Haastattelussa festareista innostunut Paula Koivuniemi
Tapasin Paulan Provinssirock-viikolla, juuri ennen kiireistä keikkaputkea. Huitelin lounastreffeille Hotelli Radison Sas Seasiden Viola-ravintolaan miltei täsmällisesti sovittuun aikaan, hieman peläten olevani myöhässä. Onneksi ovelle päästyäni Paula huusi minua perästäni, ja pääsimme yhdessä valitsemaan rauhaisimman pöydän. Aina yhtä iloinen ja energinen leidi aloittaa kertomalla kehitysvammaisten faniensa kanssa viettämästään päivästä. Kaiken kesäkeikkakiireen keskellä nainen ehtii olemaan mukana hyväntekeväisyydessä – myös oikeasti läsnä, ei pelkästään taloudellisesti!
HF: Timantti-levy myi kultaa. Ainakin Timantti ja Moskova ovat soineet radiossa. Miltä nyt tuntuu? Vai tuntuuko jo rutiinilta, tämähän taisi olla jo kymmenes kultalevysi. Platinaakin on tullut.
PK: Kymmenes tai yhdestoista.. Mutta ei kyllä tunnu yhtään normaalilta, edellinen tuli 80-luvulla. Hirveän hienolta tuntuu! Eihän tämä duuni ole jäänyt perinteiseksi 8-16 –työksi, mutta kannattanut kyllä on, niin paljon se on antanut! Mutta hei, mikä siinä kiinnostaa, mikä mussa kiinnostaa yleisöä?
Se olet sinä! Se siinä kiinnostaa! Ihmiset haluavat tietää susta kaiken! Katselin tuossa, että keikkakalenterisi näyttää kiireiseltä, kesän ajan noin kolmea keikkaa viikossa ja jokainen viikonloppu täynnä. Tämän lisäksi tulevat kaikki mediatouhotukset. Lomailetko koskaan? 40-vuotisjuhlakiertueestasikaan ei ole kovin kauaa, taisi olla rankka sekin...
Nyt on tosiaan aika tiukilla aika, oli tosiaan se iso kiertue ja sitten pari levyä nopeaan tahtiin ulos. Mutta nää kesäthän on aivan ihania, keikat on ihania! Mutta nyt ei kyllä kerkeä rakentamaan mitään uutta. Kesällä ei ole aika huilailuun, talvella sitä sitten ehtii vähän paremmin. Yleensä lomailen tammi-helmikuussa, maaliskuussa sitten aloitan kiertueella, kesällä on nää tapahtumat, syksyllä sitten kaikki yritysjuhlat, firmojen elojuhlia, toimitusjohtajien läksiäisiä, syntymäpäiviä, syysvirkistyspäiviä..
Kuinka paljon kesän keikoista on festarikeikkoja? Provinssin lisäksi Himoksella taisi olla juhannuksena...Ootko paljon esiintynyt festareilla?
Itse asiassa nyt on aika paljon näitä festarikeikkoja. Tai ainakin esiinnyn monissa enemmän rokkipainotteisissa tapahtumissa. Tässä on takana muutama kesä tällaista keikkailua, Ruisrockia ja Himos-festaria, tänä vuonna tulee taas Himosta, Oulun Rotuaaria, Lohjan Rantajameja, Kotkan meripäiviä, DBTL:ää. Provinssi on kaikista ehdottomasti kovin!
Oot kotoisin Seinäjoelta. Ensi sunnuntain keikka on ensimmäisesi Provinssirockissa. Miltä tuntuu esiintyä kotikonnuilla?
Jännittää kyllä kovasti, tuleeko keikalle ketään...Se on siellä jättiläismäisessä teltassakin vielä.. Mitä luulet, tuleeko sinne ketään?
Kieltämättä se on himppusen aikaisin (12.30 sunnuntaiaamuna toim. huom.), mutta voisin kyllä aika varmasti sanoa, että teltassa ei kovin väljää tule olemaan.. Mä ainakin tulen eturiviin laulamaan ja pakotan kaikki leiristäni mukaan!
