Nova Rock - Itävallan suuri yllättäjä

Nova Rock on hämmästyttävä ilmestys Euroopan festivaalikartalla. Vuonna 2005 ensimmäistä kertaa järjestetty festivaali on nuoresta iästään huolimatta kasvanut merkittäväksi tapahtumaksi, joka houkuttelee joka vuosi yhä nimekkäämpiä artisteja. Tapahtuma on Itävallan suurin festivaali ja yksi koko Euroopan suurimmista. Festivaalin menestyksen tekee yhä erikoisemmaksi se, että se pidetään keskellä peltoa Itävallan itäisimmässä provinssissa, pienen Nickelsdorfin kylän liepeillä Unkarin rajan tuntumassa. Huolimatta syrjäisestä sijainnista, festivaalille saapuu 55 000 festivaalikävijää päivittäin. Yksi syy nopeaan menestykseen on varmasti järjestäjätahon pitkä ennakkokokemus: järjestäjänä toimii Nova Music Entertainment, jossa ovat mukana festivaalijärjestäjä Musicnet, konserttijärjestäjä FKP Skorpio sekä festivaalijärjestäjältä Wieseniltä lähteneitä työntekijöitä.

Paikan päällä on vain kaksi lavaa, joilla nähdään reilu 50 esiintyjää kolmen päivän aikana. Jo ensimmäisen vuonna 2005 järjestetyn Nova Rockin esiintyjäkaartissa oli kovia kansainvälisiä nimiä kuten
Marilyn Manson,
The Prodigy,
System of a Down,
Audioslave,
Green Day sekä kotimainen
Nightwish. Ensimmäisen vuoden jälkeen ohjelmasta on täyttynyt vuodesta toiseen yhä nimekkäämmistä artisteista. Vuonna Novan lavoilla nähtiin jo muun muassa
Metallica,
Placebo,
Massive Attack,
Tool,
Alice in Chains,
Guns N’ Roses sekä jälleen kotimainen esiintyjä,
Apocalyptica. Vuoden 2007 headlinereina olivat
Slayer,
Pearl Jam,
The Smashing Pumpkins,
Billy Talent,
The Killers sekä jälleen
Marilyn Manson, joiden lisäksi festareilla nähtiin muitakin suuria nimiä kuten
Linkin Park,
Papa Roach,
The Hives ja
In Flames. Paikalla oli jälleen suomalainenkin esiintyjä, tällä kertaa
Children of Bodom. Vuonna 2008 pääesiintyjiä olivat muun muassa
Rage Against the Machine,
Bad Religion,
Kid Rock,
The Verve sekä paluuta tehnyt
Sex Pistols.
Tulevana kesänä 2009, jolloin festivaali sijoittuu sopivasti juhannusviikonlopulle, lavalle nousevat jälleen
Metallica ja
Placebo sekä lisäksi paluun tekevät
Guano Apes ja
Faith No More, alkuperäiskokoonpanossa jälleen esiintyvä
Limp Bizkit, metallimusiikin suuruudet
Slipknot ja
Nine Inch Nails ja suomalainen
Sunrise Avenue monien muiden ohessa. Suurista tähdistä huolimatta festivaalin lipunhinta on varsinkin Itävallan yleisen hintatason huomioiden pysynyt kohtuullisena: kolmen päivän lippu irtoaa esimerkiksi nyt vuonna 2009 hintaan 109 €.
Nova Rock ei ole vielä suomalaisten festarikävijöiden parissa noussut suureen tietoisuuteen, mutta festari houkuttelee paljon kävijöitä jo ihan eri puolilta maailmaa, aina Australiasta ja Yhdysvalloista saakka. Sijaintinsa puolesta festari on melko lailla yhtä helppo kuin esimerkiksi Roskilde Festival Tanskassa: Nickelsdorf sijaitsee noin tunnin junamatkan päässä Wienistä, ja paikan päälle myös suhteellisen helppo päästä Budapestista Unkarin puolelta tai Bratislavasta Slovakiasta. Lähin kylä Unkarin puolella, Hegyeshalom, on todella niin lähellä, että mukavuudenhaluisemmat kävijät täyttävät viimeistä myöten rajan tuntumassa olevat hostellit ja muut majoituspaikat. Muut kävijät ”joutuvat tyytymään” valtavaan leirintäalueeseen, joka on suoraan kiinni itse festarialueen kyljessä.
Teksti: Stiina Rasimus
Kuvat: Nova Rock
Katso
vuoden 2009 festari-info ->