Lumous Gothic Festival 2009 - suositumpi kuin koskaan

Tämä oli viides Lumoukseni ja festivaalin taso on pysynyt erinomaisena vuodesta toiseen. Klubifestareissa on omat hyvät puolensa. Huono sää ei rajoita festarikokemusta, virvokkeita saa nauttia rauhassa lavan edessä ja kaverit on pakattu tiivisti yksien seinien sisälle, mikä helpottaa kummasti sosiaalista interaktiota. Tietysti siinä hieman rapisee festarifiilistä, kun pääsee kotiin nukkumaan, on puhtaat vaatteet, lämmin suihku ja muutenkin mukava olo. Se seikkailuaspekti jää puuttumaan. Tosin kyllä senkin jo ehti kokea vuonna 2005, kun ensimmäisessä Lumouksessani eksyin, ja päädyin viettämään yöni varsin perinteiseen festarityyliin pusikossa.

Torstai 2.7.2009 – Vastavirta klubi

Tällä kertaa minun lumoutumiseni lähtee käyntiin hieman tavanomaisesta poikkeavissa merkeissä. Normaalisti alkaisin valmistautua illan avausklubiin kaivamalla esiin meikit ja tuhoamalla otsonikerrosta yhden hiuslakkapullon verran. Nyt löydän itseni odottelemasta rumpaliamme kotitaloni edustalla bassolaukun sekä epämääräisten nyssäköiden kera. Bändimme Murnau’s Playhouse nousee Vastavirta-klubilla lavalle festivaalin aloitusklubin ensimmäisenä yhtyeenä. Keikka on toinen bändin historiassa, ja paineet ovat kovat. Kuinka me onnistumme virittämään yleisön juhlatunnelmiin Suomen goottikansan ykkösjuhlaa varten?

Saamme roudattua ensimmäisen satsin soittokamoja autoon hyvässä aikataulussa ja suuntaamme kohti Pispalaa varsin leppoisissa tunnelmissa. Aurinko paistaa ja tulevasta keikasta on positiivinen fiilis. Vastiksen ovella kolahtaa. Viestinnällisistä epäselvyyksistä johtuen olemme paikalla noin kaksi tuntia liian aikaisin. Kukaan ei tule avaamaan meille ovia ennen kuutta. Rummut ovat vielä treenikämpällä ja soundcheckin alkamisajankohdaksi on merkitty 18.00. Alku ei lupaa hyvää.

Koska emme muuta voi, tyydymme kohtaloomme, joka selvästi osoittaa, että meidän tulee korkata festari muutamalla huurteisella auringonpaisteisella terasilla. Hetken istuttuamme festivaalin varsinainen aloitusbändi saapuu odottelubisselle samaiselle terassille. Henkka ja Juhani -duo vetää ikimuistoisen Anakondalaulu-hittinsä Schatten ry:n järjestämässä goottisaunaillassa Rajaportin saunalla ennen varsinaista klubia. Niin houkuttelevalta tavalta startata festarviikonloppu kuin kesäinen saunominen hehkeässä seurassa kuullostaakin, joudun keikkamme takia jättämään alkulämmittelyt tällä kertaa väliin. Mikäli tunnelma on lähelläkään sama kuin legendaarisissa Uudenvuoden saunoissa, täytyy sanoa, että vähän harmittaa. Toivottavasti ensi vuonna uudelleen.

Hieman ennen kuutta pääsemme roudaamaan kamat sisään ja hakemaan seuraavaa satsia treenikämpiltä. Palatessamme Vastavirran pihaan näyttää illan saksalainen pääesiintyjä Golden Apes jo saapuneen paikalle. Nopeasti siirrämme rumpusetin paikalleen ja valmistautuminen illan koitokseen voi alkaa.

Vetäessämme soundcheckiä ensimmäiset innokkaat alkavat valua paikalle. Sulaudumme yleisön joukkoon odottamaan h-hetkeä. Paikka alkaa täyttyä varsin sutjakkaan tahtiin. Jälleen on vuosi vierähtänyt ja monen vanhan tutun kanssa tulee vaihdettua kuulumiset. Muutama ystävä on saapunut varta vasten meidän keikalle Espanjasta asti, ja toki myös haistelemaan suomalaista goottimeininkiä muutenkin.

