Kihaus Folk 2009

Edellisenä viikonloppuna ympäri Suomea ihmisiä hellineet helteet tulivat päätökseen juuri Kihauksen taas kajahtaessa Rääkkylässä. Tapahtumahan tarjosi kaikkea kansanmusiikista ja perinteistä pitäville aina vauvasta vaariin. Kolea keli tuntui kuitenkin karsineen kävijämääriä.

PERJANTAI 3.7.

Mikäli Rääkkylä paikkakuntana tai Kihaus tapahtumana ei ole entuudestaan tuttu, niin valotetaanpa hieman molempien taustaa. Rääkkylähän on Itä-Suomessa sijaitseva alle kolmentuhannen asukkaan kylä, josta ovat lähtöisin mm. Esa Pakarinen ja folk-yhtye Värttinä, joista jälkimmäinen on myös luonnollisesti ollut aiempina vuosina yksi Kihauksen pääesiintyjistä. Itse Kihaustahan on järjestetty jo vuodesta 1991, joskin se tunnettiin jo tuota ennen nimellä Heinähupa. Kihaus kärsi tapahtumana vuosia taloudellisista vaikeuksista, kunnes vuonna 2008 toiminta aloitettiin puhtaalta pöydältä Rääkkylä Folk-yhdistyksen toimesta. Kansanmusiikkitapahtumana Kihaus on yksi Suomen tärkeimpiä. Tänä vuonna kihauksen teema oli Juuret – Roots, joka näkyi alueella niin esiintyjissä kuin esitettävässä musiikissakin.

Kihaukseen otettiin tänä vuonna varaslähtö jo 12.6. Joensuun Ilosaaressa, jossa tunnelmoimaan pääsi Snekkan, Club For Fiven ja Tanssiorkesteri Lossimiehen tahdissa. Tähän varaslähtöön ei tullut osallistuttua, vaan aloitimme tapahtuman sen varsinaisesta päivästä numero yksi, eli perjantaista.

Festivaalille oli perjantaiksi järjestetty ilmainen bussikyyti, joka risteili Kiteen kautta aina Rääkkylään asti. Perillä itse alueella oltiin ilta kuuden aikoihin, jolloin kerkesimme parahiksi seuraamaan Pekko Käpin mustan huumorin sopivasti sävyttämää yhden miehen esitystä. Persoonallinen ääni, jouhikko ja jo aiemmin mainittu hirtehishuumori avasivat omalla kohdalla Kihaus-perjantain mitä parhaimmin. Käpin lopetettua oli hetken tauko, jona aikana tuli tutustuttua alueeseen hieman tarkemmin. Paikaksi oli valittu Rääkkylän koulukeskuksen pihapiiri, johon oli pystytetty telttoja ja katoksia. Pekka Käpin esitys tuli seurattua Tsaijuteltassa, jossa nähtiinkin viikonlopun esityksistä suurin osa. Lisäksi alueella oli Kamulava, jossa nähtiin myös elävää musiikkia. Esitysten välissä ja lavan ollessa tyhjänä sai lavaa käyttää vapaasti vaikka omiin jamitteluihin! Lapsille oli myös omaa toimintaa mm. kasvomaalauksen ja kankaanpainannan muodossa, omia konsertteja tietenkään unohtamatta. Alueelta löytyi luonnollisesti myös anniskelu- ja ateriointimahdollisuudet.

Kolea keli ohjaili kuin itsestään kohti koulurakennuksen sisätiloja, jossa liikuntasali oli muutettu konserttiravintolaksi. Myös perjantain kävijöistä varttuneempi osa oli löytänyt tiensä samaan osoitteeseen, aloittelihan lavalla parasta aikaa Mikael Konttinen, jonka Euroviisuja seuranneet saattavat muistaa Kari Tapion ja Teräsbetonin vastapelurina. Iskelmän ei niin suurena ystävänä jäi visiitti kuitenkin vain nopeaksi lämmittelyksi sisätiloissa ja oli taasen aika siirtyä ulos ja kohti Tsaijutelttaa jossa settiään aloitteli Raudantakoja. Duon musiikki muistutti ainakin omaan korvaan etäisesti Tenhiä, tai ainakin melankolinen instrumentaalimaalailu aiheutti samanlaisia väristyksiä. Mene ja tiedä, mutta hyvää tavaraa tämä ainakin oli. Lyömäsoittimien taidokas ja ilmeikäs takoja Jukka Kyllönen herätti hyvää tuulta, jota Markus Rantasen tunteikas kitarapoljento siivitti. Ainoastaan kielisoittimien ja perkussioiden varaan raudanlujalla otteella rakennettu esitys viihdyttikin siihen malliin, että keikka tuli seurailtua alusta loppuun.

