Diablo

Tuska Open Airissa lauantaina 28.6.2008 tamperelaisen Diablo-yhtyeen laulaja-kitaristi Rainer Nygård ehti ennen keikkaa istua hetken puiden varjossa juttelemassa Suomen suvesta, keikkailusta ja suomalaisesta miehisyydestä.

Miten Diablon festarikesä on alkanut, ja mitä on vielä tiedossa?

Kiirettä pitää, joka viikonlopulle on jotakin ohjelmaa. Sauna Open Airista se perinteiseen tyyliin alkoi, ja sitten käytiin tekemässä Tavastialla yksi klubikeikka. Sitten oli Provinssia ja Nummirockia ja nyt ollaan täällä Tuskassa. Tästä jatketaan Simerockiin ensi viikonloppuna. Olen vähän itsekin pihalla, että mitä me tehdään ja mitä ei, mutta on hyvä meininki ollut. Sauna Open Air meni vähän räpiköiden. Siinä oli sellaista alkukankeutta, kun oli eka oikea keikka uuden levyn julkasun jälkeen. Ei oltu keretty treenaa porukalla kuin kahdet semmoiset vajaamiehityksellä olevat treenit, mutta Tavastialla oli aikaa jo säätää kaikki monitorit ja vehkeet kuosiin. Sitten onkin mennyt kokoajan vaan paremmin ja paremmin. Nummirockissa oli itse asiassa aika hulvaton meno. Pääsin jopa irtautumaan itsestäni.

Se kuulostaa aika…mielenkiintoselta.

Niin, ettei tarvinnut enää kiinnittää huomiota soittamiseen eikä laulamiseen, vaan pystyi katsomaan, minkälainen on yleisö, ja juttelemaan niiden kanssa ja semmoista meininkiä. Se on hyvä merkki.

Jossain on todettu, että ”äijämetalligenren aikoinaan perustanut Diablo ei koe äijäilyä enää sanana omakseen”. Onko nyt tunteilevien emo-bändien aikakautena aika sitten siirtyä ämmäilyyn?

Ei suinkaan, ei suinkaan, mutta kyllä minusta itsestä tuntuu, että eikö tavallinen suomalainen miehekkyys riitä. Äijäily, äijät sitä ja äijät tätä, kaksi hippiä koittaa opetella tekemään aikuisten miesten töitä. Ollaanko me miehet tänä päivänä vajottu jotenkin niin heikkoon jamaan, että tuommoinenkin on jo televisiolähetyksen arvoista, että joku opettelee ajamaan fillaria siinä onnistumatta?

En ole ikinä nähnyt yhtään jaksoa Äijiä, joten en osaa kommentoida.

Enkä minäkään. Viimeistä, tätä kakkoskautta, mikä nyt kaiketi lähti ja loppuikin jossain vaiheessa, näin alusta ensimmäiset kaksi tai kolme minuuttia ja totesin, ettei ole kyllä ihan mun juttuni.

Teiltä tuli uusi levy Icaros ulos toukokuussa, ja sen yhtenä kantavana teemana on Mikko Niskasen elokuva Kahdeksan surmanluotia. Miksi juuri se elokuva on tehnyt niin suuren vaikutuksen?

Niin, en mä tiedä. Ne on monesti noiden levyjen semmoiset ns. isot jutut, millä minut saa liikkeelle, jotain takaumia lapsuudesta tai jotain muuta. Eterniumilla meillä oli Henri Theelin Rattaanpyörä-sample, ja sekin tulee siitä, että isä fanittaa tänä päivänäkin vanhan liiton iskelmää ihan kympillä. Se vaan jostakin tuli mieleen. Siitäkin oli jo puhetta varmaan kaksi vuotta ennen levyn julkaisua, että täytyy tsekata se elokuva uudestaan, kun sen on lapsena nähnyt. En mä osaa sitä sen tarkemmin sanoa, ne vaan tulee tuolta jostain. Se on varmasti minuun lapsena tehnyt vaikutuksen, ja ehkä se on jättänyt jonkunnäköisen trauman, kun pitää nyt vanhana ruveta purkamaan. Kun ei ole rahaa lähteä psykoterapiaan, täytyy koittaa luodata se oma pää kuntoon ja miettiä omaa historiaa ja lapsuutta ja muuta tuommosia reittejä pitkin.

Uudelle levyllä on Into the Sea -niminen biisi, jossa on mukana merisäätiedotus. Miksi? Sehän on tylsintä mahdollista kuunneltavaa.

