Haastattelussa Myötätuulirockin promoottori Petri Bakker

Vantaan Hakunilassa järjestettävä Myötätuulirock koki viime vuonna paljon muutoksia aiempiin vuosiin verrattuna. Festarit.org jututti MTR:n promoottoria
Petri Bakkeria viime kesänä festivaalin toisen päivän alkupuolella.
Myötätuulirock koki nyt jonkun verran muutoksia. Minkälaisin odotuksin lähditte tämän vuoden [2009] Myötätuuleen?
Olen aina sanonut, että festari ei ole koskaan valmis. Joka tapauksessa jatkuvasti pitää kehittää. Tänä vuonna oli tosiaan poikkeuksellisen paljon muutoksia: päivärytmitys perjantai-lauantai ja festarialueen siirto. Muutokset tavallaan teki vähän mielenkiintoisemmaksi tätä hommaa. Tiesin, että nämä puitteet ovat tosissaan hienot, niin oli ihan kiva alkaa rakentamaan tätä vuotta.
Miltä on vaikuttanut tähän mennessä? Yksi päivä on nyt takana ja toinen edessä, tulevatko odotukset täyttymään vai..?
Kyllä mä uskon, että tulee. Oli itse asiassa tiedossa, että lauantai on joka tapauksessa parempi päivä kuin perjantai. Eilinen oli ihan kohtalainen, ihan hyvä meininki oli. Sääkin oli ihan lämmin kuitenkin eikä tullut vettä, vaikka vähän välillä näytti siltä, että voisi tulla. Siinä mielessä ihan hyvä tuuri.
Aikaisempina vuosina MTR on ollut lauantai-sunnuntai, kun tapahtuma on ollut kaksipäiväinen, ja nyt on tosiaan perjantai-lauantai-rytmitys. Miksi tähän vaihtoehtoon päädyttiin?
Festarin tulot koostuvat lipunmyynnistä ja yhteistyösopimuksista, ja anniskelu on hyvin merkittävässä osassa. Perjantai ja lauantai on ne kaksi bilepäivää, ihmiset ovat silloin huomattavasti aktiivisempia anniskelualueella. Sunnuntaisin on aika rauhallista. Tätä me peilattiin silloin, kun ruvettiin miettimään, että tehdäänkö perjantai-lauantai. Kyseltiin esimerkiksi yhteistyökumppaneilta, ja kyllä kaikki oli sitä mieltä, että perjantai kuulostaa hyvältä.
Anniskelusta puheen ollen, viime vuonna oli muistaakseni San Miguel täällä esiin nostettuna oluena ja nyt on Grolsch. Tämä on aika poikkeavaa, kun varsinkin isot festarit menevät aika pitkälti Koffin linjalla.
Olen itse ollut anniskelutoiminnassa melkein viistoista vuotta ja olen aina pitänyt siitä, että myydään jotain muutakin kuin sitä peruskeppanaa. Meillä on ihan loistava yhteistyökumppani, Servaali, joka on Suomen suurin muun muassa oluiden maahantuoja ja tukkuliike, ja heillä on isoja kansainvälisiä brändejä, Grolschia, San Miguelia, Beck’siä ja Löwenbräuta. Mun mielestä on oikeasti hienoa, että pystyy tarjoamaan ihmisille vaihtoehtoja. Meillä on myös esimerkiksi yleisöanniskelualueella vielä erikoismyyntipiste, missä on noin kymmentä eri kansainvälistä olutmerkkiä ja siidereitäkin on varmaan neljää eri. Musta se on hienoa, ja kyllä me ollaan saatu hyvää palautetta siitä, että on vähän erikoisempia oluita.

Täytyy ainakin itse sanoa, että välillä se alkaa tosi pahasti tympiä se, että on yksi siideri, yksi kalja ja yksi lonkero. Sitten kun joku vielä loppuu, niin siinä sitä sitten ollaan.
Aivan. On niitäkin, jotka eivät välitä niistä vaihtoehdoista, ne vaan ottavat sen oluen, mutta sitten on niitä, jotka oikeasti haluavat kokeilla erilaisia juttuja, ja kun ajattelee, että on hieno ilma ja istutaan tuntikausia jossain terassilla ja kuunnellaan musaa, niin on kiva, että voi kokeilla vähän jotain eri juttuja.
