Lue se seinältä, ennen kuin seinä siivotaan

Tapahtumajulisteiden liimailu on Suomessa salamyhkäistä puuhaa, jota tehdään huppu päässä yön pimeydessä.

Muutin juuri erääseen keskikokoiseen keskieurooppalaiseen kaupunkiin. Kaduilla ei tarvitse kävellä kuin muutaman korttelin verran, kun vastaan on tullut jo tusinoittain tietoiskuja lupaavasta kulttuuritarjonnasta. Tällaisessa julisteiden tulvassa luovivan näkökulmasta alkaa tuntua siltä, että Suomessa ei tapahdu mitään. Ainakaan kadut eivät siitä kerro.

Suomi on täynnä festareita, konsertteja ja kokoontumisajoja, senhän me tiedämme kaikki. Hyvällä onnella tapahtumista saattaa saada jopa tietoa, paitsi internetistä, myös julisteesta jonkin kirjaston tai huoltoaseman aulassa. Vaan kaupungin alikulkutunnelit, rakennustyömaiden seinustat ja kadunvarret loistavat tyhjyyttään, mitä festari- ja keikkajulisteisiin tulee. Näin on asian laita ainakin Helsingissä.

Julisteiden liimailu on salamyhkäistä puuhaa, jota tehdään huppu päässä yön pimeydessä. Aamun valjetessa virkaansa toimittavat rapsuttavat paperia irti pinnoista yhteisen edun ja viihtyvyyden nimissä, kunnes liisteri jälleen illan hämärtyessä levitetään.

Tuo tarmon ja energian tuhlaus, suuntaan tai toiseen, on kaiken kaikkiaan aika käsittämätöntä. Etenkin, kun kyse on kaikille avoimien tapahtumien mainostamisesta, ei esimerkiksi kiistanalaisen seinätaiteen maalaamisesta.

Yksinkertaisimmin homma toimisi, kun kaupunki tarjoaisi paikkoja, joihin julisteita voi tulla liisteröimään päivänvalossa ja hyvillä mielin. Ja niitä paikkoja saisi olla useita. Kun juuri alikulkutunnelien kaltaiset solmukohdat valjastettaisiin julistekäyttöön aivan virallisesti, kaikki hyötyisivät. Tapahtumajärjestäjät saisivat riittävästi toivomaansa näkyvyyttä ja kansa löytäisi tiensä niin klassisen musiikin konsertteihin kuin anarkistivegaaniaamiaisillekin.

Ja aivan kuten minä nyt täällä ulkomailla, myös Suomessa satunnainen kulkija saisi vaikutelman siitä elävästä kulttuurista, jota juhlapuheissa taajaan peräänkuulutetaan.

Anna Kosonen