Keikkaraportti - Rise Against Kaapelilla 27.10.2009

Ensimmäistä kertaa Suomessa soittanut bostonilainen Rise Against keräsi Kaapelitehtaan ääriään myöten täyteen. Liput myytiin ajoissa loppuun, mutta mistään megabändien kaltaisista minuuttien loppuunmyynnistä ei ollut kyse. Kaapeli keikkapaikkana on kerännyt kritiikkiä koko historiansa ajan, eikä eilinenkään tehnyt poikkeusta asiaan. Soundit olivat melko kumisevat, kuten tuossa hankalassa tilassa on aiemminkin todettu, mutta miksauspöydän läheisyydestä löytyi melko mukava paikka soundien suhteen. Kolikolla oli toki kääntöpuolensakin ja näkyvyys tästä paikasta oli heikko.

Saavuin paikalle hetkeä ennen kahdeksaa, jolloin jonoja ei vielä ollut. Narikka toimi nopeasti ja halliin siirtyessä kotimainen Lighthouse Project aloitti keikkansa. Soundit lämppärillä olivat kehnot tai oma sijoittuminen olisi voinut olla parempi. Huvittavana yksityiskohtana voi mainita, että anniskelualueelta loppui olut kahteen kertaan jo ennen pääbändin aloittamista. Reilun puolituntisen jälkeen lavan kansoitti teknikkojen valtava määrä ja lava muutettiin nopeasti siihen pisteeseen, että pääbändin keikka voisi alkaa.

Lähes minuutilleen yhdeksältä alkanut Rise Againstin pieksentä valtasi Merikaapelihallin ja yleisö riehaantui. Vaikka bändi ensimmäistä kertaa olikin Suomessa, se ei kuitenkaan ole ensikertalainen lavoille. Meno oli riehakasta, kuten punk-bändille sopii, mutta samalla myös kovin laskelmoitua ja määrätietoista. Setti noudatteli lähes samaa linjaa, jota pari päivää aiemmin Moskovassa oli vedetty. Voisin kuvitella, että myös suitsutukset yleisöstä olivat tuttua kauraa vain eri kaupungeilla ja mailla varustettuna. Se ei kuitenkaan menoa haitannut, ja yleisökin oli sulaa vahaa Rise Againstin käsittelyssä. Lähes täysin uudempaan materiaaliin painottunut settilista oli hittiputkea alusta loppuun. Blood-Red, White, and Blue -biisin aikana nähty circle pit oli varmasti yksi suurimpia, mitä Suomessa on sisätiloissa nähty. Muodostuessaan pitti jyräsi tieltään myös miksauspöydän ja valomiehet. Salin puolessa välissä ollut saareke liikkui valehtelematta muutaman metrin taaksepäin teknikoiden ihmetellessä, mitä tapahtuu. Piuhat pysyivät onneksi kiinni laitteissa ja paikalle saatiin muutama järjestysmieskin tukevoittamaan tilannetta. Niin pitti kuin settikin jatkoi kulkuaan ja keikan ensimmäinen osa huipentui hittiin Prayer of the Refugee.

Melko tarkalleen tunnin jälkeen bändi otti pienen hengähdystauon, jonka jälkeen laulaja-kitaristi Tim McIlrath palasi lavalle akustisen kitaran kanssa. Oli myös yleisön aika ottaa muutama minuutti lepoa. Akustiset tunnelmapalat Swing Life Away ja Hero of War saivat yleisön laulamaan mukana, kuten jo aiemmin keikalla oli todettu, eikä Tim epäröinyt nytkään jättää osia biiseistä täysin yleisön laulettavaksi. Näiden kahden biisin jälkeen bändi siirtyi taas lavan taakse ja pa:sta alkoi kuulua pianon soittoa. Tässä vaiheessa moni olettikin bändin jo lopettaneen ja siirtyi kohti narikkaa, mutta pian bändi hyökkäsi taas lavalle. Onneksi vaihdos oli kuitenkin sen verran nopea, että tuskin kukaan kerkesi ulos asti. Hidastelu sai vastapainoksi nopeampaa räimettä ja bändi soitti vielä kolme kappaletta keikan päättyessä Ready to Fall -biisiin.

Puolitoista tuntia nykystandardien punkkia tarjosi ainakin allekirjoittaneelle varsin nautittavan kokemuksen sateisen syksyn keskellä. Kauan siinä tosin meni, että tämäkin bändi saatiin Suomeen, mutta eiköhän suomalainen yleisö varmistanut vastaanotollaan paikan myös Rise Againstin tuleviin kiertuesuunnitelmiin. Keikkapaikka olisi voinut olla parempikin, mutta tämän kokoisille bändeille ei vieläkään parempaa ole tarjolla Helsingissä. Bändi ei tosin ole kaukana siitä kokoluokasta, että voisi täyttää jo jäähalleja Suomessakin. Seuraavaksi toivomuslistalle laitetaan Strung Outin Suomen keikka, kiitos.

Teksti: Roni Sahari
Kuvat: Kenneth Lehtinen

Katso myös kuvagalleria ->