Sonata Arctica

Puolisen tuntia sunnuntaina 29.6.2008 Tuska Open Airissa heitetyn keikan jälkeen Sonatan Arctican rumpali Tommy Portimo ja kitaristi Elias Viljanen istuivat yllättävän pirteinä ja selvästi tyytyväisinä päälavan bäkkärialueella. Oli aika kysellä hieman poikien festari- ja keikkailukokemuksista.

Mitenkäs teillä on kesä tähän mennessä tänä vuonna sujunut, ja onko vielä paljon työsarkaa tiedossa?

Tommy: Tämä on kaiken kaikkiaan aika leppoisa kesä. Meillä on viisi festaria Suomessa kaiken kaikkiaan.

Elias: Jäljellä on vielä Ruisrock ja Simerock.

Tommy: Ja Ankkarock. Tätä ennen ei ole ollut kuin Sauna Open Air.

Elias: Suomessa on mennyt aika hyvin, yleisöä on riittäny. Ulkomailla on sitten kanssa festareita, käytiin Belgiassa, Ranskassa ja Espanjassa. Mennään sitten Italiaan vielä, mitäs muita?

Tommy: Italia, Tsekki, ja sitten Wacken tietenkin.

Miten teidän mielestä Tuskassa tai muilla metallimusiikkiin keskittyvillä festareilla esiintyminen eroaa muista, esimerkiksi Ruisrockista tai Ankkarockista, jotka ovat enemmän sellaisia kaiken kansan festareita?

Tommy: Tuolta lavaltahan se ei ihan kauheasti eroa, mutta mä olen muutaman kerran ollut ihan yleisössä täällä Tuskassa, ja se, mikä on ollut yllätys, on että hevifestareilla on ihan järjettömän rauhallista porukkaa. Täällä ei tosiaankaan näe mitään tappeluja tai mitään semmoista. Kaikki käyttäytyy tosi fiksusti ja hyvin. Vähän ehkä mediassa on turhaan mustamaalattu hevifestareita, että ne on sellaisia örvellysbileitä, mutta ei ne tosiaan ole.

Elias: Niin, ja se että hevikansa ehkä enemmän oikeasti nauttii siitä musiikista, eikä ole sitä örveltäjäporukkaa oikeastaan ollenkaan.

Tommy: Ne on lähteneet oikeasti katsomaan bändejä eikä bilettämään.

Mitkä on teidän mielestä suurimmat erot Suomen ja ulkomaiden festareiden välillä? Onko niissä selkeitä eroja?

Tommy: Suomessa näillä isommilla, mitä nyt ollaan viime vuosina kierretty, järjestelyt on järkeään ihan järjettömän hyvät. Takahuoneen kattaus ja ruokapuoli, kaikki toimii hyvin. Ulkomailla vielä löytyy tietenkin niitä ”tuossa on teille leipä ja vesipullo” suurin piirtein, mutta sitten taas totta kai sielläkin on koko ajan paranemaan päin.

Elias: On, ja täytyy vaan pitää omista oikeuksista kiinni ja valittaa. Kyllä sitä sitten aina alkaa löytyä.

Millä festareilla te ehdottomasti haluisitte vielä päästä soittamaan, mihin ette ole vielä päässeet, ja miksi? Tai onko mitään sellaista festaria?

Tommy: En tiedä. Suomessa ollaan oikeastaan soitettu kaikilla isoilla festareilla. Provinssirock on semmoinen, mikä ollaan taidettu tehdä viimeksi 2000 tai 2001, joten se on semmoinen, missä olisi ihan kiva taas soittaa. Mutta ulkomailla…onhan niitä paljon isoja, mutta mieleen ei kyllä tule mitään.

Elias: No ei mullekaan. Mulle tulee nyt eka kerta tuolla Wackenissa, ja se on ilmeisen iso ja sellainen, sitä odotan innolla tosiaan.

Te olette keikkailleet Japanissakin aika moneen otteeseen tällä vuosituhannella. Miten meininki siellä eroaa länsimaista? Voisi ainakin kuvitella, että siellä olisi jonkin verran erilaista.

