Metal Camp 2008

Perusasioita Metalcampista vuosimallia 2008:

6 päivän lippu 130 €
3 päivän lippu 100 €
1 päivän lippu 50 €
Festarilippu sisältää ilmaisen leirinnän.
Auton tuominen leirintä-alueelle viikoksi € 20

Juomapoliitikka festarialueella menee seuraavasti: Alueelle saa tuoda mukana vain vettä muovipulloissa, ja leirintäalueenkaan rannalla ei välttämättä sallita omia juomia johtuen siitä, että festarikansa tuppaa heittelemään tyhjiä pulloja ja tölkkejä jokeen, hyi hyi. Ostaaksesi juotavaa festarialueen anniskelupisteistä joudut maksamaan yhden euron arvoisen pantin. Panttina toimii Metalcamp-pelimerkki, joka toimii muovimukin rinnalla panttisysteemissä. Ostaessasi uuden juoman sinun pitää palauttaa saamasi muovimuki tai muutoin joudut maksamaan pantin uudelleen. Mikäli haluat pantin takaisin, pitää tiskille palauttaa pelimerkin lisäksi muovikuppi. Tämä ei välttämättä ole käytänöllisin tapa.

Ruoat festari- ja leirintäalueella maksoivat 2,5 - 5 € ja olivat laadultaan melko kehnoja tänä vuonna - kuulemani mukaan viime vuonna hinta-/laatusuhde ja tarjonta oli ollut kohdallaan. Tolminissa on kuitenkin ravintoloita ja useampi kauppa, joista rahalle saa paremmin vastinetta.

Kaikki juomat ja ruoat ostetaan rahakupongeilla, joiden vaihtopisteet löytyvät lähes poikkeuksetta myyntikojujen vierestä. Levy-, paita- yms. krääsämyynti alueen Metalmarketissa hoituu käteisellä.

Festariraportaasi vuoden 2008 Metalcampista

Päivä 1: Torstai – saapuminen

Vasta edellisenä iltana aloitin pakkaustouhut, joten pientä ahdistusta kerkesin saada aikaiseksi. Suunitelmallisuus reissun suhteen oli melko nollissa, mutta seikkailuhengellä oli tarkoitus lähteä liikenteeseen. Aamulla oli seuraava tilanne: pitää lähteä kentälle, eikä ole hajuakaan, miten pääsisin Ljubljanasta eteenpäin. Tiesin kuitenkin useamman muunkin suomalaisen lentävän samalla lennolla paikanpäälle, joten lyöttäydyin kentällä erääseen joukkoon. Perille päästyämme rupesimme kaikki pähkäilemään, miten tästä edespäin. Kyttäsimme takseja huomattuamme erään ryhmän saaneen tilataksin 150 eurolla. Kyttäilimme aikamme ja kävimme miettimässä vuokra-auton mahdollisuuttakin, mutta vastuu autosta kuuden päivän festarille oli aivan liian kammoksuttava, joten menimme sitten kyselemään taksimiesten taukotuvasta kyytiä. Vähän limaisen oloinen mersukuski rupesi heti tarjoamaan ajokkiaan käyttöön – mutta epäröimme hetken, kun meitä oli kuitenkin 5 ja paljon tavaraa. Mies kuitenkin tuputti autoaan ja kyllähän mersun takakonttiin mahtui 95 % tavaroista, ja saimme sovittua saman hinnan kuin edellinen seurue, vaikka auto olikin pienempi.

Matkaa Tolminiin oli 100 km ja kuskimme valitsi sen kaikista kiemuraisimman vuoristotien perille. Tietääkseni se on lyhin mutta ei todellakaan nopein saatika turvallisin – saatiinpa hieman jännitystä reissuun, kun kuskimme kurvaili käärmeteitä itä-eurooppalaiseen ajotyyliin.

Perille päästyämme kävimme heti kaupassa hakemassa kaksi tärkeintä asiaa, vettä ja kaljaa, ennen kuin lähdimme suuntamaan leirintäalueelle, joka sijaitsi isolla pellolla puolen kilometrin päässä kylänraitilta.

Tuskallisen helteisessä auringossa tehdyn vaelluksen jälkeen löysimme sopivan paikan kohtuullisen läheltä itse festarialuetta ja rupesimme kasaamaan kryptisen isoa telttaa.