Niinhän se onkin radiolähtetyksenä aivan älyttömän tylsä, ja ei sitä viitsi kuunnellakaan. Mutta kun sitä biisiä miksattiin, mulle välähti aamulla, kun kahvia keittelin ja radiosta tuli merisää, että Into the Sea, ja siinä biisissä oli puhejutulle sopiva paikka, ja yhtäkkiä mulle välähti, että jumalauta, tämä muuten toimisi. Sitten mietin, että kun siihen saataisiin tietenkin Pohjanlahden rannikko, mistä ollaan Kalajoelta kotosin, kun siinähän sanotaan kaikki Oulu ja Kalajoki ja niin poispäin, kaikki nämä paikat. Vähän aikaa funtsin sitä vielä, että saa kässärin pistää omaksi, ja että kysynpä Koveron Eskolta, että olisiko virtaa. Mä tiesin, että se on spiikkejä, mainoksia ja muuta tehnyt radioon eikä pelkää mikrofonia. Eskohan lähti ihan mielellään tekemään. Se oli hyvä idea.

Eli inspiraatio voi tulla ihan mistä vaan?

Niin, se voi tulla. Naurattipa se Eskoa, kun se siinä sanoo, että Ulkokalla -6, kröhöm, anteeksi, 666. Sitä ei oikein häävisti kuule, mutta jos on tarkka korva, niin sen huomaa. Esko otti varmaan viisi eri ottoa eri äänensävyillä ja muina versioina, ja yksi mikä meni pieleen vedettiin sinne ihan levyn loppuun piiloraidaksi, kun se sitten toteaa, että ”Mäntyluoto…ei v***u, nyt mää sekosin!”. Se kuulosti niin autenttiselta, kuin ihmiseltä katkeaisi se viimeinenkin pinna, että se oli pakko jättää levylle vielä sinne ihan loppuun. Siinä tulee monta minuuttia tyhjää ja sitten yhtäkkiä, että täh?

Mitä luulet, kantaisivatko Icaroksen siivet myös ulkomailla?

Kyllä mä uskon. Julkaisuhan tapahtuu nyt Keski-Euroopan saksankielisissä maissa, Saksassa, Sveitsissä, Itävallassa, nyt elokuun lopussa. Kovasti siellä on levy-yhtiön porukkaa tsekkailemassa, löytyisikö sieltä sopivaa bändiä, minkä lämppäriksi päästäisiin. Rahoituspuoli siihen on kunnossa, mutta nyt on vaan kyse siitä, että olisi sopiva bändi oikeaan aikaan liikenteessä, jotta se menisi levynjulkaisun kanssa yksiin ja olisi promootiomielessä hyvä homma. Mutta nuo ovat semmoisia asioita, että ne monesti varmistuvat vasta viimeisillä minuuteilla, viikkoa ennen lähtöä tai niin poispäin. On viisainta, kun ei huutele näitä maailmanvallotusjuttuja; niitä saa lukea ihan tarpeeksi muidenkin tekemänä. Mutta kyllä kiinnostus kovaa on ollut. Saksassa ollaan nyt käyty muutaman kerran ja kyllä siellä aivan selvästi aktiivinen fanijoukko on. Nytkin kun käytiin Berliinissä pikku pistokeikka heittämässä, hulluimmat olivat ajaneet 600 kilometriä keikan takia.

Tähän liittyen ja Seppoa lainaillen, onko Saksa paska maa?

Ei mun mielestä. Siellä on hyvä ruoka ja hyvä kalja ja ystävällisiä ihmisiä. Siellähän ei suurin osa osaa oikein sanaakaan englantia, tai ei ne halua puhua sitä, mutta heti kun ne huomaavat, että on ulkolainen, ne koittavat vaikka viittomalla opastaa oikeaan paikkaan ja näyttää mitä täytyy tehdä. Kyllä mä olen tykännyt kovasti.

Onko mitään sellaista festaria, missä ehdottomasti haluisit päästä soittamaan? Ja miksi?

Ei, ei kyllä oikeastaan ole. Suomessa on nyt kaikki tullut jo nähtyä, Olympiastadionit ja kaikki, joten ei täällä ole mitään semmoista, mitä erityisesti pitää päästä näkemään. Ulkolaisista isoista, Roskildea ja muita, mä en ole ikinä osannut edes haaveillakaan. Kyllä mulle riittää, että pääsee soittamaan Suomessa itselle tärkeimmät paikat, kun levy tulee ulos. Tuska on niistä toinen ja kun olen tuolta pohjoisesta kotoisin, Qstock on toinen. Siellä on vähän kuin kotonaan vetäisi, ja otetaan vastaan oma kauan kadoksissa ollut veli. Siellä on aina helvetin hyvä tunnelma, yhtään väheksymättä mitään muitakaan festareita. Kaikilla on hyvä meininki, mutta jotenkin Qstockiin on erityisen läheinen suhde.

