Ilosaari 2008

Joensuun Laulurinteellä järjestettävä, Ruisrockin jälkeen vanhin rockfestivaalimme myi tänäkin vuonna loppuun jo viikkoja ennen festivaalin alkua. 21 000 kahden päivän lippua myytiin taas tutulla, muista Suomen suurimmista festareista poikkeavalla Ilosaarirock-kaavalla: ei nimekkäitä ulkomaisia artisteja, vaan panostus koviin kotimaisiin ja pienempiin, omalaatuisiin ulkomaalaisartisteihin. Päälavalla keikat päättyivät molempina iltoina suomalaisbändien säveliin, eikä lavalla nähty kymmenen suomalaisartistin lisäksi kuin yksi ulkomainen esiintyjä. Muilla lavoilla nähtiin erilaisia vaihtoehtoyhtyeitä USA:sta, Briteistä, Ruotsista, Saksasta, Tanskasta, Italiasta, Jamaikalta ja Romaniasta.

Torstai 10.7.

Huilittuamme päivän Roskilde-festivaalin jälkeen pääkaupunkiseudulla oli aika suunnata taas kohti Joensuuta ja festari-iloja. Apteekin kautta flunssalääkkeitä haettuamme suuntasimme rakkaan pinkin pakun kanssa kohti Pohjois-Karjalaa, perinteisesti jo torstai-iltana, varmistaaksemme vakioleiripaikan saannin. Päivä oli lämmin, joten pakettiauton tuuletin huokaili kovassa käytössä. Matka sujui yllättävän nopeasti korttipelien, Strohin, musiikin, laulukirjan ja henkeäsalpaavien maisemien voimalla. Luultiinpa joukkiotamme Varkauden S-Marketin parkkipaikalla kiertuematkalla reissaavaksi bändiksikin. Tästä köörimme sai koko Ilosaaren läpi kulkevan nimen Irwin ja Suklaakonvehdit.

Saavuimme pääkallopaikalle Linnunlahden leirintäalueelle jo pian puolenyön jälkeen. Ilosaaressa leiripaikka oli tänä vuonna valittava kolmen eri leirintäalueen väliltä; tarjolla oli virallisen Linnunlahden leirintäalueen lisäksi Raviradalle pystytetty leirintäalue sekä tänä vuonna uusi lisäleirintä Niittyleirintä. Ikävähkönä seikkana mainittakoon, että kolmen päivän leirintä parhaalla leirintäalueelle maksoi puolen sataa euroa kirsua kohden, auto samaisen summan – hieman kohtuutonta kolmen päivän leiriytymisestä. Lisäksi sähkötolpasta sai pulittaa 20 euroa. Tilitimme summat kuitenkin ainoastaan vähin mukinoin ja aloimme pystyttää leiriä. Puolijoukkueteltta nousi ylhäisyyksiin selkäytimestä tulevalla taidolla – joskin tällä kertaa nurin päin. Musiikit ja teltanlämmitin saatiin viritettyä ongelmitta, ja myös pressu onnistuttiin hilaamaan korkealle koivujen katveeseen tuttuun tapaan puuhun kiipeämällä. Kun leiriin onnistuttiin vielä noutamaan neljä oivaa pirtinpenkkiä, oli aika istua alas ja aloittaa bileet. Pikku hiljaa pressun alle alkoi valua savolaisia naapurileireistä. Kitara soi ja laulut raikasivat ihmisistä sekä pinkin ystävämme äänentoistolaitteista. Iloisessa ringissä kävimme myös esittelykierroksen, jonka jälkeen tiesimme enemmän toistemme tärkeinä pitämistä asioista. Ilta jatkui myöhään, Nukkumatti kutsui vasta pitkälti auringonnousun jälkeen, kellon lähestyessä aamukahdeksaa.

Perjantai 11.7.

