Muisteloita festarikesältä 2002

Sunnuntai-ilta. Kuuma. Jano. Krapula. Liian monta kassillista tavaraa, liian pieni auto, liian pitkä matka edessä. Kaisan äiti touhottaa, Kaisan isä hikoilee ja punkee säkkejä tavaratilaan. Kaisaa ahdistaa, ja tyttö päästelee pieniä vittuiluita vanhemmilleen. Minä yritän vain olla. Onneksi taskuissamme polttelevat edellisenä koulujenpäättäjäisiltana askarrellut kesän hätävarakortit: ”Kesä on mahtavaa, elämä on siistiä! Kaisan/Helin kesävarakortti kesä 2002. Säilytä tämä kortti ja ota se esiin heti, kun tuntuu pahalta. Muista aina, että olet ihana ihminen, ja että kesä on iloista, ihanaa elämää!” Jos olisimme tienneet, että tämä matka vie meidät kuuden viikon kesäiseen ihanuuteen, jota nykyäänkin lähes aina asianosaisten kanssa tavatessa tulee muisteltua, olisimme riemuinneet vanhempien hermot pinkeiksi.

Olen biologi. Tuona samaisena sunnuntaina opintoja on takana vuosi. Tai vuosi lukuun ottamatta ekologian kenttäkurssia, jonne nyt olemme suuntaamassa. Biologian ensimmäisen vuoden yhteisopinnot ovat erittäin tiivis paketti, lähes koko vuoden olemme istuneet luennoilla, pipetoineet labrassa ja retkeilleet metsissä maanantaista perjantaihin kello 8-17, siinä ohella bailattu kaikenmaailman biologi- ynnä muut yliopistobileet, koitettu jossain välissä töissäkin käydä ja tentteihin lukea. Ja onnistuttu kuitenkin kerryttämään lähes 50 vanhaa opintoviikkoa rekisteriin. Tästä syystä biologielämä ja kanssabiologit ovat tulleet erityisen tutuiksi, ja kenttäkurssi Lammin kunnassa Helsingin yliopiston biologisella asemalla tuntuu luontevalta jatkumolta elämään. Paikalle kertyy kaikista lähes sadasta ykkösvuoden biologista miltei jokainen, lähinnä sen kuuluisuuden vuoksi. ”Kenttäkurssit ovat legendaarinen osa biologielämää,“ muistaa jokainen professori muistuttaa, “vaikka olisikin jo päättänyt valita maastobiologian sijaan laboratoriobiologian. Niin monet toilailut tämäkin herra on nuorna Lammilla touhunnut… ja niin, muistakaas, moni on sieltä elämänkumppaninsakin löytänyt! Näin biologiperheet pääsevät syntymään!”


Sunnuntaina suurin osa opiskelijoista ja assareista on jo paikalla. Majoitumme kahden hengen huoneisiin Sikalaksi kutsutun yhteistilan yläkertaan. Huoneemme, joka pian on tuleva yleiseksi biletilaksi ja kulkureitiksi katolle viinasta tahmeine lattioineen, ja jota siivoojat eivät enää loppukurssista suostu siivoamaan, tulee olemaan pesämme seuraavan kuuden viikon ajan. Kokoonnumme pihalle alkukesäkuun viilenevään mutta aurinkoiseen iltaan ja mietimme, mitä odotamme tältä kurssilta ja kesältä ylipäätään. Vaikka tutkijaksi opettelemista pidetään tärkeänä, nousee vielä ehkä tärkeämmäksi kommuunimainen yhdessäolo ja yleinen hauskanpito luonnon helmassa, kaukana kaupungista. Niinpä päätämme, että vaikka viikonloput ovat kurssilla vapaat, vietämme ne jossain kehäteiden ulkopuolella, yhdessä. Luonteva ratkaisu on festarit. Ja täten tarina johtaa itseni ja Kaisan kohdalla kuuden viikonlopun mittaiseen festariputkeen.


