Erilaisuutta etsimässä: Puistoblues ja Imatra Big Band Festival

Tuhansien järvien maaksi tituleerattua maatamme voisi tämänkin kesän perusteella leikkisästi kutsua myös tuhansien kesäkinkereiden maaksi. Määrä ei tunnetusti korvaa laatua, ja omaperäisyys tuntuukin olevan välillä pahasti kateissa festareiden muistuttaessa toinen toistaan. Pääsääntöisesti nuorille suunnattujen rock- ja pop-painotteisten kesätapahtumien lavoja kiertävät samat artistit viikonlopusta toiseen, ja näiden vanassa kulkevat yhtä lailla samat pyttipannun ja kebabin myyjät tarjoamassa festarikansalle välttäviä ruokailuelämyksiä.

Hieman varttuneemmille musiikin ystäville on myös tarjolla omat festarinsa ja kesätapahtumansa, joista esimerkiksi Kaisafest osoittautui erittäin mukavaksi ja toimivaksi tapahtumaksi. Tämän kokemuksen myötä rohkaistuimme parin lisätapahtuman ajaksi tutustumaan siihen, mitä muuta meille ehkä uutta ja eksoottisempaa on Suomen kesässä tarjolla.

Puistoblues 3.7.2010, Järvenpää

Järjestyksessään 33. Puistobluesin pääkonsertti lauantaina oli ennakkoon loppuunmyyty ulkomaisten tähtiesiintyjien, erityisesti ZZ Topin, siivittämänä. 12 000 lipun ostanutta aikuista ja suurta ilmaiseksi sisään päässyttä lapsijoukkoa helli musiikin lisäksi upea kesäsää. Huippuvuodesta 1996 oli opittu, ettei Vanhankylänniemi vedä 15 000 ihmistä enempää. Nytkin ovien avautuessa jonot olivat pitkät ja kulku alueelle muutenkin paikoin hitaanlaista. Pikniktunnelma pääsi hieman kärsimään ahtauden takia, eikä paahtava auringonpaiste auttanut. Sinänsä alue on omiaan tämän tyyppisen tapahtuman järjestämiseen: järvimiljöö on kaunis ja ylöspäin viettävältä nurmikentältä on ilo katsella esityksiä viltillä loikoillen ja omista eväistä nauttien.

Osa piknik-kansasta olikin niin tottuneen oloista ja hyvin varustautunutta, että heillä täytyy olla jo vuosien kokemus tapahtumasta. Varjoisten paikkojen ollessa vähissä alueella, josta esiintymislavalle oli vielä näkyvyyttä, ei voinut kuin kateellisena katsella pienien laavujensa suojissa kylmälaukustaan mitä eilaisempia särpimiä ja juomia naukkailevia, retkituoleillaan rennosti istuskelevia ihmisiä.

Mieleen kieltämättä myös juolahti, että ei tänne pelkästään musiikin vuoksi tulla. Paikalle oli kuitenkin kerääntynyt myös vankkumattomia bluesdiggareita sekä päivän pääesiintyjien tapaan ylpeänä pitkää partaa kantavia boogierockmiehiä. Kaiken kaikkiaan tunnelma oli leppoisa ja yleisö ihastuttavan monenkirjavaa. Perheen pienimmät oli huomioitu omalla nurkkauksellaan, jossa sai esitysten lomassa nauttia lapsille suunnatusta ohjelmasta tai tehdä itselleen vaikka kitaran.

Tottumattomana ja liian kevyillä eväillä varustautuneena ei silti tarvinnut jäädä nälkäiseksi tai janoiseksi. Myyntikojuja oli tiuhaan, ja perinteisen festariruoan ja -rihkaman lisäksi oli markkinatyyliin jos jonkinlaista koru- ja käsityömyyjää, hiukan eksoottisempia ruokavaihtoehtoja, jäätelöä, namia sekä jopa herneitä ja marjoja. Jäätelökojua lukuun ottamatta ei tarvinnut pahemmin jonotella, mutta toisaalta liikkuminen kapeilla väylillä tai tiuhaan leiriytyneiden ihmisten lomassa oli hankalaa. Auringolta onneksi pääsi halutessaan suojaan metsikköön ja rannassa tai suihkussa saattoi käydä viilentymässä.

Yleisön valuessa paikalle ja levitellessä vilttejään lavalla esiintyi Micke & Lefty feat. Chef. Päivän toisesta musiikkiesityksestä vastasi kotimainen The Balls vahvistettuna Rane Raitsikalla kitarassa, Antero Prihalla ja Panu Syrjäsellä puhaltimissa sekä ihastuttavalla Fabulettesin lauluryhmällä. Näin syntyi siis The Great Balls of Fire, joiden veto olikin julmetun hyvä. Bändi oli kerrassan upea, kiitos erityisesti puhallinkaksikon, ja Marjo Leinonen uskomattomassa vedossa. Välispiikit olivat hervottomia ja hyvän musiikin sekä lavameiningin yhdistelmä sai yleisönkin erittäin hyvälle tuulelle.