Kun teltta oli pystyssä, kävimme kastautumassa eeppisessä Sócassa, jota kuvista olinkin jo etukäteen ihastellut. Loppujenlopuksi se ei kuitenkaan niin eeppinen ollut – korkeintaan tunnelmalta, mutta todellisuus oli kuitenkin hieman toista. Vesi oli kylmää ja kun siellä tarpeeksi moni ihminen kahlasi, vaaleansininen vesi muuttui mutaisen harmaaksi.

Vedessä vilvoiteltuani lähdin erittäin hyvin piiloteltua pressi-”toimistoa”-kohti, joka sitten lopulta löytyi aivan helvetin kaukaa normaalista festarialueesta. Kiitos tästä ruotsalaisille, joiden ohjeilla löysin perille (tarjosivat kaiken lisäksi minulle kylmän kaljan, koska olin suomalainen). Tämän jälkeen kävin tarkistamassa VIP-leirintäalueen ja toteamassa sen rauhalliseksi nurmikentäksi mäen päällä. Sieltä suuntasin kaupan kautta harkitsemaan, siirtyisinkö kamojeni kanssa pystyttämään sinne telttani, jota en vielä ollut koonnut uusien ystävieni vieraanvaraisuuden johdosta. Matkalla tein myös kardinaalivirheen, kävelin flipflopeilla ensi kertaa kesästä useamman kilometrin putkeen. Tämä johti mukaviin rakkohaavoihin koko loppufestariksi.

Illan mittaan pysyttelin kuitenkin varsinaisen leirintä-alueen puolella, varsinkin sen jälkeen, kun tuttuja naamoja muilta Euroopan festareilta ilmestyi viereiseen foorumikommuunileiriin. Ilta jatkui vauhdikkaasti varsinaisen festarialueen rantaosuuden puolella, jossa dj:t soittivat rock- ja heviklassikoita. (Myöhempinä päivinä tosin alkoi jo enemmänkin rasittamaan levylaukun suppeus.) Tässä vaiheessa tein huomion, kun palasin takasin leiriin: pimeän tultua leirintäaluetta ja virallisia kulkuteitä leirintäalueelle valaisivat voimakkaat halogenivalot. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että olisi kannattanut jättää taskulamppu kotiin, mutta helpotti huomattavasti niiden elämää, jotka eivät osaa varustautua festareille kunnollisesti.

Päivä 2: Perjantai – Festivaali alkaa

Aurinko nousee ilmeisesti noin kuuden aikoihin Sloveniassa tähän aikaan vuodesta, ja viimeistään kahdeksalta teltassa alkoi olla niin kuuma, että nukkumisesta ei tullut yhtikäs mitään. Vihje: jos meinaat leiriytyä teltassa leirintäalueella, etsi paikka, joka on varjossa aamulla; elämä on huomattavasti helpompaa sen jälkeen. Ensimmäinen asia, joka tietenkin hikisenä herätessä tulee tehdä, on suunnata rannalle ja kastautua jäätävään jokeen. Virkistävä tunne, joka siitä seuraa, on ekstaattinen, ja krapulakin saattaa unohtua, jos sellaisen on saanut aikaseksi. Jo edellisenä iltana oli tullut selväksi, että ainakin leirintäalueen ohessa olevat eineskojut olivat melko kalliita eikä ruoka erityisen hyvää (lue: paskaa), joten en muiden tavoin mennyt hakemaan aamupalaa sieltä. Kylänraitilla olevissa pubeissa oli kylmää kaljaa á 2 € / 0,5 l, joka toimi ensisijaisena aamupalana ennen kuin hain einestä kaupasta.

Ostin kaupasta ruokaa ennen kuin menin testaamaan erästä näistä ruokailupaikoista, jossa ei 20 min odottelunkaan jälkeen tultu kysymään tilauksia. Niinpä poistuin syömään omia eväitä teltalle (huom. tästä paikasta sai kuitenkin loistavaa kotiviiniä.) Päivä menikin vettä juodessa, biitsillä ravatessa ja myöhemmin backstagella.

Ilta kului kaljan tissutellessa ja päälavan bändien seuratessa. Päivän aikana tehtyjä huomioita oli, että vihreällä VIP-rannekeella olevat pääsivät ainoastaan VIP-leirintäalueille ja bäkkärille; bäkkärin vieressä olevaan hotelliin pääsyyn vaadittiin keltainen ranneke, joka oli pääasiassa nimekkäiden bändien jäsenille. Tälläisiä asioita ei kerrottu infokirjekuoressa, jonka saimme, sen sijaan saimme tarroja, hah.

