Lapko

Kuva: Samuli Kara / © Lapko

Lapkon energinen trio eli kitaristi-laulaja Ville Malja, basisti Anssi Nordberg ja rumpali Janne Heikkonen olivat yllättävänkin rennoissa tunnelmissa Ankkarockissa 5.8.2007 vähän ennen keikkaa, kun pääsin kyselemään heiltä kaikenlaista festareihin liittyvää.

Mitenkäs teidän festarikesä on mennyt, ja mitä on vielä jäljellä?

Janne: Kivaa on ollut.

Ville: Meillä on vielä Mikkelissä Jurassirock, ja sitten on Lutakko Liekeissä, ja sitten vielä Jalasjärvi ja Aukustirock. Siinä ne onkin, neljä ulkokeikkaa jäljellä.

Ja hyvin on mennyt tähän asti?

Ville: On. *koputtaa puuta*

Janne: Viime kesänä meni niin sanotusti festarineitsyys. Nyt ollaan oltu tavallaan toista kertaa vetämässä samaa rundia, niin jotenkin eri lailla suhtautuu siihen toimintaan.

Anssi: Me ollaan soitettu sellaisilla festareilla ja sellaisten yhtyeiden kanssa, mitkä eivät ole varmaan ikinä oikein olleet meidän mielessä.

Janne: Niin, nyt me soitetaan Poets of the Fallin kanssa samalla lavalla.

Janne: Ja juhannusfestareilla: soitettiin Kalajoen Juhannus ja Himos. Me soitettiin kummassakin ensin ja sitten soitti Klamydia meidän jälkeen.

Anssi: Oltiin kummatkin vähän sellaisia outoja lintuja.

Teiltä tuli uusi levy Young Desire ulos toukokuussa, ja se on menestynyt todella hyvin. Julkaisusta oli varmasti hyvissä ajoin tietoa jo aiemmin. Miten teidän mielestä julkaisuajankohta vaikuttaa festarikeikkojen saamiseen, vai vaikuttaako se mitenkään?

Ville: Se vaikuttaa suoraan, koska jos levyn julkaisee vaikka elokuussa, niin ei sen levyn kaari riitä.

Janne: Niin se hype ei niin sanotusti kanna.

Ville: Tai sitten sen pitää oikeasti olla tosi iso levy. Sitten periaatteessa pitää julkaista radioon ainakin neljä sinkkua, että se jaksaa sinne seuraavaan kesään asti.

Anssi: Onhan se jossain määrin kuitenkin sitäkin, että kun bändi itse on esillä, niin se tavallaan promotoi niitä festareita.

Janne: Kun me lähdettiin vääntää tuota levyä kasaan, niin mehän jossain vaiheessa tajuttiin, että jos me ei julkaista uutta levyä keväällä, niin ei meillä ole festarikeikkoja. Tai miksi meitä otettaisiin festareilla, jos ei ole mitään uutta. Ja silloin me päätettiin, että väännetään se kasaan niin, että saadaan se keväällä ulos. Ei se mikään pakko ollut, mutta se tuli niin helposti, ja sitten saatiin kaksi kesää peräkkäin tehdä festareita uudella levyllä.

Ville: Kyllä mä oikeasti sitä mietin, että jos rokkibändi ei tee mitään Eurooppa-kiertueita joka toinen kuukausi, niin kyllä se kerran vuodessa voi levyn julkaista. Nyt ei ehkä tulekaan ensi kesäksi mitään uutta kokopitkää, koska toivottavasti on jotain muuta tekemistä tuossa syksyllä. Jos pelkästään Suomessa tekisi, niin kyllä joka vuosi voisi julkaista levyn.

Janne: Eikös esimerkiksi Apulanta julkaise joka vuosi? Ja Eppu Normaali silloin aikoinaan, sieltä tuli tasaiseen tahtiin. Ei siinä mitään, festarikesä on lyhyt ja klubeja on hullun vähän. Eihän siinä ole aktiivista keikkailua kuin ehkä kolme kuukautta.

