Sonisphere Pori 2009

Euroopassa kuudessa maassa järjestettävän Sonisphere Festivalin Suomen osio koettiin Porin Kirjurinluodolla lauantaina 25.7.2009. Mahtavalla kattauksella ladatulle festarille saapui päivän mittaan kymmeniätuhansia ihmisiä, ja sen kyllä huomasi. Väkeä oli kuin pipoa varsinkin illan viimeisen esiintyjän Metallican aikana. Ei mikään ihme, sillä paikalla oli työntekijät mukaan lukien yli 60 000 ihmistä, eli yli 1 % koko Suomen väestömäärästä. Kyseessä oli siis Suomen suurin yksittäinen rocktapahtuma ikinä kävijämäärällä mitattuna. Väkimäärään nähden tapahtuma sujui yllättävän hyvin. Raskas musiikki raikasi yhdentoista tunnin ajan eikä sadettakaan saatu kuin nimeksi.

Saavuimme paikalle jo hyvissä ajoin puoli yhdentoista maissa. Alueelle oli siinä vaiheessa sisäänkäynnin järjestysmiesten arvion mukaan valunut vain noin promille koko festivaalin vieraista eli alle tuhat ihmistä. Sisällä kieltämättä näytti aika tyhjältä, joten tarjoutui sopiva tilaisuus tutustua alueeseen. Eipä sieltä mitään kovin kummoista löytynyt: ruokakojua, suuria aidattuja anniskelualueita, bändipaitojen ja festarituotteiden myyntipisteitä ja pari hassua korumyyjää. Käymäläpuolella oli tarjolla sekä pisuaareja, bajamajoja että edistyneempiä, vedellä toimivia konttiversioita. Näihin muodostui päivän edetessä melkoisia jonoja, mutta osin kyse oli myös ihmisten laumakäyttäytymisestä: vapaita koppeja löytyi useasti heti, jos vaan jaksoi käydä koittamassa. Vesipisteitäkin oli kiitettävän runsaasti; tosin niiden kyltitys oli melko pienikokoista. Kyllä ihmiset silti tuntuivat niille löytävän. Pilvinen sää toisaalta piti huolen, ettei vettä tarvinnut koko ajan olla tankkaamassa. Vesipisteiden käyttöä haittasi se, että kävijöiden omista limu- ja vesipulloista otettiin korkit pois alueelle saavuttaessa, ilmeisesti turvallisuussyistä (ettei täyttä pulloa voi heittää päin esiintyjää).

Festarin musiikkitarjonnan avasi jo ennen varsinaista ohjelmaa hollantilainen akustinen koveribändi Blaas of Glory, joka esiintyi sisäänkäynnin lähellä. Humoristisesti heavy metalliin suhtautuva yhdeksänhenkinen bändi viihdytti sisään valuvaa yleisöä Metallican, AC/DC:n, Bon Jovin, Europen sekä monen muun bändin biisien kovereilla, joiden esittämiseen käytettiin totta kai muun muassa banjoa, tuubaa, ksylofonia, akustista kitaraa ja klarinettia. Kaikki tämä tietenkin tiukkaakin tiukempiin värikkäisiin trikoisiin pukeutuneena. Yhtye esiintyi myöhemminkin eri puolilla aluetta, ja sai aina hymyjä nostettua ihmisten kasvoille.

Festivaalin ensimmäinen varsinainen esiintyjä oli kotimainen Los Bastardos Finlandeses, joka aloitti aika lailla tasan klo 12. Peer Güntin jälkeläinen, joka omien sanojensa mukaan on ”poikabändi helvetistä”, tarjoili lavalta täyslaidallisen hyvin rokkaavaa perusheavyä, mutta pienehkölle yleisölle yhtye tuntui olevan melko tuntematon eikä kovin kummoista vipinää saatu aikaisiksi kentällä. Ihan hyvä avaus festarille silti.

Päälavan pääsi korkkaamaan yhdysvaltalainen Mastodon. Metallican on sanottu toivovan tästä yhtyeestä omaa perillistään, ja kyllä sitä huonommankin perillisen voisi saada. Melko tunnelmoiva musisointi äityi ajoittain todella rankaksi, ja nyrkitkin heiluivat jo tahdissa ilmassa yleisön puolella. Vaikutteita vähän kaikkialta poimiva yhtye tarjoaa ainakin jotain todella erilaista, mikä on piristävää metallin saralla, jossa yhtyeiden ainakin väitetään toistavan itseään ja toisiaan kovin usein.

