Tuska Open Air 2009

PERJANTAI 26.6.

Tänä vuonna Tuskaa päästiin viettämään taas helteisissä merkeissä. Perjantaina Kaisaniemen kentällä elohopea nousi reilusti yli hellerajojen, mikä johdatteli empiviä festarikävijöitä lippuluukuille. Muiden festivaalien tapaan Tuskan lipunmyynti ennakkoon oli hieman takkuillut. Liekö syynä sitten kaikkien huutama lama vai aikaisempia vuosia kehnompi kattaus. Kaikille päiville oli kuitenkin lippuja saatavissa myös portilta. Tämä tiesi myös lippujen trokaajille ankeita aikoja.

Perjantai polkaistiin käyntiin päälavalta ranskalaisen Gojiran toimesta, joka keräsi aikaisesta ajankohdasta huolimatta mukavan yleisön seuraamaan keikkaansa. Muutama vuosi sitten Tuskassa itsensä laajempaan tietoisuuteen rymistellyt bändi oli väkevä aloitus päivään. Seuraavaksi tahtipuikko heitettiin Tukkanuotalle, jonka oli kunnia korkata Tuskan Inferno-teltta. Ensi kertaa Tuskassa soittanut bändi piiskasi ilmoille kattauksen punkin, thrashin ja death metallin katkuista musisointiaan. Yleisöäkin oli valunut paikalle jo aloitusta enemmän ja sopivasti pääportin vieressä ollut Inferno-teltta keräsi helposti uudet tulijat ihmettelemään tätä tuoretta bändiä. Alue oli muutenkin kosmeettisia muutoksia lukuun ottamatta viime vuoden kaltainen. Näkyvin ja samalla hienoin muutos oli alueella lisääntyneet pisoaarit. Niitä oli reilusti, ja tämä poisti merkittävästi aitoihin kusemista ja siitä johtuvaa hajuhaittaa myöhemmiltä päiviltä. Viikko sitten Nova Rockissakin nähty All That Remains oli myös yksi Tuskan pääesiintyjistä. Vauhdikas metalcore jakoi porukan melko lailla kahtia. Yleisöä riitti varsin hyvin, mutta moni oli myös jäänyt nauttimaan omista juomistaan Sue-lavan läheisyyteen. Yhtyeen kehoituksista huolimatta yleisö ei ollut vielä valmis circle pittiin ja tekemistä oli varmaan myös armottomalla paahteella. Vastikään FME:ssä nähty Legion of the Damned riitti syyksi poimia Rotten Sound parivaljakon voittajaksi sen suhteen, kumpaa menee katsomaan päälavan taas hiljennyttyä. Tinkimättömästä live-esiintymisestä tuttu ”Rotisko” otti luulot pois heti ensisekunneilla, kun setti lähti kunnolla käyntiin. Myös yleisö eli täysillä mukana tehden Inferno-teltasta nimensä mukaisen saunan.

Melko yllätyksettömän päivän jälkeen oli Neurosiksen aika ottaa aurinkoinen Kaisaniemi haltuunsa. Pioneerioutoilija tarjoili massiivisen kitaravallin, joka tosin olisi kaivannut lisää desibelejä murskatakseen vieläkin tehokkaammin. Olosuhteista huolimatta Neurosis oli erittäin oivallinen bändi Tuskaan. Suurimmalle osalla yleisöstä Neurosis oli liikaa, mutta kyllä kentällä silti paljon bändin fanejakin oli. Keikka olisi toiminut klubiolosuhteissa tonneittain paremmin, mutta tokihan tämä tyhjää parempi oli. Seuraavaksi palattiin taas arkisempaan , kun Sue-lavan valloitti Ensiferum ja viime FME:ssäkin soittanut yhdysvaltalainen Black Dahlia Murder aloitti settinsä Infernolla. Michael Jacksonin kuolema väritti monen bändin välispiikkejä, eivätkä myöskään yhdysvaltalaiset tehneet asiaan poikkeusta. Yhtye tuli lavalle, hoiti vitsin alta pois ja aloitti rajun myllytyksen. Lämpötila teltassa nousi taas saunamaisiin lukuihin, mutta niin bändi kuin yleisökin jaksoi pitää energiaa yllä koko keikan ajan. Päivän päättäjäksi oli hankittu norjalainen Immortal. ”Fuck the sun” –käskytys ei toiminut tällä kertaa, vaan aurinko helli festivaalikävijöiden punoittavaa ihoa loppuun asti. Myöskään Immortal ei ollut ensimmäistä kertaa Tuskassa soittamassa, eikä settilista ollut kokenut sen suurempaa päivitystä viime visiitistä. Tuskan perjantai kääntyi ehtoon puolelle ja käteen jäi Neurosiksen keikan ohella paljon tasaista suorittamista. Tässä vaiheessa hieman kaipaili viime vuoden mahtavaa esiintyjäkaartia takaisin, mutta ei tästäkään nyt varsinaisesti huono maku jäänyt.

