Qstock - lämmöllä Oulussa

Perjantai 25.7.2008

Elämäni ensimmäinen Oulun matka alkoi heti alkuunsa pienoisella viivästyksellä, koska suunnittelemani junavuoro oli loppuunmyyty. Onneksi seuraava kyyti lähti jo reilun puolen tunnin päästä suunnitellusta, sain jättää helteisen Helsingin taakseni ja perilläoloni viivästyi yhteensä noin 1,5 tuntia. Eihän tämä olisi festarimatka eikä mikään, jos ei vähän joutuisi säätämään. Näkemättä jäi sitten Qstockin avaajat, legendaarinen 22 pistepirkko, Blue Frequency sekä kuvauksensa mukaan monipuolista äänikohinaa tuottava Äänijännite. Junassa lähestyvää festaria ei juuri huomannut, itsekin jouduin lapsiperheen saartamaksi jo Pasilassa. Mielessä kieppui kuitenkin odotus niin Oulua kaupunkina kohtaan kuin ensimmäisen Qstockkini suhteen. Ei muuta kuin kuulokkeisiin lauantaina keikkatauon jälkeen jälleen lavoille palannutta PMMP:tä ja odottelemaan perillepääsyä ja mm. brittiläisen legendan Manic Street Preachersin keikkaa.


Matkan puolivälissä se sitten iski, festaritäpinä! Yleensä se on ollut olemassa jo pakkausvaiheessa, nyt ehkä lievä epävarmuus omasta lähtemisestä kipeilyjen takia lykkäsi sen ilmestymistä kohtaan, jossa junan ilmastointi oli päättänyt tehdä stopin ja vastapäiset pikkutytöt meinasivat unohtua viilennellessään Kauhajoen asemalle. Juna teki kuitenkin äkkipysäytyksen ja tyttöjenkin matka jatkui. Qstockin sivujen selaaminen ja bändien biografien lukeminen saivat oman hikisen pinnan siihen pisteeseen, että oli pakko tehdä visiitti ravintolavaunun viilentävien tarjoilujen äärelle.

Oulussa asemalle hypätessäni vastassa oli lämmin kesäpäivä ja ilmapiiri. Joitakin muitakin festarikansalaisia purkautui täydestä junasta valmiina kohtaamaan viikonlopun karkelot. Hetken aikaa aseman läheisyydessä pyörittyäni onnistuin saamaan parilta paikalliselta tytöltä kyydin alueelle, jolloin vältyin eksymisiltä ja pääsin perille apostolinkyytiä nopeammin. Kuusisaaressa alueella raikasi parhaillaan viimeisiä biisejää vetelevä suomalainen lähes jokafestarin palkittu ja kiitelty Mokoma. Meneillään oli juuri suosikkikappaleeni Kuu saa valtansa auringolta. Onneksi vielä sillä hetkellä, niin kuin koko viikonlopun ajan, valon- ja lämmönlähteenä toimi aurinko. Mokomaa en sen paremmin ehtinyt näkemään, mutta silminnäkijöiden mukaan keikka oli täyttänyt odotukset ja meininki oli mahtava. Siirryin alueelle kokovartalotarkastuksen jälkeen.


Qstockissa oli tänä vuonna kaikenkaikkiaan viisi lavaa. Päälava oli kasattu hiekkakentälle ja vastasi kooltaan ehkä Provinssin rantalavaa. Toinen isompi lava oli ruohikkokeinttäinen rantalava. Lisäksi pienempiä bändejä esitteli kiinteässä monikulmaisessa rakennuksessa sijainnut Kooma-lava, sirkustelttamainen Happi-teltta sekä piskuinen Rockpolis -lava. Todettuani bajamajojen vähyyden heti alkuunsa menin Kooma-lavalle ihmettelemään Eestin suosituimmaksi bändiksi noussutta, mm. Metallicaa lämmittelemään päässeen The Sunin keikan viimeisiä vetoja. Pojat vetivät perinteistä rock-meininkiä, laulaja Ramones paidassa ja pahoitteli sitä, että joutui vetämään välispiikit englanniksi. Keikan viimeinen varsinainen biisi oli nimeltään Natural high, jolla laulaja viittasi ihastumisen/rakastumisen tunteeseen, mikä saa pään sekaisin paremmin kuin alkoholi. Encorena komistukset vetivät coverin Welcome to America biisistä eestin kielellä ja kertosäkeessä tietenkin muutettuna Welcome to Estonia. Ilman paitoja vedetty encore sai ainakin anniskelupuolen naispuoliset katsojat kirkumaan, niin että korvatulppia piti tukkia syvemmälle korviin.