Sään puolesta Sonisphere ei ollut mikään megamenestys. Aurinko ei suostunut kuin näyttäytymään muutamaan otteeseen, ja muuten alueen päällä vilistivät vain harmaat pilvet kohtalaisesti puhaltaneen tuulen mukana. Vettäkin ripsi ajoittain, mutta mitään kaatosateita ei onneksi näkynyt. Oli ilo huomata, että Kirjurinluodon nurmi oli edellisen viikonlopun Jazzeista sekä edellisyön kaatosateistakin huolimatta melko priimassa kunnossa; mutafestareista ei ollut siis tietoakaan.

Yksi suuri etukäteen hämmennystä aiheuttanut asia oli esiintymisaikataulujen puuttuminen, eikä niitä paikan päälläkään ollut missään näkyvästi esillä. Kävijöille sen sijaan kaupattiin kaulanauhassa roikkuvaa festariopasta, joka sisälsi ”kaiken oleellisen tiedon festareista”. Ilmeisesti tämä paketti sisälsi myös aikataulun, mutta kaikilla tuskin oli halua maksaa tällaisesta. Tuntui oudolta, että tapahtuman esiintymisaikataulusta joutuisi erikseen maksamaan. Isoja aluekarttoja oli myös asetettu näkyville pääkulkuväylien varsille, joten jotain tietoa sai ilmaiseksikin. Herää kysymys, miksi näiden yhteyteen ei saatu myös aikatauluja esille. Sen sijaan moniin puihin ja aitoihin oli ripustettu ”please do not smoke” -kylttejä, joiden merkitys ulkoilmatapahtumassa jäi arvoitukseksi; lieneekö kyseessä ollut terveysvalistuskampanja?

Kakkoslavan toisen esiintyjän, seinäjokelaisen Nicolen poukkoileva mättö ei oikein saanut yleisöä innostumaan. Heti perään päälavalla oli tiedossa Lamb of God, jonka keikka oli monelle selvästi iltapäivän kohokohta. Jo kahdelta päivällä soittanut LoG sai lavaa lähimpänä olleen ”karsinan” täyteen niin, että pääsyä aitojen sisään alettiin säännöstellä. Kitaristi Mark Morton oli lähtenyt kotiin Yhdysvaltoihin lapsensa syntymistä seuraamaan, ja hänen tilallaan nähtiin nopeasti paikkaamaan tullut Unearthin kitaristi Buz McGrath, joka hoitti hommansa muun bändin tavoin ansiokkaasti. Yhtyeen laulaja Randy Blythe osoitti olevansa todellinen Suomi-fani: ”Finland is my favorite country in Scandinavia, because you guys have sisu”, hän kehui suomalaisia. Mies lietsoi yleisöä täysillä, ja yleisö muodosti valtavan circle pitin, jonka keskellä seisoneen järjestysmiehen ympärille jäi useiden metrien levyinen tyhjä aukio. Randy myös paljasti, että suomen kielessä on hänen kaikkien aikojen suosikkikirosana, minkä jälkeen yleisö sai huutaa ”v***u p*rkele” täysin keuhkoin. Randy täydensi vielä litaniaa kristuksen v***ulla, minkä jälkeen meno jatkui raivokkaana. 45 min pituisen keikan jälkeen alueella näkyi siellä sun täällä paidattomia, hikisiä, punanaamaisia ja raskaasti hengittäviä nuoria miehiä maassa makaamassa. Taisi ottaa voimille.