Tuska varmaan ehkä sillä, että täällä näkee tietenkin paljon tuttuja. Ja on tässä semmoinenkin juttu takana, että 2002, kun ensimmäistä festarikesää päästiin oikein kiertämään, tultiin Joensuun Ilosaarirockista, jossa oli ihan ok meininki. Aivan älyttömän väsyneenä ajettiin koko yö tänne ja täällä oli päiväkeikka. Silmät ristissä tultiin ja ajateltiin, että ei tänne tule ketään. Sitten yksi toimittajatuttu tuli sanomaan, että tulepas katsomaan tuonne, ja näytti lavalta: siellä oli koko teltta aivan täynnä porukkaa. Tuli sellainen olo, ettei ajettu turhaan.

Minkälainen ero on sinun mielestä metallimusiikkiin keskittyneiden festareiden, kuten Tuskan, Nummirockin ja Saunan, ja enemmän kaiken kansan festareiden, kuten Ilosaarirock ja Provinssirock, välillä?

Ei oikeastaan muuta huomaa, kuin että yleisö on yleisfestareilla vähän kirjavampaa. Siellä on tavallista tuulipukuporukkaa enemmän, kun täällä näkyy enimmäkseen mustiinpukeutuneita ihmisiä. Kaikilla festareilla, missä nyt on itse ollut tässä vuosien varrella, voi kyllä sanoa, että on aina hyvä meininki. Kaikki tulee toistensa kanssa toimeen sulassa sovussa…Tämähän menee ihan lepertelyksi! Virtanenhan onkin toitottanut, että pitää saada lisää sentimentaalisuutta peliin.

Jaksatko tai ylipäänsä ehditkö käydä katselemassa muita bändejä festareilla?

En, tai siis kyllä mä jotain. Koitan tänään Morbid Angelin päästä näkemään, siihen mulla on ehkä ajan puitteissa realistiset mahdollisuudet. Muuten se menee kyllä enemmän niin, että jos ne bändit soittaa ennen omaa keikkaa, ei oikein pysty keskittymään. Miettii vaan koko ajan sitä omaa settiä, että onko ne ja ne kamat mukana ja onko ne asiat hoidettu ja semmoisia. Muuten festareille en oikein lähde millään. Sauna Open Air on poikkeus, siellä tulee oltua kyllä koko festarin ajan, kerta se on Tampereella. Siellä on mukavaa, kuin kotifestari: pääsee yöksi kotiin, suihkuun ja saunaan.

Onko sinulla mitään lempifestaria nuoruudesta, tai joku muu todella hyvä festarikokemus?

Eipä kyllä oikeastaan voi näin sanoa, kerta ensimmäinen festari, missä mä olen käynyt, oli kun me tehtiin ensimmäinen demo oikealla bändikokoonpanolla ’97. Se oli Nummirock, mihin me päästiin soittamaan sen demon perusteella, ja se oli ensimmäinen festari, missä mä olen ikinä käynyt. En mä Kalajoelta mihinkään päässyt, kun meitä kiinnosti enemmän mopojen viritteleminen ja kiljun juonti kuin missään festareilla hyppääminen.

No nyt saa hypätä riittämiin.

No nyt saa hypätä ihan sydämensä kyllyydestä. Kaikki menetetty on otettava takaisin.

Minkä biisin Diablo pystyisi esittämään, jos te kaikki vaihtaisitte soittimia keskenään? Ei tarvitse olla oma biisi.

No, Enter Sandman menisi varmaan aika lonkalta, jos vaikka menisin rumpuja paiskomaan. Se olisi jotenkin helppo.

Se on ainakin kaikkien tuntema…Eilen tuossa rupattelin Mokoman jätkien kanssa ja kysyin, olisiko heillä kysymystä sinulle, niin sieltä tuli seuraavanlaista: Klaus, menikö maine?

Klaus, menikö maine? Ei mennyt. Tiedätkö, mihin tuo liittyy?

Enpä oikeastaan.

Meidän bokserikoira joutui juhannuksen alla koiratappeluun. Toinen koira hyökkäsi kimppuun ja pääsi puremaan sitä niin pahasti, että sillä alkoi oikein mätänemään lavasta palanen. Jouduttiin käymään eläinlääkärillä tikkauttamassa, ja kun me sitten eläinlääkäriltä lähdettiin, mä sanoin koiralle, että perkele ensi juhannuksena käyttäydyt sitten siivosti, kun se maksoi melkein kaksisataa euroa se reissu. Puolusti se urheasti kuitenkin minua ja purasi sen toisen koiran omistajaa käteen.

Haastattelija: Stiina Rasimus
Kuvat: Roni Sahari
Promokuva: Harri Hinkka