Nuoria miehiä saunan kuistilla


Itse asiassa koko Lammi-aika muodostui yhdeksi suureksi festarimaiseksi eloiluksi. Teltat puuttuivat (onneksi erään kerran baarista kotipesään matkatessamme sammuimme puolessa välissä matkaa sijaitsevaan latoon), samoin bändit (voisiko Nuoruustangon esittämistä vehnäpellolla kutsua keikaksi?), mutta yhdessäolo ja ennen kaikkea yhdessä tekeminen olivat jatkuvasti käsillä. Pyöräilimme kylillä, pelailimme paljon ultimatea ja jalkapalloa, uimme jääkylmässä Pääjärvessä, hypimme hyppynarua, pelailimme lautapelejä ja hullunkurisia perseitä, rengastimme lintuja, saunoimme, soutelimme tai istuimme nuotiopiirissä. Jos kalja- tai kännihammasta kolotti, oli aina runsaasti samanhaluista seuraa, oli ilta mikä tahansa. Ja näin oli usein, ovathan biologit tunnetusti kovia ryyppäämään – raskas työ vaatii raskaat huvit. Eikä sitä 20-vuotiaana edes ollut minkäänlaisia krapuloita seuraavan päivän tutkimisia haittaamassa. Tästä esimerkkinä myöhemmin ornitologiksi päätynyt kaveri, joka poikkeuksetta joka ikinen ilta kiskoi kolme litraa sahtia, lähti kaukoputken kanssa metsään katselemaan lintujen yöpuuhia, ja oli joka aamu kaikkein skarpein aamiaisella.



Ensimmäinen viikko kului kenttätöiden lisäksi Lammin Sahdin, Sikalan, nuotioiltojen ja paikallisen Safari-pubin parissa. Ryhmät kiersivät päivittäin eri assistenttien ohjauksessa tutustumassa eri biotooppeihin ja tutkimusmenetelmiin. Suolla viettämämme päivän aikana – kyllä, jouduin testaamaan suonsilmään uppoamisen – päätimme näyttää kymmenen paljasta takapuolta läheisellä kalliolla kaukoputkeilevalle linturyhmälle. Helteisen, tienpiennareliöstökartoitusten, mehiläisten ja jokisuiston täyttämän viikon jälkeen suuntasimme kulkumme bussilla Turkuun, jossa vielä tuohon aikaan juhlittiin Down By The Laituria festarikesän avausviikonloppuna. Onneksi muutama ystävämme oli muuttanut tuonne Suomen perseeksikin kutsuttuun kaupunkiin, joten majapaikka löytyi vajaan kymmenen hengen seurueellemme, joskaan pienessä yksiössä ei esimerkiksi rakkausrauhaa kullan kainalossa saanut. Viikonloppuun kuului kuumassa jokirannassa hilpeilyä, Extreme Duudsoneiden hulluttelua, ilmaisilla keikoilla kiertämistä ja tuplaviskien
kiskomista.




Biologit kentällä
Suonsilmästä Safari-Pubiin assistenttiä rakastamaan

Toisen viikon vietimme ikimetsässä puita mittaillen, pelloilla perhosia haaveillen ja Lahdessa Salpausselkiin ja kaupunkiekologisiin menetelmiin tutustuen. Sahti maistui edelleen, ja vanhat hitit löysivät tiensä sydämiimme Safarin illanvietoissa. Aikuinen Nainen ja Sata Salamaa ovat nykypäivänäkin kappaleita, joiden radiossa soidessa mieleeni ryntää Lammi-kesä ja huuleni karkaavat hymyyn. Viikko päättyi Provinssiin, jonne kurssilaisia lähti aseman pihasta autolasteittain. Takalasiin kiinnitettiin nopeasti askarreltu Provinssirokki-kyltti ja kaasu painettiin pohjaan. Matkalla yritimme kerrata seuraavan viikon kasvituntemustenttiin: "Kultapiisku eli solidago virgaurea, tämmönen kesäisen näkönen kasvi, keltaset kukinnot ja piiskan näkönen, vähän niinku solig dag eli aurinkoinen niinku kesäinen eli kultainen ja virgaurea muista se niinku pissasta eli virtsa ja urea..." Kasveista innostuneena saimme perillä Provinssissa opettaa kasvien tunnistusta monille ei-biologiystävillemme. Olimme perillä Seinäjoella varsin myöhään – emme kuitenkaan niin myöhään kuin Helsingistä saapuneet ystävämme, joilla matkaan kului huvittelumutkien kautta lähes 24 tuntia. Onneksi vanha iskujengimme oli ollut jo ajoissa paikalla ja varannut tilaa isolle poppoolle. Liputtomina ja esiintyjistä piittaamattomina emme montaa kertaa käyneet festarialueella. Sen sijaan vietimme hassuja päiviä Seinäjoki-cityssä suihkulähteissä tanssien, mummojen kanssa bingoa pelaten ja jalkapallomatsiin osallistuen. Illat ja yöt kuluivat tietenkin iki-ihanalla Törnävän leirintäalueella perinteisten festarihulluttelujen parissa.



