Hurricane 2009 - Rokkailua Saksan malliin

Tänä vuonna piti keksiä taas jotain uutta ulkomailta, ja sattumalta muutama ystäväni ilmoitti olevansa menossa Hurricane festivaalille, joka sijaitsee Hampurin ja Bremenin välissä pienessä Scheesselin kaupungissa. Päätin siis itsekin ottaa osaa, koska festivaali on saavutettavissa melko pienellä säätämisellä ja mukaan liittyi vielä yksi toveri lisää, jonka kanssa päätimme matkustaa Hampurin kautta. Kolmen päivän liput (115 € , josta 5 € roskapanttia) tilasimme Hurricanen webbisivujen kautta löytyneestä lippukaupasta, josta DHL toimitti liput nopeasti mutta kuitenkin melko hinnakkaasti (noin 15 €).

Paikan päälle ei olisi edes pitkä matka ajaa, mutta Suomesta lähtiessä on aina hankalaa, kun pitää käyttää laivaa, joten lentäminen Bremeniin tai Hampuriin lienee nopein ja helpoin vaihtoehto. Tampereelta pääsee Bremeniin Ryanairilla edukkaasti ja Hampuriin lentäessä voi valita mieliseimmän lentoyhtiönsä. Me päädyimme käyttämään Finnairin kesätarjousta hyväksi. Junamatka maksaa noin 11 € kummastakin suunnasta ja kestää noin 45 minuuttia.

Perjantai

Herätys 5:30. Vaatteet päälle ja vaivoin alasmenneen ruisleivän jälkeen rinkka selkään ja taksilla lentokentälle. Lentokoneessa saadun pahvisämpylän jälkeen nälkä jatkoi olemistaan ja festarifiiliksestä ei ollut vielä tietoakaan. Taivas oli peittynyt pilviverhoihin ja näytti siltä, että vettä oli tullakseen; siltä sääennusteetkin olivatkin näyttäneet. Suuntasimme lentokentältä suoraan juna-asemalle hankkimaan liput junaan, jolla meidän pitäisi päästä Scheesseliin. Lippujen ostamisen jälkeen totesimme, että meillä oli 45 min aikaa seuraavaan junaan. Päätimme mennä syömään lounasta, mutta loppujenlopuksi saimme sämpylät viidellä eri leikkeleellä, koska kahvilassa ei osattu englantia ja matkaseurueen saksankielentaidot olivat korkkarisaksaa. No, ainakin vehnäolut oli sitä mitä pitääkin olla ja sen hinta lohdutti mieltä; tästä myös pikkuhiljaa alkoi fiilis parantua. Junalaiturilla olevalta kiskalta mukaan irtosi desin pullo jekkua ja vesi. Näillä varmistui festarifiiliksen kohotus junassa, jossa ei ollut varattavia paikkoja. Onneksi saimme rynnistettyä paikoille, joissa mahtui olemaan rinkkojen kanssa.

Vajaan tunnin päästä pullo oli tyhjä ja fiilis oikealla tasolla. Saavuimme Scheesseliin, jossa junasta astuessa vastassa oli poliiseja sekä sotilaita. Turvallisuusjärjestelyt näyttivät olevan aivan eri tasolla kuin missään aikasemalla festivaalilla, jolla olen käynyt. En tiedä, onko tämä perua niinkin kauas taaksepäin kuin vuoden 1973 rokkifestariin, joka oli pidetty Scheesselissä. Vain 5 / 23 bändiä oli soittanut ja festarikansa oli mellakoinut tuhoa miljoonan saksanmarkan edestä.