Sanoitkin tuossa jo, että nämä puitteet ovat nyt eri kuin aikaisemmin. Oliko sille joku erityinen syy muuta kuin että haluttiin vaan vähän vaihtelua?
No ei oikeastaan. Tämä alue, missä nyt ollaan ensimmäistä vuotta, on ollut keskeneräinen. Urheilukenttä on ollut pitkään, mutta huoltorakennukset ja aidat ympärillä eivät olleet valmiina. Sen takia ei ole ollut oikeastaan mahdollisuutta edes tulla tähän aiemmin. Sitä on kyllä mietitty jo muutama vuosi, mutta nyt oli vasta mahdollista tulla tälle paikalle. Ja tietenkin Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden myötämielisellä vaikutuksella päästiin tähän näin. Se oli se yksi kysymys tietenkin, että kun on kuitenkin aika hieno alue, niin voidaanko tänne lähteä rokkaamaan. Ne näytti vihreää valoa, mikä on ihan hieno homma.
Tuossa vieressä on nyt ensimmäistä kertaa On the Street Festival. Keväällä [2009] tulleessa tiedotteessa todettiin, että nyt ainakin erilliset alueet jne., mutta onko jatkossa tarkoitus, että MTR ja OTSF yhdistyisivät yhdeksi isommaksi?
Kun tapahtumat on ohi, niin käydään tarkasti läpi, että minkälainen yhteistulos tästä on. OTSF tosissaan tuli mukaan niin myöhäisessä vaiheessa, että ei ollut mahdollisuuttakaan siihen, että olisi ollut yhteiset liput. Sitten olisi kuitenkin jo tullut lippujen hintaan nostaa niin merkittävästi, että se olisi varmaankin vaikuttanut kumpaankin tapahtumaan negatiivisesti. Pidän ajatuksesta, että on tapahtuma, jossa voi olla selkeästikin eri musiikkigenrejä. Kyllä se yhdistyminen ihan mahdollista on, mutta siinä on ihan toinen organisaatio hieman hiomassa sitä, ja he tekevät tätä ensimmäistä vuotta, niin on paljon oppimista vielä.
Myötätuulirock oli viime vuonna [2008] aika metallimusiikkipainotteinen. Tänä vuonna itse asiassa, on menty aika toiseen laitaan. Millä perusteella te teette esiintyjävalintoja?
Tässä nyt ollaan useampi vuosi menty sillä kaavalla, että lauantaipäivä nimenomaan on ollut hyvinkin metallipainotteinen, ja sunnuntaina on ollut vähän kevyempää. Oikeastaan kaikki lähti näistä muutoksista ja vähän isommalla porukalla mietittiin sitä, että nyt kun tulee tällaisia muutoksia, niin voisi olla ihan hyvä aika taas tavallaan pistää palikat ihan uusiksi. Henkilökohtaisesti, kun ekan kerran esimerkiksi ehdotettiin, että miten olisi
Anna Abreu, niin en mä aluksi tiennyt, että ollaanko tosissaan vai ei. Me toisaalta panostetaan paljon esimerkiksi yritysmyyntiin, ja sitä kautta alettiin taipumaan sille linjalle, että kokeillaan nyt ainakin. Kyllä se on tänä vuonna näkynyt lipunmyynnissä yrityspuolella, että se on ollut kasvussa, vaikka muuten yritykset säästää ja yrittää karsia kuluja. Yksi syy on tietenkin ohjelma. Hevipainotteiselle ohjelmistolle suuri yleisö ei lämpene.

Tämä on ehkä tavallaan helpommin sulateltava, ei kamalan suuria tunteita ehkä herätä suuntaan tai toiseen.
Aivan. Nämäkin on tietysti fiilisjuttuja. Kun nuorena poikana kävin Kaivarissa, niin vaikka ei ollut mitään lempimusaa tarjolla, niin jotain
Jonna Tervomaata oli ihan kiva kuunnella jossain nurtsilla istuen, kun aurinko paistoi. Itse käyn paljon festareilla ja tiedän, että on paljon ihmisiä, jotka ei välttämättä niitä bändejä edes mene hirveästi tsiigaamaan. Jos on hyvä porukka ja hyvä keli ja istuskellaan ja vähän otetaan, niin siinä se on. Joku Anna Abreu taustalla voi jopa toimiakin.