Illan humussa aika juoksee nopsaan ja pian meidän on aika soittaa ensimmäinen keikka kotiyleisölle. Kieltämättä hieman alkaa jännittää. Intron soidessa nousemme lauteille ja täräytämme ensimmäiset saundit. Yleisö villiintyy samantien. Lavalle voi aistia tunnelman yleisössä, kun goottitytöt ja pojat tanssahtelevat eturivissä ja Vastavirta pullistelee yleisöstä. Hiki virtaa, mutta tunnelma on mieletön: ei voisi paremmin festari alkaa.

Keikan jälkeen palaute yleisöltä on vilpittömän innostunutta. Ilmeisesti myös muun festarikansan Lumous lähti hienosti käyntiin, ja kuuleman mukaan kaikki eivät edes mahtuneet sisään. Toisen kerran Lumouksen yhdeksänvuotisessa historiassa avausklubi myytiin loppuun.

Viimeistään Golden Apes virittelee yleisön viikonloppua varten. Bändin hillitty ja tyylikäs lavaesiintyminen ja mikrofonia syleilevä laulaja toimivat mainiosti Vastavirran hämyssä. Laulajan maneerit sekä kasvon piirteet tuovat jossain vaiheessa mieleen Benicio Del Toron, hyvässä mielessä toki.

Täytyy myöntää, että omalta osalta Golden Apesin kuuntelu jää vain muutamaan biisiin. Olo on liian hektinen oman keikan jälkimainingeissa ja kaikkien vanhojen ystävien näkemisen huumassa. Muilta festareilta oli kuulunut huhuja, että tänä vuonna yleisö ei ole innostunut festaroimisesta, mutta ainakin tämä ilta lupaa hyvää Lumoukselle. Välillä terassi on jopa niin täynnä, että tupakoitsijat sysätään kadun puolelle pössyttelemään.

Ilta loppuu taas aivan liian aikaisin. Tuntuu, ettei edes puolelle kaikista ystävistä ja kavereista ole ehtinyt sanoa moita kummempaa. Noh, festarit ovat vasta aluillaan. Päätämme muutaman kaverin kanssa jatkaa vielä Klubin tummille tunneille. Pitäähän sekin paikka virittää tunnelmaan jo etukäteen, kun huomenna siellä jyrähtää festarin pääklubit käyntiin. Joskus aamuyön tunteina vihdoin hoipumme kohti Armonkalliota ja kotia. Ensimmäinen festaripäivä takana. Tästä ne juhlat vasta käynnistyvät.

Perjantai 3.7.

Ensimmäinen varsinainen festariaamu ja syntymäpäiväni valkenee sateisena. Kuinka sattuikin, että muutaman viikon helleputki päätti tyssätä tähän. Noh, pääasia on, että tunnelma ei tyssää. It can’t rain all the time. Yritämme koota itsemme illan koitosta varten. Onneksi on päivä aikaa levähtää, eikä krapulaa tunnu juuri lainkaan, tai sitten se on vaan petollista sorttia.

Yritän suorittaa vielä viimeistä varustautumista ja käyn koettamassa kenkiä, joita joku oli kauppaillut huuto.netissä edellisen viikon aikana. Kengät ovat pettymys sekä ulkonäöllisesti että kokonsa suhteen. Säästän rahani illan rientoihin ja tyydyn vanhoihin varusteisiini. Todettuamme edellisen illan festaridamagesaldon ja kuoletettuamme yhden pankkikortin päivä kuluu espanjalaisten vieraidemme seurassa nauttien Tampereen parhaista pitsoista. Syntymäpäiväni kunniaksi saan espanjalaisen absinttipullon. Mitä muuta voisi gootti toivoa?

Torstai-ilta venyi sen verran pitkäksi että perjantai lähti käyntiin rauhallisissa merkeissä. Ilta alkaa häämöttää varsin nopeasti, joten on aika korkata viinipullot ja alkaa korjailla sotamaalausta edustuskuntoon.Tässä festarissa on hienoa se, että meikkiä ei tarvitse suhia naamaan auton sivupeilin vähemmän suosiollisella avustuksella. On helppo kuvitella, kuinka ympäri kaupunkia asunnoissa ja hotellihuoneissa hiuslakka suhisee ja sekä kundit että gimmat piirtävät mustaa naamaan. Näillä festareilla hienoa on paitsi hyvä musiikki ja mahtava seura, myös kaikki ne kauniit ihmiset.