Aamukahvit ja -teet infopisteen kioskissa nautittuamme aloitimme päivän riennot Petanqueta heittelemällä. Pitkin lämmintä aamupäivää paikalle saapui jatkuvasti lisää ystäviämme ja muuta festivaalikansaa, ja tyhjät ruohoalueet peittyivät telttojen ja autojen alle. Suihkussa oli vielä helppo ja nopea asioida, sillä yhtään jonoa ei ollut vielä ehtinyt kerääntyä. Päivä kului leppoisasti festarihörhöilyjen parissa, vanhoihin festarituttuihin törmätessä sekä uusiin tutustuessa. Joka paikassa näkyi vain hymyileviä suita ja auringon paahtamaa ihoa – sekä festarifiilistä, joka kupli ihmisistä kuin raikkain kuohuviini konsanaan.

Illalla festarifiilistä viriteltiin bändien puolesta ennakkoklubien merkeissä. Varsinaisella festarialueella juhlittiin Suloklubilla muun muassa 22-pistepirkon, M.A. Nummisen & Pedro Hietasen, Tuomari Nurmion, Hanoi Rocksin, Kari Peitsamon ja Kotiteollisuuden sävelin. Joensuun jäähallin Töminässä soi astetta rankempi musiikki, kuten Anal Thunder, Another Sinking Ship, Delta Force 2, Diskelmä, Distral sekä Terveet Kädet. Ennakkoklubien ylimääräinen sisäänpääsymaksu – Suloon suolaiset 20 € sekä Töminäänkin 10 € – karsi kuitenkin suuren määrän osallistujia ainakin omasta leiristämme. Omalla alueellamme riitti kuitenkin riemua, ja saatiinpa live-musiikkiakin, kun Irwin ja Suklaakonvehdit heitti tunnelmallisen keikan pressun alla.

Lauantai 12.7.

Naapurileirin megafonilla vahvistettujen armeijakäskyjen ja deitti-ilmoitusten johdosta heräsimme aamulla jo ennen kahdeksaa – mikä oli loppujen lopuksi liian myöhään välttyäksemme massiivisilta suihkujonoilta. Onneksi peseytymistiloissa virtaava vesi oli kuitenkin niin hyytävän kylmää, ettei sen alla kukaan tohtinut kovin liian kauaa peseytyä. Puhdistautumisoperaation jälkeen lähdimme kohti rannekkeenvaihtopisteitä, joissa jono ei onneksi ollut päätä huimaava. Lisäksi onneamme lisäsi lähistöltä löytämämme 20 euron seteli, jolla saimme kauppareissulla kustannettua olutlavan. Kaupassa ei männä vuosista poiketen ollut juurikaan jonoa, sillä aulaan oli avattu runsaasti väliaikaisia kassapisteitä.

Leiriin palattuamme juuri kukaan ei ollut vielä hereillä. Paikka paikoin ympäristössä oli havaittavissa erilaisiin asetelmiin sammuneita ihmisiä. Aloitimme astetta iloisemman herätysoperaation kun naapurin armeijaintoiset pojat: heleillä aamuäänillämme laulelimme kauneimpia rakkauslauluja. Pikkuhiljaa ympäröivistä teltoista alkoikin kömpiä unista, mutta festareista iloista väkeä hammaspesulle tahi muutoin aamua starttaamaan. Päivän lämmöstä ja hassuiluista nautittuamme oli aika lähteä juuri avatulle festivaalialueelle. Tähän saakka suhteellisen poutaisena pysytellyt sää muuttui kuitenkin tihkuiseksi juuri lähdön hetkellä, mikä ei kuitenkaan haitannut sadepukuja rinkoista kaivelevaa joukkiotamme – eikä useita muitakaan, festivaalialueelle kun sai jonottaa jonottamasta päästyäänkin.

