Tekijät esittelyssä: Simo viihtyy tietokoneen ja kameran takana

Festarit.org on vapaaehtoisvoimin koottu sivusto. Kukaan festarit.org:in tekijöistä ei tee sivustoa päivätöikseen, vaikka aktiivijoukko siihen tunteja saakin uppoamaan parhaimmillaan päivätyön verran. Tässä sarjassa tutustumme tekijätiimiin sivuston taustalla. Sarjan viimeisessä osassa tutustumme tietojenkäsittelytiedettä opiskelevaan Simo Ylijokeen.

Simo haaveili lapsena NHL-tähden urasta. Todellisuus vei kuitenkin tietokoneiden pariin jo varhaisessa vaiheessa ja Simo opiskelee nyt Turun yliopistossa tietojenkäsittelytiedettä. Valmistumisen jälkeen haaveena olisivat ohjelmistosuunnittelijan tai ohjelmistoarkkitehdin työt.

- Koulussa viihtyy nyt miten koulussa viihtyy, mutta ne vuodet, joita on ollut alan töissä, ovat olleet kyllä mielenkiintoisia. Kunhan saan koulun pakettiin, niin pääsee sitten vielä mielenkiintoisempiin tehtäviin.

Vapaa-aikanaan Simo harrastaa keilausta ja valokuvausta.

- Keilaaminen on ainoa urheiluharrastus. Käyn vähintään kerran viikossa treenaamassa ja lisäksi kisat, mitä tulee käytyä heittämässä noin kerran kuukaudessa. Valokuvausta tulee harrastettua kesällä enemmän, kun kuvaa keikkoja ja talvella sitten valitettavasti vähemmän.


Koukkuun heti ensikerrasta

Simo kuuluu tekijöistä siihen joukkoon, joille festarit ovat tulleet osaksi jokakesäistä ohjelmaa vasta parinkympin rajapyykin jälkeen.

- Kaikki kaverit olivat hilluneet festareilla pitkään ennen kuin lähdin ekaa kertaa mukaan ja sitten kun tuli ekaa kertaa provinssissa käytyä, niin paluuta ei enää ollut, eli käteen jäi kova innostus festaroimiseen.

Tuo ensimmäinen kerta oli vuonna 2003. Samana kesänä Simo kävikin sitten jo viidet festarit läpi. Mukaan mahtui myös tapahtumarikas matka Roskildeen. Mainitut festarit pääsivät myös Simon festareiden top3-listalle yhdessä vuoden 2007 Szigetin kanssa.

- Eka kerta on aina eka kerta. Provinssissa oli hyviä bändejä ja paljon uusia tuttuja. Tunnelma oli koko festarin ajan aivan katossa. Koko pitkä reissu Roskildeen oli huikea seikkailu myötä- ja vastoinkäymisineen (mm. kaverin joutuminen väärään laivaan ja useat auto-ongelmat). Ehjänä tultiin kuitenkin kotiin ja koko reissua muistelee lämmöllä. Szigetistä olin kuullut, että tämä on iso juhla, mutta kun pääsin paikalle, niin sitten vasta tajusin kuinka ISO iso oikeastaan on. Nähtävää on paljon enemmän kuin aikaa käytettävänä.

Roskilden reissu nousee myös Simon mieluisammaksi festarimuistoksi. Pahoja muistoja hänellä ei juuri ole. Lähinnä mieleen nousee tyypillisiä huonojen kelien mukanaan tuomia latteita tunnelmia ja märkiä vaatteita.


Mistä sisältöä talvikaudelle?

Festarit.org:iin Simo on kirjoittanut juttuja, kuvannut sekä tehnyt hieman koodiakin. Tekemisen myötä oppii uusia asioita. Simo on oppinut paljon mm. valokuvauksesta. Festarit.org kehittyy kaiken aikaa ja tekijät sen mukana. Simo arvioi suunnan olevan hyvä.

- Nykyinen kehityssuunta on hyvä. Koko ajan muuttuvat festari-infot ja niiden ajantasaisuus on ehkä sellainen mihin pitäisi panostaa enemmän. Ja vaikka festarikausi painottuu käytännössä kokonaan kesään niin, olisi kivaa jos talvisaikaankin olisi tarjolla enemmän uutta sisältöä sivustolle, mutta tyhjästä on aika paha raportoida.

Perinteiseen ”mitä sivustolle ja Simolle kuuluu viiden vuoden päästä” -kysymykseen Simo vastailee tuttuun tapaan.

- Mahtavaa olisi jos festarit.org olisi kasvanut reilusti kävijämäärissä ja sisällössä sekä vakiinnuttanut paikkansa Suomen ehdottomana ykkössivustona kaikissa festareihin liittyvissä asioissa. Itse toivoisin olevani sellaisissa töissä, että olisi rahaa ja lomaa matkustella ulkomaille tutkailemaan paikallista festari-meininkiä.



Teksti: Aija Soivanen
np. Turbonegro

Kommentoi

Tarkistusluku:
Kirjoita lukusarja viereiseen sarakkeeseen
Nimimerkki (vapaaehtoinen)