Provinssirock 2009: Provinssipoppia etsimässä

Johanna Sumuvuoren keskustelua herättänyt kolumni (Rumba 09/09) sai festarireportterin tuntosarvet koholleen, kun matka kävi kohti Seinäjoen Provinssirockia. Ironiaa tai ei, Sumuvuori liikkui faktojen tatamilla todetessaan, että raskaan musiikin sointi on viime vuosina vallannut Suomen festivaalit – myös Provinssirockin. Kevyttäkin kevyemmän popin ystävänä halusin tehdä ihmiskokeen: voiko Provinssista tehdä itselleen popfestivaalin, jos niin mielii?

Metallitotuus vainosi allekirjoittanutta kiivaasti, kun jo ennen festareita totesimme Manowarin istuvan kanssamme samassa vaasalaisessa ruokaravintolassa. Edes junamatkalla Abbaa laulanut suomenruotsalaisteinien joukko ei saanut heviepäilyksiäni laantumaan. Festarialueelle saavuttuani ihmettelin epäluuloisena, miten jopa Von Hertzen Brothersin kitarat oli saatu murisemaan niin kovin synkkään sävyyn.

Käsiohjelmaa tutkaillessani huoli ohjelman yksipuolisuudesta alkoi kuitenkin tuntua turhalta. Jos kymmenien esiintyjien joukkoon mahtuvat sulassa sovussa niin Volbeat, Kolmas Nainen kuin Haloo Helsinki!, ei vaihtoehtojen puutteesta voi valittaa. Raskaamman musiikin valtava kysyntä toki takasi sen, että metallin täyttämiä polkuja oli muita helpompaa piirtää ohjelmakarttaan. Myös päämäärätön alueella samoilu johti yleensä tuttuun särökitaramaisemaan. Päämäärätietoisella etenemisellä tiensä saattoi kuitenkin löytää aivan toisenlaisten ilmiöiden äärelle.

Perjantai - Placebo kokosi festariyleisöä yhteen

Heti perjantaina päästiin kyseenalaistamaan skenerajoja, kun Placebo houkutti päälavan edustalle kentällisen yleisöä. Tunteellista rockia soittava kokoonpano innosti kuulijoita muusta musamausta riippumatta. Tyylikkään mustavalkoisissa asuissa musisoinut yhtye täräytti ilmoille sellaisen hittiputken, että hentoisen hillityt indienörttitytötkin löysivät vastustamattoman tanssin rytmin.

Synkempi Suomi-soundi täytti ilman myöhemmin illalla ensin Saarilavan Maj Karman, sitten päälavan Children of Bodomin voimin. Vaihtoehtoja näille tarjosivat kuitenkin muun muassa Reginan ja Joensuu 1685:n keikat. Festarin suuruutta ja lavojen runsautta täytyy kaiken kaikkiaan kiitellä: viisi lavaa ja sideshow-esiintyjät pitivät huolen siitä, että musatyylistä toiseen saattoi vaihtaa hetkellä kuin hetkellä niin halutessaan. Alueen väljät järjestelyt ja kohtuullinen yleisömäärä takasivat myös sen, että siirtymät onnistuivat hujauksessa.

Lauantai – Tarjonnan ja kysynnän kohtaamisesta

Lauantain runsaan bändikattauksen saattoi aloittaa mielensä mukaan vaikkapa Don Johnson Big Bandin, Rubikin, Röyhkä&Rättö&Lehtisalon tai Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan tahtiin. Lähes yhtäaikaisesti tapahtunut rytmin, popin ja rockin vyörytys on mainitsemisen arvoinen tosiasia, vaikkakin logistisista syistä toimittajaparka ehti paikalle vasta ihkaensimmäisten bändien jo soitettua.

X-Stagella esiintynyt Emiliana Torrini oli pehmeämmän musiikin ystävälle Sitä Itseään. Kuin alleviivatakseen tätä tosiasiaa, neito huudahti keikan alussa yleisölle ”It’s great to play pop music on a rock festival!” Suuri teltta oli melkoisen täysi, ja kevään radiohitin odotus leijui ilmassa. Torrinin hitaan maalailevat soinnut eivät sanottavasti sytyttäneet yleisöä, kunnes vauhdikas Jungle Drum tuli ja sai väen riehaantumaan. Huippukohdan jälkeen ihmismassa oheni tavalla, joka sai kaltaiseni wannabe-indiefanin tuntemaan lievää myötähäpeää. Olihan verrattain tuntemattoman Islannin-vieraan Suomeen lennättäminen Provinssirockilta kiitettävä teko.

