Turisas

Kuva: Steve Brown / © Turisas

Tapasin Turisas-yhtyeen laulaja-biisintekijän Mathiaksen a.k.a. Warlord Nygårdin Tuska Open Airissa lauantaina 30.6.2007. Aurinkoisessa Kaisaniemenpuistossa pääsin kyselemään mieheltä kaikenlaista liittyen festareihin ja keikkailuun yleensäkin.

Mitenkäs teidän festarikesä on tähän asti mennyt, ja mitä kaikkea on vielä tiedossa?

Ihan mukavasti on mennyt. Ollaan soitettu Briteissä muutamia festareita, ja tehtiin tuossa juhannuksen tienoilla sellainen nopea rykäisy Itävaltaan, Belgiaan ja Italiaan, ja nyt tultiin takaisin tänne soittamaan. Huomenaamuna lähdetään aikaisin Saksaan With Full Force -festareille soittamaan. Festarikeikat on oikeastaan keskittyneet nyt tähän alkukesään aika paljon tänä vuonna. Ruisrockihan on sitten tästä viikon päästä. Sen jälkeen hiljenee vähän, ja ruvetaan jo ehkä kääntämään katseita syksyn kiertueita kohti. Katsotaan sitten, jos jotain festivaaleja vielä jonnekin elokuulle tulee.

Jää ehkä vähän aikaa jopa lomailulle sitten?

No joo, ja on tässä kaikkea muutakin säätöä, mitä pitää tehdä. Musiikkivideota ja sellaista täytyy säätää sitten tässä, kun on ollut niin paljon tien päällä, ettei ole ehtinyt oikeastaan tekemään. Aika paljon on rästissäkin hommia.

Jos oikein ymmärsin, Turisas on viimeksi esiintynyt Suomessa vuonna 2005?

Taidettiin olla Nummirockissa.

Vaikuttaa siltä, että Turisasta kohtaan on ollut enemmän huomiota ulkomailla. Nyt on Suomessakin ehkä vihdoin ja viimein herätty?

Joo, se on se jännä ilmiö. Kun ulkomailla joku noteeraa, niin nopeasti Suomestakin löytyy niitä, joita yhtäkkiä kiinnostaa.

Miltä nyt tuntui pitkästä aikaa olla Suomessa keikalla?

Oli tosi kiva soittaa Suomessa pitkästä aikaa. Vähän ehkä semmoista epävarmuutta on vielä, kun on niin paljon keikkaa vetänyt Lontoon kielellä. Nyt joutuu vähän varomaan, ettei tule mitään niitä maneereja läpi. Siitä saisi vähän urpon vaikutelman, jos suomalainen bändi vetäisi jotain spiikkejä englanniksi. Se oli itse asiassa jopa vähän kummallista, kun on niin paljon soittanut ulkomailla eikä Suomessa juuri ollenkaan. Mutta tosi hyvä meininki oli, ja selkeästi näki, että, kun ei olla soitettu täällä pitkään aikaan, oli paljon jengiä, joka on kuullut bändistä, ja paljon jengiä, joka oli kiinnostunut. Se telttahan oli ääriään myöten täynnä, eihän sinne mahtunut edes kaikki mitenkään katsomaan.

Teiltä tuli juuri kesän alussa uusi levy, The Varangian Way. Onko levynjulkaisuajankohdalla mielestäsi vaikutusta keikkojen ja festarikeikkojen saamiseen?

On ehdottomasti. Toi levyn julkaiseminen kesällä on vähän huono asia sen suhteen, koska kaikki buukkaavat jo melkein loppuvuodesta tai syksyllä jo aloittavat sen rumban. Suomessa se on vähän myöhemmin, mutta täälläkin keväällä oikeastaan. Jos sä sitten siinä vaiheessa lupailet, että ehkä puolen vuoden päästä tämä julkaistaan tämä levy, että tämä on sitten ajankohtainen, niin ei ketään kiinnosta. Se on oikeastaan ne, jotka tammi-helmikuussa julkaisevat levyn, jotka Suomessa vielä ehtii ihan kivasti. Tämän kesän festareiden suhteen oli aika paljon semmoista, että, kun ei ollut oikein mitään, mitä esittää siinä vaiheessa, kun festareita buukattiin, niin ei niitä tullut kovin paljon, mutta kyllä tässä on hommaa riittänyt silti.


