Mainoksia:  

Kirjaudu sisään

Käyttäjänimi
Salasana
Unohtuiko salasana? | Rekisteröidy
  

Keikkaraportti - Depeche Mode Helsingissä 2.2.2010

Tour of the Universe -kiertueella Helsingissä pysähtynyt Depeche Mode on konsertoinut Suomessa kiitettävän usein viimeisempien levyjen yhteydessä.
Elektronisen popyhtyeen mahtipontisesti nimettyä kiertueen konserttia oli Helsinkiin tällä kertaa kerääntynyt katsomaan n. 12 000 silmäparia. 30 vuotta vanha yhtye jaksaa siis edelleen ihastuttaa ja kiehtoa ihmisiä. Katsojien ikähaitari vaikutti ilahduttavasti yhtä pitkältä kuin bändin komea ura.

Depeche Moden konsertit ovat järjestäen olleen visuaalisesti komeaa katsottavaa ja äänimaailmansa puolesta korvia hellivää. Niin on myös Sounds of the Universe -levyn hengessä nimetty kiertue. Jättimäisellä näyttöruudulle ja dicsopallolle heijastetaan mielenkiintoista kuvaa, grafiikkaa ja tekstuuria silmänruoaksi. Äänentoisto on kaunis, puhdas ja sopivan puhdikas. Erityisen upeasti toimi Policy of Truth-kappale.

Depeche Moden esiintyminen ei koskaan ole ollut mitenkään kovin jännittävää vaan musiikki on ollut enemmän esitysten keskiössä. Laulaja David Gahanin liikehdintä on rutinoitua ammattimuusikon esiintymistä ilman sen kummempaa läsnäoloa. Bändin pääasiallinen säveltäjä Martin Gore tuntuu konserteissa kovin etäiseltä, mikä on sääli, koska miehen kaunista ääntä ja läsnäoloa, jota hän konsertin omissa soololaulu osuuksissaan osoittaa kuulisi ja katsoisi mielellään lisää.

Settilista on tyypillinen Depeche Moden settilista. Vanhoja ja kauniita klassikoita ja alkuun uudempia kappaleita. Rytmillisesti varsin toimiva kokonaisuus.

Paikalle saapunut yleisö sai varmasti mitä halusi: laadukkaan, kauniin ja ammattitaitoisen konsertin hienojen klassikoiden äärellä.

Nykyisellään Depeche Mode ei ole enää uranuurtava elektronisen popin saralla vaan pikemminkin osoitus oman sävellystyönsä ajan kestävyydestä. Toivoa sopisi, että herrat tekisivät vielä kerran onnistuneen ja värisyttävän albumin. Viimeisestä onnistuneesta albumista, eli Ultrasta alkaa olemaan jo tovi aikaa.

Teksti ja kuvat: Kenneth Lehtinen

Katso myös kuvagalleria ->

Kommentoi

Tarkistusluku:
Kirjoita lukusarja viereiseen sarakkeeseen
Nimimerkki (vapaaehtoinen)