Hyvä, tee niin! Viime vuonna Himoksella ennen mun keikkaa, joka oli siinä neljän aikaa, lavan edusta oli melkein tyhjä, muutama ihminen vaan maleksi siellä kentällä edellisen esiintyjän aikana. Olin ihan paniikissa että hitto eikö tänne oikeesti oo tulossa ketään. Mutta sitten kun keikan oli määrä alkaa, paikalle alko tulla ihmisiä joka suunnasta mielettömät määrät. Ja keikka oli ihana! Kuulin myöhemmin myös hauskan jutun: Himoksen henkilökunta jopa valitsi mut vuoden 2007 festarin parhaaksi esiintyjäksi. Jos Provinssin keikka menee hyvin niin mielelläni menisin uudestaankin, siis jos pyydettäisiin.
Nykyään pitäytynet rockfestareilla lähinnä esiintymisessä. Ootko nuorempana harrastanut festareita?
Ikinä en ole päässyt, aina olen ollut töissä. Mä oon bailaukseni bailannut ennen kuin täytin 19, sen jälkeen alkoivat esiintymiset.
Hotellin johtaja saapuu paikalle. Johtaja on Paulan hyvä tuttu, ja Paula antaakin kaikki haastattelunsa Violassa. Hotelli Seaside on Suomen ensimmäinen joutsenmerkillä palkittu hotelli. Ravintola haluaakin panostaa ruoan laatuun – ja sen huomaa. Johtaja muistelee omia Provinssi-kokemuksiaan. Paula koittaa houkutella johtajaa keikallensa. Harmittelemme, että liput ovat loppuunmyydyt.
Kuuntelin just eilen illalla ensisinkkusi Perhosen, ja uskomattoman mahtavan täyteläiseltä altolta kuulosti äänesi jo silloin 60-luvun lopulla, vaikka kovin nuori tyttönen silloin olit. Ootko treenannut ääntäsi ja lauluasi vuosien varrella vai onko se luojan lahja?
Mähän aloitin laulamisen jo 15-vuotiaana isän kanssa keikkaillessa. Oon laulanut paljon lapsesta saakka, ja saanut myös traumoja äänestäni, sillä sitä on kritisoitu niin paljon. Aluksi sanottiin, että pitäis treenata ääntä enemmän, sanottiin, ettei tällä äänellä kauaa lauleta.
No, toisin kävi. Ja onhan kaikkien artistien ääni ja tyyli aina suuren kritiikin kohteena. Aina sitä kakkaa saa niskaansa jostain suunnasta.
Aivan totta. Mutta se on silti herkkä paikka, ääni on mulle kuitenkin työkalu, tää on mun soundi, mä oon iloinen että mulla on tää ääni.
Se on kyllä omalaatuinen, sen kyllä jokainen suomalainen tunnistaa vaikka laulaisit mitä tahansa muutakin kuin omaa tuotantoasi. Eikä tarvii olla edes niin fani kuin minä.
Silloin kun aloitin,
Toivo Kärki etsi talliinsa erilaisia ”ääniä”, oli
Katri Helenaa,
Anita Hirvosta,
Carolaa,
Marion Rungia, kaikki erilaisia.
Totta, kaikki aivan omanlaisiansa. Nykyään on kyllä tuolla iskelmäpuolella kaikki niin samaa massaa. Vanhat iskelmähitit voittavat kyllä kaiken uuden tuolla saralla.