Elias: Onhan se erilaista.

Tommy: Ihmiset on hirveän rauhallisia siellä. Hevikeikoillakin ne laulaa silloin, kun niitä laulatetaan, ja huutaa silloin, kun niitä huudatetaan, ja muuten ne kyllä kuuntelee. Ensimmäisen kerran oli vähän sellainen shokki, kun kaikki oli hehkuttaneet, että ei hitsi jätkät. Silloin meillä oli eka levy myynyt jo tosi hyvin ja toiselta levyltä mentiin sinne. Odotukset oli tietenkin korkealla. Ja sitten ensimmäinen keikka oli vähän sellainen että hetkinen, seis, että nyt ei oikein taidakaan upota ihmisiin. Kyllä sen sitten hoksasi, että aha, ne kuuntelee eikä riehu.

Mikä on omituisin tai erikoisin fanituote, joka on tullut vastaan? Lähinnä mietin japanilaisia, kun niillä on tapana tehdä mitä ihmeellisimpiä tavaroita.

Elias: Etelä-Amerikassa saatiin ne Zipot ja mitäs muuta me saatiin, shottilaseja ja…

Tommy: Japanissahan ne on kaikki meidän omia tuotteita, mitä siellä myydään, mutta Etelä-Amerikassa kaikki ei mene meidän läpi. Siellä on hirveät markkinat aina keikkapaikan pihalla, siellä on ihan mitä sattuu.

Te olette molemmat todenneet Sonatan Arctican kotisivuilla, että Etelä-Amerikassa on tullut heitettyä aikanaan paras keikka. Mikä siellä soittamisesta tekee siitä niin mieleenpainuvaa?

Tommy: Se fiilis. Siitä hetkestä, kun bändi astuu lavalla, siihen asti, kun bändi poistuu lavalta, niin se on yhtä huutoa. Se on ihan järjetöntä. Ne vetää kyllä ihan täysillä mukana.

Elias: Ne on jotenkin tulisempia ne ihmiset. Ja ne puhuu suoraan, eivät tarkoita pahaa, vaan sanovat, mitä ajattelevat. Japanissakin on sitä, mutta eri lailla. Ja sitten tietysti, kun ollaan niin kaukana kotoa kuin vaan periaatteessa pääsee tällä pallolla menemään, niin jotenkin siitä tulee se eksoottisuus ja... Tavallaan se yhteenkuuluvuus fanien kanssa, että vaikka ollaan niin kaukana kotoa, niin se on yhteinen asia.

Mikä on teidän paras keikkamuisto muulta kuin omalta keikalta?

Tommy: Itsellä varmaan on se, kun me oltiin lämmittelemässä pari keikkaa Japanissa Iron Maidenia. Tai se oli sellainen Iron Maiden Fest, jossa oli Arch Enemy ja me ja Iron Maiden tietenkin pääesiintyjänä. Siellä sitten päästiin katsomaan Tokiossa Iron Maidenin suurinta Japanin keikkaa; siellä oli joku 10 000 ihmistä sisäkeikalla. Se oli ehkä vaikuttavin keikka. Tietenkin suuri yllätys oli silloin, kun me lämmiteltiin Nightwishiä, että ne pystyi oikeasti tekemään semmoisella produktiolla. Oltiin kuultu, että ne on isoja Saksassa, mutta ei me tosiaankaan tajuttu, että hetkinen, täällä on 12 000 ihmistä ja 100 tyyppiä pyörii töissä täällä.

Elias: Nuorempana olin hirveän kova Danzig-fani, silloin kun Danzig oli vielä iskussaan ja soitti vanhoilta levyiltä niitä hyviä kappaleita. ’95 oli Provinssirockissa Danzig ja se oli silloin tosi kova mulle. Tiesin kaikki kappaleet ja hoilasin mukana siinä. Sitten Metallica tietenkin Oulunkylässä, olikos se yhdeksänkyt-jotain, se oli semmoinen mukava. Ja Steve Vai tietenkin Tavastialla. Se teki vaikutuksen tosiaan, mikähän se oli se vuosi, 2000 tai ’99 tai jotain. Pääsi läheltä näkemään, kuinka sen sormet liikku; siinä oli vähän monttu auki itellä.