Seuraavaa esiintyjä, Rämpsäkät, aloitteli puolituntisen jälkeen samaisella lavalla ja illan alati jatkunut tasainen viileneminen oli ajanut paitsi yhtyeen laulajasolisti neitosen Anne Fältin kätösiin lämpimännäköiset sormikkaat, myös lavan edestä yleisölle varatun alueen toisen puolikkaan, anniskelualueen, täyteen yleisöä. Senegalilaisrytmejä omaan musiikkinsa saumattomasti sekoittava orkesteri tuntuikin pitävän huolen siitä, että yleisö pysyi anniskelualueen aidan molemmin puolin lämpimänä. Seuraavaksi Tsaijuteltan yleisöä viihdyttävään A-P Sarjantoon oli taasen puolituntinen odotus, joten aikaa jäi paitsi ruokailuun myös festivaalialueen ulkopuolisen ympäristön tutkimiseen. Alueelle palatessa Sarjanto soitteli jo viimeisiä kappaleitaan ja yleisöstä alkoi huomata malttamattoman odotuksen merkkejä. Kihauksen perjantain pääesiintyjäksi oli buukattu, ei ehkä niin folk -sekoiluakti, Eläkeläiset, jonka myöhäistä aloitusajankohtaa moni tuntui kummastelevan. Vielä tässä vaiheessa yli kolmituntisen odotuksen teki myös hieman pidemmän tuntuiseksi se, että Tsaijulavan sähköt katkesivat. Valot toimivat, mutta ääntä ei ikävä kyllä saatu ulos missään muodossa. Kylmenevässä illassa olikin siis syytä ottaa taas suunta kohti koulun liikuntasalia ja konserttiravintolaa. Mikael Konttisen lopetettua oma osionsa oli sali laitettu uuteen uskoon. Penkkirivit oli siivottu pois ja tilalle oli tuotu metritolkulla aitaa, joka jakoi salin kahteen osaan, jättäen toiselle puolelle anniskelun. Tasaiseen tahtiin täyttyvät pöydät ottivat lämpimästi vastaan ilta yhdeltätoista aloittaneen Rymäkän, joka soitteli enimmäkseen instrumentaalia pelimannipolkkaa lämmittäen näin konserttiravintolan lavan Eläkeläisille. Puolisen keikkaa seurailtuamme siirryimme tarkistamaan Tsaijulavan sähkötilanteen. Lämpöä ja sähköä tuntuiki olevan ilmassa riittämin, kun lavalle oli hieman aikataulusta myöhässä päässyt Pauliina Lerche & Co. Rääkkyläläisjuuret omaavan neitokaisen ja taustaorkesterin meno oli saanut ihmiset jopa nousemaan Tsaijulavan penkeiltä ylös ja tässä vaiheessa nähtiinkin illan tähän asti villeimmät tanssiesitykset.

Rymäkän lopeteltua ja illan taivuttua yöksi olivat Konserttiravintolan ihmismäärä ja lämpötila molemmat nousseet käsi kädessä. Kellon lyödessä puolta yhtä monen odotus palkittiin ja lavalle spiikattiin Eläkeläiset. Sekoilun ja juopottelun synteesi tuntui uppoavan suurimpaan osaan yleisöstä täysin, mutta näkyipä seassa myös muutama epäuskoinen ilme selvästi rauhallisempaa humppaa ja tansseja odottaneiden kasvoilta. Eläkeläiset päättivät meidän osaltamme Kihauksen perjantain täydellisesti. Oli aika siirtyä takaisinpäin suuntaavaan folk-bussiin ja kohti Joensuuta, josta edelleen kotiin ja vällyjen väliin. Kellohan oli kotiin päästessä jo yli neljä, joten seuraavan aamun unet tulisivat venähtämään hieman pidemmiksi...

