Mediatiedot

Konemetsä 2009

13.07. 2009

Konemetsä on vuodesta 2004 alkaen järjestetty festivaali, joka on vuosien saatossa muuntunut psytrance -painotteisista metsäbileistä lukuisia (kone)musiikkityylejä kattavaksi festivaaliksi. Musiikki soi festivaaleilla kellon ympäri, joskin päälava hiljenee päiväksi. Lavoja oli tänä(kin) vuonna neljä: Main, Desert, Forest/Camp X-Rust ja Chill Out. Artisteja vuoden 2009 Konemetsässä esiintyi kaiken kaikkiaan noin sata. Ulkomaisista artisteista mainittakoon Deadmau5 (Canada), Laughing Buddha (UK), Vibrasphere (Sweden), Far Too Loud (UK), Eat Static (UK), Tristan (UK), Tron (Mexico), Fearsome Engine (UK), Fungus Funk (Russia), Alden Tyrell (Netherlands), Legowelt (Netherlands) ja Arne Weinberg (UK). Kotimaista tarjontaa edustivat puolestaan mm. Orkidea, Proteus, Hidria Spacefolk, Texas Faggott, Vishnudata, Indigo, L.A.O.S., Huopatossu Mononen, Troll Scientists, Huoratron, Imatran Voima ja Komposti Sound System.


Festivaalien kävijämäärä on kasvanut vuosi vuodelta, vuonna 2007 juhlijoita oli n. 4000 ja vuotta myöhemmin jo n. 10 000. Vuonna 2009 festivaali oli ensimmäistä kertaa nelipäiväinen, mutta päivittäinen kävijämäärä jäi tavoitteesta ja festivaaleilla vieraili kaiken kaikkiaan vajaa 10 000 juhlijaa. Yksi syy saattoi olla samaan aikaan Turussa järjestetty Ruisrock, joka veti ennätysmäärän yleisöä. Toinen syy lienee Konemetsän viime vuonna saama huumefestivaalileima. Mm. Aamulehti revitteli riettailla otsikoilla: ”LSD-bileet metsässä. 100 jäi kiinni Marttilassa. Amfetamiinia, hasista, sieniä...”. Konemetsä -organisaatio teki asiattomasta ja mustamaalaavasta uutisoinnista tutkintapyynnön, joka ei kuitenkaan mennyt läpi. Festivaalien promoottorin Peter Gerkmanin mielestä suurin syy kävijöiden vähäiseen määrään oli kuitenkin virkavallan erikoisosaston mielivaltainen ja paikoin uhkaava käytös. Vuonna 2008 Varsinais-Suomen poliisi teki Konemetsään tehovalvontaiskun tullin, rajavartiolaitoksen ja vankilan viranomaisten tukemana. Sama performanssi nähtiin tänäkin vuonna.Väkeä olikin paikalla harvanlaisesti ja paikoitellen tiluksilla oli jopa hieman aution oloista. Festivaalit olisivat vetäneet helposti puolet enemmän porukkaa, nyt tunnelma oli puitteisiin nähden liiankin väljä.

Lauantai 4.7.


Festarit.orgin iskuryhmä suuntasi kohti Konemetsää vasta lauantaiaamuna, sillä valokuvaajamme kiemurteli torstain ja perjantain kotonaan mahdollisen sikainfluenssan kourissa. Menetimme siis festivaalien pari ensimmäistä iltaa kun odotimme, että kuvaajamme olotila kohenisi, sillä emmehän tahtoneet saastuttaa koko festivaalikansaa tällä jokseenkin harmittomalla pandemialla. Onneksi kuvaajamme puheesta alkoi lauantaiaamuna pikku hiljaa saamaan jotain tolkkua, pahimmat houreet vaikuttivat poistuneen, joten pääsimme tien päälle. Kurvailimme auringon hyväilemää Hämeen Härkätietä ja saavuimme Marttilan kunnassa sijaitsevaan Ollilan kylään yhden maissa. Sisäänkirjautuminen Konemetsän porteilla sujui leppoisasti ja erinomaisen sujuvasti. Portilla kuulimme, että festivaali oli jäänyt yleisötavoitteestaan torstain ja perjantain osalta. Poliisin tämän vuotiset tehoiskut olivat kohdistuneet myös festarityöntekijöihin. Vastaanotossa työskennellyt henkilö valitteli poliisin rikkoneen hänen telttansa edellisenä iltana huumekoiran merkittyä sen virheellisesti.