Ville: 40 keikkaa ehkä korkeintaan talvella, ja siinäkin saa jo kyllä tehdä kaikkia yökerhoja ja muita, kun nuo rokkiklubit alkaa olla todella vähissä.

Millä festarilla haluaisitte ehdottomasti päästä soittamaan, missä ette ole vielä esiintyneet, ja miksi?

Ville: Vaikea sanoa. Hultsfred olisi varmaan sellainen, tai Roskilde.

Janne: En osaa oikein kaivata mitään, kun mä en ole ikinä ollut ulkomailla festareilla. No Woodstockiin olisi ihan kiva päästä.

Ei ole Suomessa enää mitään?

Ville: No onhan niitä, vaikka ne mitä viime kesänä jäi käymättä on tullut nyt aika lailla käytyä. Se Naamat-festari, se olisi ihan hauska, mutta mä en tiedä, huolitaanko meitä enää sinne.

Jaksatteko ja ehdittekö ylipäänsä enää itse käydä festareilla?

Ville: No me oltiin viime viikonloppuna Jannen kanssa tuol Karmarockissa. Se oli oikeastaan ainoa, mihin ollaan päästy.

Janne: Se oli meidän kesän ainoa vapaa viikonloppu, jonka kohdalla oli joku järkevä festari. Ollaan me sitten oltu esimerkiksi Ilosaaressa, kun me soitettiin perjantaina, niin sitten jäätiin sinne ja käytiin lauantaina ihan vaan katselemassa bändejä. Se on ollut oikeastaan ainoa, kun Provinssissakaan ei mitään kerennyt tehdä.

Nouseeko teillä mikään festari ylitse muiden lempifestariksi? Missä on siisteintä esiintyä tai mistä on kaikkein mukavimmat muistot?

Ville: Provinssista on mukavimmat muistot, mutta musta alkaa pikku hiljaa tuntua, että sitä Provinssia on jotenkin hehkuttanut niin paljon, että ei se enää välttämättä olekaan ihan sellainen.

Janne: No mulla on nyt tällä hetkellä päällimmäisenä Kokkolarock eiliseltä.

Ville: Se oli hyvä.

Janne: Se oli hyvä. Ei ollu mikään maailman suurin yleisömenestysfestari, mutta oli tosi kivaa.

Ville: Mä olen tykännyt siitä Hämeenlinnan Vanajafestivalista parin vuoden ajalta.

Janne: Joo, siellä on mukava soittaa. Ja kyllä viime vuoden Karmarock oli yksi kohokohdista myös.

Ville: Ja Ruisrock oli tosi hyvä tänä vuonna, mutta se on niin riippuu, että miten sitä katsoo. Katsooko sitä, kuinka paljon niitä ihmisiä on, vai katsooko tunnelmaa keikan jälkeen vai miten.

Mikä olisi paras kokemus festareilta kautta aikojen?

Anssi: Kyllä se on varmaan se Provinssirockin keikka vuonna 2005.

Janne: Niin meidän ensimmäinen Provinssikeikka, se on kyllä varmaan paras festarimuisto. Se oli niin suuri yllätys silloin. Me soitettiin sunnuntaina kahdeltatoista pikkuteltassa. Meiltä oli tullut ensimmäinen levy silloin. Me ei odotettu sinne ketään paikalle, mutta siellä oli teltta ihan täynnä. Me oltiin niin häkeltyneitä itsekin siitä, kaikki oli hurmoksessa. Ei oltu ikinä soitettu yli 500 ihmiselle.

Anssi: Sitten oli myös aikoinaan tosi hieno, kun oltiin Jyväskylässä, se festari, missä Stam1na soitti ennen meitä...

Janne: Se oli Yläkaupungin Yö.