LAUANTAI 27.6.

Mitä hittoa? Herääminen tapahtui sateen ropistessa ikkunaan. Mahdotonta, eihän Tuskassa sada. Edellisen päivän paahteista ei ollut muistona kuin oma punoittava iho. Matkalla Kaisaniemeen taivas kuitenkin alkoi hieman aueta ja alueelle päästyä aurinkokin tervehti. Pilvien takaa hiipinyttä aurinkoa ihmettelevää festarikansaa villitsi ensimmäisenä irlantilainen thrashretkue Gama Bomb ja ei aikaakaan, kun päälavan edessä pyöri jo pitti, kiiteltiinpä yleisön aktiivista osaa ihan lavaltakin asti. Hyvä ja energinen avaus päivälle, orastava väsymys oli tipotiessään. Gama Bombin jätettyä lauteet tuntui yleisö jakautuvan kahtia. Inferno-teltassa louhimisensa aloitti samaan aikaan Deathchainin kanssa Dauntless, joka tuntuikin vetäneen yleisöstä enemmistön. Tästä huolimatta Sue-stage täyttyi laitojaan myöten ihmisten virratessa tasaiseen tahtiin todistamaan Kuopion deathrashaajien messuamista. Oltiinpa lavalle saatu vielä itse Cthulhukin!

Aikatauluihinhan tuli aiemmin muutos, joka tarkoitti käytännössä vain sitä, että The Faceless ja Sabaton vaihtoivat soittoaikoja päälavalla keskenään. Tämä oli selvästi yleisöllä hyvin tiedossa, sillä jo reilusti ennen Sabatonin aloitusta siirtyivät fanaattisimmat yhtyeen fanit lavan edustalle odottamaan. Ja pettymyshän tämä ei varmasti tämän tyylisestä musiikista pitäville ollut. Yleisöä ja yleensäkin suomalaisia muistettiin kiittää tasaiseen tahtiin ja laulaja Joakim Brodén tuskin puhui lämpimikseen, sillä miehen kiintymys suomalaisiin vaikutti oikeasti aidolta. Pyrot ja aika-ajoin oikeasti hauskat välispiikit viihdyttivät yleisöä ilmeisen mukavasti, ja keikan jälkeen kuulikin useampaan otteeseen, kuinka monelle Sabaton oli ollut tuskan 2009 SE bändi.

Seuraavan kahden päällekkäisyyden välillä yleisö tuntui taasen valinneen inferno-teltan, jossa soittonsa aloitti heti Sabatonin perään aina yhtä varman pettämätön livekoneisto Profane Omen. Sue-stagen taasen valloitti Jon Oliva's Pain, jonka seurailu jäi vähälle varjoisan rinteen kutsuessa luokseen. Sen verran yhtyeen edesottamuksia tuli kuitenkin seurattua, että laulaja paljastui melkoiseksi huumorimieheksi ja yleisön naurattajaksi. Paikalle tulleet näyttivät siis viihtyvän. Tässä vaiheessa aurinko hiipi taasen piiloon ja saatiinpa pientä vesitihkuakin, ei kuitenkaan varsinaista sadetta, vaan Tuskaa päästiin jatkamaan käytännössä kuivana.