Takaisin ulkoilmaan saavuttuani ja auringon häikäistessä pimeän Kooma-lavan jäljiltä Diablo raikasi Rantalavalla. Poikien yritys saada yleisöä mukaan paljon onnea vaan yhteislauluun 19-vuotiaan Jaakon synttäreiden kunniaksi sai kuitenkin aika vaisun osallistumisen ja lopun keikkaa poppoo pysyttelikin turvallisemmilla vesillä omien tuotostensa kanssa. Tässä välissä tutustuin hieman tarkemmin alueeseen. Täytynee mainita, että järjestelyjen puolesta bajamajojen vähyys oli suurin miinus. Niitä oli yleisellä alueella vain kahdessa kohtaa, toiset päälavan vieressä ja toiset Rantalavan läheisyydessä. Lisäksi anniskelualueilla oli muutamia bajamajoja. Näiltäkin festareilta löytyi tyypillisiä paita- ja krääsäkojuja ja perinteisiä festariruokia, kuten wokkeja ja nachoja. Oma erikoisuutensa oli sushi-koju. Jotenkin vain lämmin ilma ja raaka kala ei kuulostanut siltä houkuttelevimmalta yhdistelmältä, eikä 8 euron hintakaan lisännyt halukkuutta japaniherkkujen ostoon.

Päälavalla meno jatkui Poets of the fallin tahtiin. Hittikimara alkoi heti give me a reason radiobiisillä. Qstockin nettisivuilla bändistä mainitaan joidenkin kriitikoiden verranneen Poetsia System of a downiin, ihan samaa vibaa en esiintymisestä saanut, vaikka SOAD kuuluukiin omiin kestosuosikkeihini. Tai ehkä juuri sen takia. POTF:n basisti olisi kyllä tavallisena festarivieraana saanut otsaansa niin sanotun festariurpon leiman esiintyessään festarilei kaulassa. Ensimmäinen hidas, Illusion and dream, sai yleisön notkumaan mukana. Auringon vielä kuitenkin paistaessa välispiikissäkin kyseltiin oikeutetusti, kuinka moni on saanut tänään aurinkoa. Spiikkiä seurasi tv-sarja Heroesin mainoksessakin soinut Locking up the sun.


Sitten olikin taas aika suunnistaa rantalavalle ottamaan vastaan ruotsalainen menestys Sahara Hotnights. Mariannevärityksinen taustakangas ja nätit tytöt auringonlaskussa eivät kuitenkaan jostain syystä säväyttäneet sen enempää kuin Micragirls taannoisella Turun keikalla, joten oli aikani siirtyä toisenlaisen naiskauneuden pariin ja vihdoin löytää ystäväni, jonka luona tulisin yöpymään. Kuulumisia vaihdettiin ja muuhun seurueeseen tutustuttiin Rockpolis lavan viereisellä terassialueella Random Mulletin tahtiin.


Lähdimme joukkiomme kanssa katsastamaan Ismo Alangon uusinta viritystä, Ismo Alanko teholla. Kaksistaan Samuli ”Teho” Majamäen kanssa vedetty musiikki-ilottelu oli viihdyttävää katsottavaa. Ismo hyppeli kappaleesta ja soittimesta toiseen Tehon pitäessä huolta rytmistä ei-niin-perinteisen rumpupatterinsa takana. Mukaan mahtui tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin kipaleita. Pitkän linjan Ismo-faneja hemmoteltiin mm. Rakkaus on ruma sana, Säkenoivästä voimasta ja Kuka teki huorin. Hyvä meno keikalla lämmitti ilan alkaessa vähitellen viilentyä mutta reppuun tungettu huppari oli jo syytä laittaa päälle. Aiemmin päivällä farkut olivat tuntuneet liiankin lämpimältä varustukselta, mutta tässä vaiheessa en enää haikaillut minihameen perään.

