Festareista ei tingitä

Alkuvuoden kovin puheenaihe niin politiikassa, mediassa kuin tavallistenkin ihmisten keskuudessa on ollut aika pitkälti joka maailmankolkkaan levinnyt taloustaantuma. Jatkuvasti uutisoidaan näkyvästi lomautuksista ja irtisanomisista, ja talousalan asiantuntujat esittävät lähes päivittäin vaihtuvia ennusteita siitä, mihin suuntaan ollaan menossa ja koska seuraava nousukausi alkaa. Ihmiset ovat median mukaan varovaisempia rahankäytön suhteen, ja esimerkiksi ulkomaanmatkojen myynti on laskenut kevään mittaan.

Kaikkien näiden synkeiden uutisten keskellä on ollut ilo huomata, että festareilla, varsinkin kotimaisilla, ei tunnu olevan minkäänlaista hätää kävijöiden houkuttelemisen suhteen, varsinkin kun suuria ulkomaisia nimiä on tiedossa taas monilla lavoilla. Ennakkolipunmyynti tuntuu käyvän edellisvuosien tahtiin, eikä suuria kävijänotkahduksia ole näkyvissä. On erittäin positiivista, että festarikävijät, musiikinystävät ja muut mukavasta kesämeiningistä nauttivat eivät ole alkaneet arkailemaan tai säästämään tässä asiassa. Kyllähän ihmisen täytyy välillä pitää hauskaakin ja nauttia olostaan, vaikka arjen todellisuus olisikin hiukan synkempi. Siitähän se juhlan tunnelma syntyy, että kyseessä on jotain poikkeavaa, arjen harmaudesta eroava väriläiskä.

Festarien karnevaalimainen tunnelma on parasta lääkettä tällaisessa epävarmassa tilanteessa. Mikä voisikaan olla hauskempaa kuin rannalla makoilu ja meressä roiskiminen Ruissalon rannalla lempibändin soittaessa rantalavalla, leirintäalueella häröily aamuyön pikkutunteina Provinssissa tai Ilosaaressa, hevimerkkien heristely ja moshaaminen tuhansien samanhenkisten keskuudessa Tuskassa tai eläytyminen täysillä jonkun itselle entuudestaan tuntemattoman pikkubändin soitantaan jollain Suomen suven tarjoamista sadoista pienemmistä festareista.

Palkatut työntekijät sekä tietenkin tuhannet vapaaehtoiset tekevät tämän kaiken mahdolliseksi bändien, ääni-, valo- ja rakennefirmojen, ruoka- ja myyntikojujen pitäjien sekä monien muiden kanssa. Kyse on siis hauskanpidon ja arjesta irrottautumisen lisäksi siis myös työllistämisestä.

Kaikki siis tulevana kesänä hyvillä mielin festareille!

Stiina Rasimus

Kommentit

Näinpä. lippuja on hommatukin jo kasapäin!

Anonyymi   Lisätty : 08.05.2009 klo: 11:50

Enemmän kuin aikaisemmin jopa.

Anonyymi   Lisätty : 08.05.2009 klo: 12:12

Kuuma kesä sulattakoon turhat murheet (eli rahat) pois!

Taapero   Lisätty : 08.05.2009 klo: 23:21

Kyllä, Kivenlahteen ja Ilosaareen tulee varmasti jälleen lähdettyä..

Anonyymi   Lisätty : 09.05.2009 klo: 21:25

... jos ilmaseks pääsee

Anonyymi   Lisätty : 11.05.2009 klo: 16:52

Kommentoi

Tarkistusluku:
Kirjoita lukusarja viereiseen sarakkeeseen
Nimimerkki (vapaaehtoinen)