Ihmiset olivat hämmästyttävän nopeita kahden lavan välillä siirtymisessä. LoG:n lopetellessa kakkoslavan edusta ammotti tyhjyyttään, mutta vartin kuluttua Diablon noustessa lauteille lavan eteen oli kertynyt jo melkoinen ihmismäärä. Tässä vaiheessa iltapäivää nälkä alkoi kurnia vatsassa, mutta vilkaisu ruokakojuille päin sai miettimään kahdesti, pärjäisikö sitä sittenkin karkkipussilla ja vedellä koko päivän. Ruokatarjonta alueella oli muihin festareihin nähden todella yksipuolinen: tarjolla oli HK:n suurista kojuista pyttipannua, Potku-tuotteita, makkaraa ja erilaisia peruna+lihapullat/kebab/jotain muuta -yhdistelmiä, kalaruokaa parista kojusta, hodareita, muurinpohjalettuja sekä Kariniemen chicken wingsejä. Mitäs tästä listasta nyt selvästi puuttuu? No kasvisruoka: kasvissyöjien ainoat vaihtoehdot olivat mansikkahillolla ja kermavaahdolla täytetyt letut tai hodaripisteisen sipsipussit ja popcornit. Ei siis mikään päätähuimaava valikoima, ottaen huomioon, että festari kesti todella 11 h (tai itse asiassa 14 h porttien avaamisesta), eikä kulkeminen edestakaisin alueen ulko- ja sisäpuolen välillä ollut sallittua (ihan järkevää, koska muuten sisäänkäynnin jonot olisivat olleet aivan mahdottomat). Ruokaa sai jonottaa noin 30 – 45 min alkuillasta, mutta onneksi ihmiset ottivat asian suhteellisen rauhallisesti ja tunnelma pysyi leppoisana.

Ennen päälavan kolmatta esiintyjää lavalle kipusi muutaman viikon ajan käydyn Guiter Hero Metallica -kilpailun voittaja”yhtye” Rautamakkara. Teini-ikäisten poikien pelaamista katsoessa suu loksahti auki, aivan mielettömän nopeaa ja tarkkaa näppäilyä! Laulajakin oli ilmiömäinen; eivät pojat turhaan päässeet lavalle asti. Joskin tekniikka meinasi kohtaloksi kesken esiintymisen, kun yksi ohjaimista menetti yhteyden peliin. Homma hoidettiin kuitenkin malliikkassti loppuun asti pienestä kuprusta huolimatta.

Päälavalla nähtiin seuraavana hiukan myöhässä aloittanut Machine Head, joka sai aikaa yleisössä jopa kovemman menon kuin LoG. Laulaja-kitaristi Robert Flynn jaksoi hehkuttaa Suomea ja dissata ”Wimp” Bizkitiä, joka on syynä sille, ettei Machine Head soita Sonispheressä Briteissä: Machine Head ei voinut hyväksyä ennen Limp Bizkitiä tarjolla ollutta soittoaikaa, joten Porin keikka jäi viimeiseksi heidän Sonisphere-rupeamallaan. Crowdsurffausta nähtiin pariinkin otteeseen, ja circle pit oli vieläkin suurempi kuin LoGin aikana. Siitä vasta yleisö innostuikin, kun Rob alkoi heitellä ilmeisesti vodkaa ja kokista sisältäneitä drinkkejään lavalta yleisön joukkoon. Kun joku onnistui saamaan kopin ei täysin ilmassa tyhjentyneestä tuopista, Robin kommentoi: ”Professional alcoholics…we like that!”. Suomen maine alkoholista pitävien metallipäiden maana on siis jälleen vahvistettu.

Machine Headin keikka sai melko ikävän päätöksen, kun reilun puolen tunnin musisoinnin jälkeen yhtyeen kitaristi Phil Demmel yhtäkkiä lysähti lavalla ja hänet jouduttiin kantamaan pois. Soitto loppui kuin seinään, ja yhtyeen jäsenet poistuvat vikkelästi. Hetken päästä saimme selityksen huolestuttavalle tilanteelle: Philin sairaus (googlauksen perusteella mies kärsii kardiogeenisistä synkopeekohtauksista) aiheuttaa tällaista ajoittain, mutta mies oli jo päässyt jaloilleen lavan takana. Harmillinen lopetus hyvälle keikalle.

Anthraxin peruttua esiintymisensä vain muutama päivä ennen festaria kakkoslavan esiintyjälistaan jäänyttä aukkoa paikkaamaan saapui Hämeestä kotoisin oleva Turisas. Viululla ja haitarilla maustettu battle metal sai yllätävän hyvän vastaanoton, vaikka yleisön joukossa ei ollutkaan nyt kamalan suurta määrää bändien varsinaisia faneja. Yhtyeen keulahahmo Warlord Nygård otti haasteen yleisön innostamisesta vastaan tosissaan, ja yllytti yleisöä monin tavoin. Kaljallakin kiusattiin kentällä kuivin suin seisonutta kansaa, ja lopulta saatiin porukka pistämään jalallakin koreasti. Viimeistään Battle Metal ja Rasputin -kappaleiden aikana menoa oli jo ihan kunnolla. Ehkä bändi sai tätä kautta myös muutaman uuden kannattajan.