Jatkoimme parkkialueen kautta itse festivaalialueelle. Parkkialue oli ilahduttavan lähellä festivaalialuetta, leirintäalueen kyljessä, eikä kilometrien päässä kuten joskus männä vuosina. Tämä mahdollisti autolla käynnit ja tavaroiden säilytyksen autossa. Päätimme pystyttää telttamme myöhemmin illalla, sillä Chill Out -lavalla soitteli par’aikaa brittiläinen Eat Static iskuryhmämme suosikkiartisti vuosien takaa. Purimme autosta vain kuvaus- ja nauhoitusarsenaalimme, jutustellen samalla Järvenpäästä paikan päälle saapuneiden nuorten herrojen kanssa. Jampat olivat nauttineet perjantaiyön aikana Deadmau5:n, Proteuksen ja Orkidean seteistä. Klubikansan kestosuosikit Proteus ja Orkidea saivat hehkutusta osakseen muiltakin festivaalivierailta, mm. Oulusta asti saapuneilta neidoilta.

Yllätykseksemme festivaalialueelle ei saanutkaan viedä omia alkoholijuomia, vaikka Konemetsän nettisivuilla muuta väitettiinkin. Juomapolitiikka oli ilmeisesti muuttunut festivaalin jo alettua. Tosin avaamattomien juomien sisään kuljettaminen repussa ei näyttänyt tuottavan minkäänlaisia ongelmia, joten tarkistus porteilla oli jokseenkin nimellinen, lähinnä puututtiin avattuihin juomiin.

Chill Out -lavan lähituntumassa sijaitsivat festivaalin ruoka-, järjestö- ja hippisäläkojut. Kojualue oli pieni ja kompakti sisältäen noin viitisentoista kojua. Ruokapuolella tarjolla oli mm. hamppurilaisia, pizzaa, paellaa, makkarapannua ja muita festivaaleilta tuttuja appeita. Järjestöpuolta edustivat YAD:n ja Amnestyn kojut, hippisäläpuolta puolestaan levy-, koru- ja vaatekauppiaat. Chill out -alue oli jaettu anniskelualueeseen ja vanhaan sirkustelttaan. Tunnelma alueella oli uinuvan rauhallinen, kun puolet sirkusteltan asukkaista nautti päiväunistaan. Eat Static tarjoili taustalle aina toimivaa breaksahtavaa groovyloungea.

Muut lavat olivat tutuilla paikoillaan ja suunnistimme aluksi hiekkakuopassa sijainneelle Desert Stagelle, jossa musiikkia tarjoili ruotsin poijka Peter Didjital. Peterin dj-setti sisälsi herkullisen progressiivista kilkettä ja aurinkoinen hiekkakuoppa pienine hiekkakakkulinnoineen houkutteli muiden mukaan nytkyilemään. Tanssin lomassa vaihdoimme muutaman sanan DJ Ovalin aka Vishnudatan kanssa, jolta on ilmestymässä toinen pitkäsoitto Far From Noise. Albumi ilmestyy myöhemmin tänä vuonna Exogenic Recordsin julkaisemana. Oval kertoili opiskelevansa musiikin tekemisen ohella eräoppaaksi, joten metsät ja luonto ovat lähellä tämän artistin sydäntä, oli bileet tai ei. Rakkaus luontoa kohtaa koitui kuitenkin näissä bileissä kalliiksi, sillä veijari oli poiminut maasta poltetun roachin, ekoteko, josta napsahti 60 euron sakko. Varsinainen haastattelu jäi tekemättä, kun Oval kuljetettiin siviilipoliisien saattelemana poliisileiriin tutkittavaksi. Mitään ylimääräistä ei löytynyt ja artisti totesi toimineensa rakkauden nimissä.

Palasimme chill out -alueelle selvittämään, josko saisimme Eat Staticiltä haastattelun. Staticin setti venyi aikataulujen yli, joten seuraavana vuorossa ollut Vibrasphere (SWE) aloitti tunnin myöhässä. Merv Pepler (Eat Static) sanoi antavansa haastattelun mielummin päälavasettinsä jälkeen. Herra ei ollut kuulemma nukkunut juuri olleenkaan viimeiseen kolmeen päivään, joten päästimme maestron lepäämään ja sovimme tapaavamme uudelleen aamuyöllä. Haastatteluvajareissamme päätimme vaatia viranomaisilta lausunnon ja marssimme parkkialueena toimineen pellon toisessa reunassa sijainneeseen poliisileiriin. Leiri koostui poliisitunnuksin koristellusta trailerista ja tunnuksettomasta kontista, jotka rajasivat yhteyteensä pienen sisäpihan, jossa kuulusteltiin juhlakansaa ja tehtiin ruumiintarkastuksia. Odotellessamme leiriin saapui vanha hippi nuoremman siviilipoliisin saattelemana. ”Haluutsä, et mä vedän mielummin kossuu ku myssyy? Sitäkö sä haluut?” uteli hippi poliisin ohjatessa häntä syvemmälle sisäpihalle. Lyhyen odottelun jälkeen saimme haastateltavaksemme ylikonstaapeli Janne Aro-Heinilän, joka rauhalliseen vanhemman virkamiehen tyyliinsä kertoili poliisin tämän vuotisesta operaatiosta ja omista mietteistään. (Lue koko haastattelu.)

