Pellavarock 2009

Lammilla vietetty Pellavarock keräsi rinteilleen ennätysyleisön, eikä ihme, kun säät suosivat ja kattauskin oli muutaman ässäkiinnityksen myötä kesän mielenkiintoisimpia. Sympaattinen festarialue järven rannalla on yksi Suomen mukavimmista, ja sen suurimpia etuja on hyvä näkyvyys kaikkialle. Periaatteessa kertaalleen valittu hyvä paikka alueella voi riittää koko päiväksi. Kahden lavan sijoittaminen vierekkäin oli hyvä ratkaisu, joskin välillä soundcheckit kuuluivat toisella lavalla soittavan bändin päälle kiusallisesti. Järjestelyt alueella toimivat hienosti eikä mistään muusta kuin anniskelun alimitoituksesta kuulunut soraääniä koko festivaalin aikana. Tänä vuonna festariyleisöltä kiellettiin omien alkoholijuomien tuonti alueelle, mikä kuumana kesäpäivänä johti anniskelualueen täyttymisen ääriään myöten. Muutaman bändin jälkeen jono anniskelun kassalle olikin kerännyt pituutta sisäänkäynnin ulkopuolelle, eikä tilanne helpottanut loppuiltana. Mistään Sonipsherestä tässä ei kuitenkaan ollut kyse, vaan jono veti mukavasti koko ajan, mutta seuraaville vuosille anniskelun kapasiteettia voisi kasvattaa selkeästi.

Retkemme alkoi kymmeneltä aamulla Helsingin suunnalla, josta autoretkikuntamme starttasi matkaan hienosti levätyn yön jälkeen. Automatka Lammille pysähdyksineen vei noin puolitoista tuntia, mikä on varsin kohtuullinen taival matkattavaksi. Auto parkkiin ja alueelle, jossa settiään aloitteli The Zombi. Sairaalasta karannut laulaja yhtyeineen sai soitella kohtuullisen tyhjälle nurmikentälle päivän ollessa vasta aluillaan, mutta tämä ei kuitenkaan meininkiä heikentänyt, vaan bändi suolsi ulos tutun laadukkaan paketin death metallia. Juurikaan suuremmalle yleisölle ei päässyt Sakaran uusin kiinnitys, FM2000, soittamaan. Bändin mieleenpainuvin asia olikin toisen kitaristin hopenväriset spandexit. Jonkinmoista kulttimainetta nauttiva Heavy Metal Perse saikin jo heräilevään festarikansaan elämää. Keikalla kuultiin päivän ensimmäiset yhteislaulutkin Legenda Taikamiekasta -kappaleen aikana, ja muutenkin keikka oli varsin piristävä tapaus helteiseltä nurmirinteeltä seurattuna.

Odotus illan ulkomaanvieraita kohtaan alkoi tuntua hieman pitkältä Before the Dawnin ja Calliston esiintymisten aikana. Melko tasapaksujen settien aikana anniskelualue täyttyikin ensi kertaa sen verran tukkoon, että jono kiri sisäänkäynnin ulkopuolelle. Se missä Before the Dawn kuitenkin onnistui kaksikosta oli yleisön saaminen mukaan menoon. Calliston kohdalla yleisöä ei ollut nimeksikään. Huvittavana yksityiskohtana voinee pitää sitä, että yleisöä oli kerääntynyt enemmän odottamaan Profane Omenin keikan aloitusta kuin katsomaan vieressä metelöinyttä Callistoa. Hieman olivat kaverit väärässä seurassa kuten jo aiemmin Tuskassakin tuli todettua.

Jonkinasteisesta kotikenttäedusta nauttiva lahtelainen Profane Omen piiskasi yleisön ensimmäistä kertaa toimintoihin, joita voidaan pitää mittareina onnistuneelle keikalle. Kerta toisensa jälkeen energiseksi todettu bändi ei jättänyt tälläkään kertaa yleisöä kylmäksi. Kuopio RockCockin pittikieltoa sättinyt laulaja Jules Näveri kehoitti yleisöä pitämään hauskaa, koska Pellavarockista moisesta toiminnasta ei lennä ulos. Keikan päätti WASP -laina, jonka olisi tosin voinut korvata bändin omallakin biisillä, koska materiaalia riittää pidemmänkin keikan heittämiseen laadun silti pysyessä korkealla.