Tänä vuonna keikkoja pääsi kokemaan viidellä eri lavalla: kolmen suuren eli Päälavan, Ylex-lavan ja kolmoslavan lisäksi yleisöä viihdyttivät rannan Rentolavan rytmimusiikki sekä piskuisen Rekkalavan vielä vähemmän nimekkäät bändit. Tänä vuonna Rentolavalla soi reggae, rap, latino, ska ja maailmanmusiikki. Lavan korkkasi lauantaina kahdelta suomalainen ska-punk -bändi The Valkyrians. Sateesta ja aikaisesta soittoajasta huolimatta helsinkiläisviisikon tarttuvat jamaikalaissoundit saivat ihmiset liikehtimään paikoin villistikin.

Päälavalla nähtiin päivän ja illan aikana kuuden kovan kotimaisen keikan putki. Laulukarnevaalit aloitti monitaituri Tuomo sielukkaalla funkilla ja soulilla. Sateen alta karkuun ehtinyt jazzpianisti-säveltäjä-sanoittaja-tuottaja teki tilaa Herra Ylppö ja Ihmiset –kokoonpanolle. Maj Karmasta tuttu solisti kera uuden yhtyeensä sai yleisön mukaan kysymällä voiko ikävään kuolla Sata vuotta -biisinsä sanoin. Ylpön potin taisi kuitenkin räjäyttää Tuomari Nurmiolta tuttu rallatus Lasten mehuhetki, jonka aikana yleisö innostui hyppimään kohti vettä uumenistaan purkavia pilviä.

Sateen ajautuessa mailleen Päälavalle asteli Scandinavian Music Group. Sateenturruttamassa hämärässä alkuillassa Terhi Kokkosen laulaessa Lopulta olemme kuitenkin yksin tunnelma oli epätodellisen utuisa. Herkistelyn jälkeen lavan valloitti tämän kesän koti- ja ulkomaisia festareita innokkaasti kierrellyt Von Hertzen Brothers. Poikien saksankielinen sukunimi suoraan käännettynä kuuluu ”sydämestä”, ja pakostikin näiden veljesten progressiivisvaikutteinen musiikki on suoraan sieltä kotoisin.

Vaikka olen todistanut veljesten keikkoja jo useilla festareilla tänä kesänä, olin jälleen myyty. Veljestrion poistuttua estradilta oli aika Ismo Alangon ja Teho Majamäen eli Teholla-kokoonpanon. Soittolista oli pääasiassa keväällä ilmestyneeltä Blanco Spirituals –albumilta, ja Ismon kysellessä pidänkö kiinni vai Päästänkö irti alkoi oma pieni päänikin kysellä syntyjä syviä. Sateensumuisen lauantain päätti tunnetuista rock- ja pop-klassikoista humppaversioita vääntävä Eläkeläiset, ja keikan aikana meininki Päälavan edustalla sekä vastapäisellä kalja-alueella oli loistava letkajenkkajonoineen. Puolen yön aikaan yleisö oli hyvässä maistissa, mutta samaa ei – yllättävää kyllä – voinut sanoa bändin jäsenistä. Humalatilassa tai ei, keikka huipentui mahtavaan ilotulitukseen pimenevällä, pilvisellä taivaalla.

Päälavan kotimaisten ohella oli aikaa myös kierrellä muita lavoja ja festarialuetta ylipäätään – sekä perinteisesti käydä tankkaamassa tehojuomaa omassa leirissä. Ilosaaren ehkä loistavin asia on sen kompaktius: miltään leirintäalueelta matka festarialueelle ei ole niin pitkä, ettei siellä voisi ravata tarvittaessa vaikka vähän väliä. Oma leirimme on perinteisesti ollut rannassa aidan takana, joten Rentolavan keikkoja seuratakseen ei laiskimpien ole tarvinnut edes pressun alta poistua. Myös Eläkeläisten ilotulitukset näkyivät ja kuuluivat loistavasti leiriimme. Myöskin kaupat löytyvät läheltä, ja bajamajoja, vesipisteitä sekä ruokakojuja on riittämiin sekä leirintäalueilla että varsinaisella festarialueella. Olutkojujen hinta saa kuitenkin nuhtelevaa kättä: tuopin hinta oli kohonnut viiteen euroon, ja siideristä sai pulittaa huikeat kuusi euroa.