Saapuessamme Klubille ovella ei ole jonoa nimeksikään. Suurin ruuhka on ilmeisesti ehtinyt jo mennä, sillä illan ensimmäinen artisti Grunt on jo soittanut. Se ei ollut itselleni nimeltä eikä musiikillisesti tuttu. Koska en tiedä, mistä jäin paitsi, menetys ei ole suuren suuri. Ensimmäisenä on tarkastettava terassi, josta välittömästi löytyykin tuttuja kasvoja. Se ei sinänsä ole yllätys. Tänä viikonloppuna lähes koko suomen goottialakulttuuri on Tampereella.

Kun on jälleen muutamat kuulumiset vaihdettu ja kerrattu edellisen illan saldoa, on aika siirtyä sisään. Lavalle on nousemassa brittiläinen elektropopakti Deviant UK. Itselleni yhtye on täysin uusi tuttavuus. Elektropop-määritelmä kyllä herätti mielenkiinnon ja tämä oli yksi bändeistä, jota festareille tulin katsomaan.

Keikka ei petä! Yhtyeen nokkamies Jay Smith tanssahtelee lavalla kuin demoninen diiva vangiten yleisön koko olemuksellaan. On helppo huomata, että Deviant UK on nimenomaan livebändi. Smithin lavankäyttö on erinomaista, ja miehen esiintymisestä näkee sen intohimon ja ilon, jolla hän hommaa tekee. Muu yhtye eli rumpali ja kosketinsoittaja ovat varsin staattisia verrattuna Smithin groteskiin balettiin, mutta tämä luo mainion kontrastin sekä antaa karismaattiselle laulajalle hänen tarvitsemaansa tilaa.

Ensimmäinen nähty bändi on siis positiivinen yllätys. Keikan jälkeen on jälleen aika siirtyä terassille puimaan esitystä ja metsästämään lisää tuttuja kasvoja, sekä tietenkin huolehtimaan nestetasapainosta. Klubi on täynnänsä väkeä. Ensimmäistä kertaa Lumouksen historiassa myös perjantain klubi on loppuunmyyty. Vain muutama erittäin onnekas ja innokas jonottaja onnistui saamaan lippunsa ovelta. Viikkoa ennen festarin alkua ennakkomyynti oli kuulemma mennyt huonommin kuin koskaan aiemmin. Kenties edeltävän viikon helteet innostivat ihmiset lipun ostoon, sillä torstaiyönä huhuttiin, että ovelta myytäväksi jäisi vain kourallinen lippuja.

Inkubus Sukkubus on monelle festarivieraalle kauan odotettu kokemus. Itse en ole koskaan erityisemmin bändiin ihastunut. Niinpä en jaksa seistä aloillani koko keikkaa vaan käytän aikaa tehokkaasti silmäillen bändiä silloin tällöin ja jatkaen sosiaalista toimintaani. Täytyy sanoa, että yhtye toimii livenä yllättävänkin hyvin. Bändin laulaja Candia Ridley tekee vaikutuksen kiemurtelullaan ja omistautuvalla esiintymisellään noin yleensäkin. Ainakin hommassa on tunnetta mukana.

Loppuilta kuluu Lumous deejiiden loihtimista soinnuista ja klubin hanatuotteista nauttien. Espanjalaisen ystävämme kunniaksi nautimme toki kierroksen tequilaa. Suomalaiset shottien hinnat saavat aikaan järkyttynyttä ihmettelyä. Kun Espanjassa tequilan vetäisee parilla eurolla, Suomessa liikutaan viiden hujakoilla.

Jotta kukaan ei kokisi henkilökohtaista vararikkoa illan aikana, tarjoamme kaikki shotit itse itsellemme. On hienoa nähdä, että myös ulkomaanvahvistuksemme ovat varsin Lumoutuneessa mielentilassa suomalaisesta synkiöfestaroinnista.