Limittäin Torrinin kanssa veti Saarilavalla showtaan Risto, Provinssirockin riemukas vakiesiintyjä. Muutaman vuoden takaisesta kummajaisesta on kasvanut kulttibändi, jonka kappaleissa yleisö elää mukana. Lavajuontajien taajaan viljelemä käsite ’rakkauden Provinssi 2009’ sai kauniin muodon yleisön laulaessa yhteen ääneen Putoan kaivossa
-kappaleen kertosäettä kukkasista ja laulavista linnuista.

Riston keikkasetti on tälle fanille jo siinä määrin tuttu, ettei edellämainitun esiintymisen katsastaminen ollut alun perin edes suunnitelmissa. Samaan aikaan Moulin Rouge –sivulavalla nimittäin esiintyi Jaakko&Jay, akustista punkia hyppien ja nauraen huutava duo. Popkaavaan bändi ei taatusti itseään istuttaisi, mutta yhtä kaikki se on ottanut paikkansa minunkin lempparikaartissani. Päällekkäisyyden vuoksi ohi mennyttä keikkaa ei kauaa tarvinnut harmitella: festarien aikana Jaakko&Jay kiersi alue-esiintyjänä pystyttäen punkjuhlaa useampaan otteeseen sinne tänne.

Jos Manowarin rooli lauantain ohjelmistossa oli vetää hevi överiksi, lienee Supergrassilla ollut mahdollisuudet samaan popin osalta. Lauantain alkuillassa esiintynyt Supergrass on elävä muisto 90-luvulta, jolloin brittipop oli parhaissa voimissaan. Keikan alkaessa X-Stage-teltta oli täyttynyt tuskin puoleenväliin. Huokaisten oli pakko todeta, ettei näillä dinosauruksilla tainnut olla enää edes nostalgiaan perustavaa vetovoimaa, vaikka setti olikin melkoisen mainio. ”Siis tällanenhan on ollut out jo vaikka kuinka kauan,” totesi keikkaseuralainenkin ykskantaan. Lauantai-iltana ajan henki hönki yllämainitun Manowarin taistelupurjeisiin niin valtavasti voimaa, että myös päivän toinen iloinen brittirock-akti, limittäin metallin jättiläisten kanssa soittanut Hot Leg, keräsi vain kourallisen kuulijoita.

Sunnuntai – popin juhlaa, jos tahdot niin!

Aurinkoisen pop-sunnuntain aloitti päälavan Egotrippi. Kuin jatkumona Saarilavan valloitti heti perään aurinkoinen Anna Puu. Idols-taustan voi veikata epäilyttäneen skeptisimpiä, mutta innokkaasti keikkaa odottaneen toimittajan lisäksi monen muunkin kasvot sulivat hymyyn, kun sävelet kaikuivat ilmoille. Tamburiini ja akustinen kitara soivat kauniin folkahtavaan tahtiin, mutta erityisesti Annan lauluäänen vahva livesoundi ihastutti.

Brittipopia paremmin nostalgia-arvo toimi, kun sunnuntaina Saarilavalle kapusivat vuorollaan jäähyväiskiertueella oleva The Crash sekä paluukeikkoja soittava Soul Captain Band. Muutaman vuoden takaiset radiohitit tanssittivat kansaa, jota olikin paikalle kertynyt runsain mitoin. Kevyemmän rock- ja popmusiikin laajaa skaalaa esittelivät sunnuntaina myös muun muassa katu-uskottava Editors, kiinnostava kummajainen Joose Keskitalo & Kolmas Maailmanpalo sekä islantilainen folkahtava Hjaltalin, jonka aikana lavalla kuultiin niin fagotin kuin viulunkin soitantaa. Illan päätti pitkän linjan liikuttaja Nick Cave & The Bad Seeds, joka sai väljän mutta intensiivisen yleisön vahvasti otteeseensa.