Ville: Se oli 2003. Se oli sitä aikaa, kun meillä oli jo levydiili, mutta Stam1na ei ollut vielä julkaissut mitään. Se oli hieno keikka.

Anssi: Kun festarit on sellaista löytämistä, ja niillä yhtä lailla bändit nimenomaan kanssa löytää niitä uusii kuulijoita, niin se oli sellainen. Siellä oli niin paljon uusia kuulijoita siihen nähden, millaisille yleisöille me oltiin ennen soitettu, ja vastaanotto oli hyvä.

Ville: Meidän kaikki muut festarimuistot on aika sanotaanko sisäänpäin lämpiäviä juttuja, niitä olisi turha lähteä selittämään.

Anssi: Ja mehän ollaan myös festarijärjestäjiä.

Janne: Niin, me ollaan myös itse järjestetty kaksi kesää festaria, se on ihan hauskaa touhua.

Entäs huonoin kokemus, onko mitään kauhutarinoita? Soittajana tai kävijänä?

Ville: Se ei ole kyllä mikään salaisuus, että Karmarock oli tänä vuonna ihan paska. Mutta ei se nyt mikään huonoin kokemus koskaan ollut.

Janne: Joo, mutta oli se lähellä huonoimpia festarikokemuksia.

Ville: Tai siis pettymyksiä.

Janne: Niin. Sitten mulle tuli sekin mieleen, että oliko se sen festarin vika, vai onko tässä itse kasvanut ulos siitä. Tottunut ehkä liikaa olemaan täällä aidan kusenhajuisemmalla puolella, eli onko vika vaan itsessä, ettei osaa pitää enää hauskaa siellä.

Ville: Ei meillä kyllä keikoissa ole mitään ihan hirveitä susia ollut.

Janne: Ei ole mitään katastrofeja.

Eivät ole kamat lähteneet mihinkään tai..?

Ville: Imatralta itse asiassa viime kesältä on edelleen yksi keikkaliksa saamatta, joten sieltä on jäänyt päällimmäiseksi jotain muuta kuin positiivista. Ei kaupungista tai yleisöstä missään nimessä vaan siis järjestäjäpuolelta.

Janne: Joo se oli Rock to the River -niminen festari. Eli terveisiä sille järjestäjälle, että se on meille rahaa pystyssä.

Milloin olette viimeksi nukkuneet teltassa festarileirinnässä?

Ville: ’97 Provinssi.

Janne: ’97 Provinssi myös. Sen jälkeen on ollut automajoitus. 10 vuotta kulunut siis. Enkä ole muuten nukkunut muuallakaan teltassa sen jälkeen.

Ville: Mä en ole nukkunut varmaan silloinkaan teltassa. Mä en ole varmaan koskaan nukkunut kunnolla yhtään yötä teltassa niin, että olisin mennyt nukkumaan ja herännyt niin, että siinä olisi ollut sellainen nukkumisaika välissä.

Miten teidän mielestä festarikeikat eroavat klubi- tai sisäkeikoista? Mitkä ovat suurimat erot?

Janne: No ne kaikki kliseet tietysti, mitä aina luetellaan, ne vaan pitää paikkansa.

Ville: Musta tuntuu jotenkin, että viime kesänä me huomattiin, että yleisö pitää ottaa eri tavalla huomioon ulkona kuin sisällä, kun me tehtiin sitä samaa hommaa sisällä kuin ulkona. Meidän valomies sanoi eilen, että nykyään me kyllä vedetään sisäkeikat paremmin kuin silloin. Ehkä se kertoo siitä, että niissä on se intensiteetti niin erilainen.

Janne: Ja siinä on sekin, että tuolla lavalla tuntee itsensä joskus tosi pieneksi. Se vaatii bändiltä tosi paljon enemmän kuin klubikeikalla ottaa se tilanne haltuun.

Ville: Mutta on niissä kyllä kummassakin hyvät puolet. Mä melkein soitan ulkona mielummin sen lavan koon takia, koska siinä on helpompi ilmaista asioita, se on hauskaa.