Lauantai 4.7.2009

Kolmannen festaripäivän toiminta starttaa Dark Marketista. Täältä voi tehdä viimeiset kriittiset hankinnat iltaa varten tai täydentää levykokoelmaansa. Ympäri kaupunkia sijoittuvalla klubifestarilla ei myyntikojujen pystyttäminen ole kovinkaan käytännöllistä, joten tällainen päiväohjelma on varsin mainio lisä. Itse ehdin viime hetkillä tarkastamaan valikoiman. Vanhuus ei tule yksin ja kahden päivän juhlinta vaatii lepoa. Pitkäjänteisyys ei kestä levyvalikoimien läpikotaista penkomista ja turhaahan se olisi, sillä kermat on jo kuorittu päältä päivän mittaan. Yksi Deep Eynden levy kuitenkin tarttuu mukaan. Tehtävä täytetty. Nyt voi suoria valmistautumaan illan koitoksiin.

Pub Dog’s Home – gootin iltapäiväkerho

Päivän ensimmäiset artistit soittavat gootinkopiksikin kutsutussa baarissa aivan Klubin tuntumassa. Lavalle nousee kolme bändiä: Sihil, Silent Scream sekä Mimic. Kaksi viimeksi mainittua yhtyettä lukeutuvat harvalukuiseen kotimaisten goottirock orkestereiden joukkoon, Sihilin musisointi on ebm-vetoista.

Optimistisesti toivon, että bändit aloittavat hieman myöhässä, ja onnistun missaamaan suurimman osan Silent Screamin keikasta. Sihilin jätin suosiolla väliin, voimat eivät yksinkertaisesti riitä siihen hektiseen toimintaan, jota olisi vaadittu, jotta olisin ehtinyt paikalle kuudeksi.

Astuessani sisään Dog’s Homeen baarissa on jo kiitettävästi väkeä. Silent Scream vetelee keikkansa loppupuolta ja asenteellahan pojat rokkaavat. Onnekseni olen ollut todistamassa yhtyeen aikaisempaa keikkaa ja varmasti tulen näkemään yhtyeen myös uudelleen, joten en ole suunnattoman katkera myöhäisestä aikataulustani.

Mimic on rikastuttanut Suomen goottirock kenttää viimeiset 11 vuotta ja tänään on aika pistää pillit pussiin: illan keikka on yhtyeen viimeinen. Vaikka goottibändejä ei Suomesta löydy monia, on aina hauska huomata, kuinka eri tyylisiä ne ovat keskenään. Silent Screamin tykityksen jälkeen Mimicin hieman hillitympi linja antaa tilaa hengähtää ja valmistautua illan pääaktien kohtaamiseen.

Ilta vierähtää Dog’s Homessa mukavasti samalla kaavalla kuin aiempinakin iltoina; hyvästä seurasta ja raikkaista hanatuotteista nauttien. Tänäkin iltana onnistun löytämään vanhoja tuttuja, joita en festarihulinasta ole aiempina iltoina havainnut. Kun kuulumiset ja edellisen illan ympäri kaupunkia pidetyt jatkobiletarinat on käyty läpi, voikin hyvillä mielin suunnata mäkeä ylös Klubin suuntaan.

Klubi

Illan aloittaa saksalainen ebm-industrial ilmiö Patent Brigade: Wolff. Jaksamme ihmetellä Saksan kavereiden performanssia muutaman biisin verran ennen kuin siirrymme jälleen ulkotiloihin. Täytyy myöntää, että performanssimaisuudessaan yhtye on hauska. Kaksi neljästä lavalla notkuvasta raksamiehistä hoitaa soittopuolen ja toinen puolisko hörppii kaljaa ja tanssahtelee. Noh, en minäkään pistäisi vastaan, jos joku maksaisi minulle siitä, että reissaan festareille juomaan kaljaa ja tanssimaan.

Vendemmian vastaa illan rock-annista. Kolmimiehinen brittiyhtye hoitaa homman koruttoman tyylikkäästi. Mitään uutta ja mullistavaa yhtye ei genreen tuo, mutta rokkaa silti hyvin. On hienoa kuunnella välillä rehellistä suoraan soitettua goottirokkia. Ei sitä pyörää aina tarvitse keksiä uudelleen. Paria levyä olen festareita odotellessa jo ehtinyt yhtyeeltä kuunnella ja kyllä ne hittibiisit sieltä mukavasti nousevat ja saavat pogojalan pomppimaan. Yhtyeen tavaramerkkinä keikoilla on puhallettava muovilehmä, joka saa keikan aikana seilata yleisömeressä. Pääsen itsekin kerran koskettamaan tuota artefaktia. Jei! Hieman harmittaa, että illan hektisyydessä jää sitten kuitenkin ostamatta yhtyeen levyjä tai paitoja. Noh, saahan noita.

