Wanaja Festivaali 2008

Hämeenlinnassa viidettä vuotta - tämä tuli hyvin selväksi ämceenä toimineen teeveestä tutun tyypin toimesta - järjestetty Wanaja Festivaali ei nimestään huolimatta rokannut Vanajanlinnan kupeessa vaan itse Hämeen linnan suojelevassa varjossa. Mukavalla nurmikentällä mahtui temmeltämään eikä tungosta syntynyt, ainakaan perjantaina, jolloin olimme paikalla.

Festarin ensimmäisen päivän käynnisti Myrtsin lukiosta pintandwefallin tavoin kannuksensa kerännyt The Wrecking Queens, joka saikin vähäiseen yleisömäärään sopivalla tavalla vipinää. Lyhyen setin lopussa toisella lavalla starttasi jo Lapista porskuttava, kovaa keikkatahtia opintojen lomassa pitävä ihana Stalingrad Cowgirls. Stallarien setissä oli hieman yllätyksiä, mm. encorena soitettu Ramones-cover Rockaway Beach.

Lehmityttöjen jälkeen viereiselle lavalle kapusi Idols-Ari... tarkoitan siis Hevi-Ari, eikun Ari Koivunen, joka laulaa luikautti hevinsä faniensa kuultavaksi, aivan kuten idolin pitääkin. Iso-A:n jälkeen naapurilavalla kuultiin jälleen vakuuttava Viikate-show, jossa ei huumoria ja junttaamista säästelty. Seuraavana toisella lavalla oli vuorossa itse Huugo vai oliko se Del Monte? Ganes-leffassa Cisse Häkkistä näytellyt Olavi Uusivirta esitti vakuuttavan rokkishow'n, jonka lopussa nähtiin erikoisuus, kun Stalingrad Cowgirlsin tytöt tulivat esittämään soolon käyttäen soittimina marakasseja, kazoota ja ... Yleisön ilmeet olivat kyllä näkemisen arvoiset tämän soolon yhteydessä ja sen jälkeen.

Olavin jälkeen toisella lavalla villitsi kajalityttöjä pulskistunut Uniklubi. Kun rakkautta ja piikkilankaa oli levitetty tarpeeksi, saapui viereiselle lavalle ihanainen Jenni Vartiainen. Jennin bändi tekee vakuuttavaa työtä ja koko remmin yhteistyö on toimivaa. Ikävä kyllä muutaman kuukauden kestänyt kiertue kärsii jo materiaalin vähyydestä. Samat biisit samassa järjestyksessä ei pitkään kanna. Toisaalta, itselle tämä oli jo kolmas Jennin keikka tämän kiertueen aikana. Ihana se Jenni on silti.


Jennin jälkeen lauteille hyppäsi mainiossa vireessä oleva Amorphis. Amotkin kaipaisivat ehkä hieman vaihtelua settilistaan, mutta muuten homma toimii kuin sveitsiläiset kellot. Tomi Joutsen on jo niin vakiintunut vokalisti, että tuottaa vaikeuksia kuvitella Koskisen Pasin olleen koskaan bändin keulahahmona.

Amorphisin jälkeen oli aika illan pääesiintyjän. Tänä vuonna kyseistä hommaa hoiteli The 69 Eyes, joka rokkasikin menemään oikein innolla. Olen aiemmin nähnyt bändin pahimpina goottiaikoina, jolloin saundit olivat kamalat ja meininki muutenkin hapuilevaa. Nyt lavalla riehui Ameriikan raiteilla selkeästi hurjasti vaikutteita imenyt rokkiretkue, joka vatkasi menemään oikein kunnolla. Nelikymppiset rokkisedät villitsivät faniyleisönsä suvereenisti.

Kaiken kaikkiaan Wanaja oli miellyttävä kokemus ja aikataulujen sopiessa ensi kesänä paluu näille festareille on vahvan harkinnan alla.

Teksti ja kuvat:
Antoni Savander & Jukka Nyström