Mulla oli isohko äänihuulten leikkaus -87, ja siinä kesti viisi vuotta ennen kuin ääni palautui. Tietenkin oli pakko kuitenkin kokoajan tehdä keikkaa taloudellisistakin syistä ja levyttää, että pysyi mukana kuvioissa. Ei ollut aikaa parannella, niin ei lähtenyt äänikään sitten palautumaan. Ääni oli semmonen samea ja tukkoinen. Oli kamalaa kun ääni ei tuntunut omalta. Se stressasi, ja mulla stressi menee aina ääneen. Joillain muilla se vaikuttaa muulla tavalla, mulla se menee ääneen. Sitten sun ääntä arvostellaan kun oot itsekin epävarma siitä. Vaikeus on siinä, että miettii, kuulevatko kaikki, että nyt on jotain häikkää.
Oot kaikesta huolimatta seilannut menestyksessä 40 vuotta etkä jäänyt yhden hitin tai levyn ihmeeksi, mikä on monen artistin kohtalo. Maallikkokin osaa luetella sun tuotannosta monta biisiä, kuten Kun kuuntelen Tomppaa, Sinulle vain, Sata kesää tuhat yötä, Aikuinen nainen, Rakkaustarina, Ilman minua.. huomattavasti enemmän kuin keskivertoartistista. Miten oot onnistunut pitämään kuuntelijoiden mielenkiinnon yllä kaikki nämä vuodet? Varmaan ainakin monipuolisuus on valttia, esiinnyt konserttisaleissa, festareilla, yksityistilaisuuksissa, tanssilavoilla...
Itse asiassa nyttemmin olen keskittynyt enemmän festarityylisiin tapahtumiin, tässä on kolmas kesä menossa pääasiassa sellaisia tapahtumia. Elokuussa esiinnyn Rock, rytmi ja rakkaus –ilmaiskonsertissa Juhlaviikoilla esittämässä 60-luvun biisejä. Mutta kyllä se kiinnostus varmaan tulee mageista biiseistä, jotka on sovitettu erilaisiksi esimerkiksi
Varre Vartiaisen ja
Marzi Nymanin avulla. Esimerkiksi Kuuntelen Tomppaa –remix-versio oli tosi kova juttu diskoissa. Ja sitten, mullahan on Suomen parhaat kundit bändissä!
Oot myös nuoremman yleisön suosiossa. Itse asiassa monet kavereistani tunnustautuvat ainakin salaa Paula-faneiksi. Mäkin oon parikymppisestä saakka kuunnellut musiikkiasi, sekä vanhaa että uudempaa tuotantoa. Viime viikon Ilta-Sanomissa oli juttu, että yllätyt edelleen nuorilta miehiltä saamastasi huomiosta. Nuoremman väen suosioon ovat varmasti auttaneet nämä festarikeikat, nuorekas asenteesi ja ainakin tukintasi Apulannan Anna mulle piiskaa –kappaleesta yhdessä Wirtasen Tonin kanssa sekä esiintymisesti The Crash – yhtyeen kanssa.
Joo, ja se varmasti myös auttaa, että nuorten vanhemmat ovat kuunnelleen mua lasten ollessa nuoria, ja lapset ovat sitä kautta sitten imeneet vaikutteita. Biisejä on helppo laulaa mukana. Toni tosiaan pyysi mut mukaan tohon Piiskaa-projektiin. Mähän en itse tuppaudu mihinkään, mutta olen kyllä innoissani mukana jos pyydetään. Toni Wirtanenhan on ihana mies, niin ystävällinen ja herrasmies, että sen kanssa kyllä yhteistyö hoituu aina. Toinen samanlainen on
Ville Valo. Siinä on kyllä niin kaksi hirveän miellyttävää ja fiksua nuorta miestä! Tulevat aina halaamaan tai käsisuudelmia jakelemaan kun tavataan. Ei oo kummallakaan menny menestys päähän.
Nekin on kuitenkin sen verran nuoremman polven artisteja, että varmasti arvostavat sun tekemää työtä. Oot tehnyt 20 levyä plus kaikki kokoelmat, keikat ja muut projektit. Siihen ei mahdu paljon hiljaiseloa koko 40-vuotiseen uraan.