Poliisien läsnäolo todella näkyi ja joidenkin osalta myös tuntui festivaalialueella. Telttojen lomassa partioi lähes jatkuvasti koirapartioita, labradorinnoutajia kolmen ympärilleen mulkoilevan jäykkisulkoiluttajan kanssa. Kiinnostuksemme virkavaltaa kohtaan sai jo kulttuurielämystämme häiritseviä piirteitä, sillä harmiksemme olimme täysin unohtaneet, että serbialainen Talpa soitteli samaan aikaan Desert Stagella. Ehdimme kuitenkin päälavalle kuuntelemaan Hidria Spacefolkia, joka tarjoili takuuvarmaa avaruusrokkia. Uusimman kappaleensa pumppu omisti edesmenneelle ystävälleen Roshille, kevyet mullat myös iskuryhmämme puolesta.

Hidrian setin jälkeen alkoi sade, jota flunssan rampauttama kuvaajamme pakeni telttaan päiväunille. Itse vedin sadeviitan päälle ja päätin testata ruokatarjontaa. Päädyin lyhyen arvoskelun jälkeen testaamaa hamppurilaista, jonka tarjoili lasipiipuistaan tunnettu legendaarinen Martikainen. Alkupalaksi Martikainen tarjoili tietenkin hampunsiemeniä. Hamppurilainen oli varsin maittava pläjäys herneenversoineen ja maistuvinen kastikkeineen, sämpyläkin oli mukavan ryhdikäs. Nautittuani tämän kevyen päivällisen suuntasin YAD:n (Youth Against Drugs ry.) pyörittämän Dancewise -kojun luokse selvittämään mistä on kysymys. Rupattelin hetkisen Jesse-nimisen nuoren herran kanssa, joka kertoi YAD:n ydinajatuksena olevan päihteetön elämä. Dancewise -konseptissa puolestaan on kyse päihteettömän konemusiikkikulttuurin edistämisestä mm. päihteettömiä bileitä järjestämällä. Dancewise -kojulla saattoi tehdä leikkimielisen huumetestin, mutta vielä ei kojulla pystynyt testaamaan omien huumeidensa koostumusta, kuten esim. Alankomaiden ja eteläisen Euroopan bileissä. Syynä lienee Suomen lainsäädäntö ja yleinen mielipideilmasto. Päihteettömästä ideologiastaan huolimatta YAD:kin on vähitellen hyväksymässä realiteetit paremmin huomioon ottavaan suunnan; huumeita käytetään ja kieltäymyksen ohella YAD pyrkiikin tarjoamaan tietoa vähemmän haitallisesta huumausaineiden käytöstä.

Haastattelun jälkeen kävin teltoilla hakemassa kuvaajamme, joka olikin jo jalkeilla. Sade oli sopivasti lakannut ja suuntasimme Forest Stagelle nauttimaan Imatran Voiman tarjoamasta rakkaudentäyteisestä vanhoihin kipaleisiin (mm. In/Out) perustuvasta musiikkiesityksestä, jota duon jalluisempi osapuoli Randy Barracuda kovin sielukkaasti puheenparsillaan täydensi. ”Suomen Pet Shop Boys” rakasteli juhlakansaa ja juhlakansa rakasteli takaisin. Piipahdimme lyhyesti myös Desert Stagella, jossa esiintyjä vaihtui Milla Lehdosta Far Too Loudin DJ Oliin (UK). Molempien tarjoilema bassoilu miellytti, mutta vaihdoksen aikaansaama hehkeysvaje ajoi etsimään kauneutta toisaalta. Ajauduimme päälavalle, jossa Vibrasphere (SWE) soitteli illan toista keikkaansa. Vibraspheren leijaileva progetrance keinutti hymyilevää tanssikansaa, tunnelma päälavan laaksossa oli ekstaattinen. Tuli loimusi, uv-dekot hehkuivat ja tanssijat hurmostelivat.