Kolmannella viikolla sahtiin kyllästyneenä päätimme pistää kiljutynnyrin tulille pesuhuoneeseen. Siivoojilta saimme hieman noottia ja kantelun aseman johtajalle, mutta vähemmän vienosta tuoksustaan huolimatta poika sai jäädä porisemaan. Koska kurssi oli kolmannen viikon jälkeen puolessa välissä, ja eri biotooppeihin tutustumisen jakso päätöksessään, oli viimeisenä iltana, juhannusaaton aattona aika järjestää päättöbileet. Vaikka jokainen ilta oli tähänkin mennessä ollut bilettä ja olutta, jos vain niin tahtoi, oli päättäjäisjuhla erityinen, joten järjestimme runsaasti ohjelmaa. Oma ryhmämme kanssa olimme perinteisesti kiivenneet katolle virvokkeita nauttimaan ja tähtiä ihailemaan. Päätöspäivänä enemmänkin virvokkeita kumonneina heitimme vaatteet katolta alas ja aloitimme alastonviestin ympäri kattoa. Alhaalla notskilla istuvat ihmiset naureskelivat, ja halukkaat tulivat mukaan. Selväpäisenä ja myöhemmällä iällä on joskus juolahtanut mieleen, kuinka onkaan mahdollista, että kaikki taas senkin keikan jälkeen ovat vielä hengissä. Tuhannen tuiterissa täysillä katon päästä päähän juostessa on itseasiassa aika ihme, ettei kukaan katolta alas pudonnut. Särkiviinalla höystetyt päätösbileet jatkuivat juhannuken viettoon, kohdallani Himos-festivaaleille. Tuo juhannus oli myrskyisin muistamani, ja lähes kaikki teltat karkasivat leirintäalueelta viereisen laskettelurinteen kupeelle. Koko juhannuspäivän satoi vaakasuoraan ja alhaalta ylös, vastoin kaikkia luonnonlakeja. Yön keikalla lavalta katkesivat sähköt. Koska kaikki oli märkää, mikään lisäkastuminen ei ollut mahdollista, joten oivaa toimintaa oli kiivetä aidan yli viereiseen vesipuistoon vesiliukumäkiin ja -karuselleihin leikkimään. Yömmällä oli hyvä lämmitellä läheisessä kodassa porontaljoilla, takkatulen loimussa. Koska sade tunnetusti yhdistää festarikansaa jopa auringonpaistetta enemmän, tutustuinkin viikonlopun aikana moniin mahtaviin tyyppeihin, joihin edelleen pidän yhteyttä.

Henkka ja poika Veneestä pudonnut Aurinkoinen tauko saariston ekologiaa tutkiessa

