Nummirock 2009

Laman vaikutukset festareihin ovat olleet puheenaiheena koko kevään ja alkukesän, ja se on myös näkynyt varsin vähäisenä lipunmyyntinä. Asialla ei kuitenkaan jaksaisi uskoa olevan vaikutusta pienempien, yhteen musiikkityyliin erikoistuneiden festareiden suosioon. Kävijät kun ovat pitkälti niitä samoja uskollisia fiilistelijöitä vuodesta toiseen. Nummirock kuuluu edelleen näihin festareihin.

90-luvun laman vaikutukset, ja metallimusiikin heikompi asema heijastuivat Nummirockiin mm. sekavana bänditarjontana, ja festari oli lähes konkurssin partaalla. Tästä kuitenkin selviydyttiin ja festari otti jälleen paikkansa yhtenä tärkeimmistä suomalaisista metallifestareista. Tänä vuonna Nummirock pitäytyi edelleen uskollisena vanhoille kävijöilleen, vaikkakin, mitä on keskusteluista seurannut, eivät eräät vanhat kävijät ole jaksaneet olla enää uskollisia festarilleen. Liekö syynä kentis kehno bändikattaus? Kyllästyminen? Huonot kelit? Päätimme lähteä ottamaan asioista selvää.

Torstai

Oli juhannustorstai-ilta, kun vanha vaaleanpunainen hippiautomme kurvasi jälleen kerran Nummirockin piskuisen leirintäalueen porteista sisään. Nopeasti suuntasimme kohti reunametsiä joiden luona kaverimme pitivät paikkoja valmiina. Teltat ja katokset nopeasti pystyyn, mölytoosat soimaan ja kalja käteen, oli aika Nummirockin.

Hetken rentouduttuamme ja toistemme lämmöstä nautittuamme. Olikin jo aika valmistautua siirtymään nopeasti kohti aina niin viihtyisää FOSTER'S LIVE -kaljatelttaa. Syykin oli selvä; itäsuomalainen, legendaksi noussut ja sittemmin uudestaan henkiin herännyt Rytmihäiriö oli aloittamassa. Kerkesimme juuri ja juuri paikalle ennen keikan alkua. Olematta mitenkään suuri yllätys, väkeä oli paikalla paljon, suurin osa tunkeutuneena tiiviisti lavan tuntumaan. Oli syytä jättäytyä hieman taaemmas, mosh-pitin todennäköisyyden ollessa suurempi kuin 100%. Keikka alkoi komeasti ja pian pitti valtasi koko teltan, tai ainakin puolet siitä.

Myöhemmin kävellessä leirintäalueella, sai huomata eräiden olevan vielä kenties Provinssin jälkeisissä fiiliksissä, oksentaen nuotioon ja huutaen: MANOWAR! Onhan varsinkin Nummirockin pieni ja sympaattinen leirintäelue pullollaan hauskoja ilmestyksiä, kuten tonttuvaatteisiin pukeutuneet, legendaariseen Havenin telttaan sammuilevat vieläkin legendaarisemmat Naamarimiehet. Yö oli todella kylmä ja hetken aikaa nuotion äärellä lämmiteltyämme pipoin ja hanskoin varustautuneena, päätimme siirtyä oman leirin lämpöön viettämään yön viimeisiä tunteja, sahaushevin pauhatessa, jossain.

Perjantai

Herätyskello soi klo 12 ”Mitä helvettiä?! Lomallahan tässä ollaan!”. Ensijärkytyksen ja yhden torkutuksen jälkeen oli aika kömpiä ulos teltasta. Silmien hieraisu ja selvisi että jossain kaukaisuudessa soiva sahaushevi olikin oikeaa sahausta. Herätys oli itseaiheutettua, koska päivän ensimmäinen bändi Medeia aloittaisi päälavalla klo 14. Medeia oli yksi Nummirockin pakko-nähdä-bändeistä, eikä kova hehkutus bändin live-esiintymisestä ainakaan heikentänyt innostusta. Eikun nopeasti aamupalat naamaan ja kohti aluetta. Yleisöä oli paikalla todella vähän, eikä ihmekään Nummirockin kokoisella festarilla tähän aikaan päivästä. Se ei näyttänyt kuitenkaan orkesteria häiritsevän, sillä Medeia veti keikan todella energisellä antaumuksella. Piiri pieni pyöri lavan edessä, yleisö eli mukana ja tunnelma oli kerrassaan loistava.