Alkuillasta oli viimein pakko saada ravintoa elimistöön. Jonotuksen aikana Linkin Park nousi lavalle, mutta kiitos hyvän ja äänekkään äänentoiston keikka ei tuntunut menevän täysin ohi. Syödessä tuli kiinnitettyä huomiota hämmästyttävään lokkien poissaoloon: miksi yhtään lentävää kakkatykkiä ei näkynyt koko päivänä koko alueen yllä, vaikka meren lähellä oltiin? Monilla muilla kotimaisilla festareilla saa lokkeja varoa jatkuvasti. Positiivinen yllätys kerta kaikkiaan. Alueella oli alkuun ihmismäärään nähden myös yllättävän siistiä, vaikkei roskapartioita missään näkynytkään. Roskiksia oli sekä energia-, bio- että sekajätteelle kasattu rykelmiksi ympäri aluetta. Illan mittaan roskaaminen valitettavasti lisääntyi, ja sai todella varoa mihin astui, ettei saanut kenkään kaveriksi sadeviitan riekaleita tai kanansiiven jämiä.

Linkin Park tuotti pienoisen pettymyksen esiintymisellään. Yleisö sai kuulla hittiä toisensa perään, ja lähes koko ensimmäinen levykin kuultiin, mutta silti meno oli jotenkin vaisua. Useammassa kohdassa kuultiin täytteenä esimerkiksi rumpusooloa, pianonsoittoa ja erinäisiä tunnelmoivia samplepläjäyksiä. Mike Shinoda onnistui myös jotenkin rikkomaan Korginsakin jossain vaiheessa (uusi löytyi nopeasti kuitenkin tilalle). Keikka loppui 10 min etuajassa, joten bändi viihtyi lavalla kaikkinensa alle aikataulutetun puolitoista tuntia. Olisin odottanut hieman enemmän festarin toiselta pääesiintyjältä.

Illan toiseksi viimeisen artistin eli brittiläisen Saxonin vanhojen patujen näyttäessä kakkoslavalla, että harmaahapsisenakin voi vielä olla hevi, yleisön pystyi jo jakamaan aika hyvin kahteen kategoriaan: täysin tai ainakin melkein täysin selväpäiset sekä melkoiseen änkyrään itsensä juoneet. Anniskelussa oli koko päivän valtava tunku huolimatta kohtalaisen korkeista hinnoista (0,33 l tölkki Foster’s tai Gin lonkeroa 5 € ja 0,5 l tölkki Strongbowta 7 €), ja sen tulokset alkoivat nyt näkyä muuallakin alueella. SPR:n kannalta tapahtuma kuitenkin sujui melko tavallisesti ilman mitään vakavampia onnettomuuksia, kertoi Porin yksiköstä paikalla ollut Hannu Virtanen. Kiirettä toki piti, kun ihmismäärä oli kolminkertainen esimerkiksi Porin Jazzeihin tai RMJ-juhannusfestariin verrattuna. Virtasen mukaan raskaampi musiikkityyli ei missään nimessä vaikuttanut negatiivisesti, vaan totesi, että jos sama määrä kävijöitä olisi RMJ:ssä, tilanne olisi mahdoton. Sonispheren kävijät olivat siihen verrattuna hieman vanhempia ja järkevämpiä, joten työmäärä pysyi hallittavana.

