Turisas - Sonispheren viime hetken kiinnitys
Kun Anthrax perui esiintymisensä alle viikko ennen Porin Sonisphereä, oli kiire löytää joku esiintyjälistaa täydentämään. Hommaan valikoitui kotimainen Turisas, jonka laulaja Mathias "Warlord" Nygård ehti ennen keikkaa juttelemaan hetken verran Festarit.orgin kanssa.

Turisas buukattiin aika viime tipassa Anthraxin peruttua tulonsa tänne Poriin Sonisphereen. Minkälaiset ovat olleet fiilikset tässä viimeisen parin päivän aikana ja viime tunteina?
Korjataan nyt heti alkuun, että kun mediat puhuu Anthraxin korvaamisesta, niin se antaa vähän väärän kuvan. Eihän me nyt todellakaan tulla korvaamaan Anthraxia tai pystytä niitä korvaamaan. Me ollaan vain bändi, joka tulee soittamaan, kun pyydetään ja vapautuu paikka esiintyjälistassa.
Meillä oli alun perin periaatepäätöksenä, että me ollaan nyt vedetty ihan hirveetä tahtia keikkoja ympäriinsä ja kun rundi loppuu, niin tänä kesänä ei tehdä samanlaista festarihärdelliä, että joka viikonloppu vähintään jossain ja ehtii kotiin tiistaiksi ja keskiviikoksi kääntymään ja sitten taas jonnekin. Tarkoitus oli nyt lopettaa nämä kahden vuoden mittaiset rundaukset tähän ja ruveta sitten tekemään uutta levyä. Päätettiin, että me tehdään vain elokuussa Wackenista eteenpäin kolme viikkoa festareita, ja loppuosa kesästä pidetään materiaalinkirjoitustaukoa. Kävi itse asiassa niin, että silloin, kun tätä Sonisphereä suunniteltiin joskus talvella, niin oli vähän kyselyä. Totta kai mahtava tilaisuus, mutta ei me nyt voida, koska sitten me sanotaan jollekin muullekin, että tullaan. Loppujen lopuksi olisi koko kesä täynnä keikkoja. Me kuitenkin pysyttiin siinä päätöksessä.
Nyt kun tuli vielä soitto tästä maanantai-tiistai-akselilla, oltiin itsekin yllättyneitä, kuinka hyvällä mallilla meillä oli kaikki kasassa. Ei tarvinnut ruveta treenaamaan hulluna, aika suoraan pystyi vaan lähtemään tänne. Totta kai meillä oli jotain kamoja Saksassa ja tällaista, että pikaexpressille lensi aika paljon tavaraa sieltä sun täältä.
Onko kova jännitys jo päällä? Täällä on kuitenkin todella isoja nimiä, joiden seurassa soitatte.
No joo, mutta en mä osaa ajatella sitä niin. Totta kai, kun meidät on nyt lyöty tuohon Anthraxin slotille ja muutenkin nämä järjestykset on vähän jännittäviä, niin aika nöyrästi me mennään lavalle, kun
Lamb of God ja
Machine Head on jo soittanut. Toisaalta me nyt vaan tullaan tekemään oma hommamme tänne eikä stressata sitä hirveästi.
Miten luulet yleisön ottavan teidät vastaan, kun täällä tuskin on ihmisiä, jotka olisivat tulleet varta vasten Turisasta katsomaan? Voisi kuvitella, että esimerkiksi viikon päästä Ankkarockiin tulee ihmisiä ihan teidänkin takia, kun kesällä on ollut niin hiljaista muuten, mutta täällä on erilainen yleisö.
Kyllä mä luulen, että näistä ihan hyvät karkelot saadaan aikaan. Se on oikeastaan ihan hyväkin tulla näin, ettei meitä ole listattu aiemmin. Tämä on vaan tällainen pistokeikka. Onhan täällä musiikkityyli aika tiettyyn fakkiin menevää, ja me ollaan pikkasen ehkä sen ulkopuolella. Mun mielestä on ihan kiva päästä soittamaan sellaiselle erilaiselle yleisölle, joka ei ole varta vasten siellä meidän takia. Se on haasteellisempaa ja toisaalta hyödyllisempääkin.

