Mainoksia:  

Kirjaudu sisään

Käyttäjänimi
Salasana
Unohtuiko salasana? | Rekisteröidy
  

Tekijät esittelyssä: Kesännurkka-Heli tekee tärkeää tutkimusta

Festarit.org on vapaaehtoisvoimin koottu sivusto. Kukaan tekijöistä ei tee sivustoa päivätöikseen, vaikka aktiivijoukko siihen tunteja saakin uppoamaan parhaimmillaan päivätyön verran. Kirjavaan joukkioomme mahtuu muun muassa mikrobiologi, digiasiantuntija, turvallisuusvastaava, freelance-toimittaja kuin vaatturikin. Tässä sarjassa tutustumme kevään viikkojen aikana tekijätiimiin sivuston taustalla.

Festarit.org:in kesänurkan kirjoittaja Heli Fox on koulutukseltaan biologi ja tekee tällä hetkellä väitöskirjaa. Festareilla tärkeintä Helille on tunnelma ja sana fiilis viliseekin paljon Helin vastauksissa.

Heli on päätoiminen tutkija Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. Lisäksi hän opettaa kehitysbiologiaa lääkiksen fukseille.

- Koitan saada lisää tietoa hermokantasolujen säätelymekanismeista ja näin ollen osaltani mahdollistaa hermokantasolujen käyttöä halvauksien ja aivorappeumasairauksien hoidossa. Hermokantasolujen molekyylibiologiaan kuuluu läheisesti myös aivokasvaimien syntymekanismien ymmärtäminen, ja ultimaalisena tähtäimenä tämänkaltaisessa tutkimuksessa on pahanlaatuisten aivokasvaimien syntymisen estäminen ja hoidon tehostaminen.

Työstään Heli pitää rahoituksen tuomasta epävarmuudesta huolimatta. Haaveilu kuuluu hänen elämäänsä monella tasolla, hän haaveilee mm. erilaisista uravalinnoista, matkustelusta ja Etelä-Afrikasta.

- Reissaamisesta haaveilen aina, ja yksi työhön liittyvä haave olisi varmaan tohtorintutkinnon jälkeen muuttaa Etelä-Afrikkaan tekemään tutkimusta. Tai sitten jotain aivan muuta, kuten vaikka Rooiboksen viljelemistä.

Vapaa-aikanaan Heli viihtyy parhaiten rakkaitten ihmisten kanssa hengaillen. Lisäksi hän lukee, urheilee ja viihtyy luonnossa.

Huippujengi messissä

Heli vieraili ensimmäistä kertaa festareilla vuonna 1996, Virtasalmen Motoparkissa (siitä voit lukea lisää Kesänurkan ensimmäisestä osasta). Kyseinen festari nousee myös Helin top kolmoseen.

- Motopark 1996 (olin kyllä seuraavanakin vuonna ja sekin reissu oli hullunhauska), kun tosiaan koki kaiken ensimmäistä kertaa. Sitten onkin paha mennä sanomaan. Nummirock 2000 oli myös tosi kiva, niin mukavaa jengiä ja jotenkin tapahtui koko ajan kaikenlaista kivaa mielettömässä helteessä. Se, että suurin osa oli hevipändejä, ei haitannut menoa. Ja Roskilde 2007 oli myös kova, vaikka oli megasadevuosi, niin fiilis oli todella hyvä ja oli ihan mahtava jengi messissä.

Parhaimmat festarimuistot liittyvät iloisella, herkällä ja romanttisella Helillä ihastumisiin ja pahimpiin kuuluu sairastelu festareiden aikana. Koukkuun hän jäi festareiden tunnelmaan.

- Tunnelma festareilla on ihan parasta! Siinä kulminoituvat kaikki kesän ja nuoruuden fiilikset. Eka festarikokemus oli ihan mieletön, en vaan voinut uskoa todeksi, kuinka siistiä oli kokoajan. En välitä kauheasti bändeistä, vaan niistä muista festaroitsijoista ja niiden luomasta tunnelmasta.


Fiiliksiä Kesänurkassa

Festaritunnelmiaan Heli on jakanut muillekin luettavaksi Kesänurkka-osiossa. Kirjoittaminen on ollut hänelle mieluista ja hauskojen tarinoiden mieleen palauttaminen on tuonut hymyn huulille. Lisäksi Heli kirjoittaa runsaasti raportteja festareilta.

- Raportteja on kiva kirjoitella, saa itselleenkin päivitettyä, mitä tietyillä festareilla kävikään. Ja koittaa saada niitä fiiliksiä mukaan niin, että joku lukija voi tuntea festarihumun juttua lukiessaan, vaikka ei olisi kyseisillä festareilla ollutkaan. Ja aina on toisaalta kiva saada palautetta niiltä, jotka olivat paikan päällä, että olipa kivasti kirjoitettu, toit festarin parhaat jutut esiin.

Parhaimmaksi kokemukseksi festarit.org:ia tehdessä Heli muistaa Paula Koivuniemen haastattelun.

- Paula oli niin hyvä tyyppi ja sen kanssa oli niin kiva jutella, ihan kuin oltaisi oltu vanhoja tuttuja.

Jatkon kannalta Heli painottaa sitä, että nyt meidän tekijöiden tulisi kiinnittää huomio siihen, että saamme pidettyä yllä sivuston saavuttaman laadun. Lisäksi hän toivoo lisää interaktiivisuutta muiden festarikävijöiden kanssa.


Teksti: Aija Soivanen

Kommentoi

Tarkistusluku:
Kirjoita lukusarja viereiseen sarakkeeseen
Nimimerkki (vapaaehtoinen)