Seurasimme aluetta kohti menevää ihmisvirtaa. Matkan varrella ostimme edulliset retkituolit ja sen jälkeen kävelimme valtavan parkkipaikan ja festivaalialueen portin sekä samalla myös vahingossa ensimmäisen rannekkeenvaihtopisteen ohi. Alue on noin 2 km päässä juna-asemalta, ja satuin johdattamaan meidät kaukaisimmalle rannekkeenvaihtopisteelle, samalla kun ensimmäinen sade alkoi. Tulipa kuitenkin osittain nähtyä, kuinka massiivinen leirintäalue on, koska muutoin tuonnemmas ei olisi tullut mentyä. Matkalla suunilteltuun leiripaikkaamme löysimme myyntipisteen, jossa myytiin kylmää olutta! 0,5 l Becksin tölkkejä 1 € + 25 c pantti. Lopulta löysimme leiriin, jossa tiesimme olevan muitakin suomalaisia. Leiripaikamme oli noin 500 m päässä itse festivaalialueen portista, suihkujen, vessojen (HUOM. posliinivessat) ja vesipisteen vieressä, joten valittamista ei ollut. Telttanaapureiden hankkimat kolme paviljonkikatosta kruunasivat koko festarin, koska noin 10 min telttojen pystyttämisen jälkeen alkoi sataa, ja sitä vettä sitten tuikin joka päivä aamupäivisin noin vartin välein. Kyseltyämme leirintäalueen ruokatarjonnasta saimme tietoomme, että alueella oli kioskivaunu, josta sai ostaa raakaa lihaa, jota voi grillata viereen pystetyissä grillipisteissä. Tätä oli heti pakko mennä testaamaan, kun sateet lakkasivat ja aurinko alkoi taas paahtaa täysillä taivaalta. Voin sanoa, että grillausjärjestelmä oli yksi leirintäalueen todellista helmistä. 8 €:lla irtosi naudan ulkofilepihvi, kananrinta, currywurst ja jättikatkarapuja. Lähistöllä oli tusina muuta kojua, joista sai vaikka mitä, mutta niiden hinta/laatu/koko-suhde ei miellytänyt.

Seurueemme siirtyi festivaalialueelle The Soundsin noustessa lavalle. Sateet olivat tiessään ja fiilis taivaissa. Illan suurimmat odotukset kohdistuivat Editorsiin, jonka kuulin livenä ensimmäistä kertaa. Muita meneviä artisteja, joita tuli seurattua, olivat Franz Ferdinant sekä Kings of Leon. Illan pääesiintyjä Kraftwerk tuli omalta osalta missattua festivaalitunnelman lähdettyä käsistä, ja viimoiset muistikuvat ovat vain halogeenivaloja. En kuitenkaan joutunut gest…poliisin haaviin, vaan heräsin omasta teltastani ja totesin hukanneeni vain lakkini, joka luultavasti jäi jonnekin alueella tehtyjen lukuisien ukemien johdosta. Muut seurueesta kuitenkin totesivat, että Kraftwerk oli tosiaan se perjantain kovin juttu, enkä tätä väitettä yhtään epäilekään.

Lauantai

Herääminen oli hyvinkin perinteistä telttamajoituksessa festareilla; aurinko oli lämmittänyt teltan saunaksi, oli jano ja pakko päästä tyhjentämään rakko. Lisäksi ajatus siitä, että illalla pitäisi jaksaa taas, oli hy-vin etäinen. Tietenkin hetken jaloittelun jälkeen oli jälleen sadekuurojen aika koko aamupäivän.

Lauantaina leirintäalueella ja sen aitojen ulkopuolella kierteli vähän väliä poliiseja joko autolla tai ratsain. Yleensä näissä hommissa on tottunut näkemään järjestyksenvalvojia, mutta näin toimitaan näemmä Saksassa. Välillä ilmassa oli myös poliisin helikopteri valvomassa, ettei kukaan kierrä leirintäalueen takaa ja tule aitojen yli.

Kun vihdoin näytti siltä, ettei hetkeen välttämättä tulisi vettä niskaan, päätin lähteä etsimään normaaleja kauppoja kaupungilta. Oli saatava jotain muutakin juotavaa kuin Becksiä ja vettä. Kävely Scheesselin ytimeen oli pitkä, ensin pari kilometriä asemalle ja sen jälkeen ainakin toiset kaksi kilometriä, kunnes löytyi Siwan kokoinen Penny market. Ostin loppufestarin ajaksi naposteltavaa leiriin ja lisäsin vedenkulutusta huomattavasti. Tällä reseptillä jaksettiinkin ilman suurempia heikotuksia loppuaika. Saimme tietää, että festarialueelle sai viedä pahvitölkeissä omia juomia, mikä alkoikin näkyä ihmisillä nikkaroituina ”leileinä”. Tämä kuulosti näytti, joten teimme myös omamme. Ohessa malliesimerkki:

Festarialueen tasokkaat mutta kalliit baarit olivat nimittäin verottaneet useamman lompakkoa perjantai-illan nousujohteisissa bailufiiliksissä. Bar Cuba ja Brasil-pisteet, joita alueelta löytyi, veloittivat 7 € drinkeistä + 1 € pantin mukista. Kuulin erään seurueen herrasmiehen juoneen 8 - 10 cuba libreä illan aikana palauttamatta mukeja, joten jokainen voi itse siitä laskea kuinka paljon omalla ”mehupurkilla” voi säästää rahaa.