Kuva: Stiina Rasimus

Onko mitään festaria, missä ehdottomasti haluaisit päästä soittamaan, missä ette ole vielä soittaneet?

Jaa-a. Mun mielestä on aina mielenkiintoista soittaa myös sekalaisia rock-festivaaleja. Tällaiset metallifestarit on tietysti semmoisia, että siellä on omistautuneempaa väkeä, semmoista selkeätä faniporukkaa tulee katsomaan. Me soitettiin Belgiassa Grasspop-festivaaleilla; siellä oli tosin aika paljon metallia muutenkin, mutta sitten tosi laidasta laitaan. Siellä oli Ozzya ja Aerosmithia ja tämmöisiä headlinereina, ja tietysti aika paljon semmoista jengiä, joka ei ollut ikinä kuullutkaan meistä. Ja sitten Briteissä oli Download-festivaali. Ne on aika mielenkiintoisia, ja samoin tämä Ruisrock tulee olemaan Suomen kannalta tämmöinen kaikille jotakin -tyyppinen. Tavallaan on jotenkin aina hauskempi soittaa sellaiselle yleisölle, joka ei ole kuullut meitä ikinä. Se pistää sen lisän siihen, että siinä täytyy olla vielä vähän astetta vakuuttavampi, että saat myös sen, joka on oikeasti tullut katsomaan sinne jotain PMMP:tä, löytämään siitä jotain.

Mutta en mä tiedä, onko mitään erityistä festaria, missä nyt haluaisin soittaa. Suomessa nyt ei olla hirveästi soitettu. Suomessahan on tosi paljon sellaisia pikkufestareita, vähän talkoohenkeen kyhättyjä juttuja. Niissä on yleensä aika hyvä meininki tietysti. Ja sitten, esimerkiksi kun kolme vuotta sitten soitettiin täällä, oltiin sillai, että onpas kiva soittaa isoilla festareilla, ja nyt, kun tulee takaisin, kun on kiertänyt ja nähnyt vähän muita isompiakin festareita, niin oli vähän semmoinen, että no, ei tämä nyt oikeasti olekaan ihan niin iso, kuin mitä tavallaan muisti ja kuvitteli. Se on jännä, miten se suhteellisuus sitten vaihtuu siinä asiassa.

Unkarin Sziget Festival on aika semmoinen hulabaloo, että on kaikkia taiteenaloja, ettei se ole vaan musafestari, vaan on kaikkea; se olisi kiva joskus vetää. Ja tietysti Ozzfest-karnevaali Jenkeissä, mutta siihen sitten tietysti liittyy se, että se on jotenkin semmoinen kaupallinen tapahtuma. Siinä ei välttämättä olla ihan musalla, vaan siinä aika paljon dollareilla sitten pelataan.

Miten festarikeikat eroavat tavallisesta klubikeikasta tai sisäkeikasta?

No aika paljonkin. Festarikeikka on aina kompromissi kaiken kannalta. Esimerkiksi Tuskassa tai millä tahansa festareilla, jos et ole pääesiintyjä, et voi oikeastaan mitenkään vaikuttaa lavarakenteisiin, valaistukseen, tai mihinkään tämmöiseen. Se on se talon kattaus, millä kaikki bändit vetää, ja that´s it. Ei pysty mitään ylimääräistä säätämään. Sitten tietysti settimitat on lyhyempiä. Täytyy ajatella, että siellä on semmoista yleisöä, joka ei ole tullut katsomaan vaan meitä. Siitä tulee vähän semmoinen hittikimara sitten väkisinkin, kun on lyhyitä settejä. Varsinkin nyt tänä vuonna me ollaan vedetty tv-gaaloja Briteissä ja tämmöistä, missä on vartin settejä, kolme biisiä, niin sitten siitä tulee väkisinkin vähän erilainen. Omalla keikalla voi sitten ensinnäkin soundchekata ja tehdä kaiken rauhassa ja rakentaa sen ihan niin kuin sen haluaa. Voi sanoa, et me halutaan tää näin, ja tän lavan pitää just näin, ja se onnistuu ja on aikaa säätää. Mutta kummassakin on hyvät puolensa.

Oletko ehtinyt nyt Tuskan aikana käydä katsomassa mitään muita bändejä?

En ole itse asiassa nähnyt yhtään bändiä vielä.