Neljännellä viikolla alkoi varsinainen tutkimusjakso, jonka aikana keskityttiin yhden tietyn ryhmän tutkimuksiin. Kohtaloni olivat muurahaiset kuuluisan evoluutiobiologin ryhmässä. Hieman ennen Lammille lähtöä olin kesäisen pussikaljoittelun jälkeen ehdottamassa sähköpostin välityksellä ryhmänvaihtoa kurssin vastaavalle opettajalle. Pitkä, humalaisia iloiluita sisältävä viesti alkoi näin: "en halua muurahaisia!!! lolisiko mitenkään mahdollista vaihtaa ryhmää siellä lämmilla. muurahaiset ei vittuakaan kiinnosta jot4en jos mitenkän pääsis vaikkia sun nisäkäsryhmään tai sirkun ympäristösysteemiin.. Ja sahtia odotan innolla ja muutenkin raibiskelua siellä.". Viesti meni koko ainejärjestön listalle, käytännössä siis kaikille biologeille pääkaupunkiseudun alueella. Samalla viikolla alkoivat sateet, ja muurahaispesiä etsiessämme jouduimme usein pitämään pahinta sadetta jossain lähiladossa professorin tarjoamia sikareita poltellen. Eräänä iltana piristimme sadeiltaa käymällä läheisellä tilalla poimimassa mansikoita, jotka nautittiin vaniljajäätelön (noin litra per nuppi) kera sadan salaman todellakin lyödessä tulta. Toisena järjestimma drag queen -kilpailun. Sateen takia mietimme pitkään viikonlopun festareille lähtöä. Koska Koria Roll oli aiempina vuosina ollut mahtava, suuntasimme sinne nytkin, tänä vuonna tosin ainoastaan kolmen ihmisen voimin. Onneksi lähdimme, reissu oli huippu! Joskin ensimmäsenä iltana otimme nautintoaineista kaiken irti, erosimme toisistamme, ja jokaisen ilta oli suhteellisen omituinen. Kaatosateessa yksi meistä kuunteli Apulantaa minimaalisen pojan olkapäillä, mutavellissä ilman kenkiä. Toinen eksyi taikametsään etsimään itseään. Kolmas kaatuili holtittomasti ja sammui väärään telttaan. Toisena päivänä kiipesimme keskelle lavanedustaa varastamaan hienoa mainoslakanaa lompakkoa vastaan lainatuilla puutarhasaksilla. Toki tuosta avoimesta touhusta jäimme kiinni, mutta selvisimme selittämällä muurahaistutkimuksesta. Lähes koko festarin kuljin pääkalloboksereissa ja niihin sopivassa t-paidassa.



Viidennellä viikolla oli tarkoitus järjestää Wanhojen Päivä vanhemmille biologeille. Kilju valmistui juuri parahiksi, ja sen juotavuuden lisäämiseksi värjäsimme herkkujuoman siniseksi. Varttuneilla biologeille järjestettiin suunnistus, jonka jokaisella rastilla varsinaisen tehtävän lisäksi oli tarkoitus juoda mahdollisimman paljon tuota teiniaikojen juomaa pisteiden kartuttamiseksi. Ryhmämme rastilla biologien oli puuhunkiipeämisen lisäksi tarkoituksena käyttää tuota juomaa myös suusta suuhun -viestiin. Mitä useampi kierros nielemättä tai sylkemättä sen parempi. Tämä kyseinen Lammin kenttäkurssilla perinteisesti järjestetty Wanhojen Päivä jäi legendaariseksi – sitä ei nimittäin järjestetty sittemmin. Vuosikurssimme villit bileet, eritoten nämä, jonka jälkeen sininstä oksennusta löytyi kaikkialta ja sammuneita ihmisiä pihalta vielä seuraavana iltapäivänä, saivat aseman johtajan kiristämään otteitaan. Bileiden jälkeen pähkäilimme Ruisrockin ja Hangon regatan välillä, joista päädyimme jälkimmäiseen. Matkaan lähdimme huonetoverini kanssa kahden, olettaen, että tutut löytyisivät heti perillä. Toisin kuitenkin kävi, me ensikertalaiset Hangossa emme löytäneet \\\"mestoille\\\", vaan sisseinä joimme kaljaa kaatosateessa suomenruotsalaisten teinien kanssa ja ihmettelimme syytä valintaamme. Onneksi totuus oli, että olimme aivan liian ajoissa paikalla, ja iltaa kohden kaikki rakkaat ystävämme saapuivat auto toisensa jälkeen paikalle. Viikonloppu täyttyi helteestä, rannasta, uimaleikeistä, vesimelonista, viinistä, leikkipuistosta, pakubileistä ja ihanuudesta. Tällä kertaa myös Battery-lakanan anastaminen onnistui, ja automme verhottiin siihen koko festarin ajaksi. Ikävä kyllä, viimeisenä aamuna vahinko oli lähtenyt kiertoon, ja lakana varastettu eteenpäin.