Sitten vanhana kun selaa näitä juttuja, niin varmaan vasta sitten iskee kunnolla päälle. Ollaan tehty mun uran varrelta leikekirjoja ja valokuva-albumeita, niistä kyllä voi aina palauttaa mieleen kaikki uran huippuhetket.
Joo, valokuvat on kyllä tosi mahtava juttu, niiden avulla muistaa kyllä niin paljon juttuja, jotka muuten unohtuis.
Tässä on saanu tehdä niin paljon kaikenlaista, niin monessa saanut olla mukana. Kun jotain projektia lopettaa, niin on jo uudessa mukana, jos rupeais ajattelemaan niin itekin hengästyis. Neljästä viiteen vuotta tässä ollaan, sitten katotaan missä mennään.
Miltä tuntuu, kun ainakin suurin osa vastaantulijoista tunnistaa sut, tai ainakin nimesi on jokaiselle suomalaiselle tuttu? Julkisuus ei kuitenkaan oo noussut päähäsi, oot kovin rento ja aurinkoinen, vastaat itse haastattelupyyntöihin jne.
Hyviä hetkiä on tullut niin paljon! Ihmiset on tullu hirveän positiivisina kiittelemään. Eilen Manskulla Tampereelta tullessani auto ajoi mun rinnalle, siellä oli nuoria tyyppejä, ja huomasin kun ne tajusivat, että hei, tuossahan on Paula ratissa. Ne innostuivat kovasti, veivasivat ikkunat auki, ja niin tein minäkin. Sitten laulettiin yhdessä. Tuli niin hyvä olo. Julkisuus ei kyllä todellakaan oo noussut päähän, tässä on lähdetty niin maan tasolta tätä hommaa tekemään 60-luvulla, että todellakin osaa arvostaa pienimpiäkin huomionosoituksia.
Alunalkujaan taiteilijanimesi piti olla Pia Christina, mutta niin kutsuttu löytäjäsi Toivo Kärki halusi oikeaa nimeäsi käytettävän. Ootko tyytyväinen tähän ratkaisuun?
Olen todellakin! Siihen aikaan kukaan taiteilija ei käyttänyt omaa nimeänsä, oli Katri Helenaa, Carolaa,
Markku Arokaan ei ole oikeasti Aro, vaan Puputti, mutta eihän se olisi ollut sopiva nimi karskille miehelle.. Topi oli kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että Paula Koivuniemi on loistava nimi. Enpä ole katunut.
Ootko koskaan vaihtanut nimeäsi?
Naimisissa ollessa olin Lehti, mutta vaihdoin sen takaisin Koivuniemeksi eron jälkeen. Taiteilijanimi on kuitenkin pysynyt samana alusta saakka ja pysyy hamaan loppuun asti. Tai ”taiteilijanimi”, oikea nimenihän tuo on.
2000-luvun alussa nautitte menestyksestä Marionin, Lea Lavenin ja Katri-Helenan kanssa Leidit lavalla –kokoonpanossa. Mitä yhteisprojektille tänään kuuluu?
Se oli ja se meni. Se oli menestys. Hirveen hyvä projekti, neljä vahvaa pitkän linjan laulajaa. Meiltä on kyselty usein paluuta, että eikö nyt edes yks konsertti vielä kerran. Mulla se on kyllä ehdoton ei. Se on tehty, sitä ei enää tehdä, nyt tehdään uusia juttuja. Mulla on paljon haaveita, ajatuksia, ideoita. Joko teatteripuolelle tai sitten vähän toisentyyppistä musiikkia. Monista teattereista on pyydetty mua mukaan juttuihin. Kesän jälkeen suunnitellaan sitten tarkemmin. En ole ajatellut vielä lopettaa, niin kauan kun tuntuu hyvältä ja ideoita ja menestystä riittää niin jatkan.
No eipä sun varmasti annettaisikaan missään vaiheessa lopettaa.
Nyt ois tarkotus tehdä vielä yks uus kiva levy, vähän samantyyppinen kuin Timantti, sitten on tässä työn alla yks iso projekti, jota ollaan jo valmistelemassa.