Illan suurimpiin kohokohtiin kuulunut Australian sotakoneisto, Deströyer 666, saapui alueelle ilmeisesti myöhässä, koska keikan aloitus viivästyi aikataulutetusta jonkin verran. Lavojen soundcheckit hoidettiin muuten aina siten, että yhdellä lavalla tehtiin checkiä bändin esiintyessä toisella lavalla aikana, mutta näin ei kuitenkaan tapahtunut D666:n kohdalla, ilmeisesti juuri viivästyneen saapumisen takia. Lavan eteen oli kertynyt jo uljas joukko bändin faneja soundcheckin päästessä vasta alkuun. Ongelmilta ei vältytty ja varsinkin yhtyeen kummallakin kitaristilla oli ongelmia tekniikan kanssa. Turhautumisen huomasi varsin hyvin K.K. Warslutin eleistä ja pääsipä ilmoille muutamat kirosanatkin, kunnes mies korkkasi kaljan ja painui lavan taakse valmistautumaan keikkaan. Fanit vaativat yhtyettä lavalle ja rinne jakautuikin kahtia toisten huutaessa Destroyeria, johon toiselta puolelta vastattiin 666 -huudolla. Tovin odottelun jälkeen yhtye astui lavalle rekvisiittoineen ja aloitti myrskyn Lammin yllä. Setti oli koostettu tasaisesti uudemmasta ja vanhasta materiaalista. Allekirjoittaneelle ja monelle muullekin I’m the Wargod oli setin hienoimpia hetkiä. Myös Satanic Speed Metal upposi väkeen kuin ruosteinen lihakoukku. Alkukeikan vaikeudet latasivat bändiin selkeästi sopivaa v*ttumaisuutta ja keikka soljuikin läpi loistavalla intensiteetillä.

Viikatteen kaihoisa musisointi kuorrutettuna Kaarlen loistavalla huumorilla biisien välissä toimi kahden ulkomaalaisen ”pääesiintyjän” välissä paremmin kuin uskalsin ikinä kuvitellakaan. ”Me kuvattiin juuri uusi video, jonka elementit saatiin ite päättää. Siinä on tissejä ja räjähdyksiä” -tyyliset heitot kevensivät tunnelmaa hienosti ja harkitusti auringon alkaessa tavoittaa jo puiden latvoja. Viikate palaa Lammille vaikkei siellä tapahtumaa olisikaan saati toiveita paluulle. Sen verta hyvin yleisö Viikatteen otti vastaan, että moisen lupauksen Kaarle yleisölle antoi.

Jos Viikatteella on mahtava keulahahmo niin sitä on myös Primordialin Alan aka. Naihmass Nemtheanga. ”We are Primordial from the Republic of Ireland” kantautui varmasti myös järven muille rannoille, niin tunteikkaasti ja voimalla se sylkäistiin pihalle. Yleisö oli täysin Alanin hallussa ja se eli mukana koko keikan tavalla, jota ei aiemmin päivällä ollut nähty. Vaikkei muukaan bändi missään nimessä patsastele lavalla, niin silti Alanin olemus täyttää miltei koko lavan jättäen muun bändin hieman toissijaiseen rooliin. Ehkä koko illan massiivisin kokemus oli The Coffin Shipsin ilmoille työntävä massiivinen epätoivo ja haikeus. Nyrkkimeri ja yhteislaulu täytti rinteen ja ehkä bändi lietsoi joukkoihinsa myös aimo nipun uusia faneja. Edellispäivän klubikeikka Helsingissä oli kuulemma ollut paljon intiimimpi ja parempi, mutta itselläni ei jäänyt mitään valitettavaa tästäkään keikasta. Parin vuoden takainen bändin ensikohtaaminen Tuskassa pitää kuitenkin sitä kovemman keikan titteliä vielä tämänkin jälkeen.

Keikan jälkeen retkueemme päättää yksimielisesti passata Amorphiksen, joka on katsastettu jo usealla kesän festarilla, ja suunnata takaisin Helsinkiin. Kotimatka meni rattoisasti illan kohokohtia kerraten huonoa läppää unohtamatta, ja ehti ensimmäinen väsynyt jo torkahtaakin matkalla. Matka jatkui kohti Kallion kuppiloita, jossa vieressä tuopit lentelivät ja porukkaa laitettiin pinoon. Pieni kaipuu iski Lammin rauhaisiin maisemiin saman tien.

Edellisestä Pellavarock-visiitistä ennen tätä vuotta kerkesi kulua peräti kuusi vuotta. Silloin alue oli kaavoitettu hieman eri lailla, mutta sama sympaattinen kotikutoisuus oli edelleen läsnä. Seuraavaan kertaan ei toivottavasti mene yhtä kauan, varsinkaan jos täkyiksi tuodaan vastaavia helmiä kuin Primordial ja Deströyer 666.

Teksti: Roni Sahari ja Stiina Rasimus
Kuvat: Roni Sahari

Katso myös kuvagalleria ->