Aika menee kaikkeen muuhun?

Joo, no eilen meni keikan valmisteluun ja kaikkeen säätöön aika. Tänään nyt ehkä jos ehtisi Waspia pari biisiä kurkkaamaan ja ehkä Emperoria, jos jaksaa. On vaan niin aikainen lähtö huomenna, että saa nyt nähdä. En mä hirveästi yleensä jaksa edes käydä katselemassa. Just joku Wasp; kun en mä ole semmoinen superfani mistään bändistä, niin sitten on vähän niin, että käy vaan katsomassa sen takia, että no, olen nyt nähnyt vähän tätä bändiä. Mutta ei sinänsä haittaa, vaikka menee vähän ohi.

Jaksaako paatunut keikkailija itse innostua vielä festareilla käymisestä vapaa-aikana, vai käydäänkö siellä sitten vaan työn touhussa?

Kyllä se vähän menee työn merkeissä. Eilinen meni täysin ohi, kun soitettiin sen verran myöhään, että täällä oli kaikki jo kiinni, kun me kaikki päästiin suihkusta ja muuta. Tänään nyt on sitten tällaista haastattelujuttua, ja sitten taas huomenna on niin aikainen lähtö. Normaalisti on vielä kireämpi aikataulu, yksi viikonloppu ja kolme maata; siellä ei todellakaan ehdi sitten yhtään olla, vaikka huvittaisi välillä, kun on makeita festareita ja näkee paljon tavallaan tuttuja bändejä ja kaikkea. Olis kiva hengailla ja olla vähän aikaa, mutta siihen on harvoin aikaa. Tänäänkin sitten joutuu himmaa ja lähtee kotiin nukkumaan ajoissa, ettei ääni prakaa sitten ihan täysin huomenna, kun pitää vetää keikkaa.

Mikä on paras kokemuksesi festareilta?

En mä tiedä...Mä en itse asiassa hirveästi ennen bändijuttuja käynyt yleisönä festareilla, mutta kyllä mä muistan, että joskus tuli Provinssissa käytyä muutamina vuosina 10 vuotta sitten tai jotain tämmöistä. Onhan siinä ihan oma tunnelmansa, on ne leirintäalueet ja kaikki. Totta kai ne bändit merkitsee ja käydään kattomassa niitä, mutta siinä on niin paljon kaikkea muutakin. Sitten taas tämmöinen, että käydään täällä, vedetään keikka, sanotaan moi kaikille samoille naamoille, joita näkee kaikilla muillakin festareilla, ja sitten lähdetään hotelliin ja lennetään seuraavana päivänä. Ei siinä oikein ole sitä samaa. Moni ajattelee, että olispa siistiä päästä bäkkärille, mutta ei ne ole oikeasti niin kauhean siistejä. Siellä on vaan hirveästi ihmisiä, jotka on töissä ja jotka on lähdössä jonnekin.

Minkälainen on paras mahdollinen yleisö?

Kyllä se on semmoinen kuin täällä eilen, sellainen energinen. Tietysti siinä mielessä on kivempi vetää aina semmoisille, jotka on tosi mukana ja tietää biisit ja näin. Onhan se ihan eri. Mutta sitten toisaalta siinä tulee just se näytön paikka, kun vedät semmoisille, jotka on tulleet katsoo jotain ihan muuta, esimerkiksi noilla support-rundeilla. Esimerkiksi me kierrettiin Lordin kanssa Briteissä viime vuonna, ja me oltiin vain lämmittelijäakti siellä. Ei kukaan edes tiennyt meistä mitään. Mutta se on hienoa, kun pystyy voittamaan sen lyhyen setin aikana sen yleisön puolelleen. Siitäkin tulee sitten omansa, vaikka se alku olisikin vähän jähmeä. Kun saa vakuutettua niitä ihmisiä, jotka eivät ole ikinä kuulleetkaan, niin oman nautinnon saa siitä saavutuksesta. Mutta on se tietysti kiva vetää, kun on hirveä määrä jengiä ja kaikki tietää biisit jne.

Olisiko lopuksi terveisiä lukijoille tai muuta kommentoitavaa?

No ei mulla oikeastaan ole muuta kommentoitavaa. Hyvää festarikesää ja pitäkää toisistanne huolta!

Haastattelija: Stiina Rasimus