Amorphiksen harvakselleen jääneet kotimaan keikat tänä kesänä huomioon ottaen, olin aivan innoissani saadessani nähdä jälleen yhden pitkäaikaisista kestosuosikeistani. Jo kuvaustehtävääni suorittaessani teetti vaikeuksia keskittyä olennaiseen kun tutut sävelet kaikuivat lavalta. Tomi Joutsenen ei ainakaan hetkeen toivoisi esittävän joutsenlauluaan. Jouduin kuitenkin jättämään Joutsenen ja kumppanit viimeistelemään Oulun vierailuaan kesken keikan ja suunnistamaan jälleen päälavan suuntaan.

Illan ehdottomasti odotetuin kohokohta ja ehkä suurin syy Ouluun matkaamiselleni oli Manic Street Preachers. Jo 1980-luvulla uransa aloittanut brittiläinen rocklegendaksikin noussut yhtye täytti odotukset jo heti alkuunsa ensimmäisten biisien joukkoon osuneen Everlastingin akustisen version aikana. Ensimmäinen Qstock -päiväni alkoi olla kasassa Manic Street Preachersin lopettaessa menonsa. Sen verran kylmäksi ilma kääntyi yön saapuessa, ettei tällä kertaa ollut minkäänlaista kaipuuta leirintäalueelle telttaan palelemaan, joten olin enemmän kuin tyytyväinen sisämajoitukseeni ystäväni luona.

Lauantai 26.7.2008

Auringon lämmittäessä taas mukavasti oli aika suunnata festarialueelle. Jo paljon ennen festarialuetta kuului Rantalavalta päivän ensimmäisen esiintyjän, helsinkiläisen Jipun, laulu. Jipun ehkä tämän hetken soitetuin kappale on Kuka teki minusta tämän naisen, mikä varmasti vetoaa moneen naiskuulijaan. Jipun vielä jatkaessa Rantalavalla, päälavalle nousi hiljaiseloa viettänyt Aknestik soittamaan reunionkeikan Qstockissa.

Tässä vaiheessa olikin aika siirtyä Kooma-lavalle, eli sisälle hämyisään monikulmaiseen rakennukseen seuraamaan Wacken Open Air Metal Battle 2008 Suomen finaalia. Pääsin paikalle torniolaisen The Howlin jo soittaessa. Rakannus oli jaettu sekä anniskelualueeksi, että normaaliksi alueeksi. Alle 18-vuotiaita olikin yleisössä enemmän, nuorin fani olikin vain noin kaksi vuotias. Ehdin kuulla The Howlin kaksi viimeistä biisiä, Eyes of Steel sekä Frenzy gospel. Näin maallikon mielestä bändi näytti ja kuulosti genreltänsä tyypilliseltä koostuen kolmesta henkilöstä; rumpalista, kitararistista ja bassistista. Jälkeenpäin olen saannut tietää että Howl oli esiinymisellään voittanut kilpailijansa Seithin sekä Retrogression ja lähtee Saksan Wackeniin.

Olin etukäteen kuullut suosituksia Aqua de Anniquesta, jossa vaikuttaa The Gathering yhtyeen entinen laulaja Anneke van Giersbergen. Takasin ulos aurinkoon ja suunta kohti Rantalavaa. Aqua de Anniquesta tuli jotenkin mieleen sekä Alanis Morrisette, Gwen Stefani että Pink. Vaikka musiikki ei mielestäni ollut niiin erikoista, niin Anneken positiivinen ja ehkä hieman ujo ja tyttömäinenkin olemus miellytti.

Tämän rupeaman jälkeen oli taas aika siirtyä alueen ulkopuolelle nauttimaan juomisista ja syömisistä jotka odottivat narikassa. Alueen ulkopuolella ruohikolla tuli samalla kuunneltua päälavalla esiintyvää Sturm und Drangia. Muistan nämä vaasalaiset pojat heidän alkuajoiltaan, siitä pojat ovat päässeet pitkälle ja keikkailevat nykyään ulkomaita myöten. Heidän esiintymisessään oli suurta itseluottamusta, jota en muista ennen huomanneeni.

Evästauon ja hevin jälkeen oli taas suunnattava päälavan eteen kuuntelemaan jo monilta festareilta tutuksi tullutta Scandinavian Music Groupia, mikä tälläkin kertaa oli tuttua ja turvallista kesäistä musiikkia. Mietinkin siinä että heidän musiikkinsa on kuin tehty aurinkoiseen ja lämpimään kesäpävään eikä sopisi koleaan sateiseen säähän yhtään niin hyvin. Tuttujen biisien lisäksi Scandinavian Music Group esitti festarivieraiden iloksi uuden biisin, jonka nimi kuitenkin meni minulta ohi.