Janne: Musta tuntuu, että siihenkin alkaa pikku hiljaa tottua. Mitä enemmän soittaa isoilla lavoilla, sitä enemmän niillä viihtyy. Sen mä olen huomannut, että mitä enemmän me soitetaan isoilla lavoilla, sitä paremmiksi meidän klubikeikat muuttuu. Jotenkin se on niin helvetin hyvää treeniä.

Anssi: Ja on siinä sitten aina sekin ero, mikä tietenkin ei yleisöön kuulu eikä sitä ikinä ajattele, mutta aina sillon tällöin ei ole mitään mahdollisuutta vakuuttua siitä olemisesta siellä isolla lavalla, siellä on vaan puilla paljailla, kun ei välttämättä kuule mitään ja niin edespäin.

Ville: Niin ehkä klubiyleisöstä on helpompi heijastella sitä fiilistä, että vetääkö hyvin, kun taas festareilla se on vähän joko tai. Siinä ei ole mitään välimaastoa. Klubeissa on eri tasoja. Se ei ole siellä pelkästään se, onko ne kädet ylhäällä ja huutaako ne hoosiannaa vai ei. Klubissa se menee vähän eri tavalla.

Janne: Ja se on kivaa, kun klubeilla onnistuu yleisön kanssa kommunikointi. Mä en ainakaan tuolla isolla lavalla kuule ikinä yleisöstä mitään.

Ville: Sen tietää, että jos joku huutaa yleisöstä jotain, ja tulee joskus vastanneeksi isolla lavalla, niin vaan kaksi tyyppiä sen huutajan ympäriltä tietää, mistä asiasta puhutaan. Jos joku huutaa klubilla, kaikki kuulee sen.

Tuossa tulikin noita yleisöeroja festari vs. klubit, mutta entäs erot yleisössä Suomen ja ulkomaiden välillä?

Janne: Me ei olla oikein käyty vetämässä klubikeikkoja niin sanotusti meidän yleisölle, vaan ollaan tehty lämppärijuttuja, mutta silti mun mielestä tuolla Saksan rundilla oli yllättävän hyvä vastaanotto. Mun mielestä täällä vaan ollaan vähän varautuneempia kuin esimerkiksi Saksassa. Berliinissä soitettiin jollekin 500 ihmiselle, ja siellä oli aika hyvä meininki siellä keikalla, vaikka musta tuntui, että ei niistä monikaan ollut kuullut meistä mitään aiemmin.

Ville: Kukaan ei ollut varmaan kuullut edes nimeä. Ehkä sitä sitten tietyllä tavalla kotimaassa jo odottaa yleisöltä enemmän.

Janne: Se on kiva olla taas niin sanotussa haastajan roolissa, kun lähdetään ulkomaille. On tosi paljon näytettävää. Täällähän se alkaa vähän menee niin, että voisi jo alkaa tuudittautua siihen, että käydään soittamassa ne biisit, mitä ihmiset haluaa, ja sitten lähetään kotiin.

Ville: Niin, oliss kiva, kun olisi vähän jotain sellaista, kun välillä pääsee unohtamaan, että ennen keikat oli sitä, että nyt näytetään. Se tunne katoaa aina jossain vaiheessa.

Janne: Vaikka tuonne on nyt tullut 10 000 ihmistä katsomaan meidän keikkaa, niin siinä pitäisi olla semmoinen haaste, mutta ei se ole. Meillä on kuitenkin kilpaurheilutausta, niin musta tuntuu, että meillä on semmoinen näytön paikka toi keikkapaikka. Se on helpompi suhtautua siihen.

Onko lopuksi jotain terveisiä lukijoille?

Janne: Hölkynkölkyn!

Haastattelija: Stiina Rasimus
Kuvat: Stiina Rasimus ja Roni Sahari