Muiden lavojen keikkojen osalta mainittakoon tärkeimpänä Ylex-teltan pääesiintyjä Ozric Tentacles. Odotettu brittipsykebändi veti keikan, joka sykähdytti monia psykedeelisestä rockista vähemmän välittäviäkin. Voimakkaan basson päälle rakennettuja kosketin- ja sähkökitarakuvioita, etnisiä rytmejä, ambient-pätkiä tunnelmanluojana, yllättäviä käänteitä, valoja. Tunne oli kuin avaruusmatkalla. Kolmoslavan illan päätti kalifornialainen ska-punk -yhtye Mad Caddies, jota edelsi kanadalaisen elektromaestro Aaron Funkin Venetian Snares. Molempia keikkoja sekä parjattiin että hehkutettiin. Rentolavan bailut päätti Yhdysvaltojen espanjalaisen Joe Bataanin latinosoul. Aikataulumuutoksista – joista ei tiedotettu järin selkeästi – johtuen moni missasi Plutonium 74:n keikan, joka pienenä takaiskuna mainittakoon.

Jos bändien katselu pääsi kyllästyttämään, festarivierailla oli myös mahdollisuus päästä toteuttamaan sisäistä Elvistään ilmakitaroinnin muodossa Sonera-kojulla. Koska tuttumme oli kyseisessä kojussa juontamassa, jouduimme mekin hieman tahtomattamme soittajantaitojamme esittelemään. Palkinnoksi saimme – kuten monet muutkin osallistujat – punaiset aurinkolasit sekä keltaisenkirjavan päähineen, joista tulikin Ilosaaren 2008 tavaramerkki.

Sen sijaan jos bändihammasta jäikin kolottamaan vielä kaikkien keikkojen jäljiltä, oli mahdollisuus osallistua illan klubiin jäähallilla. Jälleen kymmenen euron lisämaksusta pääsi kuulemaan metallin eri tyylilajeja Metelli-klubille, jossa esiintyivät muun muassa Rotten Sound, Mokoma ja virolainen Metsatöll. Klubi aloitti jo iltayhdeksältä, joten kalliihkon hinnan lisäksi yleisöä karsi myös neljän tunnin päällekäisyys varsinaisen festarin kanssa. Me valitsimme hetkeäkään epäröimättä päivän lopetusbileiksi oman leirimme, jossa pullo pullon perään kiersi ringissä vauhdilla, ja jokainen joi itsensä tukevaan kesähumalaan. Osa sammui pirtin penkeille, osa tantereelle, osa pakettiautoon, osa telttojen päälle. Onni oli puolijoukkueteltan suuri ilmapatja, jolle koko pieni perheemme saattoi kaikesta juhlimisesta väsyneenä rojahtaa. Sattuipa teltassa välillä nukkumaan täysin tuntemattomia ihmisiäkin, mikä ei kuitenkaan väärin ole, onhan festareilla tapana olla lojaali kanssaihmisiä kohtaan.

Sunnuntai 13.7.

Päivä alkoi hammaspesun ja kaupan kautta – suihkuun emme enää jaksaneet jonottaa – Kauko Röyhkän ja Riku Mattilan keikalla. Kello yhden keikka tuntui edellisyön bileiden jälkeen kovin aikaiselta, mutta onneksi Ylex-teltan keikkaa pystyi seuraamaan mainiosti Laulurinteen alaosan nurmikolla maaten. 80-luvun alussa aloittanut, vuonna -85 hajonnut ja sittemmin taas yhdistynyt duo soitti nostalgisen keikan, joka toi mieleen syntymävuosikymmeneni lapsuusajat. Vanhojen herrojen jälkeen viereisellä Rekkalavalla seinäjokelainen Smokesuit soitti grungea ja keräsi kalja-alueen aidan viereen joukon uteliaita silmäpareja. Samaan aikaan päälavan valloitti Joensuun oma Stella. Aikamme oli kuitenkin tullut, joten kumpaakin muutamia biisejä ihmeteltyämme suuntasimme rannalle Rentolavan ääreen uinti- ja tanssahtelureissulle. Vaikka ilma oli aurinkoinen, vesi oli suhteellisen jäätävää, joten edellisvuosien Ilosaarirockeista tuttu uimaleikit + keikan kuuntelu oli lähes mahdoton yhtälö, joten pitäydyimme nopeassa pesuvisiitissä ja keikan seuraamisessa maissa. Rentolavan meiningistä huolehti Giant Räbät, tuo Giant Robotista kasattu hip hop -yhtye Puppa J:llä vahvistettuna.

