Flow Festival 2008

Yhteensä jo viidettä kertaa, ja tänä vuonna toista kertaa Helsingin Suvilahden tehdasalueella järjestetty Flow Festival keräsi elokuun kolmannen viikonlopun aikana noin 22 000 hiphopin, elektron, soulin ja tanssimusiikin ystävää kolmen päivän aikana. Festivaalialuetta oli laajennettu edellisvuodesta ja tämä mahdollisti näin suuremman kävijämäärän. Kahta esiintymislavaa, avonaista Päälavaa ja klubimaista Telttalavaa täydensivät Voimala- ja Tiivistämö-klubit, joissa tarjottiin kattaus erilaisista konemusiikin alatyyleistä. Pääesiintyjiksi festivaaleille oli hankittu mm. Kings of Convenience, Crystal Castles, CSS, The Roots ja Cut Copy. Niin kävijöiden kuin järjestäjien onneksi peruutuksia ei tapahtunut, vaan koko ohjelma saatiin vietyä kunnialla pakettiin. Festivaalien graafinen ilme oli myös vahva ja tarkoin suunniteltu. Lavojen takana näkyneiltä screeneiltä näkyi esitysten aikana kamerakuvan lisäksi tasaiseen tahtiin vaihtuvaa ja hyvälaatuista grafiikkaa, ja välitauoilla näytöt toistivat flyereissäkin esillä ollutta puu- ja eläinteemaa pikkulintuineen ja maanisesti pomppivine oravineen.

Perjantaina tunnelmallista, ei räjäyttävää

Saavuttuamme perjantaina vasta ennen kahdeksaa illalla oli Jamie Lidell jo täydessä vauhdissa. Uusio-soulia elektrosävytteillä esittävällä entisellä konemusiikkituottajallä oli oma taustayhtye mukanaan, mutta osan keikasta hän oli lavalla myös aivan itsekseen tietokoneen ja taustanauhojen avulla. Päälavalta näkyneen tehdas- ja satama-aluemaiseman hän kommentoi olevan ”kuin Pink Floydin levynkannesta”. Lidellin vielä jatkaessaan esitystään aloitti telttalavalla vielä ensimmäistä julkaisua vailla oleva suomalainen Le Corps Mince de Françoise. Viidakkorumpu oli kiirittänyt Hel-Looks –henkisesti pukeutuneen tyttötrion mainetta monen korviin ja paikalle olikin saapunut yllättävän paljon kansaa kuuntelemaan yhtyeen keikkaa. Energinen elektropop sai yleisön jo hieman liikkumaankin, vaikka kokemattomuuden huomasi vielä tyttöjen esiintymisestä, eikä itse keikkakaan ollut pituudella pilattu.


Perjantaina päälavalla ei tuntunut olevan oikein kunnollista juhlan täyteen vauhtiin käynnistävää yhtyettä – melkeinpä päinvastoin. Norjalainen Kings of Convenience soitti akustisen, hiljaisen ja tunnelmallisen keikan. Vähän liiankin hiljaisen, sillä ihmiset eivät tuntuneet jaksavan keskittyä yhtyeen rauhalliseen folk-popiin ja heikon äänentoiston takia ihmisten puhe välillä peittosi musiikin alleen. Bändin päätoimisia jäseniä Erlend Øyea ja Eirik Glambek Bøeta vahvistivat saksalainen viulisti ja italialainen kontrabasisti. Keikan viimeiseksi jätetyt Misread ja I’d Rather Dance With You jäivät kaikumaan miellyttävästi lähes pilvettömään, hämärtyvään ja kauniseen elokuun iltaan, mutta festivaalin alkuun Kings of Convenience ei sopinut. Päälavalla viimeisenä esiintynyt Islannista kotoisin oleva múm koostui lavalla yhteensä kahdeksasta soittajajasta ja parista taustalaulajasta. Kokeellisesta electronica-folkistaan tunnettu ryhmä oli keikalla yllättävänkin mahtipontinen, soittaen eteeristä, utuista ja samalla myös sinfonista musiikkia. Päälavan perjantain päättäneet kaksi esiintyjää kuitenkin loivat enemmänkin kovin hartaan ja rauhoittuneen tunnelman, kuin että olisivat saaneet oikeat juhlat pystyyn.