Kun Stam1na oli alottamassa keikkaansa kello 18 tuntui kuin festivaalivieraiden määrä olisi yhtäkkiä lisääntynyt huomattavasti ja koko tämä ihmismassa oli siirtymässä Rantalavaa kohti. Tässä taas oli toisinpäin; Stam1nan musiikki ei sopinut yhtään niin hyvin aurinkoiseen kesäpäivään. Joten hetken kuuntelemisen jälkeen suunta takaisin kohti Päälavaa ja PMMP:tä. PMMP oli energinen kuten ennen keikkataukoaankin. Keikka aukesi Henkilökohtaisesti -hitillä ja jatkui siitä vahvasti Matkalaululla kohti muita hittejä, kuten tyttöjen ensimmäistä kesärenkutusta Rusketusraidat. Lastenlauluja Puuhevonen -levyltä keikalla ei kuultu. Ja sitten taas Rantalavalle kuuntelemaan toista taattua kotimaista kestosuosikkia YUP:tä.

Kotiteollisuutta, joiden keikkaa olin odottanu koko päivän, ehdin kuunnella pari biisiä ennen kun oli suunnattava kaljatelttaan. Olin ajatellut kuuntelevani ja katselevani keikkaa päälavan edessä olevalta kalja-alueelta mutta huomasin tölkin makavan maassa ihan yksikseen, viisikymmentä senttihähän siinä oli. Poimin tölkin maasta ja pullomummogeenit veivät mennessään. Tölkkien kerääminen kalja-alueelta on tänä kesänä osottautunut hyvin kannattavaksi toiminnaksi joka tölkistä kun saa viidenkymmenen sentin pantin. Provinssirockissa tienasin 31,5 euroa ja nyt 24. Kotiteollisuuden jälkeen ja laukku kilisten kolikoita oli jo kiire hakemaan tavarat narikasta koska Oulun ilta oli jo alkanut tuntua liiankin viileältä.

Viinanarikka on mainio keksintö mutta tähän aikaan illasta palvelu oli vähintäänkin hidasta, joten ryyjyjänsä ja lämmikettä sai odottaa tovin jos toisenkin. Lopulta tavarat saatiin ja vaatteet vedettiin hytisten päälle ja viimeset juomat nautittiin ja sitten takasin alueelle kuuntelemaan illan pääesiintyjää, Hollantilaista Within Temptationia, minkä jälkeen seurasi mahtava ilotulitus.

Vaikka Kooma-lavalla ruotsalainen Witchcraft olisikin vielä jatkanut festivaalia lähdin siirtymään Oulun keskustaan. Liikkeellä oli jokunen toinenkin joten viralliselle festariklubille en edes viitsinyt yrittää, kun portsari ilmotti yrityksen olevan aika turha suuresta asikasmäärästä johtuen. Oulun paikalliseen Hevimestaan sen sijaan pääsi ilman suurempaa jonottamista ja asiaan paremmin perehtyneiden mielestä se oli huomattavasti Helsingin kaimaansa parempi.

Vaikka periaatteesta vastustan sisätilamajoitusta festareilla, niin nyt tuntui hyvältä hypätä lämpimään taksiin ja päästä oikeaan sänkyyn ja oikean peiton alle nukkumaan, sen verran kylmä oli Oulun yö.

Sunnuntai 27.7.2008

Aamulla tuntui haikealta ettei festarit sittenkään enää jatku vaan pitäisi palata jo arkeen. Mutta siirtyminen takaisin keskustaan ja oululaisittain krapulakänkky ja patiolla istuminen nostatti fiilistä jonkun verran. Rannalla oli vielä kojuja ja festarivieraita vilisi kaupungissa. Tuli käytyä myös Nallikarin rannalla, jonne festivaali eri spekulaatioiden mukaan ehkä olisi siirtymässä.

Jälkipuinti festareista kerettiin hyvin käymään kuuden tunnin junamatkalla Oulusta Helsinkiin ja ennen Tamperetta oli viimeiset pullomummorahat käytetty ja känkyn jämät syöty. Ensimmäinen Qstock vierailu oli ohitse.


Teksti: Aija Soivanen ja Maria Nyholm
Kuvat: Aija Soivanen