Jalometalli 2008

Herätyskello soi perjantaiaamuna normaalisti kuuden jälkeen, mutta tänään ei mennäkään töihin, vaan lähdetään ajelulle – pitkälle sellaiselle. Kulttuuritalon nurkilta kaveri kyytiin ja nokka kohti vuoden 2008 Jalometalli-festivaalia. Matka sujuu rauhallisesti, kunnes yhtäkkiä huomaamme matkaavamme kohti Mikkeliä. Mitä helvettiä? Eikö meidän olisi pitänyt kääntyä Jyväskylään? Noh, harharetkestä selvittiin pienellä aikasakolla.

Reilun kahdeksan pitkän ajotunnin jälkeen seurueemme saapui vihdoin Ouluun ja ensimmäisenä määränpäänä oli saada tavarat hotelliin ja auto parkkiin. Festivaalin yhteydessä kaupiteltua hotellipakettia oli ilmeisesti myyty ihan hyvin, sillä sen verran mustanpuhuvaa oli porukka Sokos hotellin aulan kulmilla. Tänä vuonna seitsemättä kertaa järjestetty Jalometalli oli seurueellemme toinen kerta ja edellisen vuoden meiningin perusteella fiilikset hotellin vastaanotossa olivat jo aika korkealla.

Hotellikeikan jälkeen täytyi vielä suorittaa nopea tankkaus paikallisessa kebab-pizzeriassa, jossa nautitun aterian jälkeen pääsimme viimein suunnistamaan itse pelipaikalle, Club Teatrialle. Tänä vuonna löysimme perille jo ensimmäisellä yrittämällä, viimevuotisesta teollisuusalueella seikkailusta oppineena.

Puoli kuuden aikaan Teatrian nurkilla oli porukkaa kerääntynyt nauttimaan pussikaljasta ja muista eväistä. Kunhan saimme paperihommat kuntoon, saavuimme alueelle juuri huomataksemme illan toisen esiintyjän jo lopettelevan esiintymistään, eli koko festivaalin startanneen Masterstroken ja tätä seuranneen Adastran onnistuimme missaamaan. Jätettäköön siis näiden arviointi esityksiä seuranneille. Tähän aikaan porukkaa oli kuitenkin porttien ulkopuolella vielä jonkin verran ja luultavasti suuri osa oli vielä saapumatta, joten ensimmäiset keikat taisivat sujua melko rauhallisesti ainakin yleisön puolelta.

Perjantain kolmas ja meille ensimmäinen bändi, jota päästiin katsomaan, oli Prestige. Tätä bändiä ei itse tullut silloin 80-luvulla kuunneltua, joten tämä Tampereen ihme oli tuntematon nimeä lukuun ottamatta. Alkuspiikissä mainittu ”Tamperelaiset huumoriheviä soittavat thrash-konkarit esiintyvät lähes 20-vuoden tauon jälkeen” herätti hieman epäilyksiä, mutta äijät osoittautuvat ihan asiansa osaaviksi. Ilta lähti ihan mukavasti käyntiin tämän myötä. Loppukeikan kruunasi kulttihitti Veijo, joten ainakin Tamperelaiset ja muut Prestige-fanit saivat mitä tilasivat.

Kolmen vartin thrash-rypistyksen jälkeen ohjelmassa oli black metallia Norjasta eli Pantheon I, joka Tampereen huumorimiehien jälkeen vaikutti todella lupaavalta. Siirtykäämme siis Teatrian puolelle sisälle ihmettelemään. Norjalaisviisikon astuessa lavalle ei tiennyt mitä odottaa, mutta pian ilmoille kaikui perinteistä norjalaistyylistä metallia. Vaikka materiaali oli tuntematonta, veti bändi energisen keikan. Erityisesti sellonsoittajalla pyöri hilselinko oikein hienosti. Yleisö ei vain vielä ollut kovin innokkaasti menossa mukana.

Mainittakoon tässä vaiheessa, että Teatrian sisällä soundiolosuhteet vaihtelevat melkoisesti sen mukaan, mihin olet sijoittunut ja kuinka paljon ihmisiä on. Pantheon I, kuten myöhemminkin muut bändi, kuulosti hyvältä lavanpuoleiseen päätyyn hallia, mutta mitä pidemmälle kohti anniskelualuetta siirrytään, alkaa massiivinen kaiunta sekoittamaan soundeja todella epäselviksi.