LAUANTAI 4.7.

Toiveet paremmista festarikeleistä ropisivat vain sekunteja silmien avaamisen jälkeen, kun verhoja avatessa lämpömittarissa tervehti lohduton vain kymmenen asteen lämpölukema ja räystäät noruivat solkenaan vettä. Lauantaina Rääkkylään ei ikävä kyllä enää kulkenut folk-bussia, joten kyyditys tapahtui hieman eri kautta ja omalla autolla. Rääkkyläänhän pääsee paitsi Joensuusta Kiteen kautta, myös Liperistä, jolloin tarjoutuu mahdollisuus katsella järvimaisemia Arvinsalmen lossista käsin.

Vielä perjantaitakin koleampi keli tuntui karsineen kävijämäärän aiempaa pienemmäksi ja tihkusade tulisi sitä tuskin lisäämään. Tsaijulavan esiintyjistä ensimmäiseksi todistettua tuli Kouon Frouvaa, joskin lämpimän kahvikupin ääreen tuli hakeuduttua kohtuullisen nopeasti. Koleaa keliä olivat uhmanneet myös Korhosen perhe. Ulla, Arto ja heidän 9, 7 ja 4-vuotiaat lapsensa olivat tulleet Joensuusta katsomaan Arton veljen kitarointia edellämainitun Kouon Frouvan riveissä. Kylmä keli todettiinkin enemmän vain pukeutumiskysymykseksi ja Kihaukseen tuntui myös vetäneen se, että pääsee tukemaan paikallista tapahtumaa. Festarit.orgin lukijoille Ulla lähetti seuraavia terveisiä: Karjalan laulumaille kannattaa tulla!

Tsaijulavalla musisoineen d'Airotin esitystä tuli seurailtua mielenkiinnolla, lauloihan venäläinen yhtye kuitenkin suomeksi. Enimmäkseen tämä toi mieleen J. Karjalaisen, mikä johtui kuitenkin hyvin pitkälti laulajan samankaltaisesta äänestä, yhtyeen musiikin ollessa kuitenkin huomattavasti enemmän blues- ja rock-vaikutteista. Samaan aikaan kamulavalla saatiin ripaus toisenlaista eksotiikkaa, kun ecuadorilaisduo Amauta Ñanpi saapui viihdyttämään palelevia vieraita. Puuhuiluja ja taustanauhaa hyväksi käyttäen saatiin harmaaseen ja sateiseen lauantaihin sopivasti lisäväriä!

Melkein liiankin sopivasti alkoi taivaanrannassa jyristä ukkonen, kun Tsaijulavan ohjelma jatkui Klaus Thunder & Ukkosmaineen muodossa. Kyseinen duohan nauttii ainakin Joensuussa ja lähiseuduilla kiitettävää kulttisuosiota. Musiikki itse on jotain Dingon, ysäripopin ja elektron välimaastosta, tai ainakin kaikkien edellämainittujen nerokas ristisiitos tai äpärälapsi. Kaksikon jo entuudestaan huikeaksi liveaktiksi tietävänä osasi odottaa jotain hienoa, mutta vasta parin kappaleen ja yleisön villiin yhteislauluun suitsimisen jälkeen muisti taas oikeasti kuinka mainiota tavaraa tämä onkaan. Tsaijuteltta oli ensimmäistä kertaa koko viikonlopun aikana käytännössä liekeissä!

Koska kädet alkoivat sinertää jo lapasissakin, oli aika päättää ilta tähän ja suunnata takaisin kotiin vesireittejä pitkin. Kihaus Folk 2009 oli näin ollen takana. Huonoa keliä ja hieman tarpeettoman pitkiä väliaikoja lukuun ottamatta tapahtuma oli onnistunut. Toivottavasti vuonna 2010 tapahtumaa suosii paremman kelin lisäksi myös suurempi kävijämäärä.

Teksti ja kuvat: Mika Martikainen & Kati Korhonen

Katso myös kuvagalleria ->