Uimareissun jälkeen suuntasimme kulkumme leiriin kesäilemään ja keräilemään voimia illan keikkoja varten. Kesäinen iltapäivä jatkui kovin kauniisti, kun siirryimme koivujen alle laulamaan muun muassa Kesäpäivää Kangasalla ja halailimme rakkahaksi käynyttä koivuhalkoa. Virkistysreissun jälkeen olimme valmiita palaamaan Ylex-lavalle kuuntelemaan Mogwaita. Mielenkiintoista post-rockiksi kutsuttua musiikkia soittava brittiyhtye instrumentaloi oikein mukavan keikan, joka kuitenkin oli ehkä hieman väsyttävää pimeässä teltassa, kun olo oli räjäytysalttiin pirteä ja ulkona paistoi aurinko. Onneksi Mogwain jälkeen sai tunnin verran leikkiä ulkosalla ennen illan odotetuinta eli Mike Pattonia, Faith No Moren riveistä tuttua legendaa, jota myös 2000-luvun musiikin renessanssimieheksi kutsutaan. Ilosaaressa 2008 mies nousi lavalle kera tuoreimman projektinsa Mondo Canen, jonka puitteissa Patton tulkitsi 50- ja 60-luvun italialaista populaarimusiikkia. Kaiken huipuksi lavalle nousi joensuulaisista klassisen musiikin ammattilaisista koottu Ilosaarirock Sinfonietta. Alun kummastelun jälkeen minä ja lähes koko muu yleisö otti Pattonin vastaan riemuiten ja herkistellen.

Samaan aikaan Mondo Canen kanssa soitti kanadalainen hc-punkbändi Comeback Kid, jonka yleisömäärä jäi mitä luultavimmin odotettua vähäisemmäksi Pattonin pläjäytyksen takia. Tämänkin illan päätti Päälavalla suomalainen – ainakin laulajaa lukuun ottamatta – yhtye: Nightwish soitteli mukiinmenevän keikan, ja yleisön reaktiosta saattoi aistia, että Anette Olzon on hyväksytty bändin uudeksi keulakuvaksi. Lopetusilotulitusten jälkeen oli mahdollisuus jatkaa Paprika Korpsin, Riston ja YUP:n tahdissa Päätösklubilla jäähallissa. Bändit olisivat kiinnostaneet, mutta enemmän kuitenkin kiinnosti Linnunlahden päätösbileet, jotka venyivät hyvässä seurassa jälleen yli aamukahdeksan.


Maanantai 14.7.

Koimme mielenkiintoisen aamuherätyksen: patjalla silmät avattuamme huomasimme makaavamme taivasalla. Hetken asiaa ihmeteltyämme totesimme, että puolijoukkueteltta oli purettu ympäriltämme. Myös pressu oli purettu koivujen katveesta. Reippaat ystävämme olivat alkaneet purkaa leiriä järjestysmiesten painostuksesta. Yli-innokkaat oranssiliivit tulivat mönkijöillään muutaman minuutin välein hoputtelemaan meitä lähtöön, osa kovinkin ärhäkkäästi. Oltiinpa pakuamme siirtämässä jo pois alueelta ilman meitä ja tavaroitamme – onneksi kuskimme oli puhalluspisteellä avaimet taskussaan. Myös musiikin kuunteleminen kiellettiin. Järjestysmiehet olivat olleet liiankin tehokkaita myös tuloiltanamme, mittailivat kolmen metrin alueita ja laskivat pressujen kulmia. Kukaan ei näyttänyt olevan varma ohjeistuksesta, eikä kommunikaatio eri mönkijäkuntien välillä pelannut. Toivoisimmekin tulevia vuosia varten järjestysmiehille hieman malttia ja järjen käyttöä: alueen siivoaminen ei häiriinny, jos viivymme puoli tuntia pidempään ilman hoputtelujanne. Myöskään turvallisuus ei kärsi, jos viritämme sateensuojan puolta neliömetriä leveämmälle kuin säännöissä mainitut rajat sallisivat.