Vaikka festarit olivatkin vasta alussa, tajusi tässä vaiheessa jälleen kerran sen mikä tekee Nummirockista ainutlaatuisen verrattuna isompiin kumppaneihinsa; festarifiilistä ei tehdä isoilla bändeillä ja viimeisteillyillä puitteilla.
Ja eikun taas aina niin viihtyisälle päälavan edustan kalja-alueelle, joka tulisi tälläkin kertaa toimimaan eräänlaisena kakkostukikohtana festareiden aikana oman leirin korvikkeena. Kaljat hörpittyämme olikin aika suunnata Räminälavalle jossa death metalia vääntävä The Zombi oli aloittamassa. Yhden kerran bändin livenä nähneenä voi sanoa että kehitystä on tapahtunut huomattavasti, varsinkin esiintymisen osalta. Bändi vakuutti varmasti koko tiivistunnelmaisen Räminälavan edustan.


INFERNO -lavan meiningit lauantaina avasi kotimainen Torture Killer. Bändin ura sai aikoinaan potkun eteenpäin kun Cannibal Corpsestakin tuttu Chris Barnes liittyi bändiin. Myöhemmin barnes kuitenkin erosi ja Nummirockissa yhtyeen keulahahmona nähtiin jo aikaisemminkin keikkavokalistina tunnettu Juri Sallinen. Bändi veti keikkansa perusvarmasti tarjoamatta kuitenkaan mitään sen ihmeempiä elämyksiä. Eräs ikävä häiriötekijä oli lavan tukkoiset soundit.

Iltapäivä jatkui mukavasti leirissä rentoutuen, musiikkia kuunnllen ja juomasekoituksia nauttien, sekä tyhjiä tölkkejä maahan heitellen - jonka voi tässä tapauksessa kuitenkin laskea hyväntekeväisyydeksi. Leiriimme saapui nimittäin pullonlerääjätiimi, joka oli edellisenä vuotena kerännyt huikeat 15000 tyhjää tölkkiä. Kaikki palautetuista tölkeistä saadut rahat menevät suoraan junioreiden jääkiekkojoukkueen toiminnan tukemiseen.

Yhdysvaltalainen hardcore-legenda Hatebreed oli varmasti yksi Nummirockin odotetuimmista esiintyjistä. Tänä vuonna uuden albuminsa julkaissut yhtye keräsi paikalle jo ihan mukavan kokoisen määrän pirteää festarikansaa. Pienten fiilistelyjen jälkeen keikan seuraaminen jatkuikin mukavissa merkeissä kalja-alueen puolella.

Vanhan rässipojan suunta oli seuraavaksi kohti rantaa. INFERNO -lavan seuraava odotettu nimi oli niinikään yhdysvaltalainen, aiemmin Onslaught nimellä tunnettu Warbringer. Nuoresta iästään huolimatta, bändi oli saanut paikalle ison lauman thrash metallille uskollisia pitkätukkia. Ja tyylilleen uskollinen oli myös bändi. Nuoret kaverit vetivät keikan sellaisella asenteella että oksat pois! Bändin energia säteili yleisöön niin kovalla teholla, että jopa järjestysmiehet olivat voimattomia mosh-pitin seassa. Keikan jälkeen ilta jatkui mukavasti rannalla istuen ja rupatellen odottaessa illan seuraavaa esiintyjää.