Sabatonin kanssaa paikkaa vaihtaneen The Facelessin edesottamukset jäivät seuraamatta kiinnostuksen kohdistuessa lähinnä piakkoin alkavaan Korpiklaanin keikkaan. Viime vuonnahan yhtye joutui perumaan Tuskan vetonsa viime hetkellä soitinten päädyttyä jonnekin aivan muualle kuin Kaisaniemeen. Tällä kertaa tuuri suosi niin bändiä kuin yleisöäkin. Siinä missä bändi sai nyt paitsi soittimensa ja uskomattoman yleisömäärän, sai yleisö pirteän ja energisen keikan. Korpiklaani olisi epäilemättä täyttänyt myös päälavan edustan, sillä Inferno-lava tuntui pursuvan jokaiselta laidalta yli. Lämpötila teltassa tuntui olevan vähintäänkin edellisen päivän tasoa, vaikka ulkoilma olikin aiempaa huomattavasti viileämpi. Mieleenpainuva kokemus kerrassaan.

Korpiklaanin pistettyä pillit ja haitarit pussiin päästiin tarkistamaan Amorphiksen livekunto. Takuuvarma vetohan tämä oli, toimii aina juuri niin kuin on odottanutkin. Settilista tuntui koostuvan melko pitkälti uusista vastikään julkaistun Skyforger-levyn kappaleista, mutta kuultiinpa välissä vanhempaakin tuotantoa. Kuten jo mainittua, on Amorphis taattua laatua.

Päivän parhaimpiin vetoihin lukeutui varmasti Amorphiksen perään Sue-stagella soittanut Pestilence, jonka death metal puserrusta tuli seurailtua mielenkiinnolla melkeinpä koko keikan ajan, poistuen kuitenkin sen verran ajoissa, että kerkesi todistamaan päivän pääesiintyjän Suicidal Tendenciesin lavamaneerit. Tässä vaiheessa kuuli taasen yleisössä purnausta esiintyjävalinnoista. Keikka oli kuitenkin mitä loistavin, ja useampi skeptikko joutui epäilemättä pyörtämään pahoja puheitaan ja ennakkoluulojaan illan viimeisestä bändistä. Tätä olisi seurannut enemmänkin, mutta poistuminen täytyi tehdä sen verran ajoissa, että ehtisi vielä Nosturin jatkoklubille. Päivä Kaisaniemessä oli takana, ja hieno päivä olikin!

Tässä vaiheessa iltaa sisälle jatkoklubille tuntui vielä pääsevän kummemmin jonottamatta. Ei kuitenkaan kulunut kauaakaan, kun Nosturin etupiha täyttyi jonottavista ihmisistä, jotka olivat myös tulleet tarkistamaan Slugathorin, Lie In Ruinsin ja Ajattaran menoa. Slugathor ja Lie In Ruinshan tarjoilivat yleisölle kuolonlöyhkää death metalin muodossa. Hyvin tuntui uppoavan ja lauteet olivatkin Ajattaran niille astellessa varmasti hyvinkin lämpimät! Huolimatta siitä, että Ajattaran viimeisin tuotos on kokonaan akustinen, mentiin Nosturin keikka kuitenkin perinteikkäämmin läpi sähköisillä soittimilla. Tähän oli hyvä päättää Tuskan 2009 lauantai.

SUNNUNTAI 28.6.

Sunnuntaina herätys oli huomattavasti mukavampi auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Grillailun ja rakkojen laastaroinnin jälkeen olikin aika ottaa suunta taas Kaisaniemeen ja paikallehan saavuttiinkin parahiksi Medeian jyräyttäessä ensimmäiset sointunsa ilmoille. Kovassa nosteessa tuntui poppoo olevan. Teltta oli kohtuullisen täynnä, kun otetaan huomioon, että bändi oli kuitenkin sunnuntain ensimmäinen. Menoa riitti, ihme on, jos joku keikkaa seurannut jäi tästä kylmäksi! Samaan aikaan Medeian kanssa soitti Amoral, jonka uusi keulakuva Ari Koivunen on saanut tuhdin ruiskeen itsevarmuutta ja alkaa lunastaa paikkansa yhtyeen uutena keulakuvana. Amoral Areineen tarjoili roiman annoksen energiaa sekä liikettä, ja paitansa polttaneet ex-fanit saattavat alkavat pikkuhiljaa pyörtää aiempia puheitaan.