Lauantaina suuntasimme katsomaan The Mars Voltaa ja Pixiesiä, jonka musiikki tuntui toimivan erittäin hyvin pilvestä esiin tulleen auringonpaisteen saattelemana. Kiertelin bändien välissä festarialueen kaikki nurkat ja kojut läpi. Takaosissa oli myös discoteltta, jossa DJ soitti musaa ja kahtena eri kertana, kun kävelin sen ohi, siellä soi MC Hammer.

Seuraavaksi samalle lavalle olisi noussut Social Distortion, mutta moni meistä lähti tässä vaiheessa keräilemään voimia illan kohokohtia varten.

Faith No Moren alottaessa aurinko oli jo laskeutunut ja alkoi tulla pimeä. Showsta sai nyt kaiken irti, kun lavan valot loivat tunnelmaa ja isolta screeniltä pystyi seuraamaan yksityiskohtia lavalta kauempaakin. Mike Patton oli voimissaan.

Heti kun FMN oli lopettanut, piti kiirehtiä toiselle isolle lavalle katsomaan Nick Cave and The Bad Seedsiä. Nämä kaksi keikkaa peräkkäin jättivät minulle festarista parhaat fiilikset.

Sunnuntai

Viimeisen päivän ohjelmassa ei ollut kuin yksi kiinnostava bändi, joten tämä päivä oli omistettu lähinnä pelkästään sosiaalisointiin leirissämme.

Leirintäalue muistutti tässä vaiheessa jo etäisesti kaatopaikkaa ja osa ihmisistä oli selkeästi lähdössä sunnuntain aikana pois. Grillaus, kaljanjuonti ja suihkussa käyminen (josta tuli lämmintä vettä) saivat mieheen uutta eloa. Lisää virtaa jägershaft -kolasta ja sen jälkeen katsomaan Nine Inch Nailsia. Keikka ei ollut mitenkään mullistava aikasemmin näkemiini verrattuna, mutta settilistasta löytyi mukavaa vaihtelua ja keikasta jäi ihan hyvä fiilis. Illan ja ehkä festarin pääesiintyjä oli Die Ärzte, mutta saksakielinen punk ei uponnut allekirjoittaneeseen (eikä kyllä muihinkaan seurueeseen kuuluneihin).

Keikan jälkeen jatkoimme vielä viimeisen illan henkeen alueen ollessa huomattavasti hiljaisempi kuin aikasempina iltoina. Mutta tunnetusti väen vähentyessä bileet paranee.
Yön aikana vieressä olleista suihkuista kuului vain suomalaista laulua eikä saksalaisten rymistelyä! Lähistöllä passissa ollut järjestyksenvalvojakin totesi: ”You crazy people!”.

Maanantai

Aamulla vedimme teltat kasaan, siivosimme omat leirintäneliöt lähes kliinisesti ja lähdimme palauttamaan roskapussia. Tässä vaiheessa kuitenkin totesimme, että roskapisteellä oli aivan järjetön jono, joten päätin kaupata roskapanttini ja roskasäkkini jonon etupäässä oleville, jotta pystyimme jatkamaan sutjakasti matkaa kohti Hampuria.

Hurricane oli festari, jossa järjestelyt olivat kohdallaan, eikä mieleen juolahtanut mitään muita epäkohtia kuin muutamat keskustelut järjestyksenvalvojien kanssa kamerastani. Se näyttää ehkä maalikolle järjestelmäkameralta mutta uunituoreilla pokkareillakin saa jo varmaan parempaa laatua. Tämä keskustelu lienee syytä opetella Saksaksi tai sitten ehkä vain päivitän uudempaan/pienempään kameraan ja pidän sitä mukana niinä kertoina, kun ei ole kuva/pressipassia kaulassa, heh.

Ps. En tule juomaan Becksiä vähään aikaan.

Teksti ja kuvat: Simo Sorvari