Tommy: Meillä ei tuolla Kemissä ollu tuommoisia…

Sonata Arctican biisien sanoitukset ovat englanninkielisiä ja aika pitkälti kaikki muukin on englanniksi, mutta sitten kuitenkin teidän uusimman levyn nimi on Unia ja teillä on myös ep nimeltään Takatalvi. Mistä moinen?

Tommy: Mä en muista, mistä se alun perin lähti. Muistaakseni Takatalvi julkaistiin alun perin vain Japanissa, ja siihen haluttiin joku eksoottinen nimi. Uniahan toimi myös tavallaan englanniks.

Elias: Milläs kielellä se tarkoitti liittoa ihan suoraan.

Tommy: Puolaksi tai jotain. Mutta mä en muista sitä, että mistä se alun perin lähti. Se oli vaan joku heitto, joka jäi elämään.

Minkä biisin Sonata Arctica pystyisi soittamaan, jos te kaikki joutuisitte vaihtamaan keskenänne soittimia?

Tommy: Me ollaan kerran, kun oli vielä edellinen basisti ja edellinen kosketinsoittaja, soitettu jossakin…

Elias: Ja kitaristi.

Tommy: Niin, ja entinen kitaristikin vielä. Se oli jossakin Pohjanmaalla, viimeinen keikka sille pätkälle, ja me soitettiin Born to Be Wild niin, että me vaihdettiin soittimia. En muista edes ketkä vaihtoivat keskenään. Mä muistaakseni soitin bassoa ja basisti rumpuja ja keyboardisti kitaraa. Se on varmaan sellainen biisi, mikä kaikilta irtoaa.

Elias: Kyllä me Tallulah soitettaisiin omista kappaleista.

Tommy: Tallulah me saataisiin soitettua, jos ei pianoa joutuisi soittamaan. Tai laulamaan.

Elias: No mutta karaokeversiona…

Onko teillä itsellä mitään lempifestareita? Nuoruudesta tai keikkailun puolelta?

Tommy: Siis mä kävin ensimmäisen kerran festareilla itse asiassa Tuskassa, tultiin silloin tutustumaan, kun saatiin diili Spinafarmilta, vuosi oli ’99 varmaan. En oo käyny tosiaan käynyt festareilla. Mutta suosikkifestareita jos nyt ajatellaan niin Suomessa ehkä Ruisrock, lähinnä sen paikan takia. Se on aika hieno paikka.

Elias: Ei mullakaan sinänsä ole, mutta Provinssissa oon käynyt muutaman kerran ja se tuntuu olevan sellainen mukava, vaikka sehän on kanssa paisunu aika paljon.

Onko teillä mitään kauhukokemuksia kiertuematkoilta tai festareilta?

Elias: Kyllä niitä tietysti aina on. Ne saattaa liittyä siihen, että joku tekniikka pettää tai jotain. Se on meille kauhua tosiaan, jos ennen lavalle nousua ei olekaan vehkeet kunnossa. Ja Kanadassa, kun oli 30 pakkasta Reginassa. Bussissa oli jäätynyt se vessa niin, että sitä ei voinu käyttää, se ei vetänyt.

Tommy: Varmaankin ensimmäinen erikoisin tapahtuma oli, kun oltiin Stratovariuksen kanssa 2000 ensimmäisellä kiertueella San Sebastianissa Espanjassa ja katto romahti. Keikka oli jo tavallaan peruttu, mutta sitten pormestari tuli sanomaan, että hän ottaa vastuun, jos joku kuolee. Se meni ihan kaaokseksi. Siellä oli yli 3 000 ihmistä pihalla ja siellä alkoi mellakanpoikasta tulla. Sitten vaan päätettiin, että nyt soitetaan. Sieltä ei oltaisi varmaan päästy pois, jos ei oltaisi soitettu. Siinä oli 18-vuotias Kemin poika ihmeissään.

Haastattelija: Stiina Rasimus
Kuvat: Roni Sahari
Promokuva: Michael Johansson