Radio rock -lavan edusta oli pakkautunut aivan täyteen jo ennen edellä mainittujen keikkojen loppua, sillä päälavan ohjelman aloitti Stam1na. Yllätys olikin melkoinen, kun lavalle kirmasi Stam1na from Norway – pojat olivat vetäneet naamalleen corpsepaintit! Meininki oli yleisössä totuttuun tapaan hillitön ja biisit tuntuivat uppoavan auringon korventamaan festarikansaan kuin veitsi voihin. Kaikkia bändin touhu ei ilmeisesti miellyttänyt, sillä keikka jouduttiin keskeyttämään etuajassa jonkun arjen sankarin viskattua rumpalia pullolla. Tarina ei kerro, kuinka tälle viskojalle kävi, mutta keikkaa seurannut muu yleisö ei ollut ainakaan mielissään.

Stam1nan lopetettua aiemmin oli aikaa siirtyä rauhassa kohti Sue-stagea ja siellä folk metal karkeloitaan aloittavaa Eluveitietä. Suomessahan sveitsiläiskahdeksikko ei vielä kovin tunnettu ole, mutta silti teltta tuntui huomattavan täydeltä. Lavalla nähtiin tällä kertaa ”vain” seitsenpäinen orkesteri, sillä yhtyeen basisti Kay oli myöhästynyt lentokoneesta. Vaikka alapäätä hieman uupuikin, oli keikalla mieletön tunnelma ja lavalla nähtiin taatusti yksi Tuskan historian omaperäisimmistä soittimista, nimittäin hurdy gurdy, eli kansankielellä kampiliira!

Eluveitien ilottelun jälkeen oli aika siirtyä synkempiin ja syvempiin vesiin, kun päälavalle asteli My Dying Bride. Täydeltä taivaalta porottava aurinko ja MDB:n doom metal eivät ehkä ihan täysin kohdanneet, mutta kumpikaan ei pilannut toista. Keikka oli upea kokemus ja varsinkin yhtyeen vanhemmat kappaleet, kuten Turn loose the Swans kylmäsivät syvältä ja kovaa. Paahteesta huolimatta tämä oli seurattava kokonaan, sillä seuraavana soittaneet Mucc ja Parkway Drive eivät vetäneet puoleensa lainkaan samalla tapaa. Mucc:han on J-rock orkesteri, joka aiemmin Eluveitien kanssa samaan aikaan soittaaneen Girugämeshin kanssa joutui jäämään tällä kertaa vähemmälle huomiolle ja kiinnostavampien orkesterien jalkoihin. Tämän huomasi myös yleisömäärissä, sillä osa tuntui lähteneen heti My Dying Briden jälkeen ja osa odotti jo malttamattomasti illan viimeistä esiintyjää, Volbeatia.

Ahkeraan radiossa pyöritetty ja sillä tapaa ehkä jo hieman terävintä kärkeään menettänyt rock 'n' metal pumppu veti illan suurimman ja kovaäänisimmän yleisön. Puolitoistatuntinen setti vedettiin läpi yleisön ollessa kaiken aikaa täysillä mukana. Ennen keikkaa törmäsin taas keskusteluun, jossa Volbeatia parjattiin Tuskaan kuulumattomaksi. Kyllähän tämä muista esiintyjistä varmasti erottui, mutta väen määrästä päätellen paikka oli oikea. Volbeatin soittaessa viimeisiä biisejään oli aika istua alas ja miettiä, mitä Tuskasta 2009 jäi käteen. Esiintyjälista aiheutti keskustelua aivan aiheellisesti, sillä viimevuotisesta unelmakattauksesta jäätiin kauas taakse. Tämä ei silti tarkoita, että Tuska olisi nyt ollut huono. Loppujen lopuksi sen hyvän festarin kun tekee kävijä ihan itse.

Teksti ja kuvat: Roni Sahari & Mika Martikainen

Katso myös: kuvagalleriat (1, 2)