturiveissä tunnelma oli erittäin tiivis ja ihasteleva. Festivaalijärjestäjät estivät yleisön hamstraamisen keikan aikana lavalle, mutta laulaja Quentin Delafon pääsi sentään jossain välissä hyppäämään yleisön joukkoon fiilistelemään. Vaikka suurin osa yhtyeen kappaleista kuulostaa melko samalta, oli the Teenagers erittäin viihdyttävää katsottavaa ja kuunneltavaa koko keikan ajan.

Ruotsin oman folkprinsessan Anna Ternheimin musiikki menee sinne jonnekin syvälle ja neidon ääni sulattaa sydämen, vaikkakin melko ruotsalainen englannin ääntäminen saattaa ensi alkuun vaatia totuttelemista. Ternheim on varman oloinen ja karismaattinen esiintyjä, ja hänen ympärillään on ammattitaitoinen bändi. Esimerkiksi Leo Svenssonin soittama saha I’ll Follow You Tonight -kappaleessa oli käsittämättömän kaunista kuultavaa. Ternheim lämmitteli Kentiä Helsingissä vuonna 2005, mutta neidon näkisi mielellään Suomessa vähintään yhtä usein kuin monet muut meillä supersuositut ruotsalaispopparit.

Kun festivaalialue sulkeutui keskiyöllä, vaelsi humaltunut kansa jatkoille festivaaliklubeille Strandiin, Debaseriin tai hotelli Clarioniin tai sitten jollekin muulle klubille tai baariin. Klubeilla viihdyttivät esimerkiksi Suomen elektrotytöt Le Corps Mince de Françoise sekä Brooklynin ehtymättömästä indielähteestä noussut Telepathe.

Järjestäjät mainostivat Popagandaa Ruotsin suurimpana poolpartyna. Tosiasiassa altaissa nähtiin vain muutama hassu pulahtaja. Tämän lisäksi festivaaliyleisöä viihdytettiin molempina päivinä kolmen tytön esittämällä lyhyellä mutta pirteällä uimanäytöksellä. Tunnelma oli viileästä säästä huolimatta hyvä, eikä kilttejä ruotsalaisia tuntunut häiritsevän edes puolen tunnin olutjonot. Liekö ruotsalaisilla myös tavallista suurempi rakko, sillä bajamajaankaan ei päässyt niin sanotusti suorilla.

Mikä tekee festarista onnistuneen? Jos se on idyllinen paikka ja toimivat järjestelyt, Popagandalla on vielä paljon parannettavaa. Jos taas tärkeintä yksinkertaisesti on hyvät bändit, Popaganda 2009 oli oikein mukava festivaalikesän päätös, josta on hyvä jatkaa keikkojen katselua lämpimissä sisätiloissa – ilman sormikkaita ja sinisiä huulia.

Teksti ja kuvat: Leena Ihalainen