Kello 21 koko päivän kestänyt odotus palkittiin. Illan päätähden eli Metallican noustessa lavalle Kirjurinluodon areena oli aivan tupaten täynnä, eikä ihme: kyseessä oli suurin ihmismäärä, jolle Metallica on koskaan Suomessa esiintynyt, ja samalla suurin konsertti koko maassa ikinä (tosin Madonna tulee parin viikon päästä rikkomaan tämän ennätyksen). Avausbiisinä toimi maaninen Battery, ja yleisö oli hurmiossa heti alusta lähtien. Settilistassa oli sekä kunnon vanhaa 80-luvun kamaa kuten Creeping Death, Harvester of Sorrow, Fade to Black, sekä tietenkin Master of Puppets, hittejä kuten Sad but True ja Nothing Else Matters, että uusimman levyn biisejä, jotka itselle ovat jääneet aika lailla tuntemattomiksi. Pyroja ei säästelty Blackenedin ja Fuelin aikana, mutta One oli jälleen kerran shown näyttävin osuus. Mukana oli ties minkälaisia paukkpommeja ja ilotulitteitakin lähti taivaalle. Omaan makuun vanhempi kama on ehdottomasti parempaa, ja sitä onneksi tarjoiltiin paljon. Muuten niin mainioon esiintymiseen tuli hieman hapan sivumaku Lars Ulrichin ajoittaisten kompastelujen takia (yleisöstä huudettiin, että ”opettele Lars soittamaan”). James, Kirk ja Rob eivät antaneet tämän kuitenkaan onneksi häiritä menoa. Kyllä se Metallica on vaan niiiiiiiin hyvä.

Sonispherestä jäi yleisesti ottaen todella hyvä fiilis. Olihan siellä hieman ongelmiakin, jonoissa joutui seisomaan, ruokatarjonta oli suppea, eikä aurinkokaan paistanut. Niille, jotka olivat tulleet paikalle pääasiassa bändien takia, tapahtuma ei takuulla ollut pettymys. Ja tulipahan taas voitettua yksi erä ikuisesti jatkuvassa Suomi-Ruotsi-ottelussa. Lavajuontajakin huomautti, että Ruotsin Sonispheressä oli vain 35 000 ihmistä, Suomeen saatiin sentään paikalle 60 000. Eiköhän tässä nyt tullut näytettyä, mikä se metallin luvattu maa täällä Pohjolassa oikein on.

Keitä oli paikalla?

Pekka ja Eemeli olivat saapuneet Sonisphereen Rovaniemeltä asti. Isä ja poika olivat alueella jo hyvissä ajoin ennen kahtatoista ja festarin ohjelman alkua. Paikalle oli houkutellut Metallica, kun lippuja kesäkuiseen konserttiin Helsingissä ei oltu saatu. Illan päätteeksi oli tarkoitus ajaa takaisin Vaasaan, joka toimi väliyöpymispaikkana Rovaniemen ja Porin välillä.




Sini ja Jemina olivat myös tulleet paikalle jo ennen kahtatoista. Ristiinasta lähteneet tytöt olivat yöpyneet välillä Tampereella, ja sinne oli tarkoitus palata yöllä, koska Porista ei ollut enää löytynyt mitään majapaikkaa. Tytöt odottivat eniten tietenkin Metallican ja myös Linkin Parkin näkemistä.






Mirva ja Tommi olivat Sonispheressä päiväreissulla Salosta. He olivat tulleet sisään heti puoliltapäivin nauttimaan tapahtuman ohjelmasta, vaikka pääpointtina olikin Metallican näkeminen. Neljään mennessä parasta oli ollut Lamb of Godin keikka.







Hermanni, Jussi ja Pasi olivat tulleet bussikyydillä paikalle Turusta ja Naantalista. Liput oli hankittu sekä loistavan bändikattauksen takia, mutta myös Tuska Festivalin huono kattaus oli antanut lisäsyyn tulla Sonisphereen. Puoli kuuteen mennessä parhaan keikan oli tarjonnut Lamb of God, tosin Machine Head oli kovana kakkosena. Parhaillaan soittanut Turisas oli ihan ok, mutta Anthrax olisi ollut vielä parempi.


Sara ja Markus, molemmat Porista, istuskelivat hieman ennen Saxonin aloitusta kakkoslavan edustalla. Saxon ei tosin ollut ennestään mitenkään tuttu. Sara oli tullut Metallicaa katsomaan, ja Markuksen oli houkutellut Sonisphereen ilmaislippu, jota ilman hän tuskin olisi saapunut paikalle. Festari oli kuitenkin osoittautunut oikein mukavaksi tapahtumaksi.




Teksti: Stiina Rasimus
Kuvat: Roni Sahari (kävijöiden kuvat: Stiina Rasimus)

Katso myös kuvagalleria ja Turisasin Mathias Nygårdin haastattelu ->