Perjantai-illan pääesiintyjänä oli legendaarinen brittiläinen grindpioneeri Napalm Death. Yhtye on kokenut vuosien varrella lukuisia miehistönvaihdoksia, pitäen kuitenkin aina kiinnostavuutensa elossa. Nyt yhtye keräsi paikalle niin vanhoja kuin uusiakin faneja ja illan aikana nopeat rumpukompit pauhasivat yli Nummijärven. Sopivan tiukka lopetus illalle, minkä voimalla jaksoi vielä pitkälle aamuyöhön.

Lauantai

Poisonblack veti päälavan edustalle yllättävän paljon yleisöä jo niinkin ”aikaisin”. Ehkä festivaalien viimeinen päivä oli saanut ihmiset heräämään ja nauttimaan täysillä juhannuspäivän riennoista. Vaikka yhtye vetikin melko, sanotaanko ”Sentencedmäisen” keikan, kitaristilaulaja Ville Laihialan karisma puri juuri siihen tuttuun tyyliin kuin ennenkin ja keikka oli varsin erinomainen aloitus päivälle.

Amorphis täytti päälavan edustan täpötäyteen uskollisia kannattajiaan. Keikka koostui enimmäkseen uusista hiteistä mutta myös muutama vanhempi klassikko kuultiin. Aurinko paistoi ja naama punotti Amorphiksen keikan jälkeen, mutta ehkä punotuksen syy oli joku muu kuin aurinko. Olisiko punotus syy siihen miksi järjestysmies epäili kuvaajamme kameran objektiivissa olevan viinaa. No, siirryimme pohtimaan tätä virvokkeiden pariin.

Ruotsimetallin suosio on suomessa kiistaton, ja tällä kertaa sitä tarjoiltiin Nummirockissa parin bändin verran. Festivaalin pääesiintyjän kruunua pitävä Arch Enemy on kantanut ison korren tuohon suosion kekoon. Maailman kauneimmaksi karjujaksikin ehkä haukutun Angela Gossowin myötä bändi on varmasti saanut faneja muutenkin kuin pelkästään musiikillaan, mitenkään musiikkia vähättelemättä. Bändi on täynnä lahjakkaita soittajia ja satojen keikkojen kokemus näkyy niin hyvässä kuin pahassakin. Itsevarmuutta löytyy mutta esiintymiseltä kaipaisi vielä sitä jotain.




Ilta hämärtyy jo seuraavan päivän puolelle ja oli aika toivottaa tervetulleeksi tämän vuoden Nummirockin viimeinen bändi lavalle. Pakko myöntää, että allekirjoittanut asteli päälavan edustalle ilman sen kummempia odotuksia, mutta Stam1na osoitti nopeasti sen, minkä takia sitä pidetään yhtenä Suomen kovimmista livebändeistä. Yhtye soitti aivan mielettömällä intensteetillä, pitäen meiningin kuitenkin sopivan rentona ja viihdyttävänä. Ei voinut kuin hymyssä suin seurata tämän vuoden Nummirockin ehkä kovinta liveshow'ta! Bändi ansaitsi ehdottomasti paikkansa festivaalin viimeisenä esiintyjänä eikä epäilystäkään etteikö se kuuluisi isoille lavoille.

Oli aika hyvästellä festivaalialue jälleen kerran odottamaan ensi vuotta ja siirtyä oman leirin lämpöön nauttimaan juhannuksen viimeisistä fiiliksistä. Nummirockin leirintäalue hiljeni vähitellen kohti aamua, mutta ei kuitenkaan kokonaan. Sitkeimmät jaksoivat läpi yön leirinuotion äärellä lämmitellen.

Aamulla, kun savu hälveni hiljalleen ympäri leirintäaluetta yön aikana poltetuista nojatuoleista, vaatteista ja autonrenkaista, oli kotiinlähdön aika. Halailu poistaa pahan olon, mutta vain hetkeksi. Kiitos Nummirock, nähdään taas ensi vuonna!

Teksti: Jouni Luoma
Kuvat: Jaska Kamila

Katso myös kuvakooste