Ilosaarirock 2009

Joensuu, Suomi 17.07. - 19.07.

Rennosta tunnelmastaan tunnettu Itä-Suomen suurin rockfestivaali järjestetään vapaaehtoisvoimin. Voittoa tavoittelematon tapahtuma on lipunhinnaltaan verrattain edullinen - esiintyjistä tinkimättä. Suosittu 20 000 kävijän festari on myyty vuosikymmenen ajan loppuun jo ennakkomyynnissä. Laulurinteellä järjestettävän päätapahtuman lisäksi festivaaliin kuuluvat olennaisena osana mm. jäähallissa järjestettävät klubit.

Ilosaarirockin yhteydessä järjestetään Joensuussa perjantaina 17.7.2009 Ilosaari Summit -seminaaritapahtuma, jonka tavoitteena on herättää ajankohtaista keskustelua elävän musiikin toimialan tulevaisuudesta, verkottaa toimijoita sekä luoda avoin ja rehellinen ilmapiiri musiikkialan kehittämiselle. Tämän vuoden neljä teemaa käsitelevät tulevaisuuden festivaalien muotoja sekä piirteitä, menestystarinoiden syntyä ja festivaalien sekä megakonserttien kilpailuasetelmaa. Lisäksi seminaarissa pyritään löytämään esimerkkejä ja malleja uudenlaisesta kansainvälisestä yhteistyöstä. Seminaarin panelisteina nähdään musiikin ja live-alan edustajien rinnalla myös muita luovien alojen yrittäjiä elokuva- ja media-alalta. Ilosaari Summit järjestetään Joensuun Tiedepuistossa (Länsikatu 15) klo 10 - 16.

 

Esiintyjiä

FESTIVAALIALUE


Rentolava








KLUBIT



 

Liput

Kahden päivän ennakkolippu 70 €
Katso myyntipisteet festivaalin kotisivuilta ->
Katsottu 81 kertaa Festivaalia katsottu 12894 kertaa
http://www.ilosaarirock.fi
facebook Jaa linkki facebookissa 

Viimeisin

» 2012

Menneet vuodet

» 2007 » 2008 » 2009 » 2010 » 2011

Viimeisimmät uutiset:



Raportit:

Raportit:

Raportit:

Raportit:

10 kovaa - festarit:

Youtube-videot: Ilosaarirock