Biletunnelmaa löytyi kuitenkin muualta, sillä Múmin aikana Tiivistämö-klubilla esiintynyt Harmönia-kollektiivi toi Skweee-musiikkilajin suomalaisen kärkijoukon lavalle soittamaan. Varsin täyteen ahtautunut, jo valmiiksi ahdas ja todellakin nimensä mukainen Tiivistämö sai kuulla vinkuvia konesoundeja tanssittavien rytmien päällä. Telttalavalla iltaa jatkoi Christian Prommer’s Drumlesson. Saksalainen rumpali kontrabassolla, sähköpianolla ja toisellä rumpalilla varustetun taustayhtyeensä kanssa toi tanssivalle väkijoukolle jotain uutta ja virkistävää – jazz-vaikutteista, lähes akustista tanssimusiikkia. Nopea tempo ja tasainen rytmi saivat väkijoukon liikkumaan Prommerin yhtyeen tahtiin.

Illan viimeisenä suurena esiintyjänä nähtiin kanadalainen Crystal Castles, joskin vasta 45 minuuttia myöhässä kauan kestäneen strobovalojen säätämisen jälkeen. Yhtyeelle liian pieneksi osoittautuneeseen Telttalavaan oli pakkautunut todella paljon ihmisiä, ja moni kärsimätön ehti lähteä jo pois ennen keikan alkua. Kuitenkin viimein laulaja Alice Glassin, tuottaja Ethan Kathin ja livekokoonpanossa mukana olleen rumpalin tultua lavalle yleisö villiintyi ja pomppi koko keikan ajan herkeämättä. Tungos lavan edessä olikin valtaisa, eivätkä Glassin hypyt katsomoon ainakaan rauhoittaneet tunnelmaa. Valo-ongelmien lisäksi keikkaa vaivasivat kuitenkin puutteet äänentoistossa, sillä Glassin ääni ei kuulunut paikoin juuri ollenkaan. Esiintymisestä jäikin lopuksi hieman valju vaikutelma ja yhtye käveli tympääntyneen oloisena jo 40 minuutin jälkeen pois. Suvilahden ensimmäinen festivaalipäivä päättyi Voimala- ja Tiivistämöklubeilla housen ja junglen tahtiin.

Tanssipainotteinen lauantai-ilta

Jos sää suosi festivaalivieraita perjantaina koko laidalta, oli jo ennakkoon loppuunmyyty lauantai täysin päinvastainen. Taivaalla ei näkynyt reunaa harmaalle pilvimassalle, ja vettä tuli taivaalta tihkuttaen tämän tästä. Onneksi portilla jaettiin sadeviittoja ilmaiseksi, sillä sateenvarjoja ei saanut tuoda sisälle. Monet olivatkin vetäytyneet Telttalavan suojaan katsomaan esiintyjiä. Viiden jälkeen aloittanut Joose Keskitalo & Kolmas Maailmanpalo esitti yleisölle folkin, bluesin ja kotimaisen iskelmän sekoitusta. Samalla laulujen välissä ja päälle Keskitalo lisäsi spoken word –katkelmia toisen maailmansodan aikaisten sotilaiden kirjoituksista. Hetkeä myöhemmin vuoron päälavalla sai lahtelainen reggae-artisti Raappana, jolla oli mukana tukenaan The Sound Explosion yhtye. Keikan alussa yhtyeen kitaristi Paarma lämmitteli tunnelmaa ja lauloi muutaman kappaleen ennen itse Raappanan lavalle saapumista. Jalat notkuivat Päivä on Nuori –levyn kappaleiden tahtiin, mutta mitään ihmisryntäystä ei koettu.