Oot levyttänyt yli 20 levyä ja miltei toisen mokoman kokoelmia, myynyt kymmenesti kultaa ja kerran platinaa, sijoittunut kolmanneksi Syksyn sävelessä, ansainnut kolme Emma-patsasta sekä kaksi vuotta sitten sait Iskelmä-Finlandia palkinnon. Lisäksi sut on valittu kahdesti vuoden artistiksi. Mikä on musiikkiurasi paras saavutus?
Hmmm… Todella paha kysymys. Totta kai kaikki ovat tuntuneet hienolta. Ehkä se Iskelmä-Finlandia kaksi vuotta sitten, se noteerattiin todella laajalti, siinä oli kovat ammattilaiset mukana.. Mutta sitten.. hmm.. hirveen vaikee kyllä sanoo. Kaikkia olen todellakin arvostanut paljon!
Entä elämäsi huippuhetki, meneekö sekin musiikin pariin?
Juu, kyllä se musiikillisiin juttuihin kyllä menee.
Ootko koskaan harkinnut esittäväsi kappaleitasi englanniksi ja valloittavasi musiikinystäviä kotimaan ulkopuolellakin?
Ei, en kyllä ole, ei se iskelmätähtien keskuudessa ole kovin tavallista, ei ollut ainakaan siihen aikaan kun aloittelin ja nousin kansan keskuuteen.
Entä euroviisut?
Ei ole kyllä tullut ajateltua. Ens vuodeksikin pyydettiin mukaan, mutta en halua lähteä väkisin. Se juna on menny multa jo ohi, en tiedä kiinnostaako mua enää. Mä oon kuitenkin voittajaluonne, en halua mennä häviämään tai sijoittumaan häntäpäähän, en kestä sitä. Mä en tarvii sitä kisaa, miks mä menisin sinne?
Niin, se vaatii kuitenkin paljon panostamista. On kaikki karsinnat ja muut rumbat.
Se pitäis voittaa koko juttu.
Eikä euroviisuja edes arvosteta missään määrin niin paljon kun joskus 70-luvulla. Varsinkin nuorten keskuudessa Euroviisuilla on aika negatiivinen kaiku. Mun mielestä siellä ei enää oikein musiikillisilla avuilla pärjätä, se on enemmänkin se koko show.
Joo, niitähän jossain sanotaan gay-festareiksikin, siellä on kaikkee gay-henkistä hommaa. Se ens vuoden osallistumispyyntöhän piti sisällään sen, että toi paljon drag-skaboja voittanut drag-Paula ois promonnu mua kaikenlaisissa tommosissa tapahtumissa.
Sulla on synttäritkin ens viikolla, ehditkö juhlimaan?
Juu tosiaan, ens viikollahan ne on. Nyt ei kyllä kerkiä juhlimaan, viime vuonna tuli 60 täyteen, eiköhän se juhliminen riitä.
Käytätkö työssäs paljon internettiä? Seuraatko keikka- ja festarimaailman uutisia netistä?
Mä käytän nettiä vaan lähinnä sähköpostiin ja pankkipalveluja tietenkin palkkojen maksuun ja muuta. Sähköpostilla valikoin haastatteluja, tykkään yleensä naistoimittajista. Yleensä valkkaan kirjoitustyylin perusteella kelle annan haastatteluja, se kertoo aika paljon ihmisestä, siitä huokuu se persoona väkisinkin läpi. Mulla on jonkin verran pieniä haastatteluja ja kuvauksia, mutta isompia lehtihaastatteluja annan harvoin. Mutta kyllä mä päiväni yleensä sähköposteihin vastaamalla aloitan.
Niin, sä vastasit mulle henkilökohtasesti ja soittelit sitten, se oli musta todella kiva juttu.
