Tekijät esittelyssä: Koodari Pyry haaveilee huonekalusuunnittelijan työstä
Festarit.org on vapaaehtoisvoimin koottu sivusto. Kukaan tekijöistä ei tee sivustoa päivätöikseen, vaikka aktiivijoukko siihen tunteja saakin uppoamaan parhaimmillaan päivätyön verran. Kirjavaan joukkioomme mahtuu muun muassa mikrobiologi, digiasiantuntija, turvallisuusvastaava, freelance-toimittaja kuin vaatturikin. Tässä sarjassa tutustumme kevään viikkojen aikana tekijätiimiin sivuston taustalla.
Siistiä sivustoa ei synny tietenkään ilman osaavia koodareita. Tällä kertaa esittelyssä
Pyry Ahlfors.
Pyryn vapaaehtoiseen työhön festarit.org:ssa kuuluu sivuston käytettävyydestä huolehtiminen sekä graafinen ulkoasu. Pyry rakentelee sivuston koodia, kuten forumia ja galleriaa, sekä suunnittelee uusia ominaisuuksia ja jos jengi tykkää niistä toteuttaa niitä myös.
- Koodan meidän frontend koodit, eli siihen vaikuttavan koodin, joka määrää sen miltä sivu näyttää ja Jaska (Kamila) häärii siellä takana.
Kuten arvata saattaa, sivusto ei synny vapaaehtoisvoiminkaan kuitenkaan ilman työtä. Aikaa kuluu eritoten koodin ja grafiikan tekemiseen.
- Jos lasketaan pelkkä raaka suorittaminen, niin ehkä noin 5h viikossa. 2006 vuodesta lähtien siis suurin piirtein 800h; parikymmentä työviikkoa, arvioi Pyry omaa osuuttaan.
Päivätöikseen Pyry toimii saksalaisessa mobiilimarkkinointiyrityksessä.
- Erään suuren suomalaisen matkapuhelinyrityksen mobiilisivuston perään katselen, että kaikki maat julkaisevat ajoissa tuotteet ja palvelut, Pyry täsmentää.
Vapaa-aikaansa koodarimme viettää lähinnä avovaimon kanssa oleskellessa sekä kesäisin frisbeegolfin parissa.
Nörtti mikä nörtti
Pyry on aina viihtynyt tietokoneiden parissa ja sanoo olevansa varsinainen nörtti. Hän on aiemmin tehnyt koodarin hommia myös työkseen, joten sen jatkaminen festarit.orgin parissa on mieluista. Vapaaehtoisessa projektissa parasta on Pyryn mielestä vapaus tehdä silloin kuin haluaa, periaatteessa mitä haluaa.
- Tekeminen tuntuu hyvältä useimmiten. Välillä taas ottaa päähän, eikä jaksaisi kiinnostaa pätkääkään. Tämmöiset suvannot kuitenkin paikataan aina välillä lyhyillä spurteilla, joiden aikana tulee valmista nopeasti.
Salaisena haaveena Pyryllä on päästä suunnittelemaan huonekaluja. Omaan asuntoonsa Pyry on jo suunnitellut ja teettänyt mm. kirjahyllyjä sekä vessan ja eteisen kaapistot.
- Lähinnä teen sitä sen takia että oon niin nirso, ettei mulle kelpaa juuri mikään mitä kaupasta saa sellaisenaan. Oon vähän Monk siinä mielessä.
Vain kolmet festarit ikinä
Pyry on festarit.org:in porukassa outo lintu siinä suhteessa, että hän ei juurikaan viihdy festareilla. Kysyttäessä kolmea suosikkifestaria Pyry sai luetella kaikki kolme festaria, joilla hän on koskaan vieraillut, Ilosaari 2005, Roskilde 2007 ja Ruisrock 2008.
Parhaimmaksi festarimuistoksi Pyry muistaa Ilosaaressa leirintäalueella harrastetun kuminauhajumpan, jota kesänurkkanikkarimme Heli veti. Ikävimmän festarimuiston saattaakin jo arvata, jos Roskilde 2007 on jäänyt mieleen.
- Roskilde 2007 taisi olla sateisin ja mutaisin festivaalin historiassa. Ei sitä paskassa ja kusessa tarpomista mikään kauhea ikävä ole.
Teksti: Aija Soivanen
np. Plastikman