Ensimmäinen

Herään ennen seitsemää aamulla. Pidempään en pysty jännitykseltäni nukkumaan. Liisa on jo tavalliseen tapaansa hereillä, keittelee pannukahvia puuhellalla ja valmistaa aamiaista muulle mökkikansalle. Aurinko paistaa jo korkealla, eletäänhän vuoden valoisimpia aikoja Savossa näin juhannuksen kynnyksellä. Astun paljain varpain ulos kasteiselle nurmelle ja kävelen huussiin. Aamupalan jälkeen lähdemme papan ja pikkuserkun kanssa juhannuskoivujen hakuun.

Eletään rippikoulukesää 1996. Pian olemme lähdössä naapurin Anne-serkun kanssa ensi kertaa "oikeille" festareille, juhlimaan läpi yön. Jo useampana vuonna tahkottuja pääkaupunkiseudun suuria, ainoastaan yhden päivän kestäviä ilmaiskonsertteja ei oteta lukuun oikeista festareista puhuttaessa, vaikkakin huisan hauskoja ovat olleet. Kohteenamme on mökistämme – ja Annen kodista – muutaman kymmenen kilometrin päässä sijaitseva Virtasalmen Motopark ja nelipäiväiset Drag and Rock -festivaalit. Kiihdytysajoja aamupäivisin, Suomen suosituimpia yhtyeitä ja artisteja, kuten Yötä, Popedaa, Juice Leskistä ja Apulantaa muun aikaa. Tätä päivää on odotettu ja suunniteltu viikkoja!

Jo ennen puolta päivää naapuritilan pojat tulevat noutamaan meitä traktorilla. Reppuihimme salakavalasti pyyhkeen, makuupussin ja Hot Rodien sekaan piilotetut litran olutpulloset kilahtavat vaimeasti kiivetessämme ajopelin lavalle. Mummomme ja tätimme hokevat herrajumalaa kun vilkutamme heille hyvästiksi seikkailunkiihko silmissämme. Nyt ne pienet lähtivät maailmalle, miettivät. Parin kilometrin köröttelyn jälkeen vaihdamme pieneen Ladaan. Hynnisen Tommin isoveli on saanut ajokortin ja pääsemme määränpäähämme oikealla autolla! Edellisenä vuonna koko matka oli taittunut traktoreilla ja mopoilla, pojat kertovat. Kiihdytysautojen mahtava ääni kantautuu jo Hynniseen asti, huomaamme.

Vaikka matkamme on lyhyt, joudumme pysähtymään puolessa välissä pissalle ja tupakalle. Kusitauko kuuluu festarimatkaan, meitä opastetaan. Tapaamme seisokillamme myös kolme naapurikylän poikaa, jotka kyselevät kyytiä Motoparkiin. Tilanpuute vaivaa autossa, mutta koska ensinnäkin olemme maalla ja toisekseen matkalla festareille, tilanne ei ole ongelma, vaan iloiset festarieläjät pääsevät tietenkin kyytiimme. Kaksi heistä matkustaa lokoisasti auton konepellillä olutta naukkaillen. Varmuuden välttämiseksi kuitenkin päätämme, että he joutuvat kulkemaan pari viimeistä kilometriä apostolin kyydillä, Virtasalmelle kun on festivaalin takia saattanut eksyä jokunen poliisikin. Kahdeksan hengen kokoiseksi kasvanut, kokoajan enenevässä määrin railakas seurueemme saavuttaa hiljalleen Virtasalmen kunnan ja opasteet festivaalin leirintäalueelle. Siinä vaiheessa minulle on opetettu, miten kruununkorkin saa auki hampailla, kuinka monipäinen lypsykarja Vihosen Martilla on ja kenen telttaan minun on määrä majoittua.

Näköpiiriini ilmestyy kirjavaa, niin onnellisen oloista festarikansaa lippuineen, hassuine hattuineen, rinkkoineen, telttoineen, pakettiautoineen, kaljakoreineen. Kymmenet erilaiset musiikkilaitteet suoltavat sekä perinteisiä suomirock-klassikoita että raskaampaa rockia ja uusimpia diskohittejä, ja musiikkien sekametelisoppa kuulostaa valloittavalta, voittaa mennen tullen Ladan Radio Suomen ja maitolaiturin. Sieraimiin kulkeutuu makkaran, aurinkorasvan, siiderin, mansikan ja nurmikon tuoksu. Kun lähdön aika koittaa, tuoksuista terhakkain on urea, noviiseille kerrotaan. Oranssiliivinen Virtasalmen Viri-jalkapalloseuran huoltaja kurottautuu takaikkunasta sisään ja ihmettelee suuren ihmis- ja tavaramäärän mahtumista pieneen autoon. Innokkaasti hän kuitenkin vaihtaa lippumme violetti-valkoisiin rannekkeisiin, jotka takaavat meille esteettömän kulun sekä festari- että leirintäalueelle. Kätevää, toteamme me ensikertalaiset. Lähdemme hitaasti lipumaan leirintäalueelle hyvää leiripaikkaa etsien. Joka puolella ihmiset laulavat, nauravat, pystyttävät telttoja, virittävät katoksia, grillaavat, leikkivät ja nauttivat keskipäivän nousuhumalasta auringon hivellessä jo alkukesän kuumuuden parkkiinnuttamia nahkoja. Ihmisten hyvä olo on käsin kosketeltava, kuitenkin sanoinkuvaamaton. Tämä on se paljon puhuttu festarifiilis, tajuamme sen sillä samaisella sekunnilla yhdessä, sekä Anne että minä. Tunne, joka kaikille on täällä yhteinen iästä, sukupuolesta, ammatista, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta, arvomaailmasta ja sosiaalisesta asemasta riippumatta. Olen pakahtua!