Joo kyllä mä pyrin henkilökohtasesti olemaan yhteyksissä. Ja nopeasti. Ihmiset on niin kiireisiä nykyään, halutaan vastauksia heti. Selkeesti ovat kyllä ajat muuttuneet. Muutin -67 Seinäjoelta Tampereelle ensin sisaren luokse, sitten puoli vuotta myöhemmin omaan yksiöön, mulla ei ollu edes lankapuhelinta siellä. Eikä autoa saati ajokorttia. Hyvin sain silti keikat sovittua ja hoidettua. Kävelin aina ohjelmatoimistoon, josta sain kirjekuoressa tulevat keikat ja ohjeet.
Ihmiset on kyllä niin riippuvaisia netistä ja kännykästä nykyään. Välillä ihan kamala katsella kun jengi on niin tavotettavissa kokoajan. Ja pahintahan tietenkin on se, että ihmiset ei näe enää toisiaan, pitää vaan yhteyttä sähkösesti, istuvat kaiket päivät tietokoneen ääressä.
Aivan totta. Mulla oli yks tuttava, joka ei hankkinut kännykkää ollenkaan. Soitteli sitten töistänsä puhelut mitä piti ja hoiti sähköpostit ja muut. Olihan sitä vähän hankala saada sitten kiinni välillä.
Muutit siis Seinäjoelta Tampereelle, sitten Tapiolan kautta Olariin, missäs nyt?
Tapiolassa asuin ensin 8 vuotta, sitten Olarissa 15, sieltä muutin Helsingin keskustaan, siitä en muuta enää koskaan. Tykkään nykyisestä niin paljon, siinä on vieressä sekä puisto että meri, ihana läpi talon avautuva huoneisto. Ja keskellä kaikkea ja pääsee helposti kaikkialle.
Juttelemme vielä niitä näitä ihmisistä ja elämästä. Toteamme, että olemme molemmat avoimia ihmisille, mitä pidämme hyveenä. Ihmiset ovat ystävällisiä, kun itse on ystävällinen. Pienet teot ja kauniit sanat.. Lopuksi Paula ohjeistaa minua pyöräilykypärän käytöstä ja halaa reippaasti parituntisen rupattelun päätteeksi. Vannottaa vielä, että raahaan Provinssin keikalle kaikki kaverini ja kaikki, jotka vaan saan irrotettua leirintäaluelta. Luulen, että molemmilla oli hyvä mieli turinoinnin jälkeen.
*** *** *** *** *** *** ***
Provinssirockin keikan jälkeen Paulan fiilikset olivat katossa. Ennen keikkaa leirimme oli sen verran uninen, että sain paikalle lisäkseni vain kaksi muuta Paula-fania. Mutta se ei menoa haitannut. Teltta oli tupaten täysi! Lupauksistani huolimatta en edes päässyt aivan eturiviin saakka, vaikka olin ajoissa paikalla. Teltassa tanssittiin ja laulettiin koko tunnin ajan, ja viimeisenä ilmoille kajahtaneen Aikuisen naisen aikana koko suuri, ihmisistä huokuva kesän, iloisuuden ja haikeuden massa tiivistyi teltan sisään. Paulan tunnelmat keikan jälkeen kiteytettynä:
Oli aivan hirveän ihana keikka! En olisi mitenkään osannut edes unelmoida noin täydestä teltasta! Ja nuoret osasivat laulaa mukana kaikki biisit! Todella hyvä mieli jäi! Ja kiitosta on sadellut. Täytyy kyllä myös kovasti niin hyvää yleisöä!
Kiittäkäämme me Paulaa. Aina iloinen Paulamme on varmasti suurimmassa roolissa siinä ilmiössä, että nuoret ovat alkaneet taas pitää iskelmää jonkin verran varteenotettavana musiikkina. Toivon mukaan ensi vuoden Provinssissakin saamme tanssahdella Paulan tahtiin! Sitä ennen edessä on kuitenkin vielä monituisia keikkoja sekä muitakin Paulan juonitelmia..
Haastattelija: Heli Fox
Kuva: PKK-viihde