Päivän bändeistä seurasin Carcassia, jonka paluu lavoille oli varmaankin monelle vanhalle fanille tervetullutta. Illan pääesiintyjä oli selkeästi In Flames, joka veti päälavan edustan täyteen festarikansaa. Taisi olla ainut bändi, joka käytti pyroja – ehkä myöhemmät suunnitellut pyroefektit poistettiin ohjelmasta, koska ne eivät todellakaan menneet nappiin – muutama raketti osui yleisöön (ilmeisesti aiheuttamatta suurempia vammoja) ja myöhemmin lavalla tapahtuneet räjähdykset katkaisivat äänet lavalta kymmeneksi minuutiksi.

Illan aikana totesin myös, että päälavan bändejä voi helposti kuunnella ja niiden tahtiin jammailla leirintäalueen etuosissa mikäli ei tuule. Tällä tavalla pysyi hyvin kärryillä siitä, minkälaisia itselle tuntemattomat bändit olivat.

Päivä 3: Lauantai

Lauantai alkoi edellisen päivän tapaan – aurinko herätti kuumuudella kello 8 – mitä seurasi rutiininomainen aamu-uinti Sócassa. Vesi oli edellistä aamua jäätävämpää ja tunne oli varmaan samaa luokkaa kuin avannosta noustessa – mahtava. Tämän jälkeen olikin jälleen kauppareissu ja yleistä hengailua, kunnes itseäni kiinnostaneet bändit aloittivat soittamisen. Olimme leiriytyneet Metalcamp-forumin leirin viereen (aidattu alue), jossa osanotto oli kuitenkin melko vähäinen ottaen huomioon ihmisten kirjoitukset foorumilla. Vietin siellä suurimman osan päivästä tutustuen uusiin ihmisiin ja opin mm. bosnialaisia kirosanoja.

Illalla suuntasin tarkistamaan bändiä, joka oli minulle festarin tärkein esiintyjä: Meshuggah. Keikka oli mainio, vaikka ei kuitenkaan mikään yleisömagneetti.

Seuraavaksi vuorossa oli Apocalyptica, joka sitten vetikin alueen taas täyteen. Hengailtuani keikan aikana bäkkärillä tapasin Nailed Coilin väen, suomalaisen bändin, joka voitti soittopaikkansa Kakkoslavalle Metal Campin organisaation järjestämässä äänestyksessä. Kävin myöhemmin katsastamassa heidän keikkansa, josta olin positiivisesti yllättynyt. Nähtyäni illan viimeisen päälavaesiintyjän Amon Amarthin jo Tuskassa ja toissavuonna Hellfestissä en jaksanut jäädä alueelle, joten suuntasin leirintäalueelle juomaan kaljaa. Tyynessä yössä musiikki kantautui hyvin kirkkaasti leiriimme asti.

Päivä 4: Sunnuntai

Sunnuntaiaamu meni kuten edellisinäkin päivinä – tällä kertaa aampäivällä oli ohjelmassa tutustumista paikallisiin Tolminin pizzerioihin, joiden pizzat olivat hieman oudon oloisia suomalaisiin pizzoihin tottuneelle, mutta loppujen lopuksi mikä tärkeintä, niitä ei oltu hinnalla pilattu. Maistui ruoalta ja täytti vatsan.

Olin nähnyt alueella useita Suomen lippuja – muiden lippujen yhteydessä. Kyseessä ei ollut multikansallisia telttoja vaan Korpiklaanin faneja. Kun Korpiklaani sitten viimein soitti, alueella oli vähintään yhtä paljon ihmisiä kuin In Flamesin aikaan, kun sinne itse saavuin viimeisen biisin aikana. Suomenkielisillä lyriikoilla varustettu humppailu uppoaa eurooppalaisiin ainakin - SAKSALAISIIN, tämähän tiedämme jo Eläkeläisten tiimoilta. Itse tulin odottamaan Behemothia; kovien Tuska-keikkojen pohjalta halusin nähdä bändin jälleen kerran.

