Mainoksia:  

Kirjaudu sisään

Käyttäjänimi
Salasana
Unohtuiko salasana? | Rekisteröidy
  

Keikkaraportti - Machine Head Helsingissä 1.2.2010

Amerikkalainen Machine Head on elävä esimerkki median ja uskomusten vallasta bändeihin. Bändi on saanut urallansa niin ruusuja, risuja kuin varsinaista puukkoa medioilta. Bändillä itsellään on ollut hämmentävän vähän tekemistä saamaansa negatiiviseen kohteluun. Itse asiassa harva bändi on pystynyt tuottamaan niin tasalaatuisen hyviä levyjä ja olemaan jatkuvasti hyvässä live-kunnossa kuin Machine Head.

Bändin ura sai melkoisen unelmastartin Burn My Eyes-levyllä, joka on ehkä modernin metallihistorian vaikuttavin debyyttikiekko.

Huolet bändin tilasta alkoivat mediassa Logan Maderin poistuttua bändistä kakkoskiekko The More Things Change.. jälkeen. Bändiin Maderin lähtö ei tuntunut vaikuttavan juuri mitenkään, mutta Ross Robinsonin palkkaaminen tuottajan paikalle tuntui Nu-metal kultakaudella olevan liikaa monelle, mm. Slayerin Kerry Kingille. Kingille Machine Headin parjaaminen medioissa tuntui välillä olevan miehen elämäntyö.

Machine Head oli medioitten perusteella Supercharger-kiertueella musiikillisessa ja urallisessa aallonpohjassa. Helsingin Nosturille yltänyt kiertue puhui voimakkaasti toista kieltä. Bändi oli vihainen, äänekäs ja energinen, sekä yleisöä riitti paikalle hyvin.

Viimeisimmän The Blackening-kiekon myötä bändi on löytänyt tiensä takaisin kriitikoiden suosioon. Albumi on ollut niin arvostelu- kuin myyntimenestys.

Machine Head saapui ilahduttamaan Helsinkiläisiä Jäähalliin helmikuun alkupäivinä. Lämmittelijöiden roolia hoitivat Bleeding Through ja Hatebreed. Bändejä paikalle tarkastelemaan oli kertynyt hieman alle 2000 katsojaa. Illan aloittaja Bleeding Through sotki hardcorea ja metallia varsin mallikkaasti. Amerikkalaiseen tapaan välispiikit olivat melko uholla täytettyjä. Uhoamisesta ja esiintymisestä ei jäänyt jälkeen myöskään Hatebreed, jonka thrash vaikutteinen hardcore toimi erinomaisesti yleisöön.

Illan pääesiintyjä aloitti esiintymisen varsin inhimillisesti jo yhdeksältä. Kappaleet Imperium, Ten Ton Hammer ja Beautiful Mourning saivat kunnian aloittaa Machine Headin keikan. Keikan settilista osoittautuu keikan aikana varsinaiseksi napakympiksi. Kaikilta bändin levyiltä soitetaan kappaleita ja kappaleet tuntuvat jaksottavan hyvin keikan kulkua. Keikka lopetettiin tyylikkäästi bändin kahdella isoimmalla hitillä Debyyttialbumin Davidianilla ja The Blackeningin komealla Halolla.

Machine Head keikka osoitti, että pienestäkin yleisöstä voi onneksi lähteä reippaasti ääntä ja energiaa. Machine Headin keikan aikana kuului komeasti biisin välissä yleisön ”Gimme Head” huudot ja circle pitkin taipui komean näköisesti yleisöltä pääesiintyjän raivotessaan särmikästä musiikillista aggressiotaan ilmoille.

Machine Headin esiintyminen teki vaikutuksen tälläkin kertaa. Bändi onnistuu olemaan erittäin aggressiivinen jyrä, mutta samanaikaisesti kauniit melodiat antavat kappaleille ja esiintymisellä mukavaa vastapainoa. Robb Flynnin ääni yhdistää upeasti kauniita puhtaita osuuksia sekä karheita murinoita. Mies onnistuu hyvin haastavasta tehtävästä soittaa kitaraa ja laulua näyttämättä tolppaan sidotulta muusikolta.

Machine Head on paikkansa ansainnut mainstream metallin tähtitaivaalla, toivottavasti bändin seuraavaa visiittiä ei tarvitse odottaa turhaan pitkään.

Teksti ja kuvat: Kenneth Lehtinen

Katso myös kuvagalleria ->

Kommentit

Ihan ensinnäkin kyllä siellä enemmän kuin 2000 ihmistä oli ja toiseksikin siellä huudettiin MACHINE FUCKING HEAD!!

Anonyymi   Lisätty : 03.02.2010 klo: 17:13

Katsojamäärä perustuu konserttijärjestäjältä saatuihin tietoihin.

Kenneth Lehtinen   Lisätty : 03.02.2010 klo: 19:50

Joo aika "offtopic" arvostelu

Anonyymi   Lisätty : 15.02.2010 klo: 21:18

Vikime kesänä Sonispheressä ei ollu "jatkuvasti hyvässä live-kunnossa"

Anonyymi   Lisätty : 12.03.2010 klo: 09:10

Ei mies sairaudelleen mitään voi...

Stiina   Lisätty : 12.03.2010 klo: 10:36

Kommentoi

Tarkistusluku:
Kirjoita lukusarja viereiseen sarakkeeseen
Nimimerkki (vapaaehtoinen)