Illan mittaan nautimme festaritunnelmasta ja taidokkaasti missasimme ainakin Legoweltin (HOL), seikka joka itseäni harmitti melkolailla paljon. Vastavuoroisesti eksyimme sattumalta silmin nähden soittamisesta nauttivan Miles Dysonin (GER) keikalle. Dyson yllätti positiivisesti ja jälleen löysimme itsemme päälavan laaksosta reivaamasta sekalaisen seurakunnan kanssa. Dysonin jälkeen soittaneen Far Too Loudin (UK) keikka oli puolestaan hienoinen pettymys. Duo tarjoili muutaman toimivan revittelyn, mutta muuten musiikki ei kannatellut vaan tuntui lähinnä junnaavan paikallaan, eikä siten houkutellu tanssimaan kovasta yrityksestä huolimatta. Far Too Loudin saundit ja kikat toki lämmittävät mieltä, mutta kokonaisuutena setti ei tarjonnut toimivaa jatkumoa. Setti oli jopa tylsä, toisin kuin Desert Stagella vääntäneen L.A.O.S.:n, joka tarjoili varsin jykevää ja iskuryhmäämme miellyttänyttä rälläilybassoa. Desert Stagella oli käytössä päälavan toissavuotinen PA ja saundit olivat erittäin muhkeat ja muutenkin kohdillaan. Samaa voi todeta Aura Audion kasaamasta päälavan PA:sta. Kuvaajamme uskaltautui mellakka-aitojen ja lavan väliselle No Man’s Landille, eivätkä rytmihäiriöt olleet kuulemma kaukana. Hattu pomppi päässä vähän kauempanakin lavasta, mutta sulosävelet kulkeutuivat korviin silti kiitettävän kirkkaasti. Dekojen suhteen Desert veti pisimmän korren psykedeelisyydessään, kiitokset Elämänkukkien aina yhtä näyttäville viritelmille. Päälavan dekotus (Infin-E.T.) oli puolestaan turhankin minimalistinen. Lähinnä stringeistä koostuvia viritelmiä siellä täällä, ihan kivoja, muttei mitään uutta saati päräyttävää. Laakson päällä roikkuva ”päädekokin” oli tylsähkö pentagramminen dodekaedri.

Sunnuntai 5.7.


Yö oli Marttilassa erittäin kylmä ja yritimme lämmitellä pikkiriikkisen pizzan ja kahvin avulla. Taustalla soinut Warp Technique (UK) kuitenkin lämmitti mieltä ravintoaineita enemmän. Chill Out -alueen parhaita settejä, joskin vertailupohja jäi melko suppeaksi, sillä suurimman osan ajasta vietimme muilla lavoilla. Nytkin suuntasimme päälavalle, jossa alkoi Eat Staticin kolmas setti. Setin päätyttyä taivalsimme Merv’n kanssa artistien bäkkärille, josta vastaan tursusi palaneen muovin käry artistien lämmitellessä pallogrillien ja festivaaliesitteiden avulla. Matkalla Merv valitteli, että chillissä oli tähän asti soitettua kaikkea muuta kuin chilliä (itse hän tosin syyllistyi omassa chillisetissään samaan), mutta nyt kostean kalsassa ilmassa taivaltaessamme musiikki oli rauhallista ja levon mahdollistavaa. Nauhoitimme Merv’n kanssa käydyn leppoisan turinatuokion tai niin ainakin luulimme. Jostain syystä nauhoituksiin käyttämämme muinainen MD-teknologia petti ja haastattelun jälkeen nauhalta kuului vain kohinaa; Eat Static! Resitoimme kuitenkin haastattelun erehtymättömästä muististamme nyt taas toimivaan nauhuriimme. Ohessa Eat Staticin haastattelu ekslusiivisesti teitä varten kohinasta ulostettuna. (Lue koko haastattelu.)

Järkytyksestä toivuttuamme joimme vitutuksen sekaiseen iloomme loput viinakset ja häröilimme sinne tänne. Lopulta valveuneilimme pari tuntia ja todettuamme touhun turhaksi etsimme käsiimme aamupalaa ja pakkailimme kamamme autoon. Päätimme vielä piipahtaa päälavalla, sillä kumpikaan ei ollut varma ajokunnostaan tässä vaiheessa, eikä paikan päältä löytynyt mistään puhallusmahdollisuutta. Liikenneturvallisuus ei näyttänyt kiinnostavan ketään, ei ensiapua, YAD:ia eikä järjestävää tahoa. Poliisitkin olivat poistuneet saatuaan mitä halusivat. Muistutus itselle ja muille festivaalikävijöille; jos dokaat ja autoilet varaa mukaan alkometri! Alkometrittömyys oli tosin onni onnettomuudessa, sillä päälavalla sunnuntaina päivällä soittanut Torakka tarjoili ehkä festivaalien parhaan setin, aaltoilevaa ja eeppistä aamutrancea. Erityisesti mieltä lämmitti äärimmäisen groovaava ja letkeä bluestrance-kappale, jonka Torakka omisti entisille tyttöystävilleen. ”Te tiedätte ketä te ootte!”


Iskuryhmä kiittää järjestäjiä, artisteja, juhlijoita, telttanaapureita ja sinua, joka luit tämän raportin.

Tavataan tanssilattialla!

Teksti: Petri Hinno
Kuvat: Ville Karvinen


Katso myös:
- Kuvakooste
- Ylikonstaapeli Janne Aro-Heinilän haastattelu
- Eat Staticin Merv Peplerin haastattelu

Facebook kommentit