Mutta…Tämän jälkeen ulkomaisten tähtien esitykset tuntuivat kumman ponnettomilta, suorastaan tylsiltä. John Lee Hooker Jr. uhosi heittävänsä Las Vegas -tyylisen show’n, ja sitä se todella olikin. Hieno show ja hieno showmies. Karheus ja kosketuspinta tuntui toisaalta tyystin uupuvan tästä rytmibluesesityksestä, ja huomio kiinnittyikin auringosta nauttimiseen ja mansikoiden syömiseen musiikin soidessa taka-alalla. Eddie Cotton Bandin esitys kuulosti tämän jälkeen ehdalta ja monipuoliselta bluesilta, mutta jotain jäi sittenkin ehkä uupumaan, ja varpaiden vilvoittelu järvivedessä vei melko pian voiton. Pian huomasimme olevamme samassa raukeassa tunnelmassa kuin suurin osa muustakin yleisöstä, eli viettämässä kivaa päivää auringossa ja mahdollisesti tarkistamssa ZZ Topin vireen. Ja hyvässä vireessä sedät olivatkin. Soundi oli hyvä, varhaisempi tuotanto toimi hienosti ja yleisön iloksi soitettiin toki myöhempiä hittejäkin. Yleisö nautti esityksestä silminnähden, ja tunnelma nousi jopa vielä paremmaksi kuin aiemmin päivällä.

Hieno lopetus hienolle päivälle. Talkoovoimin järjestettävän Puistobluesin konsepti on toimiva. Ongelmana tietysti on, miten pitää yleisömäärä kohtuullisena ja silti tuoda lavalle suosittuja ja mielenkiintoisia esiintyjiä.

Imatra Big Band Festival 7.7.2010

Imatran kesätapahtuma numero yksi tarjoilee nimestänsä huolimatta varsin kahtiajakoisen ohjelman, jonka toinen puoli täyttyy niistä perinteisemmistä kotimaisista ja ulkomaisista festarijyristä, jotka kiertävät tapahtumasta toiseen. Mielenkiintoisempi puoli ohjelmasta tarjoilee hieman korkeakulttuurisempia blues- ja jazz-akteja. Jätimme suosiolla The Baseballsin muhkeat tukat kokematta ja suuntasimme Imatralle katsomaan mitä Jazz Cavalcade -iltamalla olisi tarjottavana. IBBF-festivaalin ohjelmistosta valtaosa tapahtuu BB-kadulla ja suuressa teltassa BB-klubilla. Ohjelmakokonaisuudessa oltiinkin onnistuttu, sillä vierailupäiväämme mennessä oli myyty jo hieman vajaa 10 000 lippua.

Aloitimme tapahtumaan tutustumisen BB-kadulta, jolle oli kuuman kosteana iltapäivänä kerääntynyt runsas joukko pääasiassa hieman varttuneempaa väkeä seuraamaan Suomen jazzlegendoja. Vaikka ansioituneet muusikot tarjosivat viihdyttävän viilentävän setin mukavassa tuulenvireessä, ei voinut välttyä ajatukselta, että onko kyseessä pikemminkin toritapahtuma, jolla on tarkoitus vauhdittaa kahvin, kaljan ja herneiden myyntiä, vai varsinainen festaritapahtuma.

Hieman hämmentyneenä siirryimme kohti illan varsinaista tapahtuma-aluetta eli BB-klubia. BB-klubi oli sijoitettu kauniin Imatran Valtionhotellin ja Imatrankosken välimaastoon. Teltan läheisyydestä löytyi myös mahdollisuus kokea ruokailua ja kuohuviiniä yläilmoissa. BB-telttaan astuessa ensimmäinen tunne oli jälleen lievä hämmennys. Teltan täytti pääosin valkoisin pöytäliinoin koristellut ruokapöydät. Keskelle telttaa oli jätetty eräänlainen rahvaan monttu, josta konserttia pystyi seuramaan seisten tai pitkillä ja kapeilla tuoleilla istuen. Tunnelma alkoi uhkaavasti muistuttaa eräänlaisen ”show and dinner-konseptin” laajempaa sovitusta, jossa ruokailua, juomista ja äänekästä keskustelua säestää osallistujilleen itselleen mahdollisesti yhdentekevä musiikki.

Illan aikana alkoi yhä enemmän tuntua siltä, että on hieman kyseenalaista raahata McCoyn kaltaisia helmiä tarjolle yleisölle, jonka vaikuttimet tapahtumaan osallistumiseen tuntuivat olevan hyvin kaukana musiikista nauttimisesta. Yhtä hyvin asiaan erikoistuneen kotimaiset ”bilebändit” voisivat hoitaa taustamusiikin virkaa. Nykyisellään IBBF-konsepti on jossain määrin jopa hieman epäkunnioittava artistejaan ja niitä kohtaan, jotka tulevat paikan päälle nauttimaan siitä olennaisesta eli musiikista. Konserteissa artistin pitäisi olla keskiössä, ei yleisön. Keskusteltuamme artistien vetojen tauolla pidempään tapahtumassa käyneiden ihmisten kanssa kävikin selväksi, että illan aikana koettu ilmiö ei ole uutta Imatralla. Puheessa esiin nousi aito pettymys tapahtuman luonnetta kohtaan, mutta itse artistikiinnityksiin oltiin kuitenkin tyytyväisiä.

Kolikolla on myös kääntöpuolensa, sillä itse tapahtuman järjestelyt tuntuivat toimivan hyvin. Henkilökunta vaikutti ystävälliseltä, ruoka ja menu sopivan laadukkailta ja tunnelma varsin viihtyisältä. Tapahtumalle toivoisikin löytyvän jonkinlainen balanssi, jossa kaikki osapuolet voisivat nauttia laadukkaasta ohjelmasta täysin siemauksin.

Teksti: Varpu Jokinen, Arja Jokinen ja Kenneth Lehtinen
Kuvat: Kenneth Lehtinen ja Varpu Jokinen