Viapori Winter Blues on kaksipäiväinen pienimuotoinen tapahtuma Suomenlinnan upeissa puitteissa Viapori Forum ry:n järjestämänä. Ohjelmistoon on alusta pitäen eli vuodesta 2006 asti kuulunut taidekasvatuksen ja harrastustoiminnan tukeminen, mikä on näkynyt ohjelmistossa Suomenlinnan ala-asteen oppilaiden musisointina konserteissa ja suomenlinnalaisten harrastajamuusikoiden esityksinä monin eri kokoonpanoin. Ohjelmapolitiikkaan kuuluu mahdollisuuden antaminen myös suurelle yleisölle tuntemattomille esitellä kykyjään jo mainetta saavuttaneiden ohella.
Tänä vuonna esiintyjinä mm. J. Karjalainen ja Tuomari Nurmio & Tohtori Hillilä. Paitsi soittoa, Suomenlinnassa kuullaan myös kuorolaulua ja nähdään tanssia.