Ainakin kävijöiden suuntaan on ollut etukäteen erilaisia epäselvyyksiä käytännön järjestelyistä täällä, kuten saako tuoda ruokaa tai vesipullon ja missä on aikataulut. Miltä järjestelypuoli artistin näkökulmasta vaikuttaa?
Meidän on tietysti hirveän vaikea tuosta sanoa mitään. Kaikki on ihan kaaosta, kun on buukattu keikka kaksi päivää aikaisemmin, oli se tapahtuma kuinka hyvin järjestetty tahansa. Vähän vaikea on lähteä kommentoimaan. Jos tämä olisi ollut jossain ulkomailla, olisi ehkä ollut vielä haasteellisempaa lentojen ja muiden suhteen. Nyt on sinänsä niin helppo tulla vaan, ajaa tänne ja hoitaa keikka, vaikkei paljon infoa mistään olisikaan. Olen mä jonkun verran kuullut näitä, että vähän jännittävältä näyttää. On kuitenkin näin iso tapahtuma. Ehkä Suomen festarikulttuuri on aika jämpti, ja täällä [Sonispheressä] sitten mennään vähän eri meiningillä. En mä kyllä usko, että tässä pelkoa mistään kaaoksesta on, mitä on jossain lietsottu.
Sanoitkin tuossa jo, että kesällä on ollut ihan tietoista taukoa kiertueista ja keikoista. Onko ollut mukava, ja oletko päässyt ihan lomailemaankin, vai vaan keskittynyt erilaisiin töihin?
Työnkuva on oikeastaan vaan vaihtunut. Mutta onhan tässä jo pelkästään se, että on kotona yli viikon putkeen; se on aika hienoa. Nyt on ehtinyt olla parikin kuukautta tässä jo pois rundilta. Onhan se tosi erilaista, pääsee ihan eri rytmiin ja kaikki asiat sujuu ihan eri lailla. Ehtii tehdä muutakin ja nähdä kavereita. Rundilla oleminen on kuitenkin sitten loppujen lopuksi sellaista, että on koko ajan töissä; vaikkei mitään tapahdu, ei siellä voi tehdä, mitä huvittaa. Kyllä me viihdytäänkin siellä tien päällä, ei me muuten tuommoista tahtia sitä tahkottaisi, ei pää kestäisi. Mutta on ollut erittäin kivaa. Nyt kun nämä festaritkin menee näin, vaikka nyt lipsuttiin ja yksi tuli lisää ja pidensi viikolla tätä rupeamaa, mutta ne on jo elokuun puolenvälin jälkeen hoidettu. Sitten loppuvuosi ollaan himassa ja kirjoitellaan uusia biisejä ja mennään jossain vaiheessa studioon.
Sitä pitikin kysyä, että koska olisi uutta levyä odotettavissa? Edellinen eli The Varangian Way tuli ulos vuonna 2007.
Kyllä se ensi vuoden puolelle menee. Kuinka paljon, niin se on vielä vähän ilmassa. Mitä aiemmin, sen parempi, mutta ei siitä viitsi ottaa mitään stressiä. Tehdään paras mahdollinen levy.
Eli syksykin on rauhallisempaa keikkarintamalla?
Joo, tämä koko loppuvuosi on. Festarit nyt tehdään, kun voidaan tehdä se näin tiukasti paketissa, ettei se riko niin paljon. Nyt jo huomaa, että on ihan eri fiilis tulla vetämään keikkaa, kun ei ole kahtasataa heti tuossa alla. On vähän eri innostus kuitenkin, kuin jos on se 40. keikka jossain Aracanchaassa.
Haastattelija: Stiina Rasimus
Kuvat: Roni Sahari
"On vähän eri innostus kuitenkin, kuin jos on se 40. keikka jossain Aracanchaassa."
Nygård puhuu luultavasti USA:n osavaltiosta nimeltä Arkansas. Luultavasti suomen kieliopin mukaan siis "Arkansaassa", tai "Arkansasissa".
Hyvä haastattelu muuten!