Ulkolavan seuraavaa bändiä hehkutettiin koko automatkan ajan Helsingistä Ouluun, joten odotukset olivat korkealla ja bändiä riennettiin innolla katsomaan. Los Angelesin death metal – miehet Sadistic Intent saivatkin yleisöön jo liikettä, kun bändi avasi illan. Tummanpuhuvasta death metallista pitävät saivat varmasti vastinetta rahoilleen, sen verran kovan keikan LA:n kaverit heittivät. Keikka antoi taas toivoa, että bändin debyyttipitkäsoitto ”The Second Coming” saattaa sittenkin vielä jonain päivänä ilmestyä.

Comebackit ovat kovassa huudossa nykyään ja seuraavana olikin taas vuorossa 80-luvulta uudelleen henkiin herätetyt thrash-äijät Mortal Sin. Australian poikien ensiesiintyminen pohjolan perukoilla oli ihan toimivaa, vaikkakin tässä vaiheessa oli aika siirtyä tankkaamaan seuraavaa esiintyjää varten.

Nimittäin Possessed räjäytti perjantain potin täysin 6-0, johtuiko sitten laulaja Jeff Becerran mielettömästä energiasta vai mistä? Keikka oli yhtä hittiparaatia, mutta harmittavasti ”Death Metal” – biisi jouduttiin järjestäjän taholta keskeyttämään ennen kuin oli ehtinyt alkaakaan, sillä 60 minuutin aikaraja oli ylittynyt. Ikävä juttu, sillä Possesedia olisi mielellään katsonut vielä toisenkin tunnin verran. Herra Becerra nähtiin yleisön seassa pyörimässä ja hän kuunteli kiltisti fanien kehuja samalla kun keräili isoon kassiinsa jos vaikka minkälaista demoa ja promoa. Saatiinpa itsekin sujautettua sinne yksi demokasetti. Tervetuloa uudestaankin Suomeen!

Hyvän setin jälkeen päästiin hengähtämään sisälavalle. Lavalle nousi nimittäin Brittiläistä new wave heviä edustava Blizkrieg, joka taitaa olla tunnetumpi nimibiisistään, jonka Metallica on versioinut.

Ulkona alkoi ilta jo pimetä, kun lavalle asteli jenkkiläinen Overkill. Odotukset olivat että kovaa ja korkealta mennään ja sitähän se oli. Soundit olivat aivan täysillä ja pitti pyöri hurjana lavan edessä. Kannatti siis odottaa lähes 30 vuotta että saatiin tämäkin bändi Suomeen soittamaan. Intoutuipa laulaja Bobby ”Blitz” Elsworth hyppäämään yleisön sekaan.

Vielä oli yksi esiintyjä perjantai-illalle aikataulussa, mutta Overkillin puolentoista tunnin mittainen setti yhdistettynä aikaiseen herätykseen aiheuttivat sen, etteivät voimat riittäneet enää mitenkään jäädä viimeistä bändiä eli Turisasta katsomaan.

Lauantaina hyvin nukutun yön ja muhkean hotelliaamiaisen jälkeen olikin hyvä lähteä taas festarialueelle. Etenkin kun sää suosi festareita tänä vuonna ihan mukavasti, eikä satanut edes lunta!

Lauantain aloitusbändinä toimi Fall of the Idols, josta tosin alku missattiin. Omasta puolesta täytyy kyllä sanoa, että tuollainen doom-venyttely ei ehkä ole paras mahdollinen festariyleisön herättäjä kello kaksi päivällä, joskin bändi veti asiallisen keikan.

Porukka nuokkui baarialueen pöydissä yhä kun Heavy Metal Perse aloitti soittamaan ulkolavalla. Keikan alussa joutui hieman ihmettelemään, kun lauluista ei oikein kuullut, että mitä kieltä se laulaja koittaa mongertaa. Asia selvisi kuitenkin pian, kuten laulaja itsekin asian ilmaisi, ”ettei osaa käyttää sähköisiä vehkeitä”. Eli pienten teknisten ongelmien jälkeen alkoi laulu luistaa ja yleisökin rupesi heräilemään.

Toinen pohjoinen kotimainen bändi Catamenia oli seuraavana vuorossa. Tämän orkesterin musiikki meni kyllä täydellisesti ohi ymmärryksen meidän seurueelta. Lavalta kuului omituisia huutoja enkä oikein itse nähnyt mitään melodista ja darkkia tässä, kuten festariohjelmalärpäkkeessä luki.. Ehkäpä kyseessä oli helmiä sioille, tiedä häntä.

Heti perään toinen paikallinen ylpeys ja kuulemma suometallin edustaja, Kalmah, loihe lausumahan jostain hillasoilla käymisistä ja mehtoosta. Siinäpä oli kaupunkilainen hieman pihalla. Mutta kun viimein päästiin asiaan eli musiikkiin, jossa oli hieman Dimmu Borgir – vaikutteita aistittavissa, bändi olikin itse asiassa ihan mukiinmenevä tapaus!

Sisälavan puolella 20-vuotista uraansa juhli Desaster Saksasta. Tätä black-thrashia oli kerääntynyt seuraamaan melkoinen joukko ihmisiä ja oikein mainiota tavaraa herrat tarjoilivatkin!

Vasta Ruotsin maalta kotoisin oleva Evocation sai lauantai-illan darraisen kansan kunnolla liikkeelle. Energia kymmenen ja volat kaakossa olisi varmasti herättänyt kuolleetkin koomastaan ja festarimeininki pääsi kunnolla alkuun!

Barathrum – ilmiötä oli moni saapunut varta vasten katsomaan ja kansa saikin mitä halusi. Pieni epäilys oli edellisen loppuillan meiningeistä johtuen, että pääseekö Sova ollenkaan lavalle, mutta pääsihän tuo ja Barathrum soittikin asiallisen kolmen vartin pituisen setin.

Sotajumala jatkoi seuraavaksi laulajansa Mynni Luukkaisen johdolla suomenkielistä death metallia tarjoillen. Jos kyseinen bändi ei ole pahemmin toiminut levyltä kuunneltuna, otettiin vahinko livenä takaisin moninkertaisesti. Sotajumala veti todella timmin keikan intensiivisellä otteella.

Sisälavalla soittaneen Astral Doorsin jälkeen vuorossa oli norjalainen Mayhem. Keikka oli melkoisen hypnoottinen elämys, joskin koko 60-minuuttinen alkoi loppuaan kohden hieman puuduttaa. Klassikkobiisejäkin kuultiin illan jo pimetessä ja laulaja Attila Csihar heilui lavalla hirttosilmukka kädessään, joten bändin fanit saivat varmasti vastinetta rahoilleen.

Kun jenkkiläinen Trouble otti sisälavansa, saatiin todistettua, että juuri bändiin liittynyt uusi solisti Kory Clarke suoriutui pestistään siinä missä edeltäjänsäkin. Bändin doom rock rullasi sujuvasti ja yleisö nautti esityksestä.

Satyricon oli lauantai-illan viimeinen esiintyjä ulkolavalla. Teatrian piha oli anniskelualuetta myöten täynnä porukkaa ja varmasti jokainen festivaalivieras oli tullut katsomaan tätä tapausta. Nämä norjalaiset räjäyttivät osaltaan lauantain potin ja festivaaliyleisölle tarjoiltiin materiaalia koko tuotannon laajuudelta puolitoistatuntisen keikan aikana. Laulaja Satyrilla oli melkoiset rock-tähden elkeet ja välispiikit soljuivat miehen suusta biisien välillä. Satyriconin keikka nousi varmasti yhdeksi festivaalin kovimmista monille kävijöistä.

Jalometallin pääjehu Marco Järvenpää oli jo etukäteen luvannut paljastaa yhden vuoden 2009 pääesiintyjistä ja niinhän siinä kävi, että kanadalainen Voivod nähdään ensi vuonna Oulussa. Monille vanhoille parroille tämä on varmasti mitä miellyttävin uutinen.

Kotimainen Kypck olisi vielä päättänyt illan sisälavalla, mutta tässä vaiheessa toimittajaretkueemme päätti lähteä nukkumaan ja valmistautumaan pitkään kotimatkaan.

Kaiken kaikkiaan Jalometalli 2008 oli todella onnistunut niin bändivalinnoiltaan kuin järjestelyiltäänkin. Edelliseen vuoteen yksi parannus oli mm. vessojen sijoittaminen lähemmäksi sisääntuloporttia, näin ollen ulkolavan edustalle vapautui huomattavasti lisää tilaa bändien katselemiseen. Jalometalli on myös tiukasti pitäytynyt linjassaan, jossa kaikista ilmeisimpiä bändivalintoja on vältetty. Festivaalia ei voi muuta kuin suositella, sillä tämä on THE festari, jos satut pitämään metallisemmasta musiikista. Nähdään siis Oulussa taas vuonna 2009!

Teksti: Katja Lepistö ja Tuomas Kulmala
Kuvat: Tuomas Kulmala