Kun Vendemmian on tyydyttänyt paikalle saapuneiden goottirokkareiden rokintarpeen, koittaa hetki, josta on puhuttu ja puhistu jo kuukausia ennen festareita: Project Pitchfork. Bändillä on pitkän historiansa varrelta lukuisia hittejä ja illan keikalla kuullaan useampikin niistä. Vendemmianin keikan hillitympi tamppailu oli hyvää treeniä tälle tanssihelvetille.

Puolitoistatuntinen keikka on liikaa ainakin minulle. Välillä on pidettävä hengähdystaukoa, ennen kuin sukeltaa takaisin lavan edessä hyökyvään goottimereen. Klubin ilmankosteus varmasti kohoaa muutamalla asteella, kun Project Pitchfork laittaa goottien hien virtaamaan. Kyllä, hyvä keikka se on, vaikka loppua kohden siirrynkin nojailukerhoon. Äänentasot olisivat voineet olla hieman pienemmät: ilman korvatulppia korvat soivat seuraavaan aamuun asti.

Kolmas festaripäivä on ottanut sen verran voimille, että varsin pian keikan jälkeen katson parhaaksi suunnata kotia kohti. Rankin olisi vielä edessä: The End.

Sunnuntai 5.7.

Sunnuntainakaan ei saa gootti levätä. Festarit ovat jo loppusuoralla, mutta vielä on suoriuduttava viimeisestä koitoksesta. Kokemuksesta voi sanoa, että yleensä se on se rankin. Vaikka kohtuulliset yöunet sainkin vedettyä, en ole lainkaan varma, että näinkö selviän maaliviivalle asti.

Ajattelen aloittaa päivän rauhallisesti ja hetken kokoiltuani itseäni suuntaan kellon kahden kieppeilä tuuliseen Näsipuistoon kebabrulla kainalossa. Piknik väkeä on vielä varsin vaisusti paikalla. On sen verran viileähkö ilma, että hieman epäilyttää, josko väkeä saapuukaan. Päivän mittaan epäilys kuitenkin osoittautuu turhaksi. Kaikkien aikojen suosituin Lumous ei petä Gothnikinkaan osalta, vaikka väkiennätystä ei tällä saralla tehdäkään. Hieman frisbeen heittellyä, muutama olut ja paremmin varustautuneilta eväsretkeilijöiltä varastettu makupala myöhemmin suunnaksi otetaan hyvissä ajoin jälleen kerran Dog’s Home. Näyttää siltä, että loppusuora alkaa pikkuhiljaa häämöttää.

The End ei petä tälläkään kertaa. Kuten vuosi takaperinkin alkuväsymys tuntuu toivottomalta, ja muutaman kerran jo harkitsen luovuttamista. Massahysteria ja huono huumori vievät kuitenkin mukanaan. Kello tuntuu liikkuvan hetki hetkeltä nopeammin ja valomerkki päättää illan jälleen aivan liian pian. Jotta festari saisi ansaitsemansa päätöksen, on jatkoja tarjolla kolmeen suuntaan. Päätän jättää viikonlopun baarisaldon tähän ja suunnata kotibileisiin.

Maanantai-aamu on jo varsin pitkällä, kun jalat täristen ja neljä päivää kestäneeltä festaririemulta tuoksahtaen vihdoin raahaudun kotiovesta sisään ja suoraan sänkyyn. Olo on riittävän lumoutunut vuodeksi eteenpäin.

Summa summarum

Lumous ei ole pettänyt kertaakaan, ja myös tämä vuosi oli erinomainen. Hienot ihmiset tekevät hyvä festarin. Lumous on ehdottomasti vuoden kohokohta suomalaisille gooteille. Bändikattaus on aina niin monipuolinen, että lähes jokaiselle kybergootista deathrokkariin on tarjolla jotakin.

Vuoden 2010 Lumous onkin juhlavuosi, sillä kyseessä on kymmenes Lumous-festivaali. Tämän vuoden yllättäväkin suosio ainakin takaa sen että myös ensi kesänä pääsemme Lumoutumaan; toivottavasti vielä senkin jälkeen. Kun olet kerran maistanut Lumousta, kesä ei ole entisensä ilman sitä.

Teksti: Ville Kankainen
Kuvat: Sanna Mikkola, Mikko Elopuro, Terhi Kaplas