Faces Etnofestival 2011
Pohja, Suomi 29.07. - 31.07.
Faces-festivaalin ohjelmassa on musiikin ohella tanssia, teatteria, runoutta, näyttelyjä, työpajoja, Roots Village ja lasten oma Small Faces.
Faces järjestetään jo neljättätoista kertaa. Tapahtuma jatkaa monikulttuurisena, ruohonjuuritason festivaalina, jossa yleisö, esiintyjät, järjestäjät ja vapaaehtoiset osallistuvat yhdessä festivaalin luomiseen. Tarjolla poikkitaiteellista ohjelmaa, mm. musiikkia, teatteria, tanssia, runoja, taidetta, työpajoja ja basaareita.
Tänä vuonna Faces iloitsee erilaisuudesta tunnuksella "Viva la difference".
Infoa ohjelmasta ja esiintyjistä on tulossa myöhemmin.
Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestetty Faces juhli kymmenvuotista taivaltaan riemukkaan rauhaisasti sateisen taivaan alla. Karjaan kainalossa sijaitseva Billnäsin ruukkikylä tarjosi tänä vuonna musiikkia, workshoppeja, elokuvia, teatteria, tanssia ja sirkusta koko kauniin miljöön täydeltä. Hippifestivaaliksikin kutsuttu etnofestivali keräsi viikonlopun aikana 12 000 kävijää nauttimaan asteen erilaisesta festaritunnelmasta.
Lue lisää »