Pienistä uhkailuista huolimatta saimme pakata tavaramme suhteellisen rauhassa ja nautiskella aamupalaksi kuohuviiniä, ruisleipää ja likööriä. Pääsimme matkaan kohti Helsinkiä ilman ongelmia – useimmiten pinkki unelma vaatii hieman työntöapua käynnistyäkseen rankan festariviikonlopun jäljiltä – ja olimme iloisia, joskin hieman haikeita festareiden päättymisestä. Myös muut vapaata maanantaita viettävät toverimme kykenivät lähtemään joko autoillen tai junaillen, ennen kuin siivousjärjestö talloi heidät jalkoihinsa. Mikkelin kohdalla päätimme virkistää ruumiitamme uimareissulla. Loppumatkan koitimme ummistaa silmiämme, muttemme malttaneet, sillä hassut sattumat nousivat jatkuvasti mieliin, ja niitä oli pakko tutkailla tarkemmin. Kiitos jälleen kerran Ilosaari, kiitos kaikki järjestäjät ja vapaaehtoiset. Teidän ansiostanne olemme – kuten sanottu – iloisia, joskin hieman haikeita.



Ilosaarirockille myönnettiin viime vuoden ympäristöpanostuksen jälkeen ensimmäisten festivaalien joukossa Euroopan festivaalijärjestö Youropen toimesta Green’n’Clean -ympäristösertifikaatti. Merkki velvoittaa festaria jatkossakin kehittämään ympäristöasioitaan. Festivaalit ovat iso kuormitus ympäristölle, ja sertifikaatti kehoittaakin festareita pienentämään ekologista jalanjälkeään ja uudistumaan kestävän kehityksen näkökulmasta myönteisellä tavalla. Tämän vuoden Ilosaaren ympäristöteemoina oli muun muassa vihreän sähkön suosiminen, kierrätyksen tehostaminen, julkiseen liikenteeseen ja kimppakyyteihin kannustaminen sekä hankinnoissa kestävyyden, reilun kaupan ja paikallisuuden suosiminen. Viimeinen kohta jäi pitkälti täyttämättä, sillä kompostoituvat aterimet ja kovamuovituopit loppuivat ruoka- ja juomakojuista heti alkuunsa. Myöskään reilun kaupan tai paikallisten viljelijöiden tuotteita en onnistunut monessakaan paikassa näkemään. Lisäksi kierrätyspisteet olivat vähissä, eikä luvattuja kierrätysoppaita ollut liiemmin näkösällä. Ensi vuodeksi siis riittää vielä petrattavaa. Suurin haaste kuitenkin on festivaalivieraiden käytöksen muuttaminen – festareilla perinteisesti ryypätään, rällätään ja sotketaan, ja usein paatuneinkin luonnonystävä unohtaa vahvat periaatteensa. Festarikansan ajatuksenjuoksun muuttamien ei kuitenkaan kuulu festarijärjestäjien tehtäviin; sen on lähdettävä festarivieraasta itsestään. Koitathan sinäkin seuraavilla festivaaleilla astua askeleen lähemmäs ekologista festivaalia: laita röökiaski roskikseen ja jätä se mäyräkoiran hylsy heivaamatta järveen. Niin tahi näin, ihanaa loppukesää rakkaat festariurpot!

Teksti Heli Fox
Kuvat Heli Fox ja Jaska Kamila