Yksi festarin ehdottomista kohokohdista oli lauantainen Le Corps Mince de Francoisen keikka Rumba-teltassa. Hype-epäilyt unohtuivat, kun neitien tanssittavat elektrosoundit iskivät luihin ja ytimiin. Sunnuntainen Ting Tings edusti samaa lajityyppiä, jota Suomen festareilla tapaa valitettavan vähän. Klubihittejä tehtailevat yhtyeet toimivat livelavoilla mainiosti. Musiikista ja tunnelmasta pääsevät täysin mitoin nauttimaan nekin, jotka eivät yleensä tanssiklubeilla viihdy, mutta joita elektropop ilahduttaa.

Kiitos Provinssi, tsemppiä popfanit!

Kun takana on mahtava rivi nähtyjä keikkoja, voi vain kiittäen ja kumartaen todeta, että Provinssirockin organisaatio on todella tehnyt töitä monipuolisen ohjelmiston kokoamiseksi. Sunnuntaisessa lehdistötilaisuudessa myös promoottori Juha Koivisto vakuutti, että ohjelman kokoamisessa lisäväriä tuova genrerajojen ylittäminen on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Jokainen keikka keräsi festarin aikana taatusti kasaan pienen tai suuremman joukon ihmisiä, jotka saivat juuri tuosta hetkestä irti jotain ainutlaatuista.

Silti on todettava, että raskaan musiikin suomalainen suosio näkyy kiistatta Provinssirockin kaltaisilla ison kokoluokan festareilla, pienemmistä ja kaupallisista kesäjuhlista puhumattakaan. Angstisen popfanin täytyy joko seikkailla päättäväisesti suurilla ohjelmakartoilla, suunnata harvoille popmusiikkiin keskittyville festareille, reissata ulkomaille tai kaivautua maan alle kuuntelemaan vanhoja bootleg-nauhoja. Vaan vielä koittaa Provinssin päälavallakin aika, jolloin brittipopin voimasoinnut raikaavat villiintyneelle yleisölle Suomen suurimmista äänentoistolaitteista!

Teksti: Anna Kosonen
Kuvat: Jaska Kamila & Anna Kosonen


Emmi, 26, matkusti perjantaina Provinssirockiin jo kuudetta kertaa. Lauantailipun ostaneella Emmillä ei ole bändien suhteen ennakko-odotuksia, mutta festareille viekin ennen kaikkea tunnelma. ”Leirintäalueella laulaminen”, vastaa Emmi kysymykseen siitä, mikä Provinssissa on parasta.






Heidi, 25, ja Annukka, 26, saapuivat Provinssiin Helsingistä nauttimaan bändeistä ja rennosta meiningistä. Placebon ja Amorphiksen keikat kuuluivat festarin odotetuimpiin.






Provinssissa riittää töitä suurelle joukolle. Korvaukseksi työpanoksesta saa ilmaisen festarirannekkeen. Bändien houkuttamana töihin olivat saapuneet myös Mira, 19, Suolahdesta sekä Iina, 18, Kangasniemeltä. Haastatteluhetkellä tytöt valvoivat liikenteen sujuvuutta ponttoonisillalla. Myöhemmin tarkoitus oli katsastaa ainakin Stam1nan ja Ting Tingsin keikat.






Juho, 25, puolestaan oli juuri lopettanut työvuoronsa. ”Kamojen kantamista paikasta A paikkaan B”, hän kuvaili työnkuvaansa. Rahapula oli eräs syy työntekijäksi hakeutumiseen, mutta kokonaisuudesta ei ole valittamista – saahan kohtuullisella työpanoksella nauttia festareista koko viikonlopun ajan. Bändeistä Juho oli ehtinyt nähdä mm. Placebon, Jaakko & Jayn, Riston, Raised Fistin ja Anna Puun.






Tuomo, 22, pohti vielä perjantai-iltana, mitä viikonloppuna tekisi. Lehden menotietoja selailtuaan hän totesi Provinssirockin lyömättömäksi vaihtoehdoksi: ”Kaikki on täällä!” Maj Karma, Kotiteollisuus, Apulanta, Egotrippi, Sunrise Avenue…Tuomon parhaaksi mainitsemien esiintyjien lista oli pitkä. Kannatti siis tulla!






”Ting Tings, Regina ja Asa sekä Horse ja Anssi8000”, listaavat vuoden parhaita Provinssi-esiintyjiä Veksi, Kirsi ja Rude.