Yli 20-vuotisen historian omaava Tapsan Tahdit järjestetään vuosittain Nokialla. Ohjelmarepertuaaria on vuosien mittaan laajennettu laulelmasta suomalaiseen kevyeen musiikkiin. Musiikkijuhlalla on ollut perinteisesti myös oheistapahtumia Tahtirallista Iskelmä-karaokeen.
Tämän vuoden Tapsan Tahdeilla on kaksi tapahtuma-aluetta: Nokian jäähalli sekä Kylpylähotelli Edenin vieressä sijaitseva Tahtiranta. Tapahtuma-alueiden välillä on matkaa noin kolme kilometriä ja molempiin paikkoihin on opastus Nokian keskustasta sekä kaupungin sisääntuloväyliltä. Jäähallissa järjestetään torstai-illan Iskelmä Finlandia -gaala sekä perinteiset perjantain Jamit. Tahtiranta on Tapsan Tahdeilla täysin uusi tapahtumapaikka ja alueen suurella ulkoilmalavalla nähdään laaja kattaus Suomen kevyen musiikin kärkikastia aina torstain avajaisista sunnuntain perhepäivän piknikkattaukseen saakka.