Viime vuonna ohjelmassa oli myös ulkomaisia esiintyjiä, ja tänä vuonna mennään ihan pelkällä kotimaisella linjalla. Onko jatkossa tarkoitus saada enemmän ulkomailta vai pysytellä kotimaan pinnalla?
Ei se ole itsetarkoitus pysytellä kotimaisissa. Kyllä me tällekin vuodelle hieman kartoitettii, mutta me ei pystytä ihan hirveästi kilpailemaan niistä suurimmista tähdistä, eikä sekään ole itsetarkoitus. Jos on tullut kohdalle hyviä tarjouksia, kyllä me niitä otetaan. Ei ole tehty mitään päätöstä, että mennään kotimaisella tai mennään ulkomaisella. Kaiken kaikkiaan tulevaisuudessa toivon, että voisi olla useampia lavoja ja sitä kautta tietenkin mahdollisuus ottaa enemmän bändejä. Kyllä niitä ulkomaisia tulevaisuudessa nähdään vielä.
Minkälaisena näet Myötätuulirockin vuonna 2014 eli viiden vuoden päästä?
Toivottavasti mennään kahdella, kolmella lavalla, ja yleisömäärää pikkuhiljaa pitäisi saada kasvatettua, sanotaanko johonkin semmoiseen kymmeneentuhanteen per päivä. Siihen mä olisin hirveän tyytyväinen. Kyllä tässä työtä ollaan tehty, ja mun mielestä meillä on hyvä maine ollut ja ihmiset on diganneet aina. Hyvä organisaatio ja hyvin hoidettu asiat kaikissa suhteissa. Kilpailu on kovaa, ja täällä pääkaupunkiseudulla tapahtuu niin paljon, että välillä tuntuu, että on paljon vaikeampaa saada ihmisiä Helsingistä Vantaalle kuin jossain maaseudulla naapuripitäjästä toiseen, missä mennään kuitenkin sata kilsaa.
Mikä teillä oli käytännössä tällä hetkellä tämä päiväkävijämäärä?
Se on pyörinyt 3000 – 5000 välissä. Eilen oli kolmisen tonnia. Kyllä mä olen ihan tyytyväinen siihen. Tänään uskon että 5000 voi ihan hyvinkin tulla.
Miten teihin on vaikuttanut tämä paljon puhuttu taantuma? Sanoit tuossa aikaisemmin, että nyt on itse asiassa mennyt enemmän yrityslippuja, mikä on sinänsä aika jännää. Kivenlahtirockissa oli käynyt vähän päinvastoin.
Periaatteessa me saatiin yksi uusi pääyhteistyökumppani tälle vuodelle, mikä on aika hyvä saavutus. Osittain se johtui varmaan siitä, että tapahtumaa alettiin rakentaa jo elokuussa. Siinä vaiheessa taantuma ei ollut vielä ehkä niin voimakas. Myöhemmässä vaiheessa isommatkin firmat ovat lyöneet liinoja kiinni periaatteessa ihan varotoimenpiteenä, vaikkei nyt niin hirveen huonosti menisikään. Ihan selkeästi halutaan varautua, että jos vielä huonommin menee. Yritysliput on vähän edullisempia meille: toisaalta niitä myydään useamman kappaleen paketeissa, ja kun niillä alueelle tulevat kuluttavat palveluita. Kuten sanoin, anniskelu on yksi tärkeä osa tuloista. Alueella olevat vieraat palvelumyyjätkin saavat sitten jotain irti tapahtumasta ja tulevat seuraavanakin vuonna mielellään.
Myötätuulirock 2009 oli onnistunut tapahtuma, mutta organisaatio taitaa todellakin pitää jatkuvasta muutoksesta: tulevana kesänä 2010 tapahtuma laajenee kolmipäiväiseksi ja musiikissa painotetaan selkeästi raskaampaa musiikkia. Ulkomaisiakin esiintyjiä on luvassa, kun paikalle saapuu Yhdysvalloista Exodus ja Ruotsista Mustasch. Nähtäväksi jää, miten nämä muutokset otetaan yleisön puolella vastaan.
Teksti: Stiina Rasimus
Kuvat: Roni Sahari ja Stiina Rasimus