Tästä tulikin ikimuistoinen keikka, harmi vain, että kannoin arvoesineitä mukanani, koska keikan aikana puhjennut ukkosmyrsky oli aivan omaa luokkaansa. Taivas oli pimentynyt soundcheckin aikana, pientä tihkua alkoi tulla keikan alussa, ja aivan yllättäen iski tuuli, joka puhalsi varmasti 25 m/s, jota seurasi massiivista salamointia ja sivusuuntaista piiskaavaa sadetta. Yleisö repesi täyteen huutoon ja meininki näytti siellä olevan täysin katossa kovista olosuhteista huolimatta, ketään ei kiinostanut kastuminen. Tämän huomattuaan bändikin soitti siihen asti, kunnes vahvistimet hajosivat. Nergal kirjoitti myspacessa seuraavasti: ”When the intro to 'Demigod' started the clouds went pitch black and shortly after heavy rain and thunderstorms began. The stage was literally flooded, everything was in water including us, our armors, guitars, amps - everything. But seeing the crowd goin' completely berserk we obviously didn't even think of heading off. We'd still go on with 'Conquer All' even though the weather conditions were really awful - then our amps started blowing up one by one, till there was simply no way to continue… but yeah, it was hell of an experience. Seems like we pissed off someone up there ha ha.”

Huomautan vielä, että vettä tuli aivan helvetisti – tutut ihmiset, jotka olivat ilman sadevarusteita festarialueella, sanoivat kastuneensa puolessa minuutissa aivan täysin märiksi.
Hetken tuota myrskyävää riehumista katsottuani aloin huolestua oman telttamme kohtalosta, joten kiiruhdin leirintäalueelle todetakseni, että teltamme oli vielä pystyssä eikä ollut kärsinyt mikäänlaisia vaurioita eikä mitään ollut kastunut sisällä – mutta ympärille katsoen huomasi kyllä kymmenien pienkatosten räjähtäneen ja lukusten telttojen menneen jollain tavalla kasaan. Asia numero kaksi, sen taskulampun jälkeen – kasatkaa ne teltat niin, että ne kestävät hieman sadetta ja tuulta ;)

Myrsky ja sen aiheuttamat vauriot aiheuttivat kahden tunnin viivästyksen bändien soittamiseen ja hieman erityisjärjestelyjä: Helloween soitti päälavalla seuraavaksi kuten pitikin, mutta Opeth oli siirretty soittamaan välittömästi tämän jälkeen kakkoslavalla (kerrankin näki myös sen puolen tupaten täynnä ihmisiä). Setti oli karsittu lyhyemmäksi ja keikan aikana satoi taas vaihteeksi vettä. Ihmiset alkoivat olla jo väsyneitä, joten keikasta ei saanut paljoakaan irti.





Olin odottanut koko päivän Ministryn keikkaa (viimeinen mahdollisuus nähdä livenä). 2 tunnin viivästys pisti heidät aloittamaan vasta n. 2:15. Setti oli todella kova, ainut täysin audiovisuaalinen kokemus. Käytössä oli kolmea screeniä, joissa pyöri biisien musiikkivideot. Aloin olla siinä vaiheessa niin puhki, että kykenin vain makaamaan sadeviitan päällä nurmikolla ja naputtelemaan sormilla tahtia, samasta asiata valitti moni muukin.

Päivä 5: Maanantai

Oli aika tehdä jotain muuta, joka hieman virkistäisi mieltäni jatkuvalta festarirymyämiseltä, joten päätin mennä patikoimaan vironvenäläisten kanssa läheiselle vuorelle, jossa oli joku yli 1000 vuotta vanha linnoitus. Mukaan vettä, evästä ja erään paikallisen pizzerian mainiota kotiviiniä (3 € / 1,5 l). Nousu tietenkin oli rankkaa käärmepolkua muutaman kilometrin verran (n. 500 m korkea kukkula), mutta se tapahtui varjoisalla puolella, joten aurinko ei ollut vaivaamassa. Tämä virkisti mieltä ja toi uutta voimaa kahta viimeistä päivää varten.

Palattuamme takaisin alkoi hetken päästä taas vaihteeksi sataa. Sateen hellitettyä pilvet väistyivät taivaalta ja antoivat tietä upealle auringonlaskulle.


Sateen jälkeisen kaljoittelun ja sosialisoinnin jälkeen suuntasin alueelle tarkastamaan Soilworkin sekä Morbid Angelin keikkoja. Soilwork, jonka olin halunnut nähdä jo pitkää,n osottautui ERITTÄIN huonoksi livebändiksi. Björn Stridin laulu kuulosti välillä siltä, että olisin voinut kuvitella olevani Heavy Cornerin karaokeillassa. Morbid Angel sen sijaan heitti ihan hyvän keikan vaikka ei olekaan minun lempibändejäni.

Päivä 6: Tiistai

Ma-ti vastaisena yönä ukkosti ainakin 4 h ja tuuli jälleen melko kovaa, joten nukkuminen oli hieman katkonaista teltan hajoamista pelätessä. Aamu kuitenkin oli muista päivistä poiketen pilvinen, mikä mahdollisti sen, että pystyi nukkumaan kerrankin pitkään, ensi kertaa yli 5 - 6 h unet. Paikka paikoin alkoi olla jo hieman kosteaa, kun tiistai koitti.

Tämän päivän osalta aikataulu sisälsi lähinnä bändejä, jotka olivat minulle tuntemattomia. Päivän tärkein missio oli kameran lataaminen, mikä onnistui parhaiten kylän raitin kapakoissa. Alueella pystyi latamaan puhelimia infopisteessä, mutta siellä oli yleensä ruuhkaa. Menin siis juomaan kahvia ja olutta, jotta sain kamerani ladattua. Bäkkärillä tälläistä mahdollisuutta ei medialle tarjottu, kuten jo sanoinkin: vain olutta eurolla. Monilla muilla festareilla on sähköä ja jopa langatonta verkkoa tarjolla, joten tämä oli todella suuri heikkous niille, jotka jotain työn tapaista siellä olivat tekemässä, mutta tietääpä jatkossa, että parempi olisi olla täysin omavarainen. Päivän yleisömagneetti oli Eluveitie, joka pisti yleisön jälleen bailaamaan folkkirillutusten tahdissa. Kuulin myöhemmin paljon ylitystä meiningistä miksauskopin ja lavan väliltä.

Vaikka moni oli jo viidettä tai kuudetta päivää paikan päällä, meininki oli silti energistä. Tiistai oli monen mielestä päivistä parhain, jolloin festivaalihenki nostatettiin huippuunsa. Lähdimme myöhemmin illalla katsomaan Arch Enemyä foorumijengin kanssa, potkien futista matkalla festarialueelle, tosin ikäväksämme järkkärit takavarikoivat pallon portilla.

Ennen keikkaa pääkaljateltassa oli jo riehakas meininki, ja sen jälkeen, kun Arch enemy lopetti, siellä oli moshpit ellei useampikin. Oli viimeinen tilaisuus käyttää kreditit baarin antimiin ja niin teimme.

Päivä 7: Keskiviikko – poistuminen

Teltasta ulos tultua leirintäalue näytti sotatoimialueelta. Sateen piiskaama maasto, rikkinäisiä hylättyjä telttoja, roskaa ympäriinsä ja mutainen tie. Vaikka järkkärit jakoivatkin melkein joka päivä roskasäkkejä teltoille, ikäväkseni sain nähdä, että niitä ei hyödynnetty kovinkaan paljon, ja jos myrsky oli levittänyt roskan, niitä ei vaivauduttu laittamaan takaisin säkkiin.

Pestäkseni omat kädet roskaamisesta voin kehaista, että oma leirimme oli ehkä yksi puhtaimmista plänteistä leirintäalueelta lähdettyämme.

Roskasäkkipantti, joka oli käytössä mm. Brutal Assaultissa, voisi olla ihan toimiva käytäntö Metal Campissakin. Ihmiset, muistakaa: älkää roskatko. Poistuin Tolminista englantilaisten tarjoamalla autokyydillä Ljubljanaan lepäämään. Hotelliyö oli paikallaan viikon rypeämisen jäljiltä.


Yhteenveto:

+ Upea sijainti, ympäristö antaa mahdollisuuden tehdä muutakin kuin rymytä 6 päivää putkeen.
+ Hinta-/laatusuhde 6 päivän lipulla hyvä.
+ Meininki.
- Festivaalia ei juonnettu millään tavalla.
- Vuoden 2008 einestarjonta leirintä- ja festarialueella surkea.
- Alueella oli vain yksi info-piste ja ainakin ensimmäisenä päivänä perusorganisaattorit eivät tienneet yhtään mitään oman tehtävänsä lisäksi. Foorumin palauteosiota tarkastellen huomasin myös ihmisten puhuneen, että myös erinäisiä asenneongelmia metallikansaa kohtaan löytyi näiden osalta. Täsmennyksenä: Festarin organisaation selkäranka on itävaltalainen ja niiltä osin kaikki oli kohdillaan – nämä henkilöt työskentelevät pääasiassa backstagella ja lavojen edustoilla. Slovenialaisen organisaation henkilöt taas hoitavat lavojen ulkopuolella asioita, ja nämä eivät niinkään olleet festarin hengessä mukana.

Ensi vuonna varmaankin uudestaan, kokeneena on aina helpompi lähteä.

Teksti ja kuvat: Simo Sorvari.