Kuudes ja viimeinen viikko alkoi hieman kaihoisin mielin. Päättöpäivänä ostimme tutkimusryhmämme professorille rutkasti kirkkaita ja nautiskelimme niitä yhdessä nurmikolla. Kolmen viikon aikana muurahaiset olivatkin näyttäneet olevansa mukavia tutkittavia, ja illemmalla professorimmekin saunassa tunnusti, että piti minusta sähköpostistani huolimatta. Päättöbileiden jälkeisenä aamuna arvoimme ajokuntoisimpia ihmisiä, ja suuntasimme kohti Ilosaarta koko ydinjengimme voimin. Kehvelit veimme myös aseman virallisen lipun oivan juonen avulla, ja heiluttelimme sitä pihalla vilkuttaville opettajillemme autoletkan perimmäisen menopelin ikkunasta. Lippu oli kätevä, pitkään teleskooppivarteen kiinnitettynä se näkyi kauas, ja oma jengi oli aina helppo löytää. Näkyipä lippu myös useissa median kuvissa, ja koska joukkiomme oli lisäksi pukeutunut yhteneväisesti samaisella aseman logolla varustettuihin t-paitoihin, oli biologiryppäämme monen kyselyn ja yhden haastattelun aiheena. Ilosaari oli yhtä lempeän lämmin – sekä säänsä että meininkinsä puolesta – kuin aina ennenkin, ja kenttäkurssin loppumisen haikeus peittyi hauskanpidon alle. Kunnes sunnuntaina viimeisenä soittava, vielä silloin suhteellisen sydäntäsärkeviä kappaleita esittävänä tunnettu Nightwish räjäytti paketin ilotulitusten valaistessa pimenevän kesätaivaan. Silloin jokainen meistä, myös karskein poikamme, vuodatti kyyneleitä. Haikeuden kruunasi ryhmän eroaminen eri autoihin ja eri puolille Suomea. Matkalla mietin, kuinka tärkeää 24/7-yhdessäolo oli itselleni ollut – tuona aikana olin läpikäymässä elämäni yhtä suurta henkilökohtaista mullistusta, joten oli loistavaa, että ystävät olivat lähellä. Meidän automme ajoi suoraan pääkaupunkiseudun maanantaisen aamuruuhkan kautta Jorvin sairaalan pihaan. Mustaa vettä valui varpaista niitä vessassa pestessä. Siihen päättyi puolen kesän mittainen oma festarimme. Ja ensimmäinen vuotemme omaksumassa biologielämää. Olo oli todella kurja.

Kuumuutta Ilosaaressa. Huomaa yhteneväiset Lammi-paidat sekä päähineenä toimiva aseman lippu

Kuinka kurjaa arkeen- ja kaupunkiinpaluu maalais-, kommuuni- ja festarielon jälkeen olikaan, lohdutus löytyi pian, huomattuamme, että kesä oli vasta puolessa. Edessä oli vielä muun muassa uusi kesäinen kenttäkurssi Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla malluaisten parissa, reissu Kööpenhaminaan, Koneisto ja varjometsäkekkerinsä Homeisto, monia iltoja puistokaljaillen ympäri Helsinkiä, sekä ennenkaikkea Ruoholahden kommuunissa vietetyt unohtumattomat hetket. Elämä ei loppunutkaan tuon Nightwishin keikan jälkeen, vaikka se silloin siltä ehkä tuntuikin. Heti pääsimme jaloillemme kohti uusia seikkaluita. Ja tuon kuuden viikon festarin muisteleminen saa aina niin monet hymyt, hyvät mielet ja naurut aikaan. Niin, se Lammin biologisen aseman lippu palautettiin syksymmällä takaisin, monia kokemuksia – ja tahroja – rikkaampana.

Kiitos koko Lammin vuosikurssille 2002, eritoten Team Otolle ja koko Ryhtiryhmälle (Juoppo-Kake, Spuge, Önö, Pustiina Krilli, Justelius, Nordu, Maija Mehiläinen, Tumppi, Mertsa ja Mikko). Erityiskiitokset elämäni ehkä parhaasta kesästä lisäksi Ummelle, Lars Leelle, Uhrakille, Totelle, Mosselle, Kommarille ja Monicalle.

Darra?