Tekijät esittelyssä: Markkinatutkija Maija haaveilee festarit.org:in maailmanvalloituksesta

Festarit.org on vapaaehtoisvoimin koottu sivusto. Kukaan tekijöistä ei tee sivustoa päivätöikseen, vaikka aktiivijoukko siihen tunteja saakin uppoamaan parhaimmillaan päivätyön verran. Kirjavaan joukkioomme mahtuu muun muassa mikrobiologi, digiasiantuntija, turvallisuusvastaava, freelance-toimittaja kuin vaatturikin. Tässä sarjassa tutustumme kevään viikkojen aikana tekijätiimiin sivuston taustalla.

Kapinaa, itsenäisyyttä ja rokkia

Ensimmäinen festari Maijalle oli Ruisrock 1996 noin 16-vuotiaana. Maija näki tuolloin monia maailman maineessa olevia bändejä, kuten Pulp, Blur, Red Hot Chili Peppers ja Rage Against the Machine ja tietenkin paljon tuttuja. Iltojen pimetessä hän kuitenkin koki olleensa ehkä liiankin nuori festareille. Samoihin aikoihin Maija kuitenkin haaveili festarimatkasta Roskildeen.

- Siinä ajatuksessa oli jotain taianomaista: hiukan kapinaa, itsenäisyyttä, rokkia ja kaikkea muuta mistä en silloin niin nuorena päässyt nauttimaan. Loppujen lopuksi innostuin festareista aika myöhään, vasta reilusti päälle parikymppisenä, vuosi taisi olla 2003. Opiskelun ja työn vastapainoksi festarit tarjosivat kaikkea muuta – festariviikonloppuna aika kadotti merkityksensä ja kaikki huolet, murheet ja stressi unohtui.

Vuoden 2003 kesä olikin Maijalla festareiden suhteen kiireinen. Mukaan mahtui DBTL, Provinssirock, Roskilde, Ruisrock sekä Ilosaarirock.

- Nykyisin mukavuudenhaluisuus voittaa usean festarin kohdalla, viikonlopuksi ei jaksa matkustaa kovin kauas kotoa, eikä leirintäaluekaan enää houkuttele. Parit festarit kesässä on kuitenkin koettava!

Parhaimmaksi festarimuistokseen Maija kuvailee aina sen kesän ensimmäisen festarin ”ensipuraisun”. Silloin kun kaikki on vielä edessä ja kesä aluillaan.

- Se hetki kun ensimmäistä kertaa saapuu festarialueelle, jossa mahdollisesti jopa kymmentuhatpäinen yleisö nauttii auringon paisteesta ja hyvästä musiikista.

Pahimmat muistot taas muuttuvat Maijalla ajansaatossa sellaisiksi, että nekin tuovat hymyn huulille kommelluksia muistellessa.

- Pahimpia muistoja on ehkä ne, joihin liittyy loukkaantumiset. Onneksi näitä sattuu harvoin, ja kaikki ovat olleet melko lieviä tapaturmia.

Maijan top 3 listalla komeilee monen muunkin suosikkeja, Roskilde ja Sziget, mutta myös tuntemattomampi festari, Lohjalla järjestetty Tuntuma.

- 2003 Roskilde – Eka kokemus ulkomaalaisesta festarista, mielettömät säät, mahtavat bändit ja rauhallinen, ystävällinen ja avoin tunnelma. 2007 Sziget – Niin paljon kulttuuria koettavana, ettei viikon aikana kerennyt nähdä festarialueesta ja sen tapahtumista puoliakaan. Tänne olisi ehdottomasti päästävä uudestaan. Suosittelen lämpimästi kaikille! 2008 Tuntuma – viime kesältä jäi mieleen tämä pikkufestari, jossa lähes kaikki tuntuivat tuntevan toisensa. Järjestetty mallikkaasti vapaaehtoisvoimin, potentiaalia halutessa myös isommaksi festariksi. Hyvä fiilis!

Festarit.org kattaa koko maailman

Festarit.org:in palvelua Maija haluaisi kehitettävän entistäkin tarkemmaksi. Esimerkiksi tarkkaa tietoa majoitusmahdollisuuksista ja kulkuyhteyksistä.

- Sitten kun kotimaan/Euroopan festarit saadaan hoidettua täydellisesti, voisi olla paikallaan laajentaa maantieteellistä aluetta. Muun muassa Japanissa, Australiassa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa on mielin määrin festareita, jotka olisi kokemisen, raportoimisen, esittelyn ja uutisoimisen arvoisia. Festarit.org voisi palvella myös suomalaisilla festareilla käyviä ulkomaalaisia, tarjoamalla festari-infot myös englanniksi.

Ulkomaisten festareiden infopakettien ajantasaisuus vaatii tietenkin myös kenttätyötä. Viiden vuoden päästä Maija on yksi niistä, jotka ovat innolla ottamassa selvää meille vielä tuntemattomista ulkomaisista festareista.

- Viiden vuoden kuluttua Maijalla on vihdoinkin sekä rahaa että lomaa käydä tsekkaamassa sellaisia ulkomaisia festareita, joihin ei vielä ole ollut mahdollista päästä. Festarit.org voi vahvasti – festarit.org on yhteisöpalvelu, jossa festarikävijät voivat jakaa kokemuksiaan festarikävijöille. Lisäksi sivusto on myös englanniksi ja festaritietokanta kattaa Euroopan sijasta koko maailman festarit!

Teksti: Aija Soivanen
np. Blur

Kommentit

Eiks Irwin -festi päässy top kolmoseen :D HAHA!

kuubalainen   Lisätty : 10.05.2009 klo: 12:10

Kommentoi

Tarkistusluku:
Kirjoita lukusarja viereiseen sarakkeeseen
Nimimerkki (vapaaehtoinen)