Telttalavalla lauantaita jatkoi ruotsalainen Detektivbyrån-kolmikko. Perinteisten rumpujen ja koskettimien lisäksi kellopelillä, haitarilla ja vibrafonilla varustautunut göteborgilaisyhtye toi piristävän tuulahduksen festivaalin lauantaialkuiltaan. Bändi ilmoitti soittavansa noin kymmenen uutta kappaletta ensiesityksenä Flow-yleisölle, vaikka moni ei varmaankaan ollut kuullut aiempaakaan tuotantoa. Yhtyeen tunnelmoiva, ranskalaisvaikutteinen folkpop kelpasi yleisölle hyvin ja tilaa oli keinahdella haitaribassojen tahtiin. Ranskalaisvaikutteisesta musiikista aitoon ranskalaiseen siirryttiin kulkiessa takaisin päälavalle. Euroviisuissakin esiintynyt Sébastien Tellier, jonka piti esiintyä jo viime vuonna Flow’ssa, tarjosi yleisölle kattauksen elektropopia, seksuaalisuutta ja syntetisaattoriäänimaailmaa. Jo keikan toisena tullut euroviisukappale Divine sai yleisön innostumaan, mutta loppua kohden tunnelma latistui kappaleiden venyessä ja upotessa syntikoiden alle. Viimeisenä esitetyn Pommen aikana Tellier elehti varsin sensuellisti mikrofonistandin ja monitorin kanssa ja sai hymähtelyä osakseen. Myös ”Sorry about my English, I do not speak very well. This is a song about my bisexuality” toimi loistavana icebreakerinä.

Yksi lauantain odotetuimmista esiintyjistä oli varmasti Helsinkiin ihastunut elektropop-yhtye CSS. Kirjavaan asuun pukeutunut laulaja Lovefoxxx pomppi lavalla kuin Duracell-pupu ja muutkin bändin jäsenet tuntuivat todella nauttivan esiintymisestä – yleisöstä puhumattakaan. CSS oli lauantain ensimmäinen esiintyjä, joka todella kokosi yleisöä Päälavan eteen. Viimeiseksi jätetyt, yhtyeen tunnetuimmat kappaleet Let’s Make Love and Listen to Death From Above ja Alala saivat vihdoin pomppimaan yleisöstä myös ne, jotka muun keikan ajan olivat seisoskelleet rauhassa. Muutoinkin kappaleet olivat hieman enemmän painottuneet yhtyeen debyyttilevyyn. Keikka päättyikin asianmukaisesti konfettien ampumiseen ja savuverhoihin eikä jättänyt yhtyeen ystäviä kylmäksi.

CSS:n jälkeen Voimala-klubille oli erityinen iso tungos. Klubin ohjelmaa oli aloittamassa DJ:t Fiskars, Sir Nenis ja Flipperi eli paljon mainetta keränneet Top Billin’ –klubin isännät. Voimala alkoikin virrata ihmisiä varsin nopeasti ovien avaamisen jälkeen. Mitään lattian täyttänyttä kappaletta ei alussa kuitenkaan kuultu, ja Top Billinin vain tunnin slotti oli säälittävän pieni. Asiaa ei auttanut myöskään se, että puoli tuntia heidän esiintymisensä alkamisen jälkeen päälavalle kiipesi amerikkalainen hiphopyhtye The Roots, jota monet varmasti innolla odottivat. Keikalla jokainen saikin todeta, että herrat ovat jonkin aikaa jo ehtineet soittaa yhdessä – biisit jatkuivat soljuvina jameina jopa yli kymmenminuuttisiksi funkin ja soulin hengessä. Tämä varmasti myös ärsytti osaa yleisöstä, ketkä odottivat tiukempaa hiphop-settiä. The Roots onkin usein henkilöitynyt paljon räppäri Black Thoughtiin ja rumpali ?uestloveen, mutta tämä keikka osoitti kyseessä olevan täysipainoinen yhtye, niin kitaristi Kirk Douglasin kuin basisti Owen Biddlenkin saaden omat sooloiluvuoronsa. Keikan päätteeksi yleisö sai muistoesineitä keikasta bändin jäsenten heitellessä lavalta pyyhkeiden ja rumpukapuloiden lisäksi myös mm. signeerattuja rumpukalvoja.

Telttalavalla iltaa jatkoivat Hidria Spacefolk avaruusrockillaan ja Huoratron GameBoy-konsoleilla tehdyllä noise-elektrollaan. Jälkimmäisen keikka oli erittäin nautittava ja yleisö eli hyvin esityksen mukana, tanssien, pomppien ja crowdsurfaten. Lisäksi välissä savukoneet puskivat niin paljon savua, ettei eteensä ollut nähdä lainkaan. Myös strobovalot välkkyivät ärhäkästi – ei epileptikoille. Loppuillan houseseteistä, joskin varsin erityylisistä sellaisista, vastasivat amerikkalainen DJ Funk Voimalassa ja Jori Hulkkonen Tiivistämöllä.

Päätöspäivänä musiikkia monesta maailman kolkasta

Säänsä puolesta sunnuntai oli melkeinpä kuin kahden edellisen päivän välimuoto. Ilma oli lämmin mutta hiostava ja kostea, eikä aurinkokaan päivällä turhan usein ehtinyt näyttäytyä. Myös hetkellisiä pisaroita ehti ropista festivaalivieraiden päälle. Iltaa kohden pilvet alkoivat kuitenkin jo väistyä, juuri sopivasti festivaalin lähestyessä kohti loppuhuipennustaan. Päätöspäivänä ohjelma ei kuitenkaan ollut niin laaja kuin aiempina, sillä sekä Voimala että Tiivistämö olivat suljettu.

Ehdimme festivaalialueelle juuri ennen Plutonium 74:n keikkaa. Yhtyeen maine on kulkenut monen puskaradion läpi, ja ska-reggaeta olikin tullut kuuntelemaan usea kiinnostunut korva. Joku ehti sanoa yhtyeen kuulostavan jopa ”Lauri Tähkältä ja Valvomolta, mutta silti jotenkin hyvältä”. Päivän yllättävin veto oli kuulla chileläisen latino-big band yhtye Senor Coconut and his Orchestran soittavan covereita Daft Punkin ja Kraftwerkin kappaleista. Vierailevana laulajana yhtyeellä oli mukanaan Argenis Brito. Hetkellistä pirteyttä ja hymyä huulille yhtye toi esiintymisellään, mutta toisaalta jotkut coverit kuulostivat varsin mielikuvituksettomilta. Päälavalta siirryttäessä Telttalavalle tunnelma myös vaihtui aivan täysin – pirteät latinorytmit muuttuivat Ane Brunin esittämään nainen ja kitara –folkiin. Norjalaisen laulaja-lauluntekijättären keikka ei ollut ihan oikealla paikallaan Plutonium 74:n, Senor Coconutin ja soul-laulaja Martha Reevesin esitysten keskellä. Tunnelma katsomossa olikin varsin harras ja odottava kappaleiden aikana, mutta suosionosoitukset niiden jälkeen sitäkin riemukkaammat. Yllättävästi keikka taisi olla festareiden ainoa, missä kuulin vislauksiakin!

Ane Brunin jatkaessa esitystään Päälavalle kipusi yksi Motown-levy-yhtiön menestyneimmistä artisteista, Martha Reeves and The Vandellas. Kunnioitettavaan 67 vuoden ikään ehtinyt Reeves osoitti, että puhtia löytyy vielä, vaikka äänen suhteen on varmasti parempiakin päiviä aikanaan nähty. Siskojensa kanssa laulanut Reeves toi soulillaan lämpöä ja rakkautta Flow’n päätösiltaan ja kansa liikkui ja iloitsi tämän myötä asianmukaisesti. Kappaleet olivat luonnollisesti 1960-luvulta peräisin, ja rouva itsekin naureskeli ettei muista tarkkaa vuotta: ”This song is from nineteen-sixty.... oh, who cares!”

Päälavan päätösesiintyjä oli In Ghost Colours –levyllään tänä vuotta paljon mainetta kerännyt australialainen Cut Copy. Yhtyeen jäsenet tuntuivat olevan itsekin vähän hämillään saamistaan suurista suosionosoituksista, mutta ottivat yleisön hyvin haltuunsa ja saivat heidät pomppimaan itsensä hikeen kertosäkeiden aikana. Kappaleet soljuivat taustanauhojen avulla lähes saumattomasti yhteen, ja onneksi myös eri järjestyksessä kuin levyllä, jolla on myös miksattu kappaleet kiinni toisiinsa. Setti painottui uudemmalle levylle, ja debyytiltä kuultiinkin vain kaksi biisiä. Lyhyeltä tuntunut mutta täyden tunnin kestänyt setti toi Flow08:n päälavan ohjelman arvoiseensa päätökseen – villisti pomppivaan, tanssittavaan mutta samalla myös tunnelmalliseen.

Vaikka festivaalialuetta oli uudistettu ja laajennettu täksi vuodeksi, ei se ollut vailla ongelmia. Ruuhkaisuutta esiintyi etenkin telttalavalta päälavalle kuljettaessa tuotemyyntikojun ja olutrekan (jota ei ilmoitettu festivaalialueen kartassa ollenkaan) sekä vessojen ohi. Lisäksi kun yksi kulkuväylä vielä kulki ruokatelttaa kohti, muodostui kohtaan solmukohta, josta kaikkien oli kuljettava päästäkseen haluamaansa paikkaan. Teollisuusalueella 8 000 ihmistä päivässä keräävän tapahtuman järjestäminen ei tietenkään ole ongelmatonta. Myös vessoja oli turhan vähän, sillä jonot yltyivät etenkin perjantaina ja lauantaina todella pitkiksi. Lisäksi pyyhkeitä täytyy antaa siitä, ettei alkoholia saanut kuljettaa vapaasti alueella, vaan tapahtumapaikka oli jaettu pienempiin ”osa-alueisiin”, joilla oli omat vartioidut portit. Tälle en itse näe perustetta, koska jokaisella alueella on kuitenkin tarjolla samat juomat samaan hintaan. Euron tölkkipantti kannustaa ihmisiä palauttamaan tyhjän tölkkinsä ehjänä, ja näin vältytään roskaamiselta.

Ruokatarjoilussa on myös plussat ja miinuksensa. On virkistävää, että Flow’ssa tarjoiltiin erilaisia ruokia kuin mitä muilla festivaaleilla – lihapataa, gazpachoa, karitsanpyöryköitä ja tofukeittoa. Lisäksi varsin kunnianhimoinen ajatus pöytiin tarjoilusta vaikutti toimivan tänä vuonna. Kuitenkin suurin osa ruoista oli varsin hintavia, lähennellen 10 euroa, jolloin kaikkia ei välttämättä kiinnosta ostaa festariasteikolla gourmet-ruokaa varsinkaan tuolla hinnalla, jos on muilla festivaaleilla halvempiin ja suhteessa isompiin annoksiin tottunut.

Kokonaisuudessaan Flow08:sta jäi hyvä jälkimaku, ja loppuunmyydyt perjantai ja lauantai osoittivat että kaupunkifestivaaleille vaihtoehtoisella ohjelmistolla on kysyntää Suomessakin. Pienet kömmähdykset järjestelyissä kuitenkin jäivät haittaamaan, ja toivoa sopiikin, että vastaisuudessa nämä saataisiin korjattua mahdollisuuksien